Alkaa tuota ikää olla, ja olen etsiskelemässä hyvää naamavoidetta.
On kai niitä Nivean ym voiteita, mutta mikä olisi tosi tehokas merkki?
Jabuleshe, Vichy vai mikä muu?
Onko jollain kokemusta
Kiitti etukäteen!
Mikä hyvä voide ryppyjen ehkäisyyn?
4
219
Vastaukset 4
- Anonyymi
Aurinkovoide. Vauvasta lähtien. Oikeasti aika moni ryppy on seurausta auringon säteilystä. Eli siinä vaiheessa, kun vauriot tulevat näkyviin, on liian myöhäistä enää tehdä tehtyä tekemättömäksi. Tietysti voi käydä kalliissa laseroinneissa ja hoidoissa, joissa vaurioituneet solut poistetaan valoaktiivisen voiteen avulla. Niiden väitetään nuorentavan ihoa, ja ennen ja jälkeen kuvien perusteella asiaan uskon.
On yksilöllistä, mikä voide kenellekin käy. Väärästä voiteesta voi saada näppyjä tai jopa allergiaa. Tähän mennessä retinolia on pidetty tuotteena, jonka väitetään parantavan oikeasti ihon kuntoa. Omalla kohdallani se ei ihmeitä tehnyt. Ja retinolin käyttö valoisaan vuodenaikaan voi olla haastavaa, kun se herkistää ihoa auringolle.
Itselläni oli paniikkivaihe voiteiden suhteen siinä vaiheessa, kun ensimmäiset rypyt alkoivat ilmestymään. Etsin voiteita milloin milläkin kriteerillä. Välillä etsin mattapintaisia, kun en meikkaa, ja kiiltävä voide tuntuu korostavan ryppyjä. Nyt käytän päivällä aurinkovoidetta, yöllä melkein mitä vaan ja jaksottain seerumeita ja kasvonaamioita. Paras oivallukseni on ollut aurinkovoide. Todennäköisesti se on estänyt eniten katastrofin pahenemista. - Anonyymi
Paras ryppyvoide ja samalla paras tuote pigmenttimuutoksiin, luepa tämä artikkeli:
https://reina.fi/aurinkosuoja-kayttoon-nyt-paras-aurinkorasva/
Mitä nuorempana tämän hoksaat, sitä paremmin suojaudut ennenaikaisilta rypyiltä! - Anonyymi
Mikään voide tai aine ei estä ihoa vanhenemasta. Ihon kosteutus kuitenkin saa ihon näyttämään hehkeältä pidempään. Paahtava aurinko ja tupakointi puolestaan vanhentavat ihoa ennenaikaisesti.
Eli kaikki kosteutus on hyväksi aina. Samoin terveellinen ruoka ja liikkumien raikkaassa ulkoilmassa.- Anonyymi
Myös iloinen mieli ja kaunis hymy kirkastavat ihonkin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51831
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍82765Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust14671Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2644Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1554- 70523
- 56521
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it182513Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24476Ihmettelen tämän palstan naisia
Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä82473