Eniten rokottauteenessa Seychelleissa koronakriisi

"ENITEN maailmassa koronavirusta vastaan rokottanut Seychellit joutuu ottamaan käyttöön uusia rajoituksia lisääntyvien tartuntojen hillitsemiseksi.

Saarivaltiossa kirjattiin kuun vaihteessa kolmen päivän aikana lähes 500 uutta tartuntaa, kertoo Seychellien uutistoimisto

Noin 100 000 asukkaan Seychelleillä on tällä hetkellä ilmoitettu hieman yli 1 000 aktiivista koronatartuntaa. Noin kolmannes aktiivisista tartunnoista on todettu henkilöillä, jotka ovat saaneet kaksi koronarokoteannosta, kertoo Seychellien uutistoimisto. 84 prosenttia tartunnoista on todettu seychelliläisillä ja loput ulkomaalaisilla."https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007960408.html
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Koronapassi EU:ssa ja sillä juokseminen yleisötapahtumissa, kapakoissa ja ulkomailla on sulaa hulluutta ja tuhoisaa.

Äänestä
  • Mutta kuka sen keksi?

    Äänestä

Ei auta.

Äänestä

Ei+vähentynyt+tartunnat+99%+kuten+joku+väitti+eniten+rokottaneissa+maissa+tapahtuvan,+vaan+tartunnat+nousussa?+Uusi+mutaatioko+kyseessä?

Äänestä
  • Kokeellinen tuote kyseessä. Mitä vain voi tulla esille seuraavan 15 vuoden koe-aikana.
    Myös tehottomuutta, siinä missä erilaiset haittavaikutukset alkavat näyttäytyä.
    Joku voi selvitä ilman haittoja, tai olisi voinut olla sairastamatta ilman "rokotustakin". Kaikki on mahdollista.

    Äänestä

97 625 ihmisen Seychellien saarivaltiossa 7 päivän ilmaantuvuus 71. Näistä 1/3 rokotetuilla.

Äänestä

Kuinkahan monta kertaa tuota samaa aloitusta on täällä jo kierrätetty? Taitaa olla kymmeniä? Ja joka ikinen kerta jätetään - tietysti ja tarkoituksella - kertomatta se olennaisin kohta eli että olivat saaneet paskaa kiinalaista rokotetta joka tehoaa huonosti. Jossain tutkimuksessa sen tehoa arvioitiin vain 50-prosenttiseksi.

"Huhtikuussa Kiinan johtaviin terveysviranomaisiin kuuluva Gao Fu kuvaili maassa valmistettujen rokotteiden tehoa heikoksi,"

Mutta tämähän pitää AINA jättää kertomatta, koska se ei sovi vöyhöttäjien agendaan. Muutenkin alkaa vaikuttamaan todella säälittävän surkuhupaisen epätoivoiselta, että pitää tuollaista esimerkkiä jostain minisaaresta kierrättää kymmeniä kertoja, kun miljoonien asukkaiden valtioista joissa on jo rokotettu miljoonia ihmisiä ei mitään tuollaista löydä.

Äänestä
  • Kaikkien valmistajien tuotteet, joita kutsutte nimikkeellä rokote, ovat kokeellisia, ja testaamattomia. Testiä suoritetaan vapaaehtoisten, ja pistoksen ottamaan huijattujen vanhusten kautta samalla kun tuotetta jaellaan nyt laskuttamalla valtioita maksajiksi yhteiskunnan varoilla.
    Kansalaisvelvollisuuteni on jättää osallistumatta huijaukseen, jossa valtiomme yhteisiä rahavaroja huijataan ja kavalletaan tuomioita saaneiden lääkejättien kassoihin.

    Äänestä

Mitä hyötyä tuollaisista rokotteista on? Minä en ainakaan aio perusterveenä mitään rokotetta ottaa, joka ei edes suojaa tartunnalta!

Äänestä
  • En minäkään. Tehosterokoituskin pitäisi ottaa joka vuosi, eikä edes hyödytä mitenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En minäkään. Tehosterokoituskin pitäisi ottaa joka vuosi, eikä edes hyödytä mitenkään.

    Miten tästä lässyhumanistilandiasta pääsee pois, jos et testauta itteäs tai sitten ota rokotetta, joka taas on venäläistä rulettia, että kuoletko kenties, tai menetät jotaint?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten tästä lässyhumanistilandiasta pääsee pois, jos et testauta itteäs tai sitten ota rokotetta, joka taas on venäläistä rulettia, että kuoletko kenties, tai menetät jotaint?

    Vastaus on AMERIKKA. Varustaudu ja aseistaudu, ja ole turvassa. Lisää aseita on Amerikan vastaus kaikkiin ongelmiin. Ottakaamme siis opiksi. Aseistautuminen "hampaisiin asti".

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"ENITEN maailmassa koronavirusta vastaan rokottanut Seychellit joutuu ottamaan käyttöön uusia rajoituksia lisääntyvien tartuntojen hillitsemiseksi.

Saarivaltiossa kirjattiin kuun vaihteessa kolmen päivän aikana lähes 500 uutta tartuntaa, kertoo Seychellien uutistoimisto

Noin 100 000 asukkaan Seychelleillä on tällä hetkellä ilmoitettu hieman yli 1 000 aktiivista koronatartuntaa. Noin kolmannes aktiivisista tartunnoista on todettu henkilöillä, jotka ovat saaneet kaksi koronarokoteannosta, kertoo Seychellien uutistoimisto. 84 prosenttia tartunnoista on todettu seychelliläisillä ja loput ulkomaalaisilla."https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007960408.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu