Stora Enso lakkauttaa Veitsiluodo paperitehtaan

Stora Enso on kansainvälinen yhtiö, joka lakkauttaa perinteisen suuren Kemin paperitehtaansa. Maailmalla käytetään jatkossakin paperia, mutta ei suomalaista paperia, koska Suomen äärivasemmistolainen yhteiskunnallistamisesta haaveileva hallitus ei parana tulevaisuuden näkymiä.

Botnia rakentaa Kemiin, koska se jalostaa ja myy omistajiensa omaa puuta. Jos hallitus olisi selkeäsi ilmoittanut myös maatalouden kollektivisoinnista (jopa ilman korvausta), Botnia ei rakentaisi.

Kansainvälisessä omistuksessa olevista firmoista hallitus on ilmoittanut halun yhteiskunnallistamisesta, kuten:
-Terveysalan yritysten kanssa tehdyt sopimukset pyritään purkamaan ilman korvausta ja ottamaan liiketoiminta yhteiskunnalle.
-Kansainvälisessä omistuksessa oleva ambulanssihelikopteritoiminta lopetetaan perustamalla itse oma lentoyhtiö 100 milj. veroeurolla.
-Kansainvälisessä omistuksessa olevat hoivakodit yms. pyritään yhteiskunnallistaa.
-Kansainvälisten terveysyritysten hoitama toimiva työterveyshuolto pyritään yhteiskunnallistamaan.
-Kansainvälisistä lääkeyhtiöistä esitetään jatkuvasti negatiivista tietoa niiden lääkeiden tyrkyttämisestä.
- Kansainvälisten firmojen tekemiä maskeja ei hankittu kaupallisina.

Vaikka hallitus nyt pakon sanelemana antaa valikoivasti rahaa yritystoimintaan, koska muutoin maa romahtaisi kerralla, pitkänmatkan juoksussa se pyrkii aatteensa mukaisesti yhteiskunnallistamiseen muuallakin kuin terveydenhoito- ja lääkeyritysten kohdalla.

Kansainväliset sijoittajat omistajina ovat kuitenkin samoja, niin terveysyrityksissä, lääkeyhtiöiss kuin paperitehtaissa yms.,joten kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tieto yritystoiminnan vastaisesta tulevaisuudesta kiirii masilmalle.
Aloittihan pääministeri avauspuheessaan uutena koko Suomen pääministerinä: Hyvät toverit...

Jos Angela Merkel ei halunut edes kätellä silloista Suomen ääridemarista presidenttiä, niin sama voi koskea myös kansainvälisiä yritysjohtajia ja vielä äärimmäisempää nykyistä pääministeriä ja perheministeriä.

Suomalaiset ovat tiensä valinneet SDP:n 18,7 %:n äänimäärällä ja Keskustan tukipuolueena olemisella.
1352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kemi on sekä Vasemmistoliiton että Keskustapuolueen vahvinta pohjoista ydinaluetta. Kumpikin nämä puolueet tulee saamaan emäturpaansa paikallisvaaleissa.

Näin se ihmisen logiikka vaan toimii. Kun tehdas ja oma työpaikka menee, silloin kostetaan, ja tulilinjalla on Li Anderssonin vassarit ja Annika Saarikon kepulit.

Äänestä
  • Näinhän se menee. Paskaa selluköpi ideologiasta, kunhan hilloa tulee. Tukijussin ja poromiehen sielunveli.

    Äänestä

Se vain on niin, että se paperi kannattaa tehdä siellä, missä sitä kulutetaan.

Äänestä
  • Tätä nykyä minä kulutan kaiken käyttämäni paperin WC-tiloissa. Sielläkö sitä pitäisi alkaa valmistaa vai

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tätä nykyä minä kulutan kaiken käyttämäni paperin WC-tiloissa. Sielläkö sitä pitäisi alkaa valmistaa vai

    Silmäpaperin kulutus kasvaa.

    Äänestä

Selluteollisuus kompuroi omassa ylimielisyydessään eikä ole ryhtynyt kehittämään uusia ympäristöystävällisiä tuotteita. Ahneet omistajat ovat kiinnittyneet puun runkoon... eivätkä näe "metsää puilta". Heidän olisi jo aika vaihtaa sahanpurut pääkopperoissaan ! Kehitys (ja kuluttajat) vaatii nyt muovituotteiden korvaamista biohajoavilla puutuotteilla.. Esimerkiksi patjoja, lattiapäällysteitä, elintarvikepakkauksia, pehmopapeperien pakkauksia, leikkikalut, jne...

Äänestä

Onhan siellä hallituksessa vihreätkin.

Vaasaan tulee akkutehdas tuhoamaan Suomen ilmastoa. Jos ent. Vihreiden puh.joht. Ville Niinistöä olisi kuunneltu, Talvivaara ja Teraafame olisi ajettu alas ja mitään akkutehdasta ei tulisi.

Kemin uudesta Metsä Groupin tehtaasta vihreät eivät illoinneet, mutta Veitsiluodon sulkeminen on iloinen ilkmastoasia.

Kuopioon saatiin estettyä metsäteollisuuden investointi.

Laivaristeily on hirveä ilmastotuholainen, joten Suomen on näytettävä esimerkkiä ja lopetettava telakkateollisuus täällää. Lentoveron ohella myös risteilyvero.

Biodieselin yms. tuotanto on lopetettava Suomessa, sillä Suomi siirtyy sähköisiin julkisiin kulkuneuvoihin.

Lisäksi vihreiden täytyy demareiden ja vassareiden kanssa yhteisrintamassa taistella ulkomaisten sijoittajien rahanahneutta vastaan, myös ulkomailla.

Äänestä

Suomi kun rajoittaa myyntiä niin muissa tehtaissa tilauskanta kasvaa? joten ne voivat nostaa hintoja. Silloin kun hinnat kasvaa kyllin suureksi kannattaa taas tuotantoa jatkaa.

Öljyn-tuottaja maat päässeet jo ajat sitten eroon haitallisesta liikatuotannosta joka laskee hintoja liikaa. Ovat keskenään sopineet että kukaan ei enempää pumppaa eikä myy kuin sovitun määrän.

Tuo sopimus-kapitalismi (kartelli toiminta) se on muissakin tuotteissa/palveluissa edessä.
WC-paperi tehdas ei myy vaikka tavaraa olisi (vertaa öljyyn)
asiakas joko ilman tai maksaa suomelle esimerkiksi ruhtinaallisesti koska sen kiintiöt sallii viellä myynnin.

Äänestä
  • Paperin kysyntä laskee globaalisti ja peruuttamattomasti. Kysymys on siitä, missä järjestyksessä paperikoneita pysäytellään.

    Äänestä

Sitten pitää taistella jo henkensä kautta wc-papereistakin jo kuin Esson baari ja yökerhoissa kuin päioväkerhoissa.

Äänestä

Hallituspuolueiden ministerikommentit on melkoista jeesustelua

Äänestä

Paperin+kysyntä+laski+viime+vuonna+15%.+Paperikoneita+tullaan+sulkemaan+jatkossakin.+Veitsiluoto+oli+integroitu+tehdaskokonaisuus+jossa+oli+sellua+ja+sahateollisuutta.+Kun+paperikone+kävi+kannattamattomaksi+kaatui+muutkin+dominopalikat.Oma+syynsä+päätökseen+oli+sillä,+että+Metsä-Group+ehti+saada+liikkeelle+oman+miljardi-ivestointinsa+Kemiin,+jolloin+odotettavissa+oli+kovempi+kilpailu+puusta+ja+puun+hintojen+ja/tai+kuljetuskustannusten+nousu.Suomen+kansantalouden+kannalta+on+huono,+että+paperiteollisuudesta+siirrytään+puolivalmiste+sellun+vientiin.+Jalostusarvo+laskee+eli+selkosuomella+avuhakkuuraiskioista+jää+Suomeen+yhä+vähemmän+rahaa+ja+työtä.

Äänestä

Stora Enso lakkauttaa , näin on ja Ammattiliitto käyttäytyy kuten ennenki. lakkoilua yms.

Nuo lakkoilut on heti tilistä näkyvinä euroina.
lakkoilu näkyy herkästi useampana eurona päivärahassa joka kuukausi.
lakkoilu näkyy vielä eläkkeessä muutamina euroina joka kuukausi.

Niin se vaan on että nyt pitäisi "kyniä" jokainen euro kuin saa.

Kaikki mielenosoitukset on todella pois selvänä euroina,
moni saa varmaan eläkettä yli 20 vuotta,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Stora Enso on kansainvälinen yhtiö, joka lakkauttaa perinteisen suuren Kemin paperitehtaansa. Maailmalla käytetään jatkossakin paperia, mutta ei suomalaista paperia, koska Suomen äärivasemmistolainen yhteiskunnallistamisesta haaveileva hallitus ei parana tulevaisuuden näkymiä.

Botnia rakentaa Kemiin, koska se jalostaa ja myy omistajiensa omaa puuta. Jos hallitus olisi selkeäsi ilmoittanut myös maatalouden kollektivisoinnista (jopa ilman korvausta), Botnia ei rakentaisi.

Kansainvälisessä omistuksessa olevista firmoista hallitus on ilmoittanut halun yhteiskunnallistamisesta, kuten:
-Terveysalan yritysten kanssa tehdyt sopimukset pyritään purkamaan ilman korvausta ja ottamaan liiketoiminta yhteiskunnalle.
-Kansainvälisessä omistuksessa oleva ambulanssihelikopteritoiminta lopetetaan perustamalla itse oma lentoyhtiö 100 milj. veroeurolla.
-Kansainvälisessä omistuksessa olevat hoivakodit yms. pyritään yhteiskunnallistaa.
-Kansainvälisten terveysyritysten hoitama toimiva työterveyshuolto pyritään yhteiskunnallistamaan.
-Kansainvälisistä lääkeyhtiöistä esitetään jatkuvasti negatiivista tietoa niiden lääkeiden tyrkyttämisestä.
- Kansainvälisten firmojen tekemiä maskeja ei hankittu kaupallisina.

Vaikka hallitus nyt pakon sanelemana antaa valikoivasti rahaa yritystoimintaan, koska muutoin maa romahtaisi kerralla, pitkänmatkan juoksussa se pyrkii aatteensa mukaisesti yhteiskunnallistamiseen muuallakin kuin terveydenhoito- ja lääkeyritysten kohdalla.

Kansainväliset sijoittajat omistajina ovat kuitenkin samoja, niin terveysyrityksissä, lääkeyhtiöiss kuin paperitehtaissa yms.,joten kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tieto yritystoiminnan vastaisesta tulevaisuudesta kiirii masilmalle.
Aloittihan pääministeri avauspuheessaan uutena koko Suomen pääministerinä: Hyvät toverit...

Jos Angela Merkel ei halunut edes kätellä silloista Suomen ääridemarista presidenttiä, niin sama voi koskea myös kansainvälisiä yritysjohtajia ja vielä äärimmäisempää nykyistä pääministeriä ja perheministeriä.

Suomalaiset ovat tiensä valinneet SDP:n 18,7 %:n äänimäärällä ja Keskustan tukipuolueena olemisella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu