Sisko nukkui pois

olen pahoillani, siskosi oli vielä niin nuori. Suru on osa meidän elämää, eikä mene koskaan pois. Surulle pitää antaa aikaa ja tekoja. Tulin juuri lapseni haudalta, käyn siellä melkein joka päivä, vaikka kuolemasta on 1,5 vuotta. Vein enkelikynttilän ja vaaleanpunaisia tulppaaneja. Hae keskustelumahdollisuuksia. Voi olla, että ystävät eivät jaksa niinpitkään kun tarvitset puhumista, hae silloin vertaisryhmiä.
Rakkaus auttaa jaksamaan.

Hei
Voimia sinulle! Rauha siskosi sielulle. Minun siskoni kuoli viime kesänä. Aluksi oli hyvin vaikeaa, mutta ulkoilu oli se joka toi voimia.

Mene siis kävelylle ja katsele luontoa, ajattele siellä rauhassa asioita ja luonto antaa sinulle aina myös uutta ajateltavaa. Joku perhonen tai kukkanen tai mönkiäinen maassa tuo mieleesi edes hetkeksi muutakin kuin surusi.
Luonto puhuttelee meitä omalla tavallaan...pitää vain hiljentyä kuuntelemaan ja katselemaan.

Muiden kanssa puhuminen auttaa myös, mikäli sinulla on kuuntelija.

Tulet aivan varmasti selviytymään, sillä sinun tarvitsee jaksaa vain päivä kerrallaan ja ajan kuluessa selviät päivä päivältä paremmin.
Lämmin halaus sinulle!

otan osaa suruusi. tiedän että kevät on kohdallasi raskasta aikaa. jaksamista Sinulle ja
kerron että suru helpottaa vain suremalla.
oma veljeni kuoli jo joitakin vuosia sitten.
ajattelin että en pääse surustani yli, joka paikassa ajattelin vain veljeäni, mutta kyllä se helpotti kuitenkin. en tiedä mitä vielä sanoa Sinulle mutta halaisin Sinua jos näkisin.
Voi hyvin.

... tulevaisuudessa voit ajatella siskoasi ilolla ja lämmöllä, mieli täynnä mukavia muistoja. Ehkä näet hänet unissasi, kuten minä olen nähnyt kuolleen ystäväni. Hän oli terve ja rusoposkinen, ei merkkiäkään syövästä.

Ikävöiminen on kuin valtameri, jolla surun suuret mainingit tulevat ja menevät. Joinakin päivinä on helpompaa, keskity silloin omaan elämääsi, omiin asioihisi ja iloitse kaikista mukavista asioista. Äläkä hämmästy, kun suru taas tulee ja pusertaa. Ajan myötä mainingit muuttuvat matalammiksi ja helpommaksi kestää.

Voit myös ajatella, että tämä kokemus tekee sinusta viisaamman ja vahvemman ihmisen. Ehkä voit joskus tulevaisuudessa auttaa jotakin toista selviämään omasta surustaan, kun sinulla on omakohtaista kokemusta.

Otan osaa suruusi.
*lämmin halaus*

Minun siskoni on kuollut jo useampia vuosia sitten syöpään. Itse en ole asiasta ikinä oikein kenenkään kanssa keskustellut, halusin vain unohtaa kaiken. Kannustan kuitenkin keskustelemaan asiasta, koska pakeneminen ei auta. Siitä tulee vain enemmän ongelmia, tiedän kokemuksesta. Etsi ihminen, joka voi kuunnella sinua.

Meidänkin perhettä kohtasi jokunen vuosi sitten vastaavanlainen suru. Keskimmäinen tyttäremme kuoli syöpään sairastettuaan sitä muutamia vuosia. Äidin surusta en nyt kerro, mutta osaan vain aavistaa, mitkä tunnekuohut pelkoineen aiheutuu sisarille. Omilleni järjestin psykiatrin vastaanotolle muutamia aikoja, jotta saattoivat purkaa murhettaan asiantuntijalle - itse en olisi mitenkään jaksanut kannatella heitä oman suruni raskaudesta johtuen. Nyt kadun ja huolestun siitä, että en enemmän keskustellut sisarusten kanssa aiheesta. Vuosi sitten läksin matkoille sisarusten kanssa tavoitteen jutella siellä aiheesta, mutta siihen ei tullutkaan tilaisuutta ja toisaalta mitenkä se olisikaan vaikuttanut matkakokemukseen. - Jälkikäteen pidän kovin tärkeänä KESKUSTELUA, jolla voi keventää oloaan - surua se ei poista, mutta auttaa jaksamaan. Keskusteluapua ja -tukea voi saada keneltä tahansa, joka osaa kuunnella ja kuulla, mitä toinen kertoo. - Suru muuttaa muotoaan matkan varrella asettuen jokaisen mieleen sille paikalle, johon sen on sopivin kiinnittyä. Ajoittain se aktivoituu ja aivan lamaannuttaa kantajansa ja välillä taas puristaa vähemmän. - Toivon, että löydät keskusteluapua ja ihan kaikille kanssasi sureville. Jos ulottuisin, halaisin ja alkaisin keskustelun, mutta nyt jään toivomaan onnistumista surutyössäsi ja kaikessa elämiseesi liittyvässä.

Mun isäni kuoli puolitoista vuotta sitten,ja edelleen on kova ikävä,mutta koska olen uskossa,tiedän että me nähdään vielä joskus...en voi kuin suositella Raamatun lukemista,tai puhu jollekkin uskovalle.Jos sua ei uskon asiat kiinnosta,niin en tiedä miten voisin auttaa.Suru voi kestää parikin vuotta.Itse käyn paljon haudalla "kertomassa" isälle kuulumiset ja muutenkin paljon katselen taivaalle ja juttelen hänelle.Tietty joulut,juhannukset jms. on vaikeimpia,muttakun ne vaan kohtaa ja suree niin seuraavana vuonna tuntuu jo paljon paremmalta.Koeta jaksaa!