Ajattelin ensin että on laittanut Putte videoita nettiin kun 2,5 vuotta saa kakkua.
Venäläinen tuomioistuin tuomitsi torstaina vangitun oppositiopoliitikon Alexei Navalnyn liittolaisen kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen pornografiasyytteistä, hänen asianajajansa sanoi.
Pohjois-Venäjän Arkangelin oikeus päätti, että Navalnyn toimistojen entinen koordinaattori Andrei Borovikov oli levittänyt pornografiaa uudelleenjulkaisemalla saksalaisen metalliyhtye Rammsteinin musiikkivideon.
Borovikov, 32, oli vedonnut syyttömäksi syytteeseen, ja hänen puolustustiiminsä valittaa päätöksestä, asianajaja Andrei Kychin lisäsi.
Ei mitään järjen häivää enää Venäjän johdolla, paniikki on päällä!

Vastaukset 23
Vanhimmat
Tuskin kukaan pelkää kun on lisäksi entinen Navan kumppani niin taustalla on varmasti vakavat syyt kun tuomio on niin pitkä
Rammstein ei ole Putten mielestä musiikkia vaan pornografiaa. Vähällä pääsi kun vain 2,5v tuli.
Putin kuuntelee Viktor Klimenkoa, Freddie Mercurya ja George Michaelia.
"Navalnyn liittolaisen kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen"
Venäläinen tuomioistuin tuomitsi torstaina vangitun oppositiopoliitikon Alexei Navalnyn liittolaisen kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen lapsipornografian levitttämisestä.
Navalnyn toimistojen entinen koordinaattori Andrei Borovikov oli levittänyt törkymateriaalia edelleenjulkaisemalla lapsipornoa.
Hänen lapsipornorinki tiiminsä valittaa päätöksestä, asianjanoaja Andrei Kychin raportoi Lontoon klubiltaan.
Tollaset Navalnyiläiset Bobrikovin pedofiilit tapetaan Suomessa SAATANA!
Entisestä Navalnyin koordinaattorista Andrei Borovikovista tuli siis asiansa takana seisova aisannielijä.
Rammsteinin lapsiporno kappale
https://www.youtube.com/watch?v=z0lhr2XTJOw
... ja heti perään Jammusedän parhaat!!!
https://www.youtube.com/watch?v=jTZKkF9mKrM
Venäjällä jokainen on rikollinen, jos valtio näin sanoo.
Syyte löytyy poliittiselta Putinin tuomioistuimelta, vaikka itse sitä ei ymmärrä, tai tiedä tehneensä mitään väärin.
"... ja heti perään Jammusedän parhaat!!!"
https://www.youtube.com/watch?v=jTZKkF9mKrM
Navalnyin avustaja Jammusetä tuossa vakuutteli syyttömyyttään "uskottavasti".
Vuonna 2014 Borovikov jakoi VK-sivullaan musiikkivideon Rammsteinin kappaleesta "Pussy". Tämän viikon torstaina hänet tuomittiin 2,5 vuodeksi vankeuteen "pornografian levittämisestä".
Vaikuttaa vähän kaukaa menneisyydestä haetulta. Peräti vaikuttaa siltä ettei muutakaan löydetty niin väännettiin tästä syy. Vai mitä röllit?
GRU katseli videota innoissaan ja huolellisesti 7 vuotta ja tuli monta kertaa päättäneeksi että pornografiaahan tämä on!
Venäjä on ihana maa!
Rammsteinista ei ole kysymys vaan ukon hallussaan pitämästä lapsipornosta
Etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä?
Vuonna 2014 Borovikov jakoi VK-sivullaan musiikkivideon Rammsteinin kappaleesta "Pussy". Tämän viikon torstaina hänet tuomittiin 2,5 vuodeksi vankeuteen "pornografian levittämisestä".
Ihan oikein tolle pedofiilille. Toivottavasti ottavat sen väkisin ihan päivin ja öin sielä vankilassa.
Jos Putte on katsonut Rammsteinin videoita sivusilmällä eikä sillä silmällä niin eikö hänenkin pitäisi joutua ainakin kotiarestiin?
Ei sitä Borovikoviakaan siitä tuomittu
Ei tietenkään koska Borovikov lähettää Puttelle osoitteita sellaisille sivuille missä poseeraa putler jugendid pienissä univormuissa.
Ja siinä kärähti ja joutui tuomiolle
"Ei sitä Borovikoviakaan siitä tuomittu"
Miksi valehtelet kun jäät siitä aina kiinni? Buajhahahaaaa
Andrei Borovikov gets 2,5 years in jail for sharing music video by Rammstein
According to prosecutors, Borovikov violated Article 242 in the Russian criminal code (distribution, public display or announcement of pornographic materials with use of mass media) when he in 2014 shared the video.
https://thebarentsobserver.com/en/democracy-and-media/2021/04/andrei-borovikov-gets-25-years-jail-sharing-music-video-rammstein
Ite luet valesivustoja
Naavalnyilaiset selittelevät. Rikollisilla esiintyvää syyntakeettomaksi tekeytymistä nimitetään ”vankilapsykoosiksi”. Yleensä tila ilmenee persoonallisuushäiriöistä kärsivillä Nato Tiltuilla.
Nuo Ganserin oireyhtymästä kärsivät esittävät monesti järjenvastaisia toteamuksia tai vastauksia, ilmoittavat aistiharhoista ja lyhytaikaisista epätavallisen käyttäytymisen jaksoista. Usein motiivi on rikosoikeudellisen vastuun ja rangaistuksen välttely, joskus häiriön taustalla saattaa olla muita vaurioita ja sairauksia, kuten pään alueen vammoja tai alkoholismia.
Trollauksesi on heikkotasoista.
Sai sinun täyden huomiosi ja jopa han kommentoimaan? Miksi näin? ;)
No jos niin on, niin lue sitten jonkun oikean trollin niillityksiä, vaikka molokin.