Erottiin aika riitaisasti aikoinaan. En mä koskaan halunnu loukata sua, mutta kun olin umpikujassa. Et sä tuntunut olevan kovin halukas muuttamaan mitään, vaikka puhuin, kuten sä aina halusit. Menit sieltä mistä aita on matalin ja tunnuit luulevan, että riittää kun vähän hymyilee ja on vähän aikaa mukava mulle. Mutta kun sama kaava toisti itteään ja tajusin, etten vaan voi elää näin. Halusin ajatella sua pitkäaikaisena, ehkä jopa koko loppuelämän miehenä mulle. Mutta en pystynyt, koska sä loukkasit mua.
Haluisin että sä olisit osa mun elämää. En tiedä miksen pysty vaan unohtaa ja leikkiä ettei mitään koskaan ollutkaan. Oon varma etten oo näiden ajatusten kanssa yksin. Tunnen sut kuitenki, vaikka vaan hetki oltiin yhessä.
Haluisin että sä olisit osa mun elämää. En tiedä miksen pysty vaan unohtaa ja leikkiä ettei mitään koskaan ollutkaan. Oon varma etten oo näiden ajatusten kanssa yksin. Tunnen sut kuitenki, vaikka vaan hetki oltiin yhessä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Facebookista mut löytää (joo joo sä et käytä sitä varmaan edelleenkään.) Oon mä instassakin, mut piilotin profiilin vähäks aikaa. Toki sä et käytä sitäkään, joten ei se auta asiaa :D
Mutta mä TIIÄN, että jos luet tän, niin tunnistat ittes pienen pohdiskelun jälkeen. Muistan kyllä edelleen miks erottiin enkä ajattele sua vaaleenpunaisten lasien läpi. Silti en toivonu, et sä katoot lopullisesti mun elämästä.