Lassi Koskelan v. 1985 näkemä uni Paavo Väyrysestä

Lassi Koskelan v. 1985 näkemä uni Paavo Väyrysestä

Olin Paavo Väyrysen edessä ja sanoin hänelle: ”Sinun tulisi olla pääministeri, ulkoministeri ja valtiovarainministeri.”

Seuraavana yönä näin Paavosta jälleen unta. Oli kuin ulkoilmatilaisuus ja penkeillä istui ihmisiä. Paavo istui edessä kirjoittaen vanhalla kirjoituskoneella.

Yhtäkkiä Paavo hypähti ja sanoi: ”Minä annan elämäni Jeesukselle.”

Sitten naiset alkoivat tapella, koska naiset johtavat nyt tätä maata eivätkä he olisi suoneet mitään virkaa Paavolle.

Tässä oli uni, jonka Lassi Koskela on nähnyt vuoden 1985 jälkeen satoja kertoja uudestaan.

Sitten Lassi Koskela kirjoitti minulle: ”Paavolla on tehtävä sinun kanssasi. Olet aivan oikeilla jäljillä. Paavo on sinun parisi. Lopulta Paavo Väyrysestä tulee presidentti.”

Jouko Pihon kommentti:

Uskon että näin käy. Olen itsekin saanut monia unia, joissa olen ollut yhteistyössä Paavo Väyrysen kanssa. Johan sitä on jo ollutkin viime vuosina, kun olen kannattanut Paavoa presidentiksi jo kaksissa vaaleissa, ja olin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa mukana Väyrysen perustaman Seitsemän tähden liikkeen listalla.

Mutta odotan sitä, että minun ja Paavo Väyrysen välinen yhteistyö tulee tulevaisuudessa olemaan paljon syvällisempää ja voimakkaampaa kuin tähän asti.

Uskon, että käy myös niin kuten Koskelan unessa sanottiin, että Paavo, joka on hyvä luterilainen kristitty, tulee vielä kokemaan henkilökohtaisen uskoontulon eli uudestisyntymisen.

Uskon myös siihen, että Paavo Väyrysestä tulee lopulta Suomen presidentti, kuten hänen isoäitinsä sanoi kohta Paavon syntymän jälkeen, että tästä pojasta tulee Suomen presidentti. Sillä tiellä on ollut monia takapakkeja, kun Paavo on yrittänyt presidentiksi neljä kertaa siinä onnistumatta. Mutta kun on Jumalan aika, Paavon mummon profetia toteutuu.

28

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Paavo Väyrysestä tulee lopulta Suomen presidentti"

      Ahahaa Ei mitään toivoakaan, mutta voihan sitä aina haaveilla asioista. :D

    • Anonyymi

      Trump vaihdetaan presidentiksi ja Väyrysestä presidentti. Ei ole mitään rajaa tän kaverin huumoripläjäyksillä

      • Anonyymi

        Ehkä hän on sekoittanut profetian, ja oikeasti se menee niin että Väyrysestä tulee Yhdysvaltojen Presidentti. :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä hän on sekoittanut profetian, ja oikeasti se menee niin että Väyrysestä tulee Yhdysvaltojen Presidentti. :D

        Poikkesin FB-sivuillaan ja sekoittaa ihan kaiken. Täysillä Putinin pussiin pelaaja on hänestä tullut


    • Anonyymi

      Jouko näkyy myös narisevan, ettei erilaisia mielipiteitä saisi enää esittää, Huvittavaksia asian tekee se, että itse on pahimpia henkilöitä poistamaan viestejä, jotka eivät ole hänelle mieleen.

    • Anonyymi

      Kaiken sorttisia höpisijöitä se leipä elättää.
      Piho on näitä Vladimir Putinin juoksupoikia ja nostattaa siksi Kremlin edessä koko aikuiselämänsä kontannutta Väyrystä.

      • Anonyymi

        "Kaiken sorttisia höpisijöitä se leipä elättää."

        Niin... Vielä. Sinuakin...


