Jos pääsisin tekemään lakeja ja sääntöjä.

Kännykän katselu autossa sakko 1000e
Jarrun painaminen ennen vilkkua tai vilkun jättämättä näyttäminen tai muu yllättävä toiminta sakko 500e
Kiihdytyskaistalla jarruttelijat sakko 200e
Ohituksen estäjät kaasuttamalla sakko 500e muu estely ja eteen tulo yritys sakko 1000e
10 kilometrin ylinopeus vaarallisessa kohdassa 5000e sakko.
Riskialtis ohitus vilkkaalla tiellä sakko 8000e.

Jos kuljettajalla olisi toistuvasti näitä samoissa autokouluissa käyneenä asetettaisiin autokoulu tarkkailuun ja 5v-elinkikäiseen toimintakieltoon jos liikennekäytös johtuu siitä etteivät he ole vaatineet ajokokeessaan ja teorioissaan oppillaaltaan tiettyä tasoa.
Niin ja 10000 euron sakosta tulisi 10 vuotta vankeutta eli ulosotto tai varattomuus ei pelastaisi.
Veikkaan että alkaisi ihmiset oppimaan sääntöjä. Kannattaisi miettiä mitä tekee liikenteessä koska sillä voisi olla loppuelämäksi seurauksia niinkuin sillä on toki nytkin mutta osaamattomia riskinottajia ja järjettömiä on paljon ja joku autokoulu ne on päästänyt läpi tulojensa takia.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kännykän katselu autossa sakko 1000e
Jarrun painaminen ennen vilkkua tai vilkun jättämättä näyttäminen tai muu yllättävä toiminta sakko 500e
Kiihdytyskaistalla jarruttelijat sakko 200e
Ohituksen estäjät kaasuttamalla sakko 500e muu estely ja eteen tulo yritys sakko 1000e
10 kilometrin ylinopeus vaarallisessa kohdassa 5000e sakko.
Riskialtis ohitus vilkkaalla tiellä sakko 8000e.

Jos kuljettajalla olisi toistuvasti näitä samoissa autokouluissa käyneenä asetettaisiin autokoulu tarkkailuun ja 5v-elinkikäiseen toimintakieltoon jos liikennekäytös johtuu siitä etteivät he ole vaatineet ajokokeessaan ja teorioissaan oppillaaltaan tiettyä tasoa.
Niin ja 10000 euron sakosta tulisi 10 vuotta vankeutta eli ulosotto tai varattomuus ei pelastaisi.
Veikkaan että alkaisi ihmiset oppimaan sääntöjä. Kannattaisi miettiä mitä tekee liikenteessä koska sillä voisi olla loppuelämäksi seurauksia niinkuin sillä on toki nytkin mutta osaamattomia riskinottajia ja järjettömiä on paljon ja joku autokoulu ne on päästänyt läpi tulojensa takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu