Sinulle joka naureskelet toisille ihmisille

Sekä maalitat ja mustamaalaat, niin et itsekään ole täydellinen. Mahdat olla melko katkeroitunut ihminen. Toivottavasti jätät kiusaamasi kohteen oikeassa elämässä rauhaan ja annat toisen elää omaa elämäänsä.
14281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tarkentaisitko hieman tätä aloitustasi?

Äänestä

Mille maailmassa nyt sitten voi naureskella kuin toisille ihmisille tai itselleen? Jälkimmäisen naurettavuudet on sittenkin aika rajallisia, mutta edellisissä riittää ammennettavaa.

Äänestä

"Niin et itsekään ole täydellinen" viittaa nähdäkseni siihen, että jos ja kun niille toisten mustamaalaajille ja maalittelijoille toisten asioihin sekaantumisineen hieman naureskelee, niin sitten voikin uhriutua urakalla ja heittää vielä epämääräisen käskyn sellaiseen asiaan, mikä ei itseltä ja viiteryhmältä ole onnistunut.

Äänestä
  • Kategorisena esimerkkinä toisten asioihin sekaantujista ovat poliitikot. Ketään ei ole pakotettu politiikkaan. Omaa toimintaansa siellä voi perustella sillä, että jonkun siellä on toimittava. Ehkä onkin, mutta ei juuri sinun, poliitikko. Sinun osallistumisesi johtuu täysin sinun omasta mielenvikaisuudestasi ja jos lieveilmiönä saat vähän paskaa niskaan, niin olet sen ja oikeastaan paljon enemmänkin ihan itse ansainnut. Ja sitten kun paskapää vetää vielä juhasipilä-tyyliin marttyyrin viitan ylleen, niin onhan se ihan helvetin naurettavaa.

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Kategorisena esimerkkinä toisten asioihin sekaantujista ovat poliitikot. Ketään ei ole pakotettu politiikkaan. Omaa toimintaansa siellä voi perustella sillä, että jonkun siellä on toimittava. Ehkä onkin, mutta ei juuri sinun, poliitikko. Sinun osallistumisesi johtuu täysin sinun omasta mielenvikaisuudestasi ja jos lieveilmiönä saat vähän paskaa niskaan, niin olet sen ja oikeastaan paljon enemmänkin ihan itse ansainnut. Ja sitten kun paskapää vetää vielä juhasipilä-tyyliin marttyyrin viitan ylleen, niin onhan se ihan helvetin naurettavaa.

    Älä puolustele naisten ahdisteluasi tuollaisella hevonkukulla tai et piip koskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä puolustele naisten ahdisteluasi tuollaisella hevonkukulla tai et piip koskaan.

    Ps eihän haukku haavaa tee oman toimintaohjeesi mukaan, joten ei varmasti nyt tullut vaistomaisesti tarrattua sieltä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ps eihän haukku haavaa tee oman toimintaohjeesi mukaan, joten ei varmasti nyt tullut vaistomaisesti tarrattua sieltä?

    Tämä on siis yksi teoria muiden joukossa.

    Äänestä

  • Hyvä pointti. En kyllä tiedä, kehen aloittaja tarkalleen viittaa. Pitäisi tietää tarkaan ihminen ja hänen tekonsa, siis sekä aloittajan ja aloittajan tarkoittaman henkilön. Ihmiset, joiden tietoisesti toisia vastaan tehdyt teot ylittää rikoksen tunnusmerkit, ovat usein ja lähes poikkeuksetta syvästi luonnehäiriöisiä. Mustamaalaus perättömillä juoruilla, toisen ihmisen yksityiselämään liittyvien tietojen levittely IRL ja netissä voi pahimmassa tapauksessa täyttää törkeän kunnianloukkauksen, mistä voi napsahtaa useampi vuosi vankeutta riippuen vähän, millaisia tietoja ja valheita levittelee ja missä ja millä laajuudella. Toivon tuollaisten ihmisten itsensä takia, että jäisivät kiinni ja virkavalta laittaisi ruotuun, jos ei kodinperintönä ole saanut lainkuuliaista kasvatusta ja moraalista selkärankaa.

    Ihmistä voi lukea tämän tekojen perusteella. Vain henkisesti sairas ihminen kykenee sairaisiin tekoihin ja diagnoosi silloin on lähes poikkeuksetta vakava luonnehäiriö (narsismi, sosiopatia tai psykopatia). Teot ei valehtele, teot kertoo tekijästään aina. Tuollaisten ihmisten tekoja on täysi oikeus arvioida niiden, jotka joutuu tekojen kohteeksi, teot saa tuomita ja teot saa kokonaisuudessaan tuoda päivänvaloon. Se on voi voi, jos ei kestä seurauksia omista teoistaan ja sitä, että ne tulee aina jossain vaiheessa KOKONAISUUDESSAAN ilmi ja että niistä joutuu jossain vaiheessa ottamaan vastuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä pointti. En kyllä tiedä, kehen aloittaja tarkalleen viittaa. Pitäisi tietää tarkaan ihminen ja hänen tekonsa, siis sekä aloittajan ja aloittajan tarkoittaman henkilön. Ihmiset, joiden tietoisesti toisia vastaan tehdyt teot ylittää rikoksen tunnusmerkit, ovat usein ja lähes poikkeuksetta syvästi luonnehäiriöisiä. Mustamaalaus perättömillä juoruilla, toisen ihmisen yksityiselämään liittyvien tietojen levittely IRL ja netissä voi pahimmassa tapauksessa täyttää törkeän kunnianloukkauksen, mistä voi napsahtaa useampi vuosi vankeutta riippuen vähän, millaisia tietoja ja valheita levittelee ja missä ja millä laajuudella. Toivon tuollaisten ihmisten itsensä takia, että jäisivät kiinni ja virkavalta laittaisi ruotuun, jos ei kodinperintönä ole saanut lainkuuliaista kasvatusta ja moraalista selkärankaa.

    Ihmistä voi lukea tämän tekojen perusteella. Vain henkisesti sairas ihminen kykenee sairaisiin tekoihin ja diagnoosi silloin on lähes poikkeuksetta vakava luonnehäiriö (narsismi, sosiopatia tai psykopatia). Teot ei valehtele, teot kertoo tekijästään aina. Tuollaisten ihmisten tekoja on täysi oikeus arvioida niiden, jotka joutuu tekojen kohteeksi, teot saa tuomita ja teot saa kokonaisuudessaan tuoda päivänvaloon. Se on voi voi, jos ei kestä seurauksia omista teoistaan ja sitä, että ne tulee aina jossain vaiheessa KOKONAISUUDESSAAN ilmi ja että niistä joutuu jossain vaiheessa ottamaan vastuun.

    Juuri näin se menee.

    Äänestä

Vähän tympeää kun olisi pidettävä jalkaakin kokonzzn pzikoilllzzn jotta se paranee.

Äänestä

Ei ole kyllä kivaa tuo. Hyväntahtoisuus on kaikista tärkein asenne maailmassa. Kaikki paha lähtee liikkeellee huonosta, halveksivasta asenteesta. Täytyy ymmärtää, että halveksiva, kiusaava ja paha ihminen tekee kaikista suurimman vahingon aina itselleen. Eihän hyvä ihminen voi sille mitään, että häntä kiusataan. Hän vastaa pahaan hyvällä, koska ei halua turmella itseään. Toki vajavaisia kaikki ovat. Hyvä ihminen kuitenkin huomaa virheensä, katuu niitä ja korjaa tilannetta parhaan kykynsä mukaan.
Vikojen etsintä toisista ihmisistä on aivan turhaa, koska kaikilla niitä on. Jos haluaa esim. työporukassa todella auttaa selviämään toista paremmin työtehtävissä, se on tsemppaamista, neuvomista, toisen kunnioittamista, tuutorointia, rakentavaa keskustelua jne. Ei haukkumista, selän takana puhumista, vikojen etsintää, nolaamista tms. Tsempit!

Äänestä
  • Hyvä kirjoitus ja katkeaa se kamelin selkä kaikilta jossain vaiheessa.
    Tuo, että ihminen katuu omia virheitään ja jopa tekee asenteilleen sekä asioille jotain on nimittäin sellainen asia, mikä loistaa aloituksessa poissaolollaan ja kiusaaja tai kiusaajaa puolustava kanssaoirehtija ei ymmärrä harrastaneensa tai harrastettaneen juuri sellaista, mihin pikkunäpsy näpeille kirvoitti tekemään aloituksen. Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää, eikä varsinkaan sädekehä.

    Äänestä

ottakaa mallia Dalai Lamasta!

Äänestä

Ei tuommoinen ihminen ole henkisesti terve. Toivottavasti ihmiset ymmärtävät että se on hälyytysmerkki. Yleensä ihmiset jotka ovat ilkeitä muille ovat sitä myös parisuhteessa pahimmillaan on henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Pysykää helvetin kaukana jos sellaisia piirteitä ilmenee. Ei mulla muuta .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sekä maalitat ja mustamaalaat, niin et itsekään ole täydellinen. Mahdat olla melko katkeroitunut ihminen. Toivottavasti jätät kiusaamasi kohteen oikeassa elämässä rauhaan ja annat toisen elää omaa elämäänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu