Hei kaikki! Haluaisin tietää kuinka paljon täällä on ihmisiä, jotka ovat olleet/ tulevat tod. näköisesti olemaan koko ikänsä saman kumppanin kanssa.
Itse olen seurustellut pian 4 vuotta puolisoni kanssa. Helppoa ei ole aina ollut, tietenkin osasyynä se, että kumppanini on minulle "ensimmäinen", eikä hänelläkään ole ollut juuri muita suhteita ennen minua. Asiasta on keskusteltu muutamaan otteeseen ja olemme molemmat sitä mieltä, että "kokemattomuutemme" ei tee meistä yhtään huonompaa pariskuntaa. Olemme asuneet yhdessä pari vuotta.
Itse olen seurustellut pian 4 vuotta puolisoni kanssa. Helppoa ei ole aina ollut, tietenkin osasyynä se, että kumppanini on minulle "ensimmäinen", eikä hänelläkään ole ollut juuri muita suhteita ennen minua. Asiasta on keskusteltu muutamaan otteeseen ja olemme molemmat sitä mieltä, että "kokemattomuutemme" ei tee meistä yhtään huonompaa pariskuntaa. Olemme asuneet yhdessä pari vuotta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hyvällä pohjalla ollaan, olin 18 kun aloimme seurustelemaan ja nyt 10 vuotta myöhemmin olemme naimisissa, lapsia, viihtyisä koti, onnellista yhdessä ja yhä paljon yhteisiä unelmia, joita täytämme.
Uskon vakaasti että olemme loppuelämämme yhdessä =)
Ollaan oltu yhdessä rakkaani kanssa yli viisi vuotta, 18 v. aloitettiin seurustelu. Yhdessä ollaan asuttu 4 vuotta, ja suhde on vain syventynyt vuosien mittaan. Naimisiin mennään kun ehditään, nyt elellään tyytyväisinä avoelämää:)
olivat naimisissa jotain kakskyt vuotta ja erosivat...
kuulostaa mukavalta. olen tavallaan samassa tilanteessa ja haluaisin myös kuulla muitten juttuja. olen nyt vasta 16 ja poikaystävä kohta 17. ollaan seurusteltu vasta kohta 8 kk. mutta pitkä aika edessä koska meillä menee todella hyvin. tiedän että kuulostan "teiniltä" mutta tuo on ensimmäinen poikaystäväni jonka kanssa oon kokenut ensimmäisen yhdynnänkin. poikaystävällä sama juttu eikä olla puhuttu ns. entisistä koskaan (joita minulla kylläkään ei ole ollut) tiedän vain että hänellä ei ole ollut ketään yläasteen aikana niin siinätapauksessa vain ala-asteella. itse pidän häntä täydellisenä vaikka tiedän jo hänen huonoja puoliian (niitähän pitää olla) on ihanaa olla hänen kanssaan ja hän on kunnollinen ja juuri sellainen jonka kanssa haluaisin olla loppu elämäni. toivon että tämä suhde jatkuisin vielä pitkään :) nähdään vaan viikonloppusin mikä on hyvä niin ei pääse kyllästymään.
Kohta 3 vuotta yhdessä ja uskotaan vahvasti,
että yhdessä ollaan ikuisesti,se on sovittu ja luvattu x)
Mun täytyy myöntää, että mä en voi ajatella, että ollaan poikaystäväni kanssa ikuisesti yhdessä. Se niin kyllä ajattelee ja toivoo, mutta minä en jostain syystä niin voi/uskalla ajatella. Eihän sitä koskaan kuitenkaan tiedä, mitä sattuu ja tapahtuu, minne elämä kuljettaa. Mutta toi lausahtus ei tarkota vain sitä, että ero on pakostakin edessä, vaan että voihan se olla niinkin, että olemme ikusesti yhdessä... God only knows...
Kyllähän mä häntä rakastan paljon, mutta silti...
*hymyt sulle*
Noin mäkin ajattelin, kun menimme naimisiin, että tämän elämän jaamme keskenämme, tai naimisiin ei mennä.
Ja siitä on nyt tullut täyteen 26 v.
Ylämäkeä ja alämäkeä on ollut. Väliin oikein vuoristorataa.
Mutta täyttä elämää.
Ja näin aiomme jatkaa, vaikka, kun oikein korpeaa, alan haaveilla elämästä mahdollisimman kaukana ja jonkun muun kans ;), mutta kun suurin savu on hälvennyt, pyyhimme taas toistemme nokinaamat puhtaaksi.
Rakkaus on joskus myös ollut päätösasia. Tuon miehen olen itse valinnut ja hänestä pidän, vaikka väliin tulis kiviä ja puukkoja taivaalta.
Kuka muu, mun elämäni niin hyvin tuntee kuin hän ja siltikin rakastaa - ja toisinpäin myös.
Peukkuja sulle. Pidä huolta itsestäsi ja hänestä.
Kun menimme naimisiin oli elokuu ja vuosi 76, eli vuoden päästä 30 vuotta vaan ei suotta, kolme aikuista lasta, yksi ihana viisivuotias lapsenlapsi nyt elellään kahdestaan ja tutustutään toisiimme. Tapeltu on ja puhuttu kovasti se on hyvin tärkeää.Ps. muuten seurustelimme vain viisi kuukautta ja avioiduimme joten ei kovin pitkä tutustumisaika, mutta hyvin on mennyt, kaikkea hyvää teille ja yhteiselle matkallenne muistakaa ja tapella ja rakastaa rajusti.
En ymmärrä miksi pitäisi tapella, kyllä on ihanaa kun saa rauhassa miehen kanssa elellä! Kyllä se maailma kaataa tarpeeksi paskaa niskaan, ettei sitä kyllä enää kotona jaksaisi..
Ikuisesti juu! Neljä vuotta tähän asti. Tuo kokemattomuus vaan vaivaa. Miehellä ei ole ollut pidempiä suhteita ennen ja muutenkin kokemattomampi. Itse alkoholistin kanssa asuin viisi vuotta, eli nykyiseen elämään ei voi olla kuin tyytyväinen, enkä vaihtaisi ikinä pois. Mutta kun tuosta isännästä ei voi olle varma, kun välillä mielessä kummittelee, jos haluaa kokea muutakin ja kun ei ole ollut huonommassa suhteessa, niin kuvitteleeko se, että tuo tavallinen arki voi olla sitä huonoa suhdetta... Vaihtamalla ei parane kuin alkoholistit!
Olin 17-vuotias,kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa,joskus sen vaan tietää,"tämä se on eikä kukaan muu.."Olimme puoli vuotta yhdessä ,kun menimme kihloihin.Nyt olen itse vähän päälle kolmikymppinen,ja kun katson vuosia taaksepäin,tuntuu kuin olisi ollut eilinen,kun aloimme olemaan yhdessä.Vuosiin on mahtunut raskastakin arkea,vaikeuksia ja vastoinkäymisiä,mutta ne tuskaisimmatkin vaiheet elämässämme on lujittaneet ,hitsanneet meitä vielä enemmän yhteen.Rakkaus on kestänyt ja kasvanut,kun on jaksanut kumpikin suhdetta hoitaa.Meille on itsestäänselvyys ollut ,että annamme toisillemme hellyyden ja huomaavaisuuden osoituksia päivittäin.Kodissa missä rakkaus näkyy konkreettisesti,on ilmapiiri mikä yhdistää koko perheen.Lapset oppivat osoittamaan tunteitaan,jos heidän vanhempansa niitä heille ja toisilleen näkyvästi osoittavat.On hyvä muistaa,että hyvä avioliitto/suhde ei ole sattumaa,vaan se luodaan.Muistakaa sanoa,vähintään kerran päivässä "Minä rakastan sinua" ,muistakaa että ette ole koskaan liian vanhoja/liian vanha pari pitämään toisianne kädestä.Antakaa anteeksi ja unohtakaa....jo näillä eväillä pääsee yhteisellä taipaleella pitkälle.
Joopa joo. Niinhän sen pitikin olla. Pappi kysy yheksän vuotta sitten että tahdotko rakastaa kuolemaan saakka ja jätkä vastas että tahdon- nyt se sitten löysi uuden ja jätti mut- vaikka on hengissä vielä. Että sellasia saatanoita ne on kaikki. Sitä luulee että ollaan mutta ei sitten ollakkaan kun ei toinen enää haluakkaan leikkiä samalla hiekkalaatikolla.
Olin 14 vuotias kun aloimme kulkemaan yhdessä.Yhteen muutimme kun täytin 18 vuotta.Lapsen saimme kun olin 22 vuotias.Reilun 20 vuoden jälkeen menemme naimisiin.Rakastamme toisiamme.
Meillä ei ole ollut kiirettä asioitten kanssa eikä tule olemaan.Oikein rakkauden täyteistä elämää teille.