Tapaamisoikeus

Eli sunnuntai aamuna lapsen isä ilmoitti että ei pääse katsomaan lapsia kun huono-olo. Ollaan tehty kirjallinen sopimus että tapaa lapsia 2 kertaa viikossa.
Nyt hän vaatii että tulee ens viikolla tai sitä seuraavalla 3 kertaa viikossa tapaamaan lapsia (tulee jatkossakin varmasti tekemään näin)
Olen yksinhuoltaja 2 lapselle.
En halua mitään ongelmia tai kostaa lasten isälle. Hän päätti ja pakotti kaikki asiat avioliitossa ja alisti. Edes kenkiä saanut ostaa kun oli tarvetta. Tämän takia en halua/pysty enää että hän määrää vaikka ollaan erottu.

Eli kysymys kuuluu, että voiko näitä tapaamispäiviä siirtää seuraavalle viikolle enemmän jos tulee tälläsiä tilanteita?

Asiallisia vastauksia, kiitos!
3236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toimi siten, mikä on parhaaksi lapsille. Tsemppiä!

Äänestä

Sulla on kirjallinen sopimus 2 kertaan per viikko eikä niitä kerrytetä tuolla tavoin, pysy tiukkana tollasten hullujen kanssa. Jatkossa vaadi sairaustodistus jos ei pääse.

Äänestä

Sopimus on sopimus. Etävanhemman ei ole pakko tapaamisia käyttää, mutta kerryttää niitä ei oman pään mukaan voi, jos joku kerta jää välistä hänestä riippuen. Lähivanhemman ei tarvitse sopeutua arjessaan lasten kanssa siihen, että toinen vaihtelee tai ilmoittaa uusia hetkiä. Säännöllinen näkeminen tuo myös lapsille turvan tunteen.
Soita asiasta sostoimeen ja pyydä heitä infoamaan lastesi isää sopimuksesta. Älä lähde hankalalle ihmiselle itse asiaa sanomaan, etteivät tunteet ota valtaa asiassa liikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eli sunnuntai aamuna lapsen isä ilmoitti että ei pääse katsomaan lapsia kun huono-olo. Ollaan tehty kirjallinen sopimus että tapaa lapsia 2 kertaa viikossa.
Nyt hän vaatii että tulee ens viikolla tai sitä seuraavalla 3 kertaa viikossa tapaamaan lapsia (tulee jatkossakin varmasti tekemään näin)
Olen yksinhuoltaja 2 lapselle.
En halua mitään ongelmia tai kostaa lasten isälle. Hän päätti ja pakotti kaikki asiat avioliitossa ja alisti. Edes kenkiä saanut ostaa kun oli tarvetta. Tämän takia en halua/pysty enää että hän määrää vaikka ollaan erottu.

Eli kysymys kuuluu, että voiko näitä tapaamispäiviä siirtää seuraavalle viikolle enemmän jos tulee tälläsiä tilanteita?

Asiallisia vastauksia, kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu