täishampoo

Osaiskohan joku sanoa,onko täishampoon käytöstä paljon haittaa hiuksille? Äitini hoitaa kotona hoitolapsia ja yhdellä näistä on täitä. Joten kannattaako pestä hiukset varmuuden vuoksi täishampoolla vai rasittaako se tai kuluttaako se hiuksia?
41923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ehdottomasti kannattaa pestä, ja jos purkissa niin lukee, niin vielä parin viikon päästä uudelleen.
Kyllä joo, shampoosta menee tukka aika tumppuun, mutta seuraavassa pesussa norm. shampoolla ja hoitoaineella tilanne jo korjautuu, joten ei tee mitään pysyviä vaurioita.
Muiden hoitolasten vanhempia on myös informoitava asiasta.
Elimistän ulkopuolella (matoissa, harjoissa, kammoissa jne.) täi kuolee vuorokaudessa, sen sijaan millään Amisept tai muilla desinfiointiaineilla ei siitä eroon pääse. Vaatteet, joissa mahdollisesti täitä tai saivareita voisi olla, pestään 60C lämmössä.

Äänestä

eikö ennen vanhaan ollut tapana ajaa hiukset pois kesäksi.

Äänestä
  • Kiitos, että rohkaisit pesemään. Vaikka keneltäkään muulta ei täitä ole löytynyt, tuli huomattavasti parempi olo, kun pesi varmuuden vuoksi. Eikä hiukset siitä pahemmin kärsineet. Hiuksia lähti hieman enemmän kuin tavallisessa pesussa ja olivat ne hiukan takussa, mutta ei muuta. Toivottavasti siitäkään ongelmasta ei tarvitsisi kärsiä enempää.

    Äänestä

Paras keino kai välttyä täiltä on pitää kaikkien takit ja hatut ja muut reilusti erillään esim. naulakossa. Ja jos vielä epäilyttää, niin kunnon kuuma täisauna pelkille vaatteille voi olla kanssa ihan hyvä ratkaisu, kunhan ei sytytä saunaa palamaan. En kyllä tiedä mitä se kuumuus tekee esim. strech-vaatteille..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelokas kirjoitti:

Osaiskohan joku sanoa,onko täishampoon käytöstä paljon haittaa hiuksille? Äitini hoitaa kotona hoitolapsia ja yhdellä näistä on täitä. Joten kannattaako pestä hiukset varmuuden vuoksi täishampoolla vai rasittaako se tai kuluttaako se hiuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu