C:stä - A:han laihduttaja

Hei! Haluaisin jakaa ihmettelyni kilojen karisemisesta rinnoista!!

Olen onnistunut pudottamaan painoa pitkällä aikalinjalla 5kg pois... Pelkästään rinnoistani! Viime viikolla jouduin käydä ostamassa A-kupin rintaliivit, kun lähtökohta tammikuussa oli C-kuppi.

Vyötäröltä on kadonnut vain 1cm, joten kaikki taitaa lähteä rinnoista! Kaiken kukkuraksi paino on jämähtänyt paikoilleen, enkä ole saanut lisäenergiaakaan enää lisätä liikuntaa, jotta saisin painon putoamaan. Puhumattakaan siitä että toinen rintani on nyt lähes toistaan puolet pienempi. Mistä tälläinen voi johtua ja mitä on tehtävissä? Lihottaa itsensä takaisin, jotta saan normaalit rinnat takaisin, siis edes samankokoiset?
3710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sisko rakas, älä leiki kehollasi. On sinulla outo haave, saada ihanat rintasi mitättömäski laudaksi. Meitä on paljon miehiä, jotka pidämme rinnoista ja tuollaisen lukeminen tekee surulliseksi.

Naiset syökää hyvin ja muistakaa liikkua.

Punaposkiset terveennäköiset ja muodokkaat naiset saavat aina parhaat miehet päältä. Kyse on niin yksinkertaisesta, kuin geeneistä ja niiden levityksestä. Huippumiehetkin haluavat huippunaiset ja päinvastoin.

Äänestä
  • en oo tän ketjun aloittaja, mutta voin sanoa, että et ymmärtänyt yhtään mitä aloittaja kysyi.
    hänellä ei ollut haaveena saada rintoja pois, vaan takaisin. hän on siis laihtunut rinnoista, ei muualta.


    ennemminkin tuollaisen lukeminen tekee surulliseksi. onko suomalaiset miehet todella noin sisälukutaidottomia?

    Äänestä

Elikkä, nimenomaan tarkoituksenani olisi saada ylipaino pois, mutta nyt se on jäänyt junnaamaan paikoilleen -5kg pudotuksen jälkeen, jonka seurauksena vain ja ainoastaan rintani ovat hävinneet lähes olemattomiin.

Että eiköhän nyt miehiäkin ensitstä vähemmän tälläinen muuten pullea, mutta rinnaton nainen kiinnosta tai kiihota!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lauta! kirjoitti:

Hei! Haluaisin jakaa ihmettelyni kilojen karisemisesta rinnoista!!

Olen onnistunut pudottamaan painoa pitkällä aikalinjalla 5kg pois... Pelkästään rinnoistani! Viime viikolla jouduin käydä ostamassa A-kupin rintaliivit, kun lähtökohta tammikuussa oli C-kuppi.

Vyötäröltä on kadonnut vain 1cm, joten kaikki taitaa lähteä rinnoista! Kaiken kukkuraksi paino on jämähtänyt paikoilleen, enkä ole saanut lisäenergiaakaan enää lisätä liikuntaa, jotta saisin painon putoamaan. Puhumattakaan siitä että toinen rintani on nyt lähes toistaan puolet pienempi. Mistä tälläinen voi johtua ja mitä on tehtävissä? Lihottaa itsensä takaisin, jotta saan normaalit rinnat takaisin, siis edes samankokoiset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu