Elvytyspaketti on oikeasti tulonsiirtopaketti

jolla suomalaisten veronmaksajien rahoilla tuetaan Etelä-Euroopan ylivelkaisia maita, erityisesti Italiaa. Miksi jotkut eivät tätä ymmärrä, tai halua ymmärtää?

Suomen maksamat tulonsiirrot ovat luonnollisesti pois Suomen omasta käytöstä, mutta sen lisäksi ne parantavat kilpailijamaiden asemaa, jolloin Suomen oma asema heikkenee vielä enemmän.

Paketin myötä EU:lle tulee ensimmäistä kertaa oikeus alijäämäiseen budjettiin, yhteisen velan ottamiseen ja samalla paketti toimii valmiina mallina myöhemmin uusille, tai jopa pysyville tulonsiirroille.

Ei hyvä.
1253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

EU:n elpymispaketti helpottaa suomalaisten yritysten kaupankäyntiä EU-maiden kanssa.
Se on suomalaisten etujen mukainen.

Äänestä

Tukipaketille EI. italialla pelkästään kultavarannot on maailman 4.ksi suurimmat.. (kts maailman kultavarannot).. elvyttäkööt itse maansa.

Äänestä
  • Onko sitä kultavarantoa oikeasti olemassa vai onko sekin kusetusta?

    Äänestä

  • Samaa mieltä.

    Äänestä

Ja puolueet menettävät määräysvaltansa

T:hiihtäjä 47 härmästä

Äänestä

Rahansiirto ehkäisee ww3 syntymistä, Saksa vahvistuu ja muut köyhtyy, niin se on mennyt ennen sotia, nyt pitää hyväksyä tämä saksan hallinta muista maista.

Äänestä

Aika iso summa antaa 4-5 miljardia euroa pois, sekin on korollista lainarahaa.

Jokaiselle suomen yli 300 kunnalle 13 miljoonaa euroa tai enemmän.

Kohdennettuna kunnille joilla tarve useita kymmeniä miljoonia.

Äänestä

Kyllä sen jokainen aivoillaan ajatteleva tietää. Kyse on vain siitä kenen mielipide painaa eniten, yritysjohtajien, poliitikkojen vai ulkomailta tulleiden painostus.
Yritysjohtajat on jo ilmoittaneet että se pitää hyväksyä, niin mitäs me siinä mumistaan, senkun elätetään ne mafiosot.
Kukas käski Suomen olla yksi maailman rikkaimmista maista?

Äänestä
  • "Kukas käski Suomen olla yksi maailman rikkaimmista maista?"

    Naurettavinta on että pyritään tästä tiedosta huolimatta siihen että suomi myös pysyisi valtiona jolla on maksukyky tallella. Vaikka leikkauksilla julkisiin palveluihin ja veronkorotuksilla.
    Pyritään siis siihen että myös tulevaisuudessa Suomella on varaa tulonsiirtoihin muihin maihin.

    Miksi ei oteta rennosti ja anneta etelän maiden tehdä työt. Maataan biitsillä ja jos rahat loppuu muut EU maat lähettää meille rahaa lisää.
    Kuulostaisi ainakin järkevämmältä ja mukavammalta talous-politiikalta.

    Äänestä

Miten hyvinvoivasta euroopasta saadaan tulonsiirtounioni: perustetaan eu

Äänestä
  • Pieni täydennys:
    Perustetaan EU:n liittovaltio eli Saksan neljäs valtakunta, joka kestää 3,5 vuotta (Dan. 7).
    EU (neljäs valtakunta) on hävityksen kauhistus (Matt. 24).

    Äänestä

SDP ja vasurit tukee yritysjohtajia tässä, aika hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

jolla suomalaisten veronmaksajien rahoilla tuetaan Etelä-Euroopan ylivelkaisia maita, erityisesti Italiaa. Miksi jotkut eivät tätä ymmärrä, tai halua ymmärtää?

Suomen maksamat tulonsiirrot ovat luonnollisesti pois Suomen omasta käytöstä, mutta sen lisäksi ne parantavat kilpailijamaiden asemaa, jolloin Suomen oma asema heikkenee vielä enemmän.

Paketin myötä EU:lle tulee ensimmäistä kertaa oikeus alijäämäiseen budjettiin, yhteisen velan ottamiseen ja samalla paketti toimii valmiina mallina myöhemmin uusille, tai jopa pysyville tulonsiirroille.

Ei hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu