En ole koskaan ollut rakastunut

No on, ainakin minä!
En minäkään ole koskaan rakastunut, enkä tuntenut saavani yhdeltäkään mieheltä rakkautta. En itse asiassa ole sitä edes kaivannut.
Olen kuitenkin ollut jopa naimisissa, ja nyt sitten kysytään että miksi kun en ole miestä rakastanut?
Itse asiassa en tiedä itsekään. Luultavasti koska menin naimisiin nuorena ja naiivina. Jotenkin sitä kuvitteli että seurustelu ja naimisiinmeno jotenkin "kuuluu" ihmisen elämänkaareen itsestäänselvänä osana.
Mies oli kyllä ihan kiva ja meillä oli hauskaakin yhdessä, kaikki muu sitten puuttui. Kumpikin oltiin liian nuoria ja liian kypsymättömiä. Roikuttiin siinä sitten yhdessä muutama vuosi kunnes halusin erota. Mies olisi halunnut jatkaa mutta en nähnyt mitään pointtia siihen koska emme olleet toisillemme mitenkään sen syvemmin tärkeitä. Hölmö kokeilu koko avioliitto.
Aloin sitten tämän sinkkuelämän ja tykästyin tähän niin perin pohjin etten enää vaihda. Koen saavani parhaat puolet elämästä näin.
Minulla on hyvä työ ja toimeentulo. Elättäjää en tarvitse enkä halua, enkä halua elättää ketään toista. On ystäviä ja yksi nuoresta asti tuntemani sydänystävä.
On sisaruksia perheineen, on työkaverit. Elämä on mielenkiintoista ja antoisaa.
En siis ole yksin jos sitä en halua. Välillä haluan ja silloin saan olla rauhassa.
Jos jonkun mielestä olen "viallinen", olkoot sitten niin. Pääasia että itselläni on kaikki hyvin näin.
Nainen

Mielenkiintoinen näkökulma. Jäin miettimään asiaa omalla kohdallani. Ehkä asia onkin juuri noin. Olen vanhan kansan kasvatti, jossa pidettiin itsestään selvyytenä parisuhdetta ja perhettä. Aina olen kuitenkin tuntenut itseni jotenkin kummalliseksi jokaidessa suhteessa. On ollut lyhyttä ja vuosia kestäviä.

Viimeisinä vuosina olen herännyt ihmettelemään, mikä tässä mättää ja ehkä se onkin juuri se, etten ole rehellisesti rakastanut, vaan vain tottunut olemaan jonkun kanssa.

Nainen