Luterilainen Suomi rokotetaan

Maailmalla kuolee koronaan edelleen noin 10 000 ihmistä päivittäin. Teholla on jatkuvasti kärsiviä ja kuolevia potilaita. Eikö tämän tähden ole hyvä tehdä kaikki voitava, ettei tappava kulkutauti pääse leviämään?
Maskin käyttö on tunnetusti hyvä estämään viruksen leviämistä. Tämä asia tunnettiin jo vanhan liiton aikana, kun Jumala antoi määräyksen kasvomaskien käytöstä:
"Spitaalitartunnan saaneen on kuljettava repaleisissa vaatteissa, hiukset hajallaan ja kasvojen alaosa peitettynä ja huudettava: ’Saastainen, saastainen!’ 3 Moos. 13:45.
Korona on Spitaaliin verrattava kulkutauti. Ja covid-19 virus saattaa olla ihmisessä jopa viikon ilman mitään oiretta. Sen tähden on hyvä pitää maskia ollessaan ihmisten lähellä.
Siis Jumalan mielipide on, että maskin käyttö on hyödyllistä.

Ja kehotan kaikkia, jotka tahtovat hyvää ihmiskunnalle, ottamaan rokotteen niin pian kuin mahdollista. Näin saamme kulkutaudin loppumaan.

"Vihreä passi" oli käytössä jo 1960 luvulla. Mm. passiin vaadittiin silloin isorokkotodistus. Muuten passia ei saanut eikä valtakuntien rajoja saanut ylittää. Ei kukaan valittanut asiasta, koska tappava kulkutauti oikeutti asian. Tarkalleen samoin on nyt tämä covid-19 viruksen kanssa.
6104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomessa kyllä rokotetaan ihmisiä , mutta luterilaisuus ei näyttelele asiassa mitään roolia.

1Äänestä

Eikös kaikki tautien vastaan pullikoiminen ole Jumalan tahdon vastustamista. Räsänenkin ilmaisi paheksuntansa, kun ilmassa oli ajatus, että kokoontumisrajoitukset koskisivat myös uskovaisten kokoontumista uskomaan yhdessä.

Äänestä

Aika massiivista rokotemyyntiä.

Äänestä

> Korona on Spitaaliin verrattava kulkutauti.

Itsellä on ollut korona ja voin sanoa, ettei lähelläkään spitaalia, onneksi.

Itse kannatatn sitä, että ihmiset ovat vapaita ja itseänisiä ja on siksi surullista nähdä kun maailma vaipuu totalitarismiin ja fasismiin. On käsittämätöntä, että ihmiset vapaaehtoisesti haluavat tulla hallituksen orjiksi.

Äänestä

https://www.israelnationalnews.com/news/377612

Israel National NewsIsraeli NewsChild dies after nearly drowning on Yom Kippur Eve
Child dies after nearly drowning on Yom Kippur Eve

8-year-old boy passes away days after suffering cardiac arrest and nearly drowning in a bathtub.

Israel National News

Sep 28, 2023

An eight-year-old boy from Nofei Prat died today (Thursday) at Hadassah Mount Scopus Hospital after nearly drowning in a bathtub on Sunday, Yom Kippur Eve.

The boy, Yonatan Moshe Erlichman, is the grandson of Beit El doctor Dr. Mati Erlichman, the former director of pediatrics in Shaare Zedek, and the son of Dr. Ira Erlichman, a doctor at Hadassah Hospital.

The family said in a statement: "Our Yonatan Moshe passed away a short time ago. On the eve of Yom Kippur, Yonatan went into cardiac arrest in our home, and since then we have struggled by his side after he collapsed. With love, we thank all those dear to us, who were by our side during the last days of his life. Details of the funeral date will be provided later, Yael, Ira, and the girls."

Yonatan nearly drowned in the bathtub after going into cardiac arrest a few hours before Yom Kippur. Magen David Adom (MDA) medics and paramedics arrived at the scene within a few minutes, gave him medical treatment, and performed CPR on him.

When his pulse returned, he was evacuated to Hadassah Hospital in Mount Scopus in serious condition. In the last few days it seemed that his condition was improving a little, but this morning he passed away.

---------------

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/israel-on-rokottanut-jo-yli-miljoona-ihmista-nain-se-tapahtui/c286720f-9057-4802-b30e-1177a5a6c031

Israel on rokottanut jo yli miljoona ihmistä – Näin se tapahtui

6.1.20210 9:03

YHTEISKUNTA
KORONAVIRUS
ROKOTTEET
TERVEYDENHUOLTO
POLITIIKKA

Kansalaisten rokottamisessa koronaa vastaan pisimmällä on Israel. Maan on kerrottu maksaneen Pfizerin ja Biotechin rokotteesta normaalihintaa enemmän.

Äänestä

> Korona on Spitaaliin verrattava kulkutauti.

Minulla on ollut korona, eikä se todellakaan ollut lähelläkään spitaalia.

> Maailmalla kuolee koronaan edelleen noin 10 000 ihmistä päivittäin.

En usko. Todennäköisesti rokotteiiin kuolee vielä enemmän kuin tuo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Maailmalla kuolee koronaan edelleen noin 10 000 ihmistä päivittäin. Teholla on jatkuvasti kärsiviä ja kuolevia potilaita. Eikö tämän tähden ole hyvä tehdä kaikki voitava, ettei tappava kulkutauti pääse leviämään?
Maskin käyttö on tunnetusti hyvä estämään viruksen leviämistä. Tämä asia tunnettiin jo vanhan liiton aikana, kun Jumala antoi määräyksen kasvomaskien käytöstä:
"Spitaalitartunnan saaneen on kuljettava repaleisissa vaatteissa, hiukset hajallaan ja kasvojen alaosa peitettynä ja huudettava: ’Saastainen, saastainen!’ 3 Moos. 13:45.
Korona on Spitaaliin verrattava kulkutauti. Ja covid-19 virus saattaa olla ihmisessä jopa viikon ilman mitään oiretta. Sen tähden on hyvä pitää maskia ollessaan ihmisten lähellä.
Siis Jumalan mielipide on, että maskin käyttö on hyödyllistä.

Ja kehotan kaikkia, jotka tahtovat hyvää ihmiskunnalle, ottamaan rokotteen niin pian kuin mahdollista. Näin saamme kulkutaudin loppumaan.

"Vihreä passi" oli käytössä jo 1960 luvulla. Mm. passiin vaadittiin silloin isorokkotodistus. Muuten passia ei saanut eikä valtakuntien rajoja saanut ylittää. Ei kukaan valittanut asiasta, koska tappava kulkutauti oikeutti asian. Tarkalleen samoin on nyt tämä covid-19 viruksen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu