Nuorten väkivalta liberaalissa demokratiassa

Jälleen ensiksi täytyy painottaa, että suurin osa nuorista käytttäytyy hyväksyttävästi. Mitkä asiat sitten voisivat vaikuttaa väkivallan käytön lisääntymiseen nuorten keskinäisissä tapaamisissa ja jonkin pienehkönkin tapahtuman kokemisessa itseä loukkaavaksi, että valitaan väkivalta, kosto jolla muka "hoidetaan" asia kuntoon. Yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta yleisenä ilmapiirinä, sitä ruokkivina tahoja ovat mm poliitikot ja erityisesti joidenkin puolueiden sisäistämä ideologia.
Median käyttämä liioittelujournalismi ei ole tuottanut tulosta parempaan tai asian syiden etsimiseen, vaan pikemminkin tällainen asioita paisutteleva mekastus antaaa mallia nuorille.
Tärkeä asia joka pitäisi ottaa vakavaan käsittelyyn on kokoomuksen ja erityisesti Kataisen ja Stubbin pääministerinä jankuttaneet liberaalin demokratian vaikutus tämän päivän nuorten "liberaaliin" käyttäytymiseen, pitäisi selvittää. Liberaali demokratia ympäri Eurooppaa ja jopa maailmaa on saanut aikaaan vain huonoja
asioita. Ja siksi rehellisyyteen pyrkivät asiantuntijat ovatkin esitttäneet vakavaa arvostelua moisen itsekkään, omavaltaisen, ahneutta suosivan ideologian leviämisestä.
Siksi nyt vaaleissa äänestäjien on syytä huolellisesti arvioida moisen puolueen toimintaa oikeassa. elämässä koko Suomessa ja erityisesti omassa kunnassa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jälleen ensiksi täytyy painottaa, että suurin osa nuorista käytttäytyy hyväksyttävästi. Mitkä asiat sitten voisivat vaikuttaa väkivallan käytön lisääntymiseen nuorten keskinäisissä tapaamisissa ja jonkin pienehkönkin tapahtuman kokemisessa itseä loukkaavaksi, että valitaan väkivalta, kosto jolla muka "hoidetaan" asia kuntoon. Yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta yleisenä ilmapiirinä, sitä ruokkivina tahoja ovat mm poliitikot ja erityisesti joidenkin puolueiden sisäistämä ideologia.
Median käyttämä liioittelujournalismi ei ole tuottanut tulosta parempaan tai asian syiden etsimiseen, vaan pikemminkin tällainen asioita paisutteleva mekastus antaaa mallia nuorille.
Tärkeä asia joka pitäisi ottaa vakavaan käsittelyyn on kokoomuksen ja erityisesti Kataisen ja Stubbin pääministerinä jankuttaneet liberaalin demokratian vaikutus tämän päivän nuorten "liberaaliin" käyttäytymiseen, pitäisi selvittää. Liberaali demokratia ympäri Eurooppaa ja jopa maailmaa on saanut aikaaan vain huonoja
asioita. Ja siksi rehellisyyteen pyrkivät asiantuntijat ovatkin esitttäneet vakavaa arvostelua moisen itsekkään, omavaltaisen, ahneutta suosivan ideologian leviämisestä.
Siksi nyt vaaleissa äänestäjien on syytä huolellisesti arvioida moisen puolueen toimintaa oikeassa. elämässä koko Suomessa ja erityisesti omassa kunnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu