Minkä katsotte uskottomuudeksi

Anonyymi

Puolisollani on oma näkemyksensä pettämisestä ja eroaa mun näkemyksestä. Nainen pitää pettämisenä vain yhdyntää, sitä ei ole tehnyt muiden miesten kanssa parisuhteemme aikana. Sen sijan puoliso on myöntänyt tehneensä jotakin intiimiä parin miehen kanssa, pusuttelua ja suutelua, on myös tapaillut yhtä miestä aikoinaan joitakin kertoja. Nainen ei pitänyt sitä uskottomuutena koska seksuaalinen kanssa käyminen puuttui, sanoi vain mokanneensa kun oli nuori ja alkolla osutta asiaan. Asiat toki sovittu.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uskottomuus on jokaisen omalla kohdallaan itse määriteltävä.
      Pettäjä ei voi sanella petetylle, mitkä asiat saavat tämän mielestä tuntua pettämiseltä ja mitkä eivät.
      Jos petetty kokee pusuttelun pettämiseksi, silloin se myös on sitä.
      Vaikka pettäjä itse ei sitä pettämisenä pitäisikään.

      • Anonyymi

        Juuri niin. Toinen ei voi kertoa ja määritellä mikä toisesta on pettämistä ja mikä ei. Parisuhteessa nämä jutut täytyy vaan puhua ja sopia, etteivät omat tai toisen ajatukset tule yllätyksenä. Jos toinen sanoo jonkin asian olevan hänestä pettämistä niin siihen täytyy sopeutua ja elää sen asian kanssa, jos haluaa ko. ihmisen kanssa olla. Jos ei ole valmis sopeutumaan niin sitten kannattaa lopettaa juttu alkuunsa.

    • Anonyymi

      No jos avioliitossa/avoliitossa ollaan, ei silloin pussata, eikä olla muussa fyysisessä kontaktissa muiden kanssa. Ei silloin vietetä aikaa vastakkaisen sukupuolen kanssa.

      • Anonyymi

        Avio- ja avoliittojakin on monenlaisia. Avoimessa suhteessa elävät ovat usein sopineet pelisäännöt suhteensa ulkopuolella puuhasteluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avio- ja avoliittojakin on monenlaisia. Avoimessa suhteessa elävät ovat usein sopineet pelisäännöt suhteensa ulkopuolella puuhasteluun.

        Yhden avioparin tunnen, jossa kumpikin käy vieraissa ja se on ok.

    • Anonyymi

      Pettäminen kyllä sanana kuulostaa juurikin lähinnä joltakin seksiin viittaavalta. Ehkä muiden suutelu on pettämistä vain, jos siitä on erikseen sovittu, että niin ei saa tehdä. Mutta vaikka suutelu ei olisi varsinaista pettämistä, niin ei se silti välttämättä ole ok, eli onko sillä nyt niin väliä, millä sanalla sitä kuvataan.
      Minulle ei olisi ok, että kumppanini tekisi tuollaisia asioita, eikä sillä voisi selitellä, että on ollut nuori ja humalassa. Jos noilla sanoin selittelisi, niin se tarkoittaisi, että olen väärän ihmisen kanssa yhdessä.

    • Anonyymi

      Uskottomuutta on kaikki sellainen, josta voi sen toinen kokea. Vähän sama periaate kuin kaikessa syyttelyssäkin, jossa tukeudutaan uhrin kokemaan.

    • Anonyymi

      Kaikki sellainen on pettämistä mitä ei tekisi puolison läsnäollessa.

      • Anonyymi

        Rakkaus oot mun ikuisesti ja et todellakaan saa pettää minua ikinä.

    • Anonyymi

      Jos pitää vaan sisällä muttei liikuta, se ei ole pettämistä. Jos liikuttaa, siinä raja ylittyy.

      • Anonyymi

        Vittu, tajusin just että olen ollut mukana pahemman luokan pettämisessä. Olen ollut niin sisällä ja liikutellut ja hän myös. Tultu ei olla vielä, kai kumpikaan, mutta ihan rajoilla heilutti molemmat, ainakin minä ja monta kertaa!

        En halua olla osa tälläistä paskaa. Haluan kirkkaan suuren orgasmin! Olenko jo mokannut liikaa, voiko sellaisen vielä saavuttaa?

        Haluan vain parasta, vaikka haluankin ihan hulluna! Mun on pakko ottaa etäisyyttä, jäitä hattuun jne.

        Valkoinen la kana

        Ei hätää, et ole vielä lauennut. Nyt malttia, maltti on valttia!

    • Anonyymi

      Voi olla myös pettynyt puolisoon joka ihastuu ja on muissa maailmoissa. Voi ajatella et parisuhde on hänelle yhdentekevää ja mitätön. Pettäminen on loukkaus puolisoa kohtaan. Sitä tehdään tahallaan tai tahattomasti.
      Pettämisen raja menee siinä, kun puolisoa vertaillaan, ihaillaan henkilöä puolisolle, ihastuneena sulkeudutaan kännykän kanssa. Ei kuulla puolison puhetta. Kotona ollaan hajamielisiä. Hakeudutaan ihastuksen lähelle, vähän stalkataankin. Järjestellään menoja kokoajan ym.
      Puolisolle valehtelu tämän tästä. Esim. Kertoo olevansa jonkun toisen kanssa vaikka onkin todellisuudessa ihastuksensa kanssa.
      Siinä rajoja poimittavaksi. Välttämättä pettäminen ei ole aina fyysistä.

      • Anonyymi

        Kyllä se petettykin on väärin tehnyt. On ehkä pettänyt puolison tarpeet. Enkä puhu seksistä nyt. Moni on yksin parisuhteessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se petettykin on väärin tehnyt. On ehkä pettänyt puolison tarpeet. Enkä puhu seksistä nyt. Moni on yksin parisuhteessa.

        Pettäminen ei ole koskaan petetyn syy. Se on pettäjän syy kun ei selvitä suhteen tilaa ennenkuin lähtee pettämään.
        On ihmisiä joille ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella, ei puoliso voi siihen vaikuttaa. Pettäjä paikkaa omaa tunnevajavuttaan, halujaan, ym aivan puolison tietämättä.
        Parisuhteissa on aina ongelmia ajoittain, mutta ei siinä kypsät ihmiset lähde pettämään, vaan ongelmat puhutaan ja yritetään korjata.
        Ei niin et ku sä olet tuollainen niin minä petän. Tuo ei ole oikein aikuismaista.

        Noin sitä yksinkertaisempia ajattelisi. Joku antaa syyn pettää ja kyllä se on petetty. Tilanne on verrattavissa siihen, kun luottamasi kauppias myy sinulle alkuun priimaa ja se sitten alkaakin myymään sekundaa. Tunnet itsesi petetyksi ja alat etsimään luotettavampaa eli priimaa. Ja kun sen löydät, pettää tavallaan sen alkuperäisen kauppiaan, koka petti sinut myymällä sekundaa.

        Niin ja jos puolison aika menee vaikka omiin lapsuudenongelmiin, niin se toinen on yksin parisuhteessa ja ei ihme että hakeutuu vieraisiin kun suhteesta puuttuu asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin sitä yksinkertaisempia ajattelisi. Joku antaa syyn pettää ja kyllä se on petetty. Tilanne on verrattavissa siihen, kun luottamasi kauppias myy sinulle alkuun priimaa ja se sitten alkaakin myymään sekundaa. Tunnet itsesi petetyksi ja alat etsimään luotettavampaa eli priimaa. Ja kun sen löydät, pettää tavallaan sen alkuperäisen kauppiaan, koka petti sinut myymällä sekundaa.

        Vaihda kauppiasta älä petä. Mikä siinä pettäjässä on vikana kun ei eroamaan pysty, vaan pitää huonoa kumppania vielä alkaa loukkaamaan.
        Pettäjillä on juuri tuollainen syyttelevä luonne.
        Onko lapsena jäänyt huomiotta vai mikä riivaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Noin sitä yksinkertaisempia ajattelisi. Joku antaa syyn pettää ja kyllä se on petetty. Tilanne on verrattavissa siihen, kun luottamasi kauppias myy sinulle alkuun priimaa ja se sitten alkaakin myymään sekundaa. Tunnet itsesi petetyksi ja alat etsimään luotettavampaa eli priimaa. Ja kun sen löydät, pettää tavallaan sen alkuperäisen kauppiaan, koka petti sinut myymällä sekundaa.

        Ei se nyt ihan noin mene. Pettäjän on "helppo" syyttää kumppaniaan siitä että on ajanut tämän pettämään. Totuus kun on kuitenkin se, että jos suhteesi on niin huono ettet saa siltä sitä mitä haluat tai tarvitset, niin voit lähteä ihan pettämättäkin suhteesta.

        Toinen asia on sitten se että ehkä pettäjä tuntuu olevan loukussa, sitä on niin tottunut siihen omaan elämäänsä että pelkää suhteesta lähtemistä, ehkä on ne lapset joiden takia ei halua erota tai ehkä syy on pelkästään rahassa. Tuntuu turvattomalta lähteä ja joutua yhtäkkiä maksamaan itse oman elämisensä ja pärjätä yksin. Mutta ei sekään ole kumppanin syy jos itse pelkää liikaa lähteä.

    • Omasta mielestä pettäminen on kaikki intiimi mitä tekee toisen selän takana, jos ei siitä parisuhteen toiselle osapuolelle voi kertoa niin on se pettämistä.
      Jokainen kuitenkin luo omat rajansa, mutta ne rajat täytyy tietenkin sopia yhdessä pariskuntana, ei niin että toiselle pussailu muiden kanssa on ok kun toisen mielestä jo liian syvällinen kahden Keskinen keskustelu olisi liikaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten kukaan voi ajatella

      Niin naiviisti että jos jokin asia tekee sinut onnelliseksi / iloiseksi niin se ei olisi ikinä muka väärin ? Jos joku es
      Ikävä
      35
      3013
    2. Nainen, sinä vain kaunistut

      Tiedätkö, minä täällä haukon henkeäni ja yritän rauhoitella tunteitani. Sinussa natsaa kaikki, ja olet todella päässyt k
      Ikävä
      96
      2138
    3. Olen mennyt jotenkin lukkoon sen jälkeen

      kun meillä meni miten meni. En vain pääse sinusta yli. Jäi niin monta kysymystä, ja sen lisäksi olet tullut niin tärkeäk
      Ikävä
      110
      1527
    4. Kunnes mitään ei ole

      Täällä on kaipaajia jotka odottaa että toinen tekee lähestymisen jollain tavalla, siksi koen etten kuulu enää tänne ja s
      Ikävä
      9
      1429
    5. Kerro jotakin mukavaa kaivatustasi?

      Sana on vapaa 💬
      Ikävä
      100
      1292
    6. Ehkä sinä haluat samaa kuin minä

      Eli sitä et me päädytään yhteen. Ainakin toivoisin sitä..
      Ikävä
      43
      1259
    7. IS Viikonloppu 26.-27.10.2024

      No nyt tulikin mukava Kovis-ristikko tälle viikonlopulle. Toisille tämä on varmaan vihjeineen ihan helppo 2- tason risti
      Sanaristikot
      79
      1226
    8. Kylmäojan koululla löytynyt ruumis

      Kylmäojan koululta löytynyt ruumis lauantaina. Mitä on tapahtunut, omaisille voimia
      Kontiolahti
      12
      1099
    9. Miten paljon sä

      Haluat häntä? Onko joku osa mikä jäi eniten mieleen?
      Ikävä
      42
      1034
    10. Taas yksi persuämmä sekosi

      Kun lapsilla oli korona-aikana kirkossa hengityssuojaiet käytössä. Persuämmä piti asiaa lasten pahoinpitelynä. https://
      Maailman menoa
      222
      862
    Aihe