Kuka on kaikkien aikojen palstalainen?

Eli the GOAT? 🐐

Itseään ei saa äänestää, enkä mäkään nyt aio turkulaisia kavereitani äänestää kun melkeinpä useammin ollaan oikeassa elämässä tekemisissä kuin kommunikoidaan palstan kautta.

Mulla on voittaja ja top3 mielessä, mutta kakkos/kolmossija on jaettu. Vaikea pistää järjestykseen kahta niin erilaista kirjoittajaa. Mun mielestä GOAT on edelleen Teemu, vaikka on pitänytkin hiljaiseloa netissä viime vuodet. Jaetulla kakkossijalla on Hämärän Rajoilta (Casey Ryback) ja Darkkis.

Darkkishan taisi saada jotkut ultimate-bannit tänne, mutta hänen kirjoituksensa oli aina hyvin argumentoituja ja mukavaa luettavaa. Hämärän Rajoilta -mies kertoi löytäneensä säännöllisen työn ja naisen, ja jätti palstan sittemmin noiden myötä jos oikein muistan. Mutta ne Teemun yksityiskohtaiset kuvailut asioista, varsin kaunistelematon ja rehellinen youtube-kanava, erilaisten sosiaalisten normien rikkominen milloin missäkin yhteydessä, aatteenpalon esiintuominen monessa asiassa jne. olivat kyllä vertaansa vailla 😁 Ylilaudalla häntä ilmeisesti enemmän kiusattiin kuin täällä, jonka takia vetäytyi "nettijulkisuudesta" mikä oli sinänsä harmi, kun tuottamansa sisältö oli aina varsin mielenkiintoista 😄

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä se olen turha edes kysyä mitään. Darkkis oli masentunut ätmi joka ei koskaan saanut naista eikä käynyt juomassa viinaa baareissa joten ei voinut naisiakaan tavata ja valitti vaan että naiset ei tykkää yksinäisestä miehestä jolla ei ole kavereita.

    • Anonyymi

      Hyvä ettet sotke liljalaaksolaisia mielikuvitusystäviäsi tähänkin juttuun.

      • Anonyymi

        Tarkoittaako tuo etten voi mielikuvitus-Markun mielikuvitusvaimona osallistua tähän ketjuun?

        Mirkku Näätä

      • Mua syytellään milloin mistäkin keksitystä "Liljalaakso-spämmistä" sun muusta, ja sanotaan että mun jutut toistaa itseään tai on levy jäänyt päälle jne. Sen verran täytyy sanoa, että kun tein tällaisen vähän erilaisen aloituksen mitä yleensä, niin näköjään joillain on se levy tosiaan jäänyt pyörimään kun pitää toi juupas-eipäs väittely aloittaa. Opettelisitte keskustelemaan muustakin kuin turkulaisista, Tom of Finland henkisiin nahka-asuihin pukeutuvista prätkäjätkistä tai jonkun ylipainoisen av-mamman uusioperheen asioiden ruotimisesta 🙃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittaako tuo etten voi mielikuvitus-Markun mielikuvitusvaimona osallistua tähän ketjuun?

        Mirkku Näätä

        Dobryi dien Mjirkku. Noin se valitettavasti taitaa olla. Terkkuja Isä Navalnyin valtakunnasta, äiti Venäjältä.

        Vladimir Njäätä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dobryi dien Mjirkku. Noin se valitettavasti taitaa olla. Terkkuja Isä Navalnyin valtakunnasta, äiti Venäjältä.

        Vladimir Njäätä

        Jos periksen satuolennot laskettaisiin mukaan, timppa ainoana miehekkäänä hahmona olisi ykkönen. Muut ovat homahtavan pikkurikollisen stereotypioita, joita peris ihailee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos periksen satuolennot laskettaisiin mukaan, timppa ainoana miehekkäänä hahmona olisi ykkönen. Muut ovat homahtavan pikkurikollisen stereotypioita, joita peris ihailee.

        Ei kyllä ole mitään satuolentoja mulla pääkopassani eikä palstalla 🙄

        Ja jos nyt palstan turkulaisia mieskirjoittajia miettii, niin pakko olla kanssasi vähän eri mieltä. Timppa taitaa par' aikaa ajella harmaalla 3-sylinterisellä 1.0TSI Octaviallaan työpaikalleen pyörittämään Excel-taulukoita ja CAD-piirrustuksia, ellei pidä etäpäivää kotona Reino -aamutossut jalassaan. Eikä hän ole edes lastensa OIKEA faija, korkeintaan nuorimman hyvällä tuurilla 😃

        Sen sijaan esim. kaverillani Bickyllä on keuliva musta Silverado, musta nahkaliivi yllä, eikä hän mikään pikkurikollinen ole vaan rehellinen taksi- ja ravintolayrittäjä. Ei jotkut pikkurikolliset osaa/jaksa sen vertaa töitä tehdä, että voivat osallistua esim. Daytona24h-kisaan. Sellaset yrittää pölliä jotain 90-luvun taitteen Sunnyja heikolla menestyksellä 😂 Ja onhan Bicky myös tunnettu tatuoitujäseninen penetraattori, eli pois tollaset höpöhöpöpuheet hänen seksuaalisuudesta.

      • Anonyymi
        peris234 kirjoitti:

        Onneksi se bicky on vain mielikuvitushahmo, kun on ihan kuin laajasalon eno.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi se bicky on vain mielikuvitushahmo, kun on ihan kuin laajasalon eno.

        Pois "bickyn" kaltaiset saastahahmot palstalta.

        Isä Navalnyi
        Venäjän federaation Johtaja

    • Anonyymi

      Olen palstan the great one. Ensinnäkin en spämmäile mitään ja kirjoittelen tosi juttuja.

    • Anonyymi

      Mitä yleensä haet tämän tyyppisellä aloituksella! Ei taida kaikki mutterskat olla kohillaan.

      • No daa, voittoa tietenkin 🤷‍♂️

        Ei vaan. On vain jäänyt toi termi mieleen milloin mistäkin yhteydestä. Formulapalstoilla väännetään onko The Goat Senna, MSC, Hamilton jne., snookerissa koko maailma lienee yksimielinen että O Sullivan. Suomen presidenteistä monen mielestä Kekkonen jne.

        On täällä typerämpiäkin aloituksia ollut, myös mun kirjoittamana. Tosin jos ei ole palstalla pitkään pyörinyt, niin ei kaikki välttämättä edes muista/tiedä parhaita helmiä 😅

    • Anonyymi

      Vähäinen palvelija.

      • Anonyymi

        Missä hän on? Onko kukaan nähnyt? Oli kyllä oikeasti legenda.

    • Anonyymi

      Eerikki Pässinpää.

    • Anonyymi

      Kyllä se on Pertsa. Kukaan muu ei pääse lähellekään.

      Hyvänä kakkosena perässä on ex-Pua.

      • Anonyymi

        ex-pua saattaisi palstailla vieläkin ellei häntä olisi aikoinaan paljastettu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ex-pua saattaisi palstailla vieläkin ellei häntä olisi aikoinaan paljastettu.

        Tällaista en muistakaan, että Ex-Pua oltaisiin paljastettu, tai ainakin missasin asian kokonaan 😮 Saiko hän paljonkin kuraa niskaansa tai miten palstalla häneen suhtauduttiin? Meinaan vain että aikoinaan Teemu jätti palstan kiusaajien (tai ylilaudan kiusaajien) takia, mies86 on kirjoitellut viime aikoina harvakseltaan, Darkkis on onnekseen pitänyt yksityisyydestään aina kiinni jne.

        Mietin vain että mä olen tänne kirjoitellut jo 2,5 vuotta sen jälkeen kun joku linkitti sen ikivanhan F1-muisto artikkelin, vaikka alkuun se pieni ikävä yllätys/järkytys olikin. Pelkäsin kai eniten jotain pilasoittoja äidilleni, sitä että tunnistiko joku fb-kavereistani yksittäisiä henkilöitä kenestä olen anonyymisti kirjoittanut palstalle jne. Ja se kiusahenki valitsi kyllä otollisen hetken, kun paljasti mut itsenäisyyspäivä-iltana jolloin olin aivan änkyräkännissä ja haukuin "eliitin" ja mitä kaikkea muuta julkisesti facessa kun katsoin linnan juhlia 😂

        En mä sitten tiedä olenko tosi paksunahkainen vai mitä, mutta ei ainakaan omalla kohdallani käynyt mielessä että lopettaisin palstailun, ja samalla ikäänkuin alistuisin näille huutelijoille voiton merkiksi heille. Ehei.
        Tietty vähän joutunut siistimään omaa kielenkäyttöäni, mutta ei siihenkään tarvitse mitään erityistä huomiota kiinnittää kun en muutenkaan voi henkisesti niin huonosti kuin muutama vuosi sitten. Ja muistan mä senkin kun alkuperäistä periaatteen mies -nimimerkkiä arvuuteltiin että kenen trollihahmo se on, vaiko joku pila /taiteellinen koe tms. 😂 Mutta ihan ihminen nimimerkin takaa paljastui 😃

        Paljastuksesta on kulunut jo 10 vuotta...... Joku vaan väsyi jatkuvaan naisten haukkumiseen ja teki asiasta lopun paljastamalla hänet. Ex-pua häipyi välittömästi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paljastuksesta on kulunut jo 10 vuotta...... Joku vaan väsyi jatkuvaan naisten haukkumiseen ja teki asiasta lopun paljastamalla hänet. Ex-pua häipyi välittömästi.

        Ei siitä niin paljoa ole aikaa, sillä muistan että hän osallistui aktiivisesti keskusteluun vuonna 2016 kun pyrkimyksenäni oli iskeä varattu, huonossa suhteessa roikkunut kamunainen itselleni - huonoin tuloksin. Eli ehkä viitisen vuotta siitä alkaa olemaan.

        Sinänsä vähän erikoista, ettei kuitenkaan loppujen lopuksi seissyt mielipiteidensä takana omana itsenään, tai kestänyt häneen kohdistunutta kritiikkiä. Toki ymmärrän, että joillain netissä vahvoilla persoonilla voi silti olla esim. perheenjäseniä tai sellainen työ, ettei halua yhtään ylimääräistä räksytystä osakseen ihmisenä. Ja kuten sanoin, niin olenhan mäkin kielenkäyttöäni siistinyt, mutta on mulla edelleen joskus tapana sanoa ääneen (kirjoittaa) raadollisia totuuksia jotka saattaa "osua ja upota". Lähinnä siis markkina-arvoteoriaan liittyen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2675
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2252
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2010
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1729
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1691
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1656
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1646
    8. 91
      1583
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1447
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe