Ihastuin sitten nelikymppisenä 32-vuotiaaseen mieheen, ihan vahingossa pitkän tuttavuuden jälkeen, ja ihastus on molemminpuolinen. Ikäero ei minua sinänsä häiritse, vaan toinen ongelma, jos juttumme tästä vielä syvenee...nimittäin tiedän miehen toivovan itselleen omaa perhettä. Itse olen aikoja sitten eronnut, ja minulla on 15-vuotias lapsi liitostani. En oikein usko, että olisin valmis vielä lapsen tekemään. Siis vahvistakaa nyt uskoni, että tämä juttu on tuhoonsa tuomittu, ja että minun täytyy kehottaa ystävääni jatkamaan matkaansa...
ikäjuutu
nainen
61051
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
-..en ainakaan minä kehoita muuhun kuin nauttimaan elämästä päivä kerrallaan. Ehkäpä sinäkin aikanaan tunnet että haluat vielä lapsen, nimenomaan tämän miehen kanssa. Miehelläni ja minulla on vastaava tilanne, mutta hieman teitä vanhempia ja ikäero toisin päin ja miehellä yksi lapsi. Haluaisin lapsen, olemme jutelleet asiasta ja mies pelkää olevansa liian vanha uudestaan isäksi. Ei pelkää lapsen hoitoa tms. mutta sitä että alkaa olla jo elinikänsä ehtoopuolella ja että todennäköisyys luonnolliseen lähtöön on suurempi kuin 10 v. sitten.Mutta minä olen tyytyväinen nykyiseen elämään, jos en lasta saa tämän miehen kanssa niin en sitä sitten saa. Miestä en siksi vaihda. Toivottavasti sinun miesystäväsi arvostaa sinua samoin periaattein kuin minä miestäni. Ellei arvosta, suo hänelle se piirre, sillä hän on kuitenkin vielä aika nuori. Ja ehkä hän sitten haluaa elämältä jotain muuta. Mutta toivotaan parasta kuitenkin.
ei ole tuhoontuomittu... teidän vaan pitää ensin jutella näistäkin asioista ja sitten miettiä kuinka toimia. sä katuisit koko loppuelämäs jos menisit heti alkuunsa sanomaan että ei tämä onnistu.
sun pitää kysyä mieheltä, haluaako tämä lapsia ja jos haluaa niin sitten harkitsette yhdessä kannattaako teidän aloittaa suhdetta.
Jos mies on pitkän tuttavuuden kautta kaverisi, niin kai tiedät hänestä jo aika paljon. Ole rehellinen itsellesi, jos ei enää vaipanvaihdot ja rääkymiset kiinnosta, niin vapaus vallitkoon! Mutta jos mies on todella kiinnostava ja valmis sitoutumaan vauvanhoitoon ja olet siitä vakuuttunut, niin mieti vielä sitäkin puolta. sinulla on vain yksi lapsi. Jotkut naiset elävät elämänsä onnen, kun alkavat odottaa kypsällä iällä vauvaa. Mutta miehen on oltava luottamuksen arvoinen ja vakuutettava sinut, että jaksaa yöheräämiset ja on valmis laittamaan itsensä likoon. Onko Suomessa sellaisia miehiä?
tilanteessa, enkä pystynyt uskomaan että suhde olisi toiminut esim. vielä kymmenen vuoden päästäkin. Miehellä vielä paljon kovemmat menohalut kuin itselläni, ikäeromme oli sama ja samoin päin. Päästin tai pakotin miehen lähtemään, hän olisi halunnut jatkaa.En kadu.
on minua myös mietityttänyt. Jäin ensimmäisen lapseni kanssa yksin. Hienosti on kuitenkin pärjätty, ja pojan isä on koko ajan osallistunut elämäänsä. Arkivastuu on kuitenkin ollut minulla 7 vuotta. Nyt kun helpottaa lapsen kasvettua, niin pelottaa, että jos kaiken aloittaa uudelleen, niin käykö samalla tavalla ? Ehkäpä mietin vain annanko järjen vai tunteiden viedä.. tähän saakka viejänä on AINA ollut järki. Surullista, että taidan olla ihan liian järkevä, että saan itselleni IKINÄ onnea ihmisen kanssa joka tuntuu hyvältä... Tai sitten se onni on vielä edessä odottamassa. Joka tapauksessa tärkeän ja rehellisen keskustelun paikka lienee edessä. Ehkäpä jatkamme suhdettamme niin, että molemmilla on vapaus etsiä 'oikeaa' jos kerran olemme 'väärät'.
Kyllä asia on näin että viisainta on päästää mies menemään,Ikäero ei ehkä näy juuri nyt mutta laitetaanpa lasiin kymmenen vuotta lisää...
Turha on antaa toiselle toiveita sellaisesta mitä ei ole ehkä tarkoitus koskaan toteuttaa(lapset).