Ihmisluonteen piirre

Anonyymi

Ei ole takoitus arvostella tai haukkua pitkäaikaista naiskumppania mutta rahalla on kumma vaikutus mieleen ja käyttäytymiseen. Avoparina on oltu ja nyt kun tuli perittyä toisenkin vanhempani omaisuutta huomaa kuinka nainen haluu saada itsekin hyötyä. Joo minä ja jälkikasvu perittiin perillisinä puoliksi kuolleen äitini omaisuus, talo noin reilu 130 000 euroo ja myös käteistä muutama kymppitonni. Oli äiskä aika tarkkaan testamentannut, avopuolisoni ja jälkikasvun tuleva kumppani tai puoliso ei saa mitään vaikka tulisi ero. Muija kuitenkin haluu hyötyä perinnöstäni, kysyi jo tyyliin mihin käytetään. Avokin vanhemmatkin teki jo testamentin kun pää vielä jotenkin toimi, minulle ei mitään mikä ihan oikein ja kuuluu niin ollakkin. Enkä edes haluis avokin vanhempien rahoja, ne ei mulle kuulu.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin, tai hänellä on luottamus teidän parisuhteeseenne. Eli että olette yhdessä lopun elämää , sinä itse sanoit että hän on pitkäaikainen kumppani. Toki voi vaikuttaa tökeröltä. Mutta sinähän päätät mihin rahasi käytät. Onko se jälkeläiseesi jne. Mutta hän näkee teidät perheyksikkönä ja toivoo että pistäisit johonkin yhteiseen hyvään joka palvelee teitä kaikkia mikä sitten teidän elämäntilanteenne onkaan. Ehkä hän pelkää että tuhlaat kaiken tekniikkaan ja mekaniikkaan niinkuin jotkut miehet sekoaa. 😂 Tai juo rahansa.
      Sinunhan pitäisi hänet parhaiten tuntea. Onko hän perintöä ennen ollut materian ja rahan perään? Tyytymätön talouteenne? Vaatinut rahaa ylellisyyksiin tms?

    • Anonyymi

      Ehkä hän vain ajatteli, että tuollaisella summalla voisi hankkia/tehdä jotakin sellaista suurta, josta on molemmille iloa. Ja kun asuttekin yhdessä, niin varmaan mistä tahansa olisi myös hänelle. Mikä saa sinut ajattelemaan tuolla tavalla rakkaastasi, että hän jotenkin kylmästi ajaisi vain omaa etuaan? Aika herkästi ajattelet negatiivisessa mielessä, jos vain tuo on perusteena. Ilmaisu "käytetään" kuvastaa minusta vain sitä, että puolisosi ajattelee teitä yhdessä, "me".

    • Anonyymi

      Huonon kumppanin olet aikoinaan itsellesi valinnut.

      Itsellä ja vaimolla on molemmilla pitkän suhteen aikana perintöjä tullut, yhdenkään kohdalla ei käytös rahan takia muuttunut. Toki poismenijää on aina surtu ja se on käytöstä toviksi muuttanut.

      Hyvä ettette ole avioon menneet, pääsette helposti eroon toisistanne! Päästä avokki etsimään varakasta miestä ja etsi itse nainen joka välittää sinusta eikä rahasta!

    • Anonyymi

      Moni ihminen ajattelee rahaa tai kuka ei ajattelis. En ole vielä tuntenut ketään joka ei kahisevasta tekis jotain tai yrittäis hyötyä jos mahdollisuus on.

      • Anonyymi

        Sitten et paljoa ihmisiä tunne tai et ole heitä kuunnellut ja jututtanut


    • Anonyymi

      Tuotahan se on suomalainen ahneus. Ei yllätä yhtään. Mutta pakkoko se on heti käyttää ja haaskata. Maksa vaikka omat lainat pois ja anna puolison maksaa silti oma osuutensa. Oppiipahan hyeena että ei tule mitään almuja saamaan. Varmaan oli äitiäsi hänen elinaikana haukkumassa?

    • Anonyymi

      Eikös tuo ole reilua, jos kumpaisenkin vanhemmat niin teki. Epäreiluahan se olis, jos vain toisen vanhemmat niin tekis. Avoimuus on tärkeää tuossakin asiassa.

    • Anonyymi

      Miksi et ilmoita avokillesi että sinä laitat saamasi pennit pankkiin omalle tilillesi pahan päivän varalle. Niihin ei kosketa nyt. Niitä ei tuhlata nyt.

      Ei aivokirurgiaa!

    • "Joo minä ja jälkikasvu perittiin perillisinä puoliksi kuolleen äitini omaisuus..."

      Mää oon aina luullu, et periä voi vasta sillon, kun muamo on kokonaan potkassu tyhjää, mut ei vielä sillon, kun se on puoliks kuollu. Meilläpäin Karjalassa vasta ootettiin kieli pitkällä, mut sitte vasta perittiin.

    • Anonyymi

      EN IHMETTELE ET AVIOEHDOT ON MONELLE KYNNYSKYSYMYS JOS NAIMISIIN MENOSSA. Oma tai suvun rahat ei muille kuulu.

    • En näe tuossa mitään pahaa, jos olet saanut ison kasan rahaa ja toine kysyy, mitä sillä tehdään.Te olette kuitenkin pariskuntana yksikkö.

      Enemmän tulee mieleen, että sinä kyräilet perinnön saatuasi, ja pelkäät, että kaikki haluavat varastaa perintösi.

      Mitä jos kertoisit ihan avoimesti puolisollesi, mitä päässäsi liikkuu. Esimerkiksi: Ajattelin hankkia uuden auton tuon vanhan tilalle ja loput rahat ajattelin laittaa sijoitusrahastoihin kasvamaan korkoa, niin voin turvata meille huolettoman vanhuuden. Sitä ennen ajattelin, että hiukan juhlitaan menemällä thaikkuihin ensi talvena.

      Tai jos sinulla ei ole vielä näkemystä asiasta voit kertoa senkin.

      Parisuhteen kolme kulmakiveä. Kommunikaatio, kommunikaatio ja kommunikaatio.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe