Turhaan liikaa vaatteita

Anonyymi

Ihmisten kaapit tursuaa vaatteita.

Itselläni on neljät housut, neljä paitaa, yksi takki. Housuja ja paitoja on yksi kuumalle, yksi kylmälle ja yksi siihen väliin ja yhdet urheiluun. Takki on päällä jos siihen tarvetta. Kenkiä minulla on kuumalle ja kylmälle kelille.

Näitä käytän joka päivä ja ne on mitäänsanomattomia, eli ei värejä tai logoja tai kuvia. Viikonloppuna on aikaa pestä ne jos on siihen tarvetta. Jos pitää tehdä likaista työtä niin otan työvaatteet kotiin.

Alusvaatteita on hieman enemmän.

Minun mielestäni ihmisiin ei pidä tehdä vaikutusta vaatteilla.

1

521

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihailtavaa! Vanhan kansan ihmiset sanoivat, että köyhällä ei ole varaa ostaa huonoa. Eli täydellä vaatehuoneellisella halpoja vaatteita ei voi korvata muutamaa laadukasta vaatetta. Entisaikaan iso joukko ihmisiä saattoi asua pienessä hellahuoneessa. Jokaisella oli vain muutamia vaatteita. Niillä pärjättiin.

      Itseltäni moinen asketismi ei ikinä onnistuisi. Minulla on pariin kertaan ollut uudenvuodenlupaus "älä osta vaatteita tänä vuonna". On taas, mutta muutaman kerran on livennyt. Vaatteeni ovat enimmäkseen halpoja ja kierrätettyjä, mutta minulla on se klassinen ongelma, ettei usein ole mitään päälle pantavaa. Ei ulkoiluun, eikä juhlaan. Aina muuttaessa menee säkkikaupalla vaatetta kierrätykseen, mutta kohta kaapit taas pursuavat. En omista pesukonetta ja liikun kohtuullisesti, joten ihan muutamalla vaatteella en pärjäisi, mutta reilusti voisin niitä vähentää. Alusvaatteita saan pilattua pesussa, joten jatkossa pyrin ostamaan niitä vain mustina (polyesteri imee värejä, joten huolimaton pyykkääjä saa pilattua vaaleat keinokuitualusvaatteensa).

      Paljon kävelevältä kuluu useita kenkäpareja vuodessa, ellei sitten halua teettää mittatilauskenkiä, joita voi korjauttaa. Taloudellisesti ne ovat kilpailukykyinen vaihtoehto, mutten itse mieluusti käytä nahkaa.

      Itselleni laatuvaatteita pitäisi olla ainakin hyvä päällystakki kaikkiin keleihin. En ole vielä keksinyt takkia, jolla pärjäisi sekä sateessa että pakkasessa, tuulessa ja leudolla säällä, joten takkeja on useita. Joista mikään ei ole erityisen hyvä. Jos olisi pakko valita joku materiaali, niin se olisi varmasti sarka. Oikeasti pitää kosteuttakin. Coretex on niin hiostava, että sitä voin pitää vain sadetakkina, ei millä säällä vain.

      Alusvaatteista tarvitsen tukisukkia, mutta ne eivät ole vaatetuksen kannalta suurin ongelma. Rintsikoihin ei kulu suuria summia, olen niin pienitissistä, että jatkossa ostan varmaan urheilutopitkin lasten osastolta.

      Auringolta suojautuminen on oma ongelmansa. Etsin jatkuvasti sitä täydellistä aurinkohattua. Nyt muutama kohtuullisen hyvä käytössä. Eli en pärjää kesälläkään lipokkaissa, topissa ja sortseissa, vaan olen peittävästi pukeutunut. Kesällä hikoillessa tarvitsee vaihtovaatteita.

      Jos minulla olisi kunnolla rahaa, teetättäisin omilla mitoillani kaavat ja ompelijalla muutamia kunnollisia puseroita, tunikoita ja/tai liivihameita. Jos kroppa on vähänkin epäsymmetrinen, niin standaridivaatteet istuvat huonosti päälle. Sitten tulee ostettua lisää yhtä huonoja, ja kierre on valmis. Harva ihminen on muodin vaatiman mallinen kropaltaan, mikä ruokkii virheinvestointeja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7512
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe