Onko ortodoksisten eksegeettien tai muiden teologien joukossa ns. liberaaliteologian edustajia, jotka ovat kyseenalaistaneet esim. Kristuksen ruumiillisen ylösnousemuksen, neitseestäsyntymisen, tai Kristuksen jumaluuden? Miten heidän näkemyksiinsä on suhtauduttu ja millaisia kurinpidollisia toimia he ovat mahdollisesti kohdanneet?
Ortodoksisuus ja "liberaaliteologia"
UnaSancta
272363
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Meillä hoidettiin tuollaiset tapaukset pois päiväjärjestyksestä jo kolmen ensimmäisen vuosisadan aikana ekumeenisissa kirkolliskokouksissa.
Oho!
Lähtikö kaikki juurineen niin, ettei mitään ole koskaan päässyt versomaan uudelleen?
Tällä puolella peltoa nimittäin tämän tyyppisiä rikkaruohojakin on ajoittain ollut, mutta ne on kitketty ajoissa ja niin tullaan kitkemään jatkossakin. Isäntä itse sanoi, että Hän poltaa ne sitten kun tulee takaisin plantaasilleen.
... niin kauan kuin Kirkkoa ja teologiaa ei eroteta toisistaan olemme turvassa. Eli rikkaruohojen on vaikea kasvaa.
Niin tuota, mitähän tarkoitat liberaaliteologilla? Jos tarkoitat kirkon opetuksen vastaisesti OPETTAVAA pappia, niin eikös jokainen kirkko määrittele rajat, missä kirkon työntekijä saa liikkua. Mielestäni nämä rajat ovat "tiukemmat" ekumeenisten konsiilien päätöksiin pitäytyvillä ortodokseilla kuin roomalaiskatolilaisilla ja luterilaisilla, jotka ns. Pyhän Hengen vaikutuksesta säätävät oppejaan miten tahtovat. Tai kuten eräs katolilainen näitisti ilmaisi, "heijastamaan kirkon kokemusta". Miten vaan, tässä ympäristössä liberaaliteologia on väistämätön seuraus. Todellisia "liberaaliteologeja" ovat Vatikaanin opinsäätäjät ja Suomen ev-lut kirkon piispainkokous.
Jos tarkoitat liberaaliteologilla kovasti palkitun ja kansainvälisesti tunnetun prof. Heikki Räisäsen kaltaisia yliopistotutkijoita, niin en ymmärrä mitä rankaisuvaltaa kirkon pitäisi heidän suhteensa käyttää. Yliopisto on erillään kirkosta - luojan kiitos - ja tutkijalla akateeminen vapaus tutkia mitä tahtoo ja päätyä metodin puitteissa mihin tuloksiin tahansa. Kirkon valinta on, että haluaako soveltaa tuloksia toiminnassaan.
Muuten mukava kielikuva tuo plantaasi (=seurakunta) orjineen (=maallikot) ja isäntineen (=papit), mutta ei toimi demokraattisesti hallittujen suomalaisten kansankirkkojen kohdalla, jossa "orjat" valitsevat "isännät". Roomalaiskatolisesta kirkosta en ole niin varma.
Vertaukseni Isäntä on Jeesus Kristus. Hänkään ei ole saanut "mandaattiaan" toimia Isäntänä demokraattisin menetelmin.
kansankirkko ja kansankirkko. Toki meillä on jäämiä protestanttisesta päätöksenteosta ja kirkkolaista tääl Suomesa, mutta se ei tarkoita että ortodoksinen Kirkko olisi demokraatinen. "Demokraattisuutta" voi tietyssä mielessä olla Kirkon elämässä, mutta loppujen lopuksi ortodoksinen Kirkko eli Kristuksen Ruumis on jumalallis-inhmillinen hierokraattinen organismi.
Kristus-Totuutta ja siihen liittyviä kirkollisia juttuja ei päätetä -eikä tulekkaan päättää- "demokraattisesti" kuten yhteiskunnassa tai politiikassa yleensä! Kirkon Pää eli Kristus hoitaa homman kotiin. Toki piispat, papit ja hengellisesti orientoituneet maallikot ovat ko. prosessissa olennaisessa osassa. In nuce kuiteski: Jumala ei välttämättä toimi sen mukaan miten jokin demokraattisesti valittu enemistö uskoo/haluaa.
Hyi moiselle ajatuksellekin!
LIBERAALITEOLOGIASTA: Itse pidän liberaaliteologiana tai teologeina niitä hassuja, selvästi ortodoksisesta opetuksesta poikkeavia teologeja, jotka kirjoittavat paljon uskontokielteisen median palvomia vapaamielisiä -kenties joskus hyväntahtoisia- yleistyksiä ja individualistisia kirjoja kristinuskosta. Ilman että tuntevat Kirkon historiaa ja opetusta reformaatiota kauemmas.
Tälläiset kaverit, jotka on heti ekskommunikoitava jos kuuluvat vielä kirkkoon, ovat tsellasia lutusia mutta tyhmiä "teologian" Esa Saarisia; ei mitään uutta ja luovaa. Paljon helppoa ja värikästä plörinää ja psykologiointia. Hyi myös heille!
Voiko tästä johtaa sen päätelmän, että kirkkoa ei voi hallita demokraattisesti tai että demokratia olisi kristinuskon vastaista?
Onhan se ihan ylvästä sanoa, että Pää eli Kristus hoitelee hallintohommat. Ongelma on nyt vaan siinä, että toimitusjohtajaa ei ole näkynyt firmassa 2000-vuoteen ja kuitenkin pitäisi tehdä päätöksiä. Ai miten? No tietenkin kutsumalla yhtiökokous (synodit ja konsiilit ja mitä niitä onkaan) kokoon ja ÄÄNESTÄMÄLLÄ. Näinhän sitä paavikin valitaan; johtokunnan jäsenet (=kardinaalit)äänestävät uudesta puheenjohtajasta(=paavista). Hyi kauhea miten protestanttisuus vaikutti ekumeenisissä synodeissa ja nyt Vatikaanissa.
Soon kuule pelkkää höpöhöpöä viitata Jumalan yksinvaltiuteen, kun ihmisten muodostama kirkko tekee päätöksiä. Ylätasolla pappien ja piispojen keskuudessa demokratia toimii, koska muuten kirkko pirstoutuisi oitis. Alatasolla demokratia ei taas toimi ja viitataan Kristuksen itsevaltiuteen siksi, että hallitseva luokka eli papit eivät halua luovuttaa mallikoille mitään valtaa. Muutenhan saattaisi kirkossa tapahtua kaikkea kamalaa...
Liberaaliteologiasta sen verran, että ilman perusteita pehmoisia latelevat mediateologit eivät ole hyvä esimerkki liberaaliteologeista (ja olen samaa mieltä, hyi heille). Ns. liberaaliteologeissa on kovan luokan tiedemiehiä.
Demokratia yleisenä valtiosääntöperiaattena ei ole tietenkään kristinuskon vastaista. Mutta kirkon hallitsemiseen se ei ole koskaan kuulunut, kirkko kun ei ole maallinen valtio.
Pisteuvete monon! USKO KUULE vaan että KIRKON PÄÄ eli Kristus hoitaa hommat -vaikka ei sijun mielestä siltä vaikuttaisinkaa, tai alat lipsua nopeemmin sen liberaaliteologian puolelle.
Toki synodien päätöstekniikoista voidaan noieesti puhua ja todeta että siinä on "demokratian" pauketta, mutta mun pointti on se että enemmistön päätös ei ole toteutuessaan tae sen kristillisyydestä (uskonpuhdistuksen valtiojohtoinen toteutus ainakin -mielestäni. Naispappeus ja mahdolliset homo-liittojen siunaamiset...)
Demokratia ei ole Kirkon vihollinen, mutta juuri nyky-yhteiskunnan demokraattisessa menossa piilee tietty relatiivinen ja hupakkomainen idea siitä että -tätä vaativat yleeensä ihmiset jotka eivät kuulu kirkkoon tai ovat siitä etäällä- että Kirkon on muututtava sen mukaan miten maailma muuttuu, tai mitä tiede/filosofia/tsykologia on ikäänkuin juuri löytänyt/havainnut. Tai joskus vaan vaaditaan kirkolta koska musta niingu tuntuu siltä että jne- periaatteella.(*)
Protestanttisuus on vaikuttanut Suomen ort.kirkon toimintaan ja sen kirkkolain toteuttamiseen. Ei yleisortodoksiseen vastaavaan.
Tehtäviä löytyy kaikille, mutta vastuuta eivät osaa kantaa tehtävistää kaikki.
(*)Toki Kirkon miesten ja naisten on tutustuttava tieteen, filosofian ja yleensä ihmiskulttuurin eri aspeketeihin että ei synny mitään anti-humanistista plörinää tai fundamentalismia.
Uskotko Jumalaan? Entä Pyhään Henkeen?
t. Johannes
Varmaan kuuluisi vastata, että henk. koht. uskoni ei kuulu asiaan, koska se mihin minä uskon, ei ole tärkeää kuin minulle.
No mitä sitä kiertelmään ja kaartelemaan: uskon Kolmiyhteiseen Jumalaan kuten uskontunnustus opettaa. Uskon että Pyhä Henki vaikuttaa kirkossa. Jumalalle kiitos!
En vaan pidä siitä, että myös käytännön asioissa (esim. pappien ja piispojen nimitykset) viitataan Pyhän Hengen johdatukseen, kun nähtävissä on selvää kirkkopolitiikkaa. Hurskastelulla ei saa peittää vallanhimoa ja poliittisia pelejä.
Joskus täällä arvostellaan kovin sanoin Suomen ortodoksisen kirkon johtoa ja haikaillaan tiukemman kurin perään. Minusta asioista sivusta seuraavana luterilaisena kirkkonne johto on erittäin fiksua porukkaa ja kirkkoa johdetaan hyvin. Sillä on selvä paikka suomalaisessa yhteiskunnassa ja kirkko vastaa ihmisten hengelliseen etsintään. Korjaa jos olen väärässä. Miksi ihmeessä pitäisi nyt ottaa askelia taakse päin, luopua demokraattisesta hallinnosta ja vieraannuttaa maallikot seurakunnasta. Katsokaa mitä roomalaiskatolisessa hiippakunnassa tapahtuu. Noinko haluaisitte Suomen ortodokseja hallittavan?
No TIETENKIN uskon, että Kristus hallitsee kirkkoa. Muuten kai voisi erota kirkosta samoin tein. Tästä vaan ei voi johtaa sitä päätelmää, että demokratiaa ei tarvita.
Mitäs jos kristityt saisivat ekumeenisen synodin kasaan ja siellä hyväksyisivät enemmistöpäätöksellä homoliitot yms? Silloinko rupeaisit muslimiksi?
Minusta muissa kuin keskeisissä opillisissa kysymyksissä (mitä mainitsemasi homoliitot ja naispapit eivät ole) tulee luottaa kirkolliskokouksen demokraattisiin päätöksiin. Tulee uskoa, että niillä kirkkoa ohjataan Kristuksen haluamaan suuntaan. Tämä suunta voi olla tosin kirkoissa hyvinkin erilainen. Oppia taas tulkitsevat piispat eli asiasta ei tarvitse äänestää.
Katsopas Mar S., eivät KAIKKI kirkolliset kysymykset AINA liity pelastukseen ja kirkon syvimpään olemukseen vaan joskus ovat vaan käytännön asioita tyyliin "valitseeko seurakunta pappinsa vai lähetetäänkö se keskushallinnosta".
"Katsokaa mitä roomalaiskatolisessa hiippakunnassa tapahtuu. Noinko haluaisitte Suomen ortodokseja hallittavan?"
Jos vaihtoehtona on evankelis-luteilainen kirkolliskokousdemokratia, jonka oppilinjoja valmistellaan Riekkinen (piispa)-Räisänen (teologi) -Kuula (pappi/teologi) -akselilla, uskoisin että katolisen kirkon malli viehättää kuitenkin ainakin periaattellisella tasolla enemmän. Se kun on lähempänä sitä yhteistä 2000-vuoden traditiota. Vai miten on?
tuo peruspointtisi: kaikki kysymykset eivät liity pelastukseen on hengenvaarallista teologiaa. Sairasta apofaattista menoa, jolla voidaan vain oikeuttaa loputtoman reformaation jytinä ja pauke, ja se johtaa lopulta kylmään ja traditio kielteiseen sola scripturaan. Eli Raamattua katsotaan kuin ohjekirjaa; mitä pitää tehdä että saa Pyhän Hengen. Tai tarkemmin sanoen, mitä vain saa tehdä, samalla kuin kaikki muu pitää jättää ei-kristillisenä. Kuvitellaan elävämme jossain alkuseurakunnassa ja naureskellaan muiden "muotomenoille" ja MArian-palvomisille kuin oltais jotain apostoleista seuraavia...
Kaikki liittyy Kirkossa tavalla tai toisella kaikkeen ja pelastumiseen tai siis ihmisen kirkastumiseen Kristuksessa. Se että se ei sijun silmään näin näyttäydy, ei tarkoita päinvastaista. Jumala katsoo...
Ehkä ymmärrän intentiosi, mutta että ilmaiset sen tolleesti, se on vaarallista mielestäni. Ja naispappeus -sanan protestanttisessa mielessä ja homoliitot- liittyvät olennaisesti Kirkon elämään ja pelastukseen.
laittasin koko elämäni peliin että ko. päätös ei toteutuisi tai saisi kokonaisreceptiota. Kai sen verran olet kirkkohistoriaa tutkinut että synodien päätöksen verifioituminen on paljolti sen kirkon jäsenten vastaanotosta eli receptiosta kii!?
Varmasti on totta, että harvainvaltaan perustuva malli on tradition mukainen ja sinänsä vanha demokratian ajatus on moderni. Minusta vaan tietyllä tasolla (esim. ett seurakuntapapiston valitsevat seurakuntalaiset ja että papisto valitsee piispat) demokratia toimii paremmin kuin käskyttäminen. Demokratia johtaa siihen, että maallikotkin ovat vakavasti otettavia eivätkä vain papiston toiminnan objekteja tai kahvinkeittäjiä. Mutta tradition mukaistahan tämä ei ole.
No en minäkään lämpene puhtaaksiviljellylle laboratorioprotestantismille. Jos se kiinnostaa, niin reformoitu kirkkokin on keksitty. Kyllä traditio on rikkautta. Minusta kuvasi ev-lut kirkosta ei ole oikea - samaa traditiotahan mekin olemme elävinämme todeksi.
Ainoa pointti oli vaan sanoa, että demokratia ja seurakuntalaisten kuunteleminen on hyvä asia tietyllä tasolla. Kolminaisuusopista ei tarvitse äänestää, kirkkoherrasta kylläkin. Juuri demokratia takaa, että homoliittoja yms. ei hyväksytä kirkossa, koska enemmistö on aina konservatiivisempi kuin kirkon johto.
Rakas tjl,
"Juuri demokratia takaa, että homoliittoja yms. ei hyväksytä kirkossa, koska enemmistö on aina konservatiivisempi kuin kirkon johto."
Kumpa olisit oikeassa!. Mutta et ole. Katsopa ympärillesi:
Naispappeuden hyväksyminen Ruotissa -> Suomi tuli viiveellä perässä. Mikä innoitti tähän? Mikäpä muukaan kuin "kansan tahto" ja "tasa-arvon" vaatimukset. Monet konservatiivit suurissa kaupungeissa joutuvat todella nyt etsimään jumalanpalveluksia, joissa ei olisi naispappeja läsnä. Selvää on jo nyt, että perinteisen virkanäkemysten puoltajille ei ole enää erillisvihkimystoiveineen sijaa ev.lut kirkossa.
Ns. homoliittojen kirkollinen hyväksyntä Ruotsissa -> Suomi seuraamassa perässä. Mikä innoittamassa tähän? Mikäpä muukaan kuin "kansan tahto" "tasa-arvosta" ja "suvaitsevaisuudesta". Ev.lut. piispojen piispainkokouksessa on tällä hetkellä tämä asia valmistelun alla. Se tullaan viemään kirkolliskokoukseen heti, kun sen läpimeno on varmaa. Arvioisin, että tämä toteutuu 1-3 vuoden sisällä. Tämän jälkeen "konservatiiveilla" on vielä hankalammat olot, ja uskoisinkin, että monet tulevat eroamaan kirkosta tämän seurauksena.
Oletkos koskaan miettinyt, että miksi kirkkokansa - siis suomalaisten konservatiivisin osa - on yhtäkkiä halukas modernismin nimissä hyväksymään sellaista, mitä ikinä muuten ei hyväksyisi (kuten nuo homoliitot). Esim. taiteen puolella kansan syvien rivien maku tulee n. 150 v. jäljessä. Miksi näin herkässä kysymyksessä kuin avioliiton määrittelyssä oltaisiin yltiöliberaaleja? Ei mene minulle oikein tajuntaan. Joko kirkolliskokousta viedään kuin pässiä narusta haluttuun suuntaan tai sitten tässä on oltava jotain jumalallista ;)
Naispappeus ei ole sama kuin homoliitot eikä kumpikaan näistä sama kuin esim. ylösnousemuksen historiallisuuden kieltäminen. Kaksi ensin mainittua eivät ole opillisia asioita vaan lähinnä käytäntöä ja opin soveltamista uudessa tilanteessa. Tätähän kaikki kirkot tekevät jatkuvasti. Koska kirkolliskokous on Pyhän Hengen instrumentti, niin sen lopulliset päätökset on hyväksyttävä mukisematta. Näin kai roomalaiskatolisillakin. Siksi esim. naispappeuden vastustajia (esim. näitä kaksinaamaisia Luther-säätiöläisiä, jotka KIRKON SISÄLLÄ puuhaavat omaa piispaa!) ei pidä suvaita. Joko alistuvat kirkon päätöksiin tai suksivat sinne, missä yhteisön oppi sopii omaan korvasyyhyyn. Elämme uskontojen valintatalossa, missä on kaikkea tarjolla helluntailaisista ortodokseihin. Ei kun shoppailemaan.
Vainko opilliset kysymykset ovat sidoksissa pelastukseen, mutta eettiset kysymykset eivät?
Tämän käsityksen tekstistäsi saa:
"Minusta muissa kuin keskeisissä opillisissa kysymyksissä (mitä mainitsemasi homoliitot - - ) tulee luottaa kirkolliskokouksen demokraattisiin päätöksiin. - - eivät KAIKKI kirkolliset kysymykset AINA liity pelastukseen."
Sano nyt joku esimerkki noista teologian esa saarisista. Mie en tajuu... Onko näitä kirjailijoita myös meidän kirkossa sinun mielestäsi?
no kari kuula ja sitte se kyllönen vai mikä "kaikki pelastuus" -hupakko pappi.
mielenkiintoisesti rönsyilevään mielipiteidenvaihtoon.
Lännen patriarkaatti pitäisi hajaannuttaa idän kirkkojen tapaisiin paikalliskirkkoihin.
Kirkollinen hallinto ortodoksien synodaaliseen tapaan.
Hiippakuntatasolla Suomen autonoomisen arkkipiispakunnan hallintomalli käyttöön.
Ajatteleepi hieman enemmän demokratiaa -mutta ei välttämättä liberaaliteologiaa kaipaava roomalaiskatolinen.
PS. No joo - vapautuksen teologiaa Eurooppaankin kaivattaisiin...
on höpsismiä, ihmisen vapauden teologiaa á la metropoliitta Paulos Mar Gregorios Eurooppa ja maailma kaipaa!
No, anna palaa Mar Sarug-hani!
KÄSKEN sinua aloittamaan Mar Gregorioksen A Light Too Bright -teoksella. Etsi se käsiisi, lue, ymmärrä ja sitten lähetään jatkoa vyöryttää...