on 4vuotta yhdessäoloa takana ja meillä on maailman ihanin lapsi.
reilu vuosi sittenmuutin pois mieheni luota ja viime kesäänä erottiin. silloin oli kokeiltu yhdessä asumista, erossa asumista,perheneuvolaa ja kaikkia mahdollisia keinoja saada suhde toimimaan.
kesän olime erossa,oli molemmilla muita. syksyllä päätettiin jatkaa taas elämää yhdessä, asuen eri kaupungeissa.
talvella mä tapasin toisen,ihastuin ja erosin lapseni isästä. elämä hymyili pitkästä aikaa :) kunnes sitten lapseni isä alkoi puhumaan minulle niin kauniita asioita meistä ja yhteisestä tulevaisuudesta, lupasi alkaa arvostamaan,koska ennenarvosta ei ollut,hän piti minua itsestäänselvyytenä.
no minä menin sitten päästäni pyörälle hänen puheistaan ja otin hänet takaisin.
alussa näytti siltä, että se kannatti. vaikutti siltä,että nyt ollaan molemmatkasvettuja nyt on meidän aika olla onnellisia yhdessä. muutettiin yhteen pari kuukautta sitten ja kun oltiin asuttu yhdessä 4päivää,alkoi hänen kaappeihin kätketyt luurangot putoilemaan pihalle.. sain tietää toisesta naisesta viime syksyltä ja siitä meni fiilikset kaikkeen. en tiennyt että tuollainen asia voi niin loukata?
hän jäi kiinni valheista ja mä olin maailman surullisin. luulin kuitenkin että voin antaa anteeksi ja uskoa parempaan, mutta en pystynyt.. etäännyin hänestä, olin kylmä, ilkeä ja välinpitämätön. hän oli vielä ilkeämpi (huoritteli ym) ja todella mustasukkainen. tämä linja jatkuu edelleen ja nyt on uskoni tähän suhteeseen mennyt.
en jaksa jatkuvaa surullisuutta ja toisen ilkeilyä. en jaksa riidellä ja itkeä joka päivä,joka asiasta. enää enusko parempaan huomiseen, en usko että voimme ikinä olla onnellisia yhdessä.
mutta kertokaa että miten saisin voimia lähteä tästä suhteesta ,olla taas yh ja elää sossun tuilla kunnes saan lapsen hoitoon?
en jaksa olla sossu-pummi,en jaksa olla yh. lasta en miehelle kuitenkaan jättäisi.
en vaan jaksa nyt yhtään mitään,enkä edes tiedä jaksanko elää kesään. oon niin tajuttoman surullinen!!! olisi pitänyt jo kauan sitten ymmärtää ettei meistä mitään tule. mutta miten toista voi yhä rakastaa vaikka suhde ja yhteinen tulevaisuus selvästikin tuhoon tuomittu??
kiitos jos joku jaksoi lukea loppuun saakka.
reilu vuosi sittenmuutin pois mieheni luota ja viime kesäänä erottiin. silloin oli kokeiltu yhdessä asumista, erossa asumista,perheneuvolaa ja kaikkia mahdollisia keinoja saada suhde toimimaan.
kesän olime erossa,oli molemmilla muita. syksyllä päätettiin jatkaa taas elämää yhdessä, asuen eri kaupungeissa.
talvella mä tapasin toisen,ihastuin ja erosin lapseni isästä. elämä hymyili pitkästä aikaa :) kunnes sitten lapseni isä alkoi puhumaan minulle niin kauniita asioita meistä ja yhteisestä tulevaisuudesta, lupasi alkaa arvostamaan,koska ennenarvosta ei ollut,hän piti minua itsestäänselvyytenä.
no minä menin sitten päästäni pyörälle hänen puheistaan ja otin hänet takaisin.
alussa näytti siltä, että se kannatti. vaikutti siltä,että nyt ollaan molemmatkasvettuja nyt on meidän aika olla onnellisia yhdessä. muutettiin yhteen pari kuukautta sitten ja kun oltiin asuttu yhdessä 4päivää,alkoi hänen kaappeihin kätketyt luurangot putoilemaan pihalle.. sain tietää toisesta naisesta viime syksyltä ja siitä meni fiilikset kaikkeen. en tiennyt että tuollainen asia voi niin loukata?
hän jäi kiinni valheista ja mä olin maailman surullisin. luulin kuitenkin että voin antaa anteeksi ja uskoa parempaan, mutta en pystynyt.. etäännyin hänestä, olin kylmä, ilkeä ja välinpitämätön. hän oli vielä ilkeämpi (huoritteli ym) ja todella mustasukkainen. tämä linja jatkuu edelleen ja nyt on uskoni tähän suhteeseen mennyt.
en jaksa jatkuvaa surullisuutta ja toisen ilkeilyä. en jaksa riidellä ja itkeä joka päivä,joka asiasta. enää enusko parempaan huomiseen, en usko että voimme ikinä olla onnellisia yhdessä.
mutta kertokaa että miten saisin voimia lähteä tästä suhteesta ,olla taas yh ja elää sossun tuilla kunnes saan lapsen hoitoon?
en jaksa olla sossu-pummi,en jaksa olla yh. lasta en miehelle kuitenkaan jättäisi.
en vaan jaksa nyt yhtään mitään,enkä edes tiedä jaksanko elää kesään. oon niin tajuttoman surullinen!!! olisi pitänyt jo kauan sitten ymmärtää ettei meistä mitään tule. mutta miten toista voi yhä rakastaa vaikka suhde ja yhteinen tulevaisuus selvästikin tuhoon tuomittu??
kiitos jos joku jaksoi lukea loppuun saakka.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vaikuttaa siltä että suhteessanne tarvitaan oikeasti tukea ja apua ihan viranomaistasolta. Siis menkää molemmat perheneuvolaan ja katsokaa ettei kumpaakaan syyllistetä mistään.
Se että olette olleet on-off jo noinkin monta kertaa kertoo siitä että rakastatte toisianne, mutta vielä enemmän siitä että olette molemmat liian vahvoja persoonia toisillenne!
Ei sitä tulevaisuutta 4ssä päivässä rakenneta kuten hyvin tiedätte. Tehkää tilaa toisillenne, unohtakaa luurangot (tiedän että ne sattuvat, mutta ne ovat menneisyyttä ja siitä on vain päästävä yli). Lapsenne ansaitsee onnellisen perheen, jolla on yhteisiä unelmia ja toteuttaa niitä yhdessä.
Vielä suosittelisin että tuon yhteisen avun jälkeen on varmasti aika tehdä jotain sellaista irtauttavaa, joka potkaisee uuteen alkuun! Uusi paikkakunta tai yhteinen sovittu harrastu on yksi keino molemmille aloittaa alusta ja silloin EI enää edes kännispäissään oteta noita vanhoja ongelmia puheeksi jos niistä on jo sovittu.
EI MUUTA KUIN VOIMIA ja ennenkaikkea järkeä päähän niin hyvin sinunkin elämäsi tulee järjestymään!
ollaan jo kertaalleen muutettu uudelle paikkakunnalle ja sieltä pois..
perheneuvolassakin ollaan tosiaan käyty,mutta siitä asiat vaan paheni :(
tuntuu nyt et kaikki vaihtoehdot huonoja ja/tai vääriä :´(
Olen sitä mieltä, että otat ja lähdet lapsesi kanssa, muuta eri osoitteeseen ja selvität pääsi. Ainoa asia minkä elämässäsi voit lapsesi parhaaksi tehdä ja sinun.
Minä en katselisi enää, lähtisin lapsen kanssa pois´, jos mies ei tajua tilanteen vakavuutta.
Tai puhuisin suoraan miehelle, että nyt on asia näin, hänen on lähdettävä, ei enää ole vaihtoehtoja. Usko tulevaan on varmaan murentunut tuollaisten kokemusten jälkeen. Luottamusta ei saada takaisin noin vain, vaan ajan kanssa näyttämällä, että välittää perheestään:) Elättinä ketään ei kannata pitää:) Suosittelen, että otat ohjat käsiisi, sillä valta on sinulla.
Sulla siis sai olla toinen mies mutta hänellä ei toista naista?
En voi ymmärtää, miten aikuiset naiset sietävät mieheltään huorittelua! Onko se muka rakastava parisuhde, jossa mies haukkuu naistaan huoraksi..
En voi ymmärtää.. :( Itsekunnioitusta, naiset!!
sai hänellä olla,mutta piti aloittaa puhtaalta pöydältä ja kertoa toisillemme kaiken. mä tymä tein niin, hän ei. mutta kiinnihän jäi. ja monesta muustakin valheesta.
pitää mainita että toi toinen nainen oli kuvioissa silloin kun minäkin mieheni kanssa olin :( ei se muuten niin paljon sattuisikaan!
Itsekkin olen samankaltaisessa tilanteessa. Yhteen ollaan palattu ja jotenkuten yhdessä ollaan yhä, vaikka tyttöystäväni puuhailee kaikkea ikävää selkäni takana. Ja aina kiinni jäätyään lupailee kaikenlaista. En vain osaa jättää häntä, vaikka yhdessäolo on tosi raskasta kun toiseen ei voi luottaa.
Kerron heti jos keksin sen voimalääkkeen joka tässä tilanteessa tepsii. Eikä sitä sossussa käymistä tarvi hävetä, yhteiskunta tekee sen joillekkin pakolliseksi ja erikseen on ne jotka tilannetta hyväksi käyttää.
Tsemppiä ja voimia kevääseen....
kiitos tepa ja muut!
en edelleenkään tiedä mistä saisin voimia lähteä tästä suhteesta,enkä edes tiedä haluanko (kai sitä niin tyhmä on kuitenkin että rakastaa vaikka tietää ettei siitä seuraakun sydänsuruja)..
ehkä mä saan vielä elämäni järjestykseen.joskus.jollain tavalla.
tsemiä tepalle!
Hei, En tiedä onko tästä mitään apua, mutta ajattelin kirjoittaa pari ajatusta. Minusta sinun kannattaa ajatella, että se toinen nainen sai aikaan miehessä ikävöintiä teidän suhteeseen ja oli ihan vain kokeilu. Ei kannata sen antaa pilata asioita. Monet ihmiset palaavat yhteen pettämisenkin jälkeen. Sinun pitää miettiä rakastatko miestäsi ja oletteko molemmat kasvaneet. Vain puhtaalta pöydältä on mahdollista aloittaa. Itse uskon siihen, että ihminen pystyy omilla positiivisilla ajatuksilla toista kohtaan suuriin tekoihin. Mutta jos päätät erota, niin lapsenkin kannalta laita päätös pitämään. Tuollaisesta edestakaisin menosta ei ole kenellekään teistä pitemmän päälle hyötyä.
Niimpä, tuntuu kuin muutaman ihmisen harteille on
kasattu kaikkien muiden ongelmat. Toisille se lähteminen on helppoa. Mutta kun joillakin(esim. meillä)tunteet kulkee järjen edellä niin siitä kärsii koko ruumis. Meidän pitäis varmaan yhdessä sopia että lopetetaan suhteemme esim viides toukokuuta kello 12.00. Ja sen jälkeen katsottais
vain eteenpäin. Elämä on edessä ei takana....
Voimia sinulle ja muksua kevättä.