Tanskan sosiaalidemokraattinen pääministeri Mette Frederiksen pitää oman kansansa puolia niin turvallisuuden kuin taloudenkin puolella.
Suomen demarit täysin eri linjoilla.
https://yle.fi/uutiset/3-11751633
Suomen demarit täysin eri linjoilla.
https://yle.fi/uutiset/3-11751633
Vastaukset 37
Vanhimmat
Tanskan demarit ovat isänmaallista porukkaa. Ei se sen kummempaa.
Myös Suomessa 6.6.2019 alkaen Rinteen ja Marinin demarijohtoisten hallitusten aikana humanitaarinen maahanmuutto pudonnut matalimmalle tasolle 20-vuoteen, eli koko 2000-luvulla. Koronapandemiahan alkoi Suomessa vasta maaliskuussa 2020, joten sekään ei selitä tätä ihmetekoa. Vihreiden sisäministeri Maria Ohisalokin joutui A-studiossa myöntämään itkussa suin tämän asian. Suomen SDP on estänyt tehokkaasti nuorten muslimimiesten invaasion, toisin kuin edellinen Sipilän, Orpon ja Soinin porvarihallitus. Pidetään tilanne tällaisena tästä edespäinkin.
Tanskassa demareilla puheita, Suomessa tekoja.
"Mamuja" näin väitettiin SDP:n voittaessa vaalit, mutta jo 6.6.2019 alkaen SDP-johtoisen hallituksen aloittaessa kauan ennen koronapandemiaa maaliskuussa 2020 ei tullut näitä väitettyjä humanitaarisia musliminuorukaismassoja tai lentoja. Se vähä määrä mitä tuotiin, kuului pakolaiskiintiöön 850-1050 (porvareilla oli 750-1050) mutta siitäkin on täytetty ennätyksellisen pieni osuus. Teoistaan puu tunnetaan, ei tuulen kahinoista lehvistössä.
Eikä mainostanut Al-Jazeera kanavalla miljoonatalolla tulijoiden käyttöön ;)
Oikeistoporvarit maahanmuuttopolitiikallaan päästi Suomeen 2015 SE määrän lähes 35.000 pääosin musliminuorukaista ja porvarihallituskauden aikana 2015-2019 YLI 51.000 pääosin musliminuorukaista. Väärät tiedot pitää korjata ja kertoa faktat!
Pakolaiskiintiöt Sipilän, Orpon ja Soinin porvarihallitus 750-1050 ja nykyinen Marinin demarijohtoinen punamultahallitus 850-1050, eli enimmäismäärä ihan sama. Kiintiötä nykyinen hallitus on täyttänyt erittäin kitsaasti ja SDP:n sekä Kepun hallitusneuvottelun kirjauksissa kaikki maahantulijat, myös rajalta itse lampsivat mukana luvussa. Sipilän porvarihallituksella taas SE massamamutus ei kuulunut lukuihin.
Helsingin Sanomat uutisoi (30.5.), että Rinteen tuleva hallitus aikoo nostaa pakolaiskiintiön sadalla, jolloin kiintiöpakolaisia tulisi Suomeen jatkossa 850 henkilöä vuodessa. Kiintiöpakolaisten määrä aiotaan myös linkittää turvapaikanhakijoiden määrään, jolloin pakolaiskiintiön maksimikatoksi tulisi 1050 henkilöä.
HS:n tiedot vahvistettiin perjantaina Iltalehdelle, niiden lisäksi hallituslähteistä kerrottiin, että Suomeen aiotaan jatkossa valita kiintiöpakolaisiksi sellaisia henkilöitä, jotka kaikkein ”todennäköisimmin sopeutuisivat suomalaiseen yhteiskuntaan”.
Tolkun hallituskirjaus, joka on estänyt enemmät massamaahanmuutot.
Nehän ovat samoilla linjoilla kun Suomen Perussuomalaiset.
Jos tulisi vastaava vyöry kuin vuonna 2015, koko demarijohtoinen hallitus olisi ekstaasissa.
Olen kuullut sellaisen tiedon että tuon kuuluisan vyöryn jälkeen aina koronaan asti maastamme on hakenut kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita. Ilmankin porukka muuttuu pääkaupunkiseudulla muuksi kuin suomalaisiksi.
Siis hakenut "turvapaikkaa". Kukaan viranomainen ei uskalla kertoa todellisia määriä.
Sillä ei lienee mitään tekemistä asian kanssa että EU tukki Turkin reitin Eurooppaan maksamalla sille miljardien lunnaat? :) Ja juuri sinun ja minun rahoilla siis. Eikä silläkään, että useassa Euroopan maassa oli sisärajatarkastukset käytössä jo ennen koronaakin.
Se olisi onnensa kukkuloilla.
Vihervassujen ehkä rakkain unelma on täyttää maa muilla kuin suomalaisilla. Eräästä uskonnosta he tykkäävät jopa ateisteina.
Suurin unelma heillä on kommunistinen liittovaltio. Siihen olennaisesti liittyy kansojen vaihto.
Tämä (jos se on edes tottakaan) ei suinkaan johdu demareiden politiikasta koska se politiikka on hyvinkin haittamaahanmuuttoa suosivaa. Jos joku, vaikkapa persu kritisoi haitallista maahanmuuttoa, hänet heti demarit leimaa rasistiksi. Tämä todistaa että demarit kannattaa haittamaahanmuuttoa.
Mitä tekoja? Terrroristien tuomista maahan.
Tämä hallitus salli viime vuonna "turvapaikka"-haun, vaikka oli poikkeustila ja kansa sai kärvistellä neljän seinän sisällä. Tämä on suomalaisten herjaamista sekä pilkkaa.
Siinä hallituksen yksi teko.
Poikkeustilan aikana eivät päde mitkään kansainväliset sopimukset. Mutta hallitus vetoaa vaan niihin vaikka ne eivät siis päde.
Myös Putinissa ja Halla-ahossa on eroa, vaikka ovat saman asian henkilöitä.
Tottakai on eroa. Halla-aho on entinen europarlamentaarikko ja suomen suurimman puolueen puheenjohtaja.
Kaikin puolin hieno mies siis.
Tanskan pääministeri: Tavoitteena nolla turvapaikanhakijaa
Viime vuonna Tanskaan tuli vähiten turvapaikanhakijoita sitten vuoden 1998.
Ovelat Tanskalais Demarit ovat uudistuneet Persupuoleeksi jotta pysyvät vallan kahvassa
Tanskan "persujen" tärkein saavutus oli, että he saivat demarit muuttumaan kansallismieliseen suuntaan ja tekivät itsendä tarpeettomiksi. Kunpa Suomessa ja Ruotsissa tapahtuisi sama.
Antti Rinne olisi halunnut parantaa Suomen 200000-300000 pieneläkeläisen asemaa 300-400 :-e kk pieneläkkeitä paremmaksi. Se taas ei alkuunkaan käynyt hallituksen perspäille vaikka kunnia siitä olisi tietenkin kuulunut koko hallitukselle.
Vappusatanen. Milloin se tulee?
Rinne ei suostunut edes toteuttamaan vaalien jälkeen omia vaalilupauksiaan, joten: Sössön-ssössö! :/
Nyt puhutaan Tanskan demareiden sekä Suomen demareiden erosta. Siellä he ovat isänmaallisia, täällä ei. Tytti puki sanoiksi demareiden asenteen omaa kansaa kohtaan. Suomen kansan etu-ajattelu, se on hänen mukaansa haitallista. Näin täällä, mutta ei Tanskassa.
Suomalaisen demarin erot on lähinnä tässä. Demarilla on käsi jonkun toisen oikeassa taskussa, kun taas toisella demarilla on käsi toisen vasemmassa taskussa.
Juuri noin, he laittavat kätensä taskuumme ja syövät meidän laskuumme.
Raiskaukset opettivat tanskassakin.
Täällä maahanmuuttajataustaisten suorittamien joukkoraiskausten tuomitseminen tulkitaan vihervasemmiston suvakeiden suulla rasismiksi.
Tämän sain itse raskaasti huomata kun menin epähuomiossa tuomitsemaan oulun joukkoraiskaukset kovaan ääneen.
No onhan se rasismia, jos ulkomaalaistaustaiset täysin erirotuiset rakkikoirat raiskailee kantasuomalaisia naisia ja tyttöjä! Vai eikö muka?
On se valtava ero näillä.
Meillä desantit vallassa. Vieraat ensin joka asiassa.