Köyhälistö Maksamaan Muiden Autoilusta.

– Polttoaineverotuksen nostoon ehdotin myös lausetta ”Fossiilisten polttoaineiden verotusta ei pitäisi nostaa, koska se osuu kaikkein kipeimmin pienituloisiin, joilla ei ole varaa vaihtaa sähköautoon, mutta jotka kuitenkin autoa tarvitsevat”. Raadin käsittelyssä ja enemmistön äänestettyä tähän kohtaan kuitenkin valitettavasti tuli muotoilu, että verotus voisi nousta tulevaisuudessa.
Rikkaat Valtion Siipiveikoiksi.
2761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Pienituloisilla ei ole oikeasti varaa mihinkään autoon.

Äänestä
  • Näin se on. Täysin absurdia, että uudesta autosta joutuu makasamaan yli 20.000 €. Alle sen pitäisivät kaikki uudet autot maksaa.

    Äänestä

  • No ei kunnolliseen. Siksipä minulla onkin työmatkakulkineena vm.1999 Golf, josta maksoin 700€ kolme vuotta sitten.
    Onneksi markkinoilla on noita halpoja vanhoja polttomoottoriautoja, muuten me pienituloiset emme liikkuisi millään. Sähköautoistaminenhan tulee kyllä lopettamaan köyhien autoilun, koska sähköautoille ei koskaan tule samanlaista käytettyjen markkinaa kuin polttiksilla on nyt. Sitten kun sähkis olisi ikänsä puolesta pienituloisen kukkarolle sopiva, sen akut ovat loppu, ja niiden uusiminen maksaa niin paljon että hinta pompsahtaa taas köyhän ulottumattomiin.
    Tulevaisuudessa rikkaat ajelee Tesloillaan ja köyhät kävelee.

    -Proletaari-

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei kunnolliseen. Siksipä minulla onkin työmatkakulkineena vm.1999 Golf, josta maksoin 700€ kolme vuotta sitten.
    Onneksi markkinoilla on noita halpoja vanhoja polttