Nämä linkit jakavat salaliittoteorioita

Tokentube,koronarealistit,vapauden puolesta tässä muutamia joissa salaliittoteoriat kukoistaa, käyttävät koronatilanetta hyväkseen ja psykologisesti iskivät oikeaan rakoon tämän pandemian suhteen. Näin meitä yritetään viedä pois faktoista pelottelun ja väärän tiedon avulla.
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Sulkeudu kotiisi, lukitse ulko-oven varmuuslukko, laita verhot kiinni, ja sitten laita naamalle maski ja visiiri, mene huoneen nurkkaan ja tuijota seinää. Niin olet turvassa ja kunnon kansalainen.

Äänestä
  • Olisi mielenkiintoista tietää mikä on äärioikeiston osuus näissä koronankieltäjissä? Selvästihän tuo vaikuttaa, että yrittävät saada yhteiskuntaa hajalle näillä valheellisilla öyhötyksillään.

    Äänestä

  • Tuo kuulostaa juuri vöörisrellyltä sanomalla, jollaista oppii jostain tokentuben kaltaisesta paikasta. Ei media tai hallitus ole koskaan kehottanut toimimaan tuolla tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo kuulostaa juuri vöörisrellyltä sanomalla, jollaista oppii jostain tokentuben kaltaisesta paikasta. Ei media tai hallitus ole koskaan kehottanut toimimaan tuolla tavalla.

    Juurikin media ja hallitus ovat syyllisiä kansan kauheaan pelotteluun ja vauhti vaan kiihtyy, saatte vielä nähdä. Onhan jo uumoiltu, että tämä hässäkkä loppuu heti, kun hallitus sormia napsauttaa. Kuka siis vielä ottaa todesta tämän vedätyksen ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo kuulostaa juuri vöörisrellyltä sanomalla, jollaista oppii jostain tokentuben kaltaisesta paikasta. Ei media tai hallitus ole koskaan kehottanut toimimaan tuolla tavalla.

    Onhan sinulla maski ja visiiri naamalla myös, kun luet tätä palstaa, koska virus voi tarttua myös tietokoneesta? Ja muistathan mennä huoneen nurkkaan tuijottamaan seinää silloin, kun et lue tätä palstaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisi mielenkiintoista tietää mikä on äärioikeiston osuus näissä koronankieltäjissä? Selvästihän tuo vaikuttaa, että yrittävät saada yhteiskuntaa hajalle näillä valheellisilla öyhötyksillään.

    Äärioikeistohan ainakin on kaduilla näiden vaihtoehtohoitajien kanssa. Samat De witin porukoissa riekkuneet miehet ja naiset. Videoijina ja kylttien kantajina.

    Äänestä

Väärä tieto muttuu todeksi. Tyhmiä ihmisiä on kahden laisia, tyhmiä ja erittäin tyhmiä.

https://bestnewshere.com/president-trump-returns-in-a-blaze-of-glory-on-air-force-one-military-preparing-to-oust-biden-must-video/

Presidentti Trump palasi Air Force 1:llä tällä viikolla yön salaisuudessa. Kaikki paljastuu maailmalle hyvin pian.
Delta Force on armeijan eliittihaara, joka on suojellut presidentti Donald Trumpia viime kuukausina uudessa Valkoisessa talossa Mar a Lagossa Floridassa.

Vaikka Washingtonissa sijaitseva Valkoinen talo on määrä joko purkaa tai muuttaa museoksi, asiat ovat tässä vaiheessa epäselviä. Selvää on vain se, että Valkoinen talo on pysyvästi suljettu ja pimeä. Valepresidentti Joe Biden on pitänyt lehdistötilaisuuksiaan Los Angelesin Castle Rock Studiosin ja Georgian Atlantassa sijaitsevan Tyler Perry Studiosin välillä.

SE ON MELKEIN OHI, IHMISET!

Äänestä
  • Mikä seuraavista toteutuu ensin:

    - Nibiru saapuu
    - Jeesus saapuu
    - Trump palaa presidentiksi

    Noista vain yksi toteutuu aikanaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä seuraavista toteutuu ensin:

    - Nibiru saapuu
    - Jeesus saapuu
    - Trump palaa presidentiksi

    Noista vain yksi toteutuu aikanaan.

    Mistä niin päättelet ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä niin päättelet ?

    Kyseessä ei ole päätelmä vaan ihan todellisuus.

    - Nibirua ei ole olemassa
    - Trump ei enää koskaan palaa virkaa tekeväksi Amerikan Presidentiksi

    Äänestä

  • Minä olen kirjoittanut täällä että djt johtaa valkohattuja’

    Bolton sanoo että Djt piipitti kun xi käski.

    Se on päin vastoin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyseessä ei ole päätelmä vaan ihan todellisuus.

    - Nibirua ei ole olemassa
    - Trump ei enää koskaan palaa virkaa tekeväksi Amerikan Presidentiksi

    Miten todistat nuo ? DJT on muuten edelleen no: 1. Miksi luulet, että nibiru ei ole todellinen, kun jatkuvasti enemmän sen uskotaan olevan todellinen. Se, kuka tulee johtamaan Amerikan tasavaltaa, hän ei vielä ole paljastanut. Sinun kannattaa alkaa varautua koviin ylläreihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten todistat nuo ? DJT on muuten edelleen no: 1. Miksi luulet, että nibiru ei ole todellinen, kun jatkuvasti enemmän sen uskotaan olevan todellinen. Se, kuka tulee johtamaan Amerikan tasavaltaa, hän ei vielä ole paljastanut. Sinun kannattaa alkaa varautua koviin ylläreihin.

    Ja sun kannattaa varautua koviin pettymyksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten todistat nuo ? DJT on muuten edelleen no: 1. Miksi luulet, että nibiru ei ole todellinen, kun jatkuvasti enemmän sen uskotaan olevan todellinen. Se, kuka tulee johtamaan Amerikan tasavaltaa, hän ei vielä ole paljastanut. Sinun kannattaa alkaa varautua koviin ylläreihin.

    Yksikään atronomi ei usko Nibiruun..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksikään atronomi ei usko Nibiruun..

    Ehkä sen verran katsoakseen onko väitteissä mitään perää.

    Ei ole.

    Äänestä

Yle se tässä levittää salaliittoteoriaa leimatakseen rokotteisiin kriittisesti suhtautuvia pöljiksi. Rokete on lääkeaine joka injektoidaan elimistöön eikä siis mikään vitamiinipiikki tai kansalaisvelvollisuus. Henkilökohtaista harkintaa tarvitaan aina kun kyse on lääkkeistä. Lääkkeisiin on syytä aina suhtautua sopivalla kriittisyydellä riippumatta mistä sairaudesta on kyse. Koronasta ei edes tiedetä tarpeeksi. Voidaan päätyä siihenkin että joudutaan rokottamaan joka vuosi uudestaan ja uudestaan. Jo pelkästään pelko rokotteen vaiktuksista, pitäisi olla riittävä syy rokotteesta kieltätymiselle. Omasta elämästä tässä tilanteessa on suteellisesti ottaen vielä kyse. Influenssaviruksilla on taipumus uusiutua säännöllisesti. Niihin on totuttu elämään kuuluvana asiana. Jatkuvat rokotukset eväti ole mahdollisia.

Äänestä
  • Näin se menee. Ihmeellistä touhua, rokotteista aina vaan positiivisia asioita ja "viisas ihminen ottaa rokotteen" yms. paskaa, selvää ihmisten johdatusta isojen firmojen puolesta, jotka tienaa isoja rahamääriä.

    Näillä tahoilla taas joita aloittaja mainitsi, ei raha määrää ja siellä liikkuvat rahamäärät on pieniä, siinäpä on se vissi ero mitä aloittajankin kannattaa miettiä. Luotatko mieluummin rahalla ostettuun tietoon vai aitoon tietoon?

    Äänestä

  • Puheessasi olisi järkeä jos käyttäisit kriittisyyden sijaan epäuskoisesti sillä se on sallitu kaikille tasapuolisesti, myös mökin mummolle. Epäusko ei ole ristiriidassa mitenkään tieteen kanssa. Uskohan tai epäuskon on täysin uskon varainen asia. Ei sillä saa edes separaattoria tehtyä mansikille. Harmitonta.


    Sinun tapasi taas käyttää kriitisyyyttä on taas täysin vastoin kovinta luonnontiedettä ja sitä soveltavaa teknologiaa. Jos et ole kyseisen tieteen tutkija ja käytä tieteellistä menetelmää ja tuloksia/väitteitä ei vertaisarvoida, ne ovat tyhjän kanssa. Voit ihan vapaasti sanoa ettet usko suhteellisuusteoriaan ja siihen liitettyyn evidensiin, jos suhtaudut vain omilla aivoilla kriittisesti. LOL.

    Toinen asia missä on tilaa keskustelulle miten yhteiskunta soveltaa tutkimustietoa. Usein sekin menee pieleen koska kieltää alla olevat tieteelliset faktat.

    Kerroppas miten olisit saanut toiminaan gps laskennan paikkatiedon ihan niinko kriittisyydellä.

    Hivenen tasoitusta: ihmiset yliarvioivat itsensä. Jos ei ymmärrä tiedettä ja miten maailma toimii, toki nostaa sitten alttarille oman järkensä.

    Äänestä

Anteeksi kovasti.

Salaliittoteoriat palsta on tunnettu tiukasta asiakeskeisyydestä ja kuinka ihailtavasti järeät kommentaattorit puhuvat rönsyilemättä ja viipaloivat totuuden esille,

Olettahan samaa mieltä!

Äänestä

What, joku poistatti minun viestin palstan järeistä kommentaattoreista mitkä pysyvät tiukasti asiassa ja analyyttisesti viipaloivat totuuden esille.

Tulikin mieleen eräs väittely. Jännittävästi laskeuduin salaliittoteoreetikon maailmaan ja kokemus oli huikea: pystyin ymmärtämään suurvaltapolitiikkaa vertaamalla sitä lasten hiekkalaatikkoleikkeihin. Seuraavaksi tutustun ummetuksen saloihin niin ymmärrän paremmin putinin puheita ja venäjän politiikkaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tokentube,koronarealistit,vapauden puolesta tässä muutamia joissa salaliittoteoriat kukoistaa, käyttävät koronatilanetta hyväkseen ja psykologisesti iskivät oikeaan rakoon tämän pandemian suhteen. Näin meitä yritetään viedä pois faktoista pelottelun ja väärän tiedon avulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu