Lapsia jo rokotetaan koulussa väkisin

Kutsuja tulee koronarokotuksiin , yksi on jo kuollut. Kertoo koululaisten vanhemnat facebookissa. Jokainen pelkää mikä päivä napsahtaa omalle lapselle väkisin rokotus.
4954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Kadulle kaikki vappuna. Suomen liput, torvet, banderollit. Rokotukset on saatava loppumaan.
Poliisi yllättyköön, kova kovaa vastaan.

Äänestä

Miten muka mahdollista, että lapsia muka jo rokotetaan?? Vastahan ikäihmiset ja riskiryhmät ovat rokotettu ja nyt aletaan rokottaa perusterveitä keski-ikäisiä. Rokotusjärjestyksen mukaan lapset ja nuoret rokotetaan viimeiseksi. Taitaa olla ihan pötypuhetta.

1Äänestä
  • Aloitus on alhaista valetta bullshittiä!

    1Äänestä

  • No niin ossin kaverit kertovat, tuosta kuolemastakin. Vouhotus päällä. Yks kertoo rokotettujen läheisyydessä tulevan keskenmenoja ja mummoikäisillä alkaa kuukautiset.
    Kamala ölinä myös kun lahtelainen vastasyntynyt yön yli oli hussin teholla ja äidin ois pitänyt pitää maskia. Eipä paljon muista ihmisistä äiti välitä, ja just teho-osasto vielä. (Kaks keskustelua)

    Hiljan varotteluvat etrei lasta saa kaskea hammaslääkärin tai hoitajan huoneeseen ilman huoltajas. Rokottavat salaa ja pistävät mikrosirun.
    Niillä menee kovaa koko ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No niin ossin kaverit kertovat, tuosta kuolemastakin. Vouhotus päällä. Yks kertoo rokotettujen läheisyydessä tulevan keskenmenoja ja mummoikäisillä alkaa kuukautiset.

    Hups tätä kännykkää, vaikka on kirjoituskonenäppäimet, ei sormi satu tarkkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No niin ossin kaverit kertovat, tuosta kuolemastakin. Vouhotus päällä. Yks kertoo rokotettujen läheisyydessä tulevan keskenmenoja ja mummoikäisillä alkaa kuukautiset.
    Kamala ölinä myös kun lahtelainen vastasyntynyt yön yli oli hussin teholla ja äidin ois pitänyt pitää maskia. Eipä paljon muista ihmisistä äiti välitä, ja just teho-osasto vielä. (Kaks keskustelua)

    Hiljan varotteluvat etrei lasta saa kaskea hammaslääkärin tai hoitajan huoneeseen ilman huoltajas. Rokottavat salaa ja pistävät mikrosirun.
    Niillä menee kovaa koko ajan.

    menehän siitä salaliittoteoria-osastolle, nää jutut kuuluu sinne

    Äänestä

  • Mielikuvitusmaailmassa kaikki on mahdollista.

    Avaus on sairaan mielikuvituksen tuotetta. Koronakriisi on myös mielenterveydellinen kriisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloitus on alhaista valetta bullshittiä!

    Teillä lienee kirjoitusvirhe lauseessa. 'bullshittiä' on outo sana. Näppäimistön kirjainten asettelua kun katsoo, niin olikohan tarkoituksenne kirjoittaa 'villahiiriä'?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teillä lienee kirjoitusvirhe lauseessa. 'bullshittiä' on outo sana. Näppäimistön kirjainten asettelua kun katsoo, niin olikohan tarkoituksenne kirjoittaa 'villahiiriä'?

    Vaikka joku sana onkin sinulle outo, ei se merkits sitä että sanan kirjoittajalle olisi sattunut kirjoitusvirhe.

    Enemmänkin se merkitsee sitä, että sinulla on suppea sanavarasto.

    1Äänestä

Siis oikeesti näitä kahjoja! Vai onko tämä aloitus jonkun yläasteikäisen provo, jolla kalastellaan reaktioita? Minusta vähän turhan tärkeällä asialla nyt kyllä pelleillään.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ettekö te lue sitten Yleä joka tietää kaiken oikein?
    https://yle.fi/uutiset/3-11879871

    Ja jos luet tarkemmin niin huomaat, että heitä ei vielä rokoteta missään eikä lupaa alle 16-vuotiaiden rokottamiseen ole vielä saatu. Heitä EHKÄ rokotetaan loppukesästä JOS luvat saadaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpöjä, mutta ei mahdotonta jonkun ajan päästä. Eihän tuossa ollut edes linkkiä. Kohta kuullaan mitä taas on keksitty.
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007933933.html

    Lapsen rokottaminen on mahdotonta, jos vanhemmat kieltävät lapsen rokottamisen.

    Lapsia toki joudutaan rokottamaan väkisinkin, koska jotkut heistä eivät halua että heidät rokotetaan ja rimpuilevat siksi vastaan niin että tarvitaan kolme riskiä lääkintävahtimestaria pitelemään heitä aloillaan, jotta rokotus onnistuisi turvallisesti.

    Pakkorokotuksia tuskin lapsille tulee, jos sitä ei riskiryhmäläisille tai vanhuksillekaan tullut. Sellainen olisi täysin epäloogista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakkorokotuksia tuskin lapsille tulee, jos sitä ei riskiryhmäläisille tai vanhuksillekaan tullut. Sellainen olisi täysin epäloogista.

    Salarokotus koulussa

    Äänestä

Persut ja rasistit tuleekin rokottaa persuismia ja rasismia vastaan.

Äänestä
  • Kyllä. Persuismi on hengenvaarallinen ja tarttuva tauti, kuten myös rasismikin. Pienikin määrä persuismia elimistössä saa tarttumaan väkivaltaan, viinaan ja mamuttamiseen.

    Tämä nähtiin jo viime hallituksen työpahoinvoinnissa. Persut ja kokkkarit sekä keskusta senkun sekoilivat kaiken aikaa ja viinaa kului. Siitä siirtyivät kovempiin huumeisiin ja mamuttivat oikein urakalla niin että krapulassa kului koko loppukausi.

    Tällä kaudella muotiin ovat nousseet vasarointi ja kivittäminen, sekä anonyymi maalittaminen ja maskiöyhöttäminen. Diilerinä toimii kukas muukaan kuin persujen pj ja kokkarit seuraavat vierestä kun pää ei enää kestä, välillä kyllä intoutuvat mukaan rymyämään kun niksat alkavat ja on pakko päästä edes pikkaisen haukkumaan hallitusta, että jaksaisi seuraavaan päivään.

    Äänestä

Eihän lapsille ole vielä rokotusta. Koska niitä ei ole testattu lapsilla, niin lapsia ei vielä rokoteta.

Ja rokote on edelleenkin vapaaehtoinen. Ketään ei pakolla rokoteta.

Joten täyttä huuhaata koko aloitus.

Äänestä
  • Mees kertoi se noille kommentoijille facessa.

    Äänestä

  • Puolittain totta. Nimittäin ainakin joitain testituloksia on saatu Modernan rokotteesta 12-15-vuotiaista ja lupa on käsittelyssä. Luultavasti heidän rokottaminen aloitetaan ainakin USA:ssa melko pian, jos lupa tulee. Ja pienemmistäkin lapsista on testaukset käynnissä, mutta tulokset eivät ole valmiita.

    Mutta tällä hetkellä alle 16-vuotiaita ei rokoteta missään päin maailmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mees kertoi se noille kommentoijille facessa.

    Mitäs se nyt auttaa ei noihin corona denialisteihin tehoa enää mikään muu kuin pakkohoito.

    Äänestä

Rokotuksiin kuolee yksi miljoonasta. Tai hänen väitetään kuolleen rokotukseen mutta ilmeisesti ei vielä ole tieteellisesti todistettu kenenkään kuolleen roktuksen takia. Jos rokotetaan miljoona yli 70 vuotiasta, niin johan olisi ihme jos kukaan ei kuolisi seuraava 6 kk:n aikana. Tuon aivotulpan saa pajon helpommin esim e-pillereistä.

Äänestä

Tuo teksti oli selkeää valehtelua. Nykyisiä rokotteita ei saa edes antaa alle 16-vuotiaille, joten heitä ei rokoteta nyt. Eikä nuorten vuoro olisi muutenkaan nyt, joten kouluissa ei rokoteta nyt. Joko nuo koululaisten vanhemmat olivat idiootteja tai valehtelijoita.

1Äänestä
  • Denialistit ovat niitä iillä alkavia. Minulle tuottaa suurta hupia lukea heidän kommentointiaan ja vouhkaamistaan.

    Äänestä

Kenties kyse on jostain muusta rokotteesta?
Facessa voi satuilla mitä vaan.

Äänestä
  • Nimenomaan koronarokotuksesta nyt. Tietysti samat hohinat usein muistakin, jopa hammaslääkärin suuhuuhteesta. "Sitä myrkkyä ei lapseni suuhun pistetä".
    Iittiläinen nainen (kristalli) kehoitteli jossain (huvittelen näiden mielipiteillä, oliko video) kieltäytymään tetanus-piikistä. Turha ja vaarallinen, jäykkäkouristus paranee c-vitamiinilla.
    Tuo keskustelu oli säälittävää, oma vauva teholla eikä äiti suostu maskiin ees siellä. Muitakin vanhempia kun sairaalassa on. Iisalmen joogisti ei myöskään suostuisi, sairaalassa ei ole pakko olla. Ei, ei ole, onko vauvan hoito teholla tärkeämpää vai äidin itsepäisyys. Jos ei ole, vauva kainaloon ja koti-L ahteen pois meilahdesta.

    Äänestä

Suomi on hullujenhuone.

Äänestä

Ihmettelen suuresti kuinka vähäisellä järjellä varustettuja nämä kulkutauti myönteiset ihmiset ovat.

Äänestä
  • Täytyy olla sekaisin tai jo dementia alkanut sillä joka kertoo äidille tulevan keskenmenon jos on koronarokotetun lähellä. Ja vaihdevuodet ylittäneellä alkaa kuukautiskierto uudestaan.

    Äänestä

Kyllä nämä aloitukset on tehty kovin vähällä järjellä.
Täysin perätön väite tuokin.

1Äänestä
  • Jos et ole facebookissa et voi sanoa noin vaan summamutikassa. Kyllä siellä tosiaan ihmiset jo varalta vaahtoaa kovasti. Joku tajuaa ettei lapsia ja nuoria vielä rokoteta, mutta ennakkoon voi riehua.
    Yksi tietää sen rokotukseen kuolleen lapsen mutta kun siitä ei saa puhua.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos et ole facebookissa et voi sanoa noin vaan summamutikassa. Kyllä siellä tosiaan ihmiset jo varalta vaahtoaa kovasti. Joku tajuaa ettei lapsia ja nuoria vielä rokoteta, mutta ennakkoon voi riehua.
    Yksi tietää sen rokotukseen kuolleen lapsen mutta kun siitä ei saa puhua.....

    ""Tuo teksti oli selkeää valehtelua. Nykyisiä rokotteita ei saa edes antaa alle 16-vuotiaille, joten heitä ei rokoteta nyt. Eikä nuorten vuoro olisi muutenkaan nyt, joten kouluissa ei rokoteta nyt. Joko nuo koululaisten vanhemmat olivat idiootteja tai valehtelijoita""".

    Joo no nyt meni ihan kohdalleen, Ylen texti saattaakin olla valehtelua.

    Äänestä

  • Kyllä olet oikeassa, nämä aloitukset on tehty vihervassarin ameban aivoilla

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ""Tuo teksti oli selkeää valehtelua. Nykyisiä rokotteita ei saa edes antaa alle 16-vuotiaille, joten heitä ei rokoteta nyt. Eikä nuorten vuoro olisi muutenkaan nyt, joten kouluissa ei rokoteta nyt. Joko nuo koululaisten vanhemmat olivat idiootteja tai valehtelijoita""".

    Joo no nyt meni ihan kohdalleen, Ylen texti saattaakin olla valehtelua.

    Ylen teksteissä ei ole kertaakaan sanottu, että lapsia rokotettaisiin tällä hetkellä. Edes lupia ei vielä ole olemassa. Ainoastaan yhdessä uutisessa on sanottu, että teinejä tultaisiin ehkä rokottamaan myöhemmin. Mutta sitäkään ei tapahdu nyt.

    Äänestä

Älkää missään nimessä antako ottaa "rokotetta"!!!! Siinä rokotteessa on samaa kemiallista ainetta jota annetaan kuolemaan tuomituille! Rokottaminen ei ole pakollista.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älkää uskoko minua vaan katsokaa video, niin ymmärrätte, että korona on huijaus ja "rokote" on "harkittu kansanmurha".

    https://tokentube.net/v/3137801168/Onko-Koronaa--PCR-testit--Löytyikö-Maskeista-Nanopartikkeleja----Kalevi-Korento--35

    Siis pidät vakuuttavana tätä vaatekomerossaan asioita tutkivaa rakennusalan eläkeläistä. Hienoa kerrassaan. Voi teittiä sanoi isä ennen meittiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älkää uskoko minua vaan katsokaa video, niin ymmärrätte, että korona on huijaus ja "rokote" on "harkittu kansanmurha".

    https://tokentube.net/v/3137801168/Onko-Koronaa--PCR-testit--Löytyikö-Maskeista-Nanopartikkeleja----Kalevi-Korento--35

    Vähän säälittävää kun turtiainen linkitti tuon muille kansanedustajille. Näkee mikä oppimaton kansanmies hän on vaikka rahaa ja tavaraa on kasannut. Katsoo tokentubia ja harrastelija eläkeläinen tekee vakuuttavia tutkimuksia. Miksi nää pitää näitä pilkkanaan nää levelit ja yatskat.

    Äänestä

Määrittele jokainen ja vähän äkkiä.

Äänestä

Miksi aloittaja levittää misinformaatiota rokotteista? Onko tämä jotenkin hauskaa jonkun mielestä?

Äänestä
  • Aloitus on denialistien mielipiteita heidän johtohahmonsa face-sivulta

    Äänestä

Vauvalle herpes heti jo syntyessään.

Äänestä

Aloittaja valehtelee.

1Äänestä
  • No en pärkkelws, käy itse lukemassa noiden äityleiden ja mumeloiden ja tyyppien kommentteja ossilta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No en pärkkelws, käy itse lukemassa noiden äityleiden ja mumeloiden ja tyyppien kommentteja ossilta

    Sitten he valehtelevat. Lapsilla ei ole koronarokotuksia. Ehkä joskus tulevaisuudessa, mutta ei nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitten he valehtelevat. Lapsilla ei ole koronarokotuksia. Ehkä joskus tulevaisuudessa, mutta ei nyt.

    Lisään... Ja vaikka heitä joskus tulevaisuudessa rokotettaisiin, olisi se vapaaehtoista. Nyt rokotuksia ei kuitenkaan ole.

    Äänestä

Mää luvin ihan luotettavasta lähteestä että jos ottaa koronarokotteen niin muuttuu homoksi jos on mies ja lesboksi jos on nainen. Ja jos on lesbo tai homo jo ennestään tulee muunsukupuoliseksi, transuksi tai pedoffiiliksi.
Jos tarpeeksi nuorelle lapselle antaa rokotteen, siittä tulee IHMISSUSI!

Äänestä
  • Laita ossille sähköpostina tuo tieto ja allekirjoita se vaikka john dillon ja hienoja titteleitä ulukomaan kielellä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kutsuja tulee koronarokotuksiin , yksi on jo kuollut. Kertoo koululaisten vanhemnat facebookissa. Jokainen pelkää mikä päivä napsahtaa omalle lapselle väkisin rokotus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu