Näin kaksi vuotta kaloreita laskeneena osaan jo päiväkohtaisesti arvioida sen laihdunko vai lihonko,vai pysyykö paino samassa.
Sen pystyy helposti päättelemään syödystä kalorimäärästä ja liikunnan määrästä,sekä olosta.
Tekemällä oikeita valintoja ruokakaupassa pystyy tehokkaasti estämään lihomista.Varsinkin pullat ja leivät ovat niitä eniten lihottavia mitä varon eniten.Rieskaa syön kyllä nykyään jonkin verra,mutta ilman rasvaa ja jugutteja en osta ollenkaan.
Syödyt kalorit pitää laskea JOKA PÄIVÄ vaikka ei laihduttaisikaan,ja tehdä heti muutoksia jos ne nousee liian suureksi.MUUTEN LIHOO.
Muutosten tekeminen ei aina onnistu hetkessä.Olen itse ainakin onnistunut siinä pienen lihomisen jälkeen.Lihominen pitää katkaista JO alkuvaiheessa,koska 3:men kilon laihdutus on paljon helpompaa kuin 30 kilon.
Arviointi,mistä tietää laihtumisen,lihomisen/ oikeat valinnat/kalorit pitää laskea joka päivä.
44
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Minä lasken Excelissä päivän makrot sekä tyydyttyneen rasvan, suolan ja kuidun määrät sekä päivän ruokasatsin kokonaishinnan. Sokeria en alun perin tullut syöttäneeksi taulukkoarvoihin,. Taulukkoarvot olen katsonut pakkausselosteesta. Aina ei ole kuituja merkitty, jolloin olen laittanut sarakkeeseen nollan.
Ruoka-aineet on syötetty vain kerran Excel-tietokantaan sitä mukaan kun niitä tulee. Vain ruoka-aineen päivän saanti vaihtelee. - Anonyymi
Ja mitä HITAAMMIN ja mitä suuremmalla liikunta ja kalorimäärällä laihtuu sen parempi ja PYSYVÄMPI on laihdutustulos,lähdenkin nyt tästä tekemään nyt 3-4 jän tunnin pyörälenkkiä ja illalla rullaluisteuhiihtoa 2 tuntia ennen nukkumaan menoa.
Yöunetkin on nyt ollut erittäin sikeitä.
Liikun aina VAIN silloin kun on aikaa,eilenkin meni koko päivä käydessä kaupassa. - Anonyymi
"Syödyt kalorit pitää laskea JOKA PÄIVÄ vaikka ei laihduttaisikaan,ja tehdä heti muutoksia jos ne nousee liian suureksi.MUUTEN LIHOO."
Aijaa.
Minä söin eilen salaattia ja hedelmiä, ENKÄ LASKENUT kaloreita. Ja nyt siis LIHOIN.
Voi ei. Pitää alkaa laskemaan ETTEI LIHO.
MITEN ne kaikki maailman ihmiset EI LIHO, ne laskee varmaan päässään.Kun ihmisten energian kulutuksessa ja ravintoaineiden energiasisällössä on valtavat erot niin laskeminenkin on lähinnä arvioimista. Otetaan esimerkiksi hernekeitto purkista. Toinen laittaa sekaan puoli tölkkiä vettä ja toinen tölkillisen. Toinen lisää raakaa sipulia ja toinen ei. Kolmas tekee hernekeiton itse ja lisää joko rasvaista tai vähärasvaista lihaa. Jne..
Parempi siis syödä kevyttä ruokaa ja kohtuullisia annoksia.- Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Kun ihmisten energian kulutuksessa ja ravintoaineiden energiasisällössä on valtavat erot niin laskeminenkin on lähinnä arvioimista. Otetaan esimerkiksi hernekeitto purkista. Toinen laittaa sekaan puoli tölkkiä vettä ja toinen tölkillisen. Toinen lisää raakaa sipulia ja toinen ei. Kolmas tekee hernekeiton itse ja lisää joko rasvaista tai vähärasvaista lihaa. Jne..
Parempi siis syödä kevyttä ruokaa ja kohtuullisia annoksia.” Otetaan esimerkiksi hernekeitto purkista. Toinen laittaa sekaan puoli tölkkiä vettä ja toinen tölkillisen. Toinen lisää raakaa sipulia ja toinen ei. Kolmas tekee hernekeiton itse ja lisää joko rasvaista tai vähärasvaista lihaa. Jne..”
Elintarvikkeen pakkauksessa on ilmoitettu ravintosisältö (makrot, suola, energia ja tyydyttyneet rasvat). Ravintosisältö on ilmoitettu ennen laimentamista/valmistamista.
Finelissä on tietenkin esim. hernekeitossa valmiin keiton keskiarvo. - Anonyymi
Painoni on jojoillut viimeisen vuoden aikana noin 4 kertaa noin 2-3 kiloa.AINA LIHOMISEN SYYNÄ ON ollut pulla,voileivät,jugurtti.Kalorini meni monestikkin 4000-5000 kaloriin päivässä.
VIHDOINKIN TAJUSIN LOPETTAA
Minulle riitti se että lopetin pullien ja voileipien syömisen,niin lihomiseni pysähtyi ja aloin hitaasti laihtumaan.Syön nykyään muuten aivan hyvin n 2500-2800 kaloria ja painoni laskee koko ajan hitaasti.
Harrastan nyt väliaikaisesti normaalia enemmän liikuntaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Painoni on jojoillut viimeisen vuoden aikana noin 4 kertaa noin 2-3 kiloa.AINA LIHOMISEN SYYNÄ ON ollut pulla,voileivät,jugurtti.Kalorini meni monestikkin 4000-5000 kaloriin päivässä.
VIHDOINKIN TAJUSIN LOPETTAA
Minulle riitti se että lopetin pullien ja voileipien syömisen,niin lihomiseni pysähtyi ja aloin hitaasti laihtumaan.Syön nykyään muuten aivan hyvin n 2500-2800 kaloria ja painoni laskee koko ajan hitaasti.
Harrastan nyt väliaikaisesti normaalia enemmän liikuntaa.Vanhoja ja uusia tuloksia LIIKUNTA LAIHDUTTAA
Lihottu ilman liikuntaa marraskuussa 1.11-30.11 2020 1 kg ja vyötärö 1 cm kaloreilla 2500 pv
Laihduttu liikunnalla huhtikuussa 12.4 -30.4 1 kg ja vyötärö 1 cm kaloreilla 2500 pv
(liikuntaa pyöräilyä 4 tuntia päivässä.Olen laihtunut joulukuussa työ liikuntayhdistelmällä kaloreilla 3000 vain pihtimitta pienentyi 6 mm )
Vapaa syönti mitä paljon harrastetaan viikonloppuisin LIHOTTAA .Jos syö arkena normaalisti ja viikonloppuna 4000-5000 kaloria lihoo varmasti koska se nostaa LIIKAA syötyä keskimääräistä kalorimäärää (jos haluaa pysyä samassa painossa yhtenäkään päivänä EI saa syödä liikaa) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhoja ja uusia tuloksia LIIKUNTA LAIHDUTTAA
Lihottu ilman liikuntaa marraskuussa 1.11-30.11 2020 1 kg ja vyötärö 1 cm kaloreilla 2500 pv
Laihduttu liikunnalla huhtikuussa 12.4 -30.4 1 kg ja vyötärö 1 cm kaloreilla 2500 pv
(liikuntaa pyöräilyä 4 tuntia päivässä.Olen laihtunut joulukuussa työ liikuntayhdistelmällä kaloreilla 3000 vain pihtimitta pienentyi 6 mm )
Vapaa syönti mitä paljon harrastetaan viikonloppuisin LIHOTTAA .Jos syö arkena normaalisti ja viikonloppuna 4000-5000 kaloria lihoo varmasti koska se nostaa LIIKAA syötyä keskimääräistä kalorimäärää (jos haluaa pysyä samassa painossa yhtenäkään päivänä EI saa syödä liikaa)3000:hatta kaloriaa lihottaa jos pihtimittausta ei tehdä, laihtunut 2,21 mm kun pyöräilin 241 km:ertiä kakku pussissa. Sitä ei saa syödä LIIKAA koska muuten LIHOO. Voi hiihtää tai pyöräillä tai kiivetä luistimet jalassa. 53:me tuntia viikossa jonka jälkeen voi mennä lenkille.
- Anonyymi
Pitääkö syödä hyvää ruokaa vai pahaa ruokaa ?
- Anonyymi
En ole osannut koskaan laskea kaloreita. Ja siltikin painan yhä jotakuinkin saman verran kuin yläasteella 30 vuotta sitten. Ei ole aikomustakaan alkaa laskea kaloreita. Painonhallinta onnistuu ilmankin. Siinä olet oikeassa, että painon ei saisi antaa edes suuremmin nousta. Sen nimi taitaa olla kekkosdieetti. Homma toimii kuitenkin ihan hyvin ilman kalorien laskemista. Ylipaino voi syntyä pienistä valinnoista, samoin pienillä valinnoilla ylipainoa voi estää.