    • Anonyymi

      Surettaa ajatella, että Pihokin on joskus ollut elävässä uskossa ja Kristuskeskeinen. Pitkään vaan ollut Pihokeskeinen.

    • Anonyymi

      Minäkin olen luterilainen kristitty, mutta Paavo Väyrysen presidenttiys ei tunnu todennäköiseltä. Halua varmasti hänellä olisi.
      Paavo on liikaa oman tiensä kulkija, jotta saisi kansan taakseen.
      Uniin ei kannata liikaa uskoa, vaikka toistuisivat 100 kertaa.

      Trumpin takaisintuloa toivotaan joissakin kristillisissä piireissä . Se on mieletöntä.
      Hänessä ei ole kristillisyyttä, vaikka pitääkin Raamattua kädessään TV- kameroiden edessä.
      Hän on kaikkea muuta, mitä Jeesus opettaa.
      Valehtelija ja kansankiihoittaja. Aiheutti viiden ihmisen kuoleman ja kymmenien vahingoittumisen Capitolilla.
      Narsisti ja naisten kopeloija.
      Yksinkertainen kieroutunut sielu, jolle syystäkin on naureskeltu.
      Yritti vaalivilppiä väkisin, josta asiasta vielä kuullaan.
      Vähätteli Covid-tartuntoja omassa maassaan, joka aiheutti valtavan määrän turhia kuolemia.
      Oikeusjuttuja on useampia vireillä, pian kutsuu oikeus tutkittavaksi näistä jutuista.
      Joten en ihan ymmärrä, miksi häntä pitäisi Kristillisen vakaumuksen omaava ihmisen kannattaa tai toivoa paluuta.
      Nyt on profeetat ketoneet hänen palaavan valtaan tammi-, helmi-, maalis-, huhti-, touko-, kesäkuussa.
      Ei ole palannut. Eikä palaa.

      • Anonyymi

        Käsittämäntä, että tuollainen ihminen on niin monen kristityn palvoma kultainen vasikka. Piho yksi esimerkki sellaisesta.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jer. 29:8

      "Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Älkää antako keskuudessanne olevien profeettojen ja ennustajien pettää itseänne! Älkää uskoko unia, joita he teille kertovat.

      • Anonyymi

        Osuu suoraan keskustelun aloittajaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osuu suoraan keskustelun aloittajaan.

        Voi mikä keihänä kärki on sinun kohtalollesi varattu!


      • Anonyymi

        Ei anneta Pihon peyttää itseämme.


    • Anonyymi

      Paavosta tulee koko Maapallon keisari ja kuun suurruhtinas.

      • Anonyymi

        Tulee aika, jolloin jo tuollaisesta hölynpölystä ammutaan, koska yhteiskuntakelvottomilla ei enää ole mitään sijaa maan päällä. Niin ankarat ajat tulevat. Silloin karhut ja sudet lihoavat ja lisääntyvät, kun ruumiita on syötäväksi tuhottomasti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee aika, jolloin jo tuollaisesta hölynpölystä ammutaan, koska yhteiskuntakelvottomilla ei enää ole mitään sijaa maan päällä. Niin ankarat ajat tulevat. Silloin karhut ja sudet lihoavat ja lisääntyvät, kun ruumiita on syötäväksi tuhottomasti.

        Hurskaiden päänupit alkavat sauhuamaan kun heidän höpinöitään oiotaan.
        Sinulla näyttää olevan ongelmia, jotka joudut ratkaisemaan.


    • Anonyymi

      Mielenkiintoista. Näyttää siltä, että yksi ja sama tyyppi täällä "useampana henkilönä" kuten yleensäkin näillä palstoilla, pilkkaa Pihoa.
      Katsotaan moneksiko henkilöksi Jumala pilkkaajan monistaa, jonka käyvät pilkkaajan kimppuun tuomiopäivänä.
      Täällähän ei voi tietää kuka kirjottaa, mutta Jumala näkee. Ja jos täällä pilkkaaja on, se on samoja, jotka julistautuvat ateistksi. Hän kirjottaa myös ateistipalstalla, ja täällä hän sitten tekeytyy profeetaksi.
      Jos hän muilta kysyy mitä huumeita tuo vetää, niin mitähän hän itse vetää, ja viimeistään laitetaan vetämään tuomiopäivänä?

      • Anonyymi

        Sinulla näyttää olevan ongelmia niin ajattelussa kuin tunne-elämän puolellakin, ja kun et kestä keskustelupalstojen kommentoijien mielipiteitä asioista, niin alat uhkailemaan heitä oman jengisi johtajan väkivallalla, mihin viittaat "tuomiopäivällä".
        Sillä tavalla.
        Suomi on sekulaari valtio, toisin kuin vaikkapa Iran tai Saudi-Arabia, eikä täällä ole kenenkään pakko kumarrella uskonnollisia johtajia tai muita pienempiäkään loitsun lurittelijoita.
        Mitä taas tulee Jouko Pihon ennusteluihin, niin ne näkyvät menevän järjestään perseelleen.
        Jos alkaisi vaikka säitä povailemaan, niin Suomen ollessa näin korkea maa, saattaisi useampanakin päivänä edes jossain kolkassa maata natsata kohdilleen.
        Ihan vaan vinkkinä.


      • Anonyymi

        Mitä muutakaan voi tuollaisen harhaanjohtajan kirjoitelmia lukiessa, kuin pilkata.
        Mies latelee profetioitaan jatkuvalla syötöllä, eikä yksikään ole toteutunut.
        Hän on harhaanjohtaja, ei Jumalan mies.


    • Anonyymi

      Seuraava Presidentinvaali on 2024. Väyrynen on syntynyt 1946 ja olisi Presidentiksi tultuaan 78 vuotias.

      Ei taida tapahtua.

    • Anonyymi

      Kun tiedetään, taustat, niin tämäkin pihon ennustu arvottoman joutaa roskiin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jouko Piho profetoi, että Trump valitaan jatkokaudelle. Ei toteutunut tämä Pihon profetia, mitä hän on yrittänyt selitellä erilaisilla verukkeilla. Hän jopa on alkanut uskomaan. että Trump tekee kesken Bidenin kauden paluun.

      Jouko Piho on todistetusti väärä profeetta. Katsokaan miten täynnä itseään ja ylpeä on Jouko Piho: "Ikuisesti ulkopuolinen - Eläkkeellä oleva luokanopettaja Jouko Piho on vuorenvarma, että hän on profeetta. Tehtävästä on ollut harmia niin hengellisissä piireissä kuin poliittisissa pyrkimyksissä." https://www.hs.fi/nyt/art-2000006611780.html

      Jouko Piho on myös saanut tuomion, eikä hänellä ole pääsyä Jumalan valtakuntaan.

      Jouko Piho kertoo saaneensa tuomion https://keskustelu.suomi24.fi/t/15433378/jouko-piho-kertoo-saaneensa-tuomion

      Tässä on pääkohtia keskustelusta:

      "Jouko Piho kirjoittaa nettisivuillaan: "Tänään oli taas hyvin monenlaisia tapaamisia ihmisten kanssa sekä hyviä että huonoja. Jotkut olivat avoimen vihamielisiä ja väittelynhaluisia vänkääjiä, mutta kaiken huippu oli nuori mies, joka saatuaan kuulla, että olen Jouko Piho, sanoi minulle tuomion sanat: ”Minulla on sinulle Jumalan sana. Sinä olet levittänyt vääriä profetioita. Sinä olet väärä profeetta. Sinulla ei ole enää anteeksiantamusta.” Taisipa mies olla itse väärä profeetta."

      Todistan_tapahtumasta
      15.10.2018 11:48

      "Olin muuten itse sattumalta paikalla, mistä aloitus kertoo. Jouko kirjoitti siitä tuohtuneena nettiin, mutta se ei vastaa ihan sitä, mitä oikeasti tapahtui. Hän vähän silottelee asiaa.

      Tämä Joukon mainitsema nuori mies, hän ei tullut tuomaan mitään viestiä Joukolle. Mies käveli yksinään teltan ohi, eikä hänellä näyttänyt olleen mitään kiinnostusta Siniristin Liiton asioihin. Jouko meni ihan itse keskelle kävelykatua ja pysäytti nuoren miehen. Jouko alkoi myymään kannattajakortin täyttämistä, eikä nuorta miestä näyttänyt kiinnostavan asia. Sitten mies kysyi, että: "oletko sinä Jouko Piho?" Jouko vastasi, että kyllä olen ja kyseli, mitä hän tiesi asian, netistäkö? Mies sanoi jotenkin, ettei ole siitä kyse, vaan nyt Jumalan puhuu hänelle. Jouko alkoi sen jälkeen kuuntelemaan häntä. Minun muistini mukaan Joukon mainitsema nuori mies sanoi jotenkin näin: "Herra sanoo, sinun syntiesi anteeksisaaminen on kielletty. Sinä et pelastu. Sinä olet valheprofeetta. Sinä jaat vääriä profetioita." Heti tämän jälkeen mies lähti heti kävelemään kohti kauppatoria. Jouko hermostui kuulemastaan.

      kamalaaa väitti, että joku henkilö oli lähettänyt apulaisensa viemään kadotustuomion Joukolla. Ei siltä kyllä näyttänyt. Jouko meni ihan itse pysäyttämään satunnaisen ohikulkijan keskeltä kävelykatua, joka alkoi profetoimaan hänelle ilman ennakkovaroitusta. Minusta asia tuli yllätyksenä myös tälle nuorelle miehelle."

    • Anonyymi

      Paavo on kuin korkki joka väliin vain pulpahtaa pintaan. Ei siinä mitään sen kummempaa ole.
      Kansalaiset äänestävät ja Paavo, kun ei ole muodissa, niin presidentiksi on pääsemätön. Mihin se nyt Paavo pyrkiikään, tietäähän ne hyvin Paavon metkut ja pyrkimykset.
      Sitä, kun viiniä juo ja pyhiä ehtollisia. Paavossa on työmiestä ja ainesta vaikka mihin, eihän siitä ole kysymys, Tuntuisi kuitenkin vähän oudolta ajatella Paavosta Suomen presidentiä. Kekkonen oli savolainen ja vastuu oli kuulijoiden.

    • Anonyymi

      Haraisten kodin johtoon kuulunut Oiva Salli profetoi menneinä vuosina, että Venäjä valtaa suomen 100 päivän päästä, mitä ei kuitenkaan tapahtunut. Salli ensin myönsi profetoineensa väärin, mutta myöhemmin muutti kantaansa väittäen, että profetia on täytynyt olla oikea, koska Paavo Väyrynen päästi sen sanomalehteensä "tiukan kontrollinsa" läpi. Haraisten kodissa on vääriä profeettoja, varokaa heitä.

      • Anonyymi

        Haraisten kodista kuulee aivan kauheita asioita. Haraisten kodissa profetoitiin pojan kuolevan ulkomaanmatkalla, mutta poika tuli terveenä takaisin. Väärälle profetialle yritettiin antaa sellainen meriselitys, että kun he rukoilivat pojan puolesta, niin ei sitten kuollutkaan. Ja höpön pöpö. Väärä profetia. Siitä putiikista tulee lähteä ulos.

        UUT_
        17.11.2017 12:50

        "Olen kuullut tuosta Haraisten kodista, jossa Merikakin kävi. Se on äärikarismaattinen lahko jossa ennustetaan ja profetioidaan vaikka mitä. Eräälle ystävällenikin ennustettiin että hänen poikansa joutuu ulkomaanmatkalla onnettomuuteen ja kuolee. Sitten alettiin rukouskampanja jossa rukoiltiin pojan puolesta ja tulihan tämä terveenä kotiin. Katsottiin että se oli heidän rukouksensa ansiota. Jos tuosta ei sekoa niin ei mistään. Rahaa tietenkin kerätään näille rukoilijoille roppa kaupalla. Mikäli haluaa pitää mielenterveytensä kannattaa pysyä kaukana kyseisestä paikasta."

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15073690/torkeaa-tyosyrjintaa-kirkossa#comment-91856825


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe