Pääsee nukkumaan puhtaaseen petiin sairaalaan ja hoitajat tuovat ruokaakin.
Jos rikkoo itse itsensä niin voi päästä helposti sairaalaan lepäämään.
1
<50
Vastaukset
Riippuu vähän siitä mitä on rikkonut itsessään, et pääseekö osastolle -ja mille osastolle- vai ei. Monesti saattaa ensiavusta päästä yhdeksi yöksi tarkkailuun, mutta jos yhtään selviää kotona eikä ole rikkonut itseään niin pahasti että vamma vaatii leikkaushoitoa, ei osastolle pääse. Jos osastolle pääsee, vietetään siellä vain se aika mikä on hoidollisesti välttämätöntä, ja sen jälkeen potkitaan pikaiseen osastolta pois. Toisaalta taas pitemmän päälle osastolla olosta tulee tylsää, jos ei keksi tekemistä tai pääse liikkumaan. Päivät osastolla on aikalailla samanlaisia, mitä nyt vaihtelua tuo se pääseekö sinä päivänä suihkuun vai ei, onko kiertoa tai mitään kokeita tulossa.
Siitä, että hoitajat hellin pikku kätösin pesevät potilaat sängyissä, on turha haaveilla. Hoitajat pesee sut sängyssä, tai roudaa sut paareilla suihkuun ja pesee sut vasta siinä vaiheessa, kun et itse kykene paareilla tai suihkutuolilla istumaan ja pesemään itseäsi. Mikäli se tilanne tulee eteen, on itse siinä kunnossa ettei se ole mitään herkkua, vaan joko kuset pulloon tai sulla on virtsakatetri hepissä, makaat 24/7 pääsemättä pois sängystä tai et saa edes nousta istumaan sängyssä, etkä pysty tekemään juuri mitään muutakaan itse.
Ja btw, hoitajien pesun omakohtaisesti useasti kokeneena voin kertoa, ettei se ole mitään hellää ja hidasta, vaan riuskaa ja nopeaa, koska potilaita on jopa kymmeniä odottamassa pesulle pääsyä. Jos hoitaja pesee, silloin siihen tarvitaan useampi hoitaja samaan aikaan nostelemaan ja kääntelemään, jopa 60 kilosta hoikkaa naista, isommasta miehenköriläästä puhumattakaan. Tämä tarkoittaa toisten potilaiden odotuttamista.
Ei kannata toivoa sairaalaan lepäämään pääsyä. Sitä se ei todellakaan ole. Arki aamuna labrahoitajat tulevat seitsemältä ottamaan verikokeita, ja räpsäyttävät huoneesta kaikki valot päälle, ja jos kokeita ei oteta, saa nukkua vain siihen asti kun aamiainen tulee kahdeksan maissa. Jos vain yhtään saa liikkua, fyssarit tulevat arkisin joka päivä komentamaan liikkeelle, ellei itse liiku.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun503364Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5522078Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si841976Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei171960- 201588
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431528- 281386
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?901349Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1281307KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar481230