- Anonyymi
Roskaruokaa syövien ja niiden joilla on taipumus lihomiseen pitää laskea kalorit.
Ne pitää laskea siksi,että tietää MIKÄ aiheuttaa lihomisen.
Sitten kun on tiedossa se mistä lihoo,se pitää lopettaa,tai vähentää 80% - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Roskaruokaa syövien ja niiden joilla on taipumus lihomiseen pitää laskea kalorit.
Ne pitää laskea siksi,että tietää MIKÄ aiheuttaa lihomisen.
Sitten kun on tiedossa se mistä lihoo,se pitää lopettaa,tai vähentää 80%Miksi kalorien laskentaa roskaruokien syöjille!
Luulisi olevan itsestään selvää että kasvikset, hedelmät ja marjat ovat tärkeitä vitamiinien lähteitä ja ovat vähäkalorisia.
Samoin kuin kokojyväviljatuotteet.
Samoin kuin kala ja kana(ilman nahkaa valmistettuna).
Vesi juomana - onhan se wanhin woitehista.
Lähes kaikki ruoat jotka ovat pakatut purkkeihin, pusseihin ja laatikoihin, sisältävät sokereita eri muodoissaan ja ei-toivottuja kemikalioita. Muutenhan ne eivät säilyisi pilaantumattomina hyllyillä kuukaudesta toiseen!
Kruunuksi lopuksi - itse valmistetuttu syötävä on paljon, paljon halvempaa ja terveellisempää. Siinä tietää tarkkaan mitä suuhunsa laittaa.
Aina voi tehdä useaksi päiväksi sitä kanapaistosta tai kasviskeittoa ja pakastaa osan.
- Anonyymi
Lasken kalorit ENNEN pihtimittausta. Sen mukaan voin syödä HYVÄÄ ruokaa ja kakkua koska kiipeilen joka päivä 6:desta 8:ksaan tuntia. Osaan arvioida montako kaloria kuluu. Hiihtämällä ilman suksia kuluu ENEMMÄN kaloreita varsinkin ylämäessä. Joskus vähän vähemmän jos kakku ei ole HYVÄÄ ja ehdin vain 4:jän tunnin lenkille mutta siinä tapauksessa lähden vielä myöhemmin pyöräilemään ja palaan kotiin noin kello 1:ksi yöllä. Jolloin voin syödä myöskin kakkua joka ei LIHOTA.
- Anonyymi
Kakussa pitää olla PALJON KERMAA
- Anonyymi
Syön TÄTÄKIN omenapiirakkaa joka päivä iltapäivisin kahvin kera,ei haittaa ollenkaan laihtumista.Syön lisäksi karkkiakin JOKA päivä,eikä sekään haittaa yhtään laihtumista.Ne MUUTTUU vain paskaksi kun pyöräilee.Muuten ne muuttuisivat läskiksi vyötärön ympärille.
Omenapiirakka
800g EHDOTTOMASTI happamia omenia,omenien pitää olla sellaisia että ne pehmenee (piirakka menee pilalle jos omenat eivät ole happamia)
500g itse tehtyä täysomenasosetta jossa ei ole vettä tai kaupan vetelää sosetta 1 litra
4 kananmunaa
2 dl tummaa sokeria
2 dl appelsiinitäysmehua
5 dl vehnäjauhoa
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
80g rypsiöljyä
60g oliiviöljyä
2 rkl kanelia (siroitellaan pinnalle sokeria)
1 Ensin lämpimät kananmunat ja sokeri vatkataan sekaisin 5 min
2 Vehnäjauho,leivinjauho,vanillisokeri yhdistetään samaan kulhoon.
3 Öljyt ja appelsiinituoremehu yhdistetään samaan kulhoon
4 Öljyt ja vehnäjauho lisätään kananmuna-sokeriseokseen ja vatkataan 5 min
5 Kaadetaan öljytyn leivinpaperin päälle ja mitataan kulmista paksuus
6 siihen omenasose tasaisesti suppilon avulla jossa 8 mm mm pieni reikä riippuen omenasoseen paksuudesta ( kaupan löysällä soseella reikä 2 mm) Lopussa päälle viipaloidut omenansiivut
7 pinnalle ripotellaan kanelia,ja sokeria
8 paistetaan 200 asteen lämmössä 35 min
- kananmunat ja kaikki muut tarvikkeet pitää olla huoneenlämpöisiä,muuten piirakka ei kohoa.
- Puoli piirakkaa sisältää noin 1800 kaloria. - Anonyymi
TIEDOKSI tämä on häirikön kommentti
Lasken kalorit ENNEN pihtimittausta. Sen mukaan voin syödä HYVÄÄ ruokaa ja kakkua koska kiipeilen joka päivä 6:desta 8:ksaan tuntia. Osaan arvioida montako kaloria kuluu. Hiihtämällä ilman suksia kuluu ENEMMÄN kaloreita varsinkin ylämäessä. Joskus vähän vähemmän jos kakku ei ole HYVÄÄ ja ehdin vain 4:jän tunnin lenkille mutta siinä tapauksessa lähden vielä myöhemmin pyöräilemään ja palaan kotiin noin kello 1:ksi yöllä. Jolloin voin syödä myöskin kakkua joka ei LIHOTA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kakussa pitää olla PALJON KERMAA
Ehdottomasti PALJON kermaa
- Anonyymi
Olen tullut juuri pyöräilemästä 159:sän km:triä. Siihen meni koko yö mutta nyt syön täällä HYVÄÄ kakkua. Lähden aivan kohta lenkille klo 10:stä iltaan 6:teen. sitä ennen pihtimittaan ottamalla mitan mahasta. Jos laskee KALOREITA ei liho varsinkaan jos syö HYVÄÄ kakkua. Karkit olen laittanut piiloon enkä muista mihin ne laitoin. Niinpä ne ei LIHOTA.
- Anonyymi
Sinun pitäisi harrastaa jotain rstimuloivaa toimintaa trollaamisen ja nettikeskustelun sijasta.
Esim. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/263344/Naisen orgasmi.pdf?sequence=2&isAllowed=y - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun pitäisi harrastaa jotain rstimuloivaa toimintaa trollaamisen ja nettikeskustelun sijasta.
Esim. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/263344/Naisen orgasmi.pdf?sequence=2&isAllowed=yTässä vielä lyhytlinkki, joka toimii myös Suomi24:ssä: https://tinyurl.com/a6bjttc
- Anonyymi
En kirjoita tänne enää KOSKAAN. Minä en ole se joka tähän kirjoittaa vaan se on joku muu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun pitäisi harrastaa jotain rstimuloivaa toimintaa trollaamisen ja nettikeskustelun sijasta.
Esim. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/263344/Naisen orgasmi.pdf?sequence=2&isAllowed=yLisää KERMAA niin kakku EI lihota kuin jos siihen panee HAPPAMIA omenoita. Kakku on silloin HYVÄÄ.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kirjoita tänne enää KOSKAAN. Minä en ole se joka tähän kirjoittaa vaan se on joku muu.
Voisit liikkua ikätovereittesi kanssa. Itsetunto on NYT eikä vasta 30 kilon päästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun pitäisi harrastaa jotain rstimuloivaa toimintaa trollaamisen ja nettikeskustelun sijasta.
Esim. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/263344/Naisen orgasmi.pdf?sequence=2&isAllowed=yTuo en OLLUT MINÄ VAAN JOKU TOINEN. En ole tuo häirikkö vaan ihan joku MUU. EN ENÄÄ KOSKAAN KIRJOITA TÄNNE MITÄÄN.
- Anonyymi
Minun kakussa ei ole KEMIKALIOITA. Koska se ei ole pussissa niin se ei myöskään LIHOTA. Otan kakun pois pussista niin kalorit laskee.
- Anonyymi
Sinun kemikaliosi ovat tississä.
- Anonyymi
Einstein kertoo: "Jos syö normaalisti 4000-5000 kaloria, niin lihoo. Ei pidä syödä liikaa."
Että näin. Jos normaali tarpeeni on 2500 kaloria ja syönkin joka päivä tuplasti, minä lihon. En olisi tätä itse kyllä ymmärtänyt, siitäkö lihomiseni nyt sitten johtuukin...?! Luulin että kyseessä on jokin sauraus.
SUURKIITOS TÄSTÄ ERINOMAISEN ARVOKKAASTA TIEDOSTA.- Anonyymi
5000 kaloria on vielä pieni määrä,monethan syö välillä 10 000 kaloriakin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
5000 kaloria on vielä pieni määrä,monethan syö välillä 10 000 kaloriakin
10 000 kaloria tarkoittaa esimerkiksi vaihtoehtoisesti seuraavaa:
--20 kpl BigMac-hampurilaista
--10 kpl BigMac -haumpurilaisateriaa
--12 kpl Kotipizzan Perfetta -pizzaa
-- 2,5 kiloa Lidlin patonkia
-- 3,5 kiloa Pirkan tuorepastaa
Jos tuon verran syö, vika ei ole mahassa, vaan pari tuumaa silmien takana.
- Anonyymi
NÄMÄ KAIKKI ON TUON HÄIRIKÖN KOMMENTTEJA
Olen tullut juuri pyöräilemästä 159:sän km:triä. Siihen meni koko yö mutta nyt syön täällä HYVÄÄ kakkua. Lähden aivan kohta lenkille klo 10:stä iltaan 6:teen. sitä ennen pihtimittaan ottamalla mitan mahasta. Jos laskee KALOREITA ei liho varsinkaan jos syö HYVÄÄ kakkua. Karkit olen laittanut piiloon enkä muista mihin ne laitoin. Niinpä ne ei LIHOTA.
En kirjoita tänne enää KOSKAAN. Minä en ole se joka tähän kirjoittaa vaan se on joku muu.
Lisää KERMAA niin kakku EI lihota kuin jos siihen panee HAPPAMIA omenoita. Kakku on silloin HYVÄÄ.
Minun kakussa ei ole KEMIKALIOITA. Koska se ei ole pussissa niin se ei myöskään LIHOTA. Otan kakun pois pussista niin kalorit laskee.- Anonyymi
"NÄMÄ KAIKKI ON TUON HÄIRIKÖN KOMMENTTEJA"
TÄMÄ ON SAMAN HÄIRIKON KOMMENTEJA TAAS. MINÄ EN TULE TÄNNE ENÄÄ KOSKAAN.
- Anonyymi
Jukutti ja kemikaliot ei sisällä paljon KALOREITA jos ne eivät ole PUSSISSA. EI myöskään mansikkakakku jos se ei ole HYVÄÄ. Minä olen aina tiennyt että kun ei syö liikaa kalorioita niin Ei LIHO. ,
- Anonyymi
TÄMÄKIN ON SEN HÄIRIKÖN KOMMENTTI
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TÄMÄKIN ON SEN HÄIRIKÖN KOMMENTTI
Minä en ole tuo vaan olen IHAN JOKU TOINEN!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TÄMÄKIN ON SEN HÄIRIKÖN KOMMENTTI
Ja taas SAMA HÄIRIKKÖ KIRJOITTAA KOMMENTTEJA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja taas SAMA HÄIRIKKÖ KIRJOITTAA KOMMENTTEJA.
MInä en kirjoittanut tuota,koska olin juuri hiihtämässä.
- Anonyymi
Miksi kaikki kirjoittaa samalla tavalla kuin minä?En kohta edes tunnista itse mitä olen kirjoittanut hiihtämisestä,pyöräilyst,kermasta ja mansikkakakuista.
En enään koskaan kirjoita tänne.- Anonyymi
TÄMÄKIN ON HÄIRIKÖN KOMMENTTI
Miksi kaikki kirjoittaa samalla tavalla kuin minä?En kohta edes tunnista itse mitä olen kirjoittanut hiihtämisestä,pyöräilyst,kermasta ja mansikkakakuista.
En enään koskaan kirjoita tänne.
- Anonyymi
No joo, niin varmasti, mutta onko nälkä?
- Anonyymi
Tuo ON sen häirikön kommentti,lue vain yläosa.
- Anonyymi
Miksi poistettiin kommentti,jossa sanoin että menen 5ksi tunniksi hiihtämään?Raportoin myöhemmin.En kirjoita tänne sitten enään.
- Anonyymi
Sun pitäisi mennä varmaankin tonne mielenterveyspalstalle juttelemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sun pitäisi mennä varmaankin tonne mielenterveyspalstalle juttelemaan.
TÄMÄKIN ON HÄIRIKÖN KOMMENTTI
Sun pitäisi mennä varmaankin tonne mielenterveyspalstalle juttelemaan.
- Anonyymi
"Tekemällä oikeita valintoja ruokakaupassa pystyy tehokkaasti estämään lihomista"
Vau. Olet tehnyt merkittävän keksinnön! 😂
Ketjusta on poistettu 35 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2582776Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit121765- 1201619
TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.161522Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun961375Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71210Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä9983- 61938
- 56918
Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s1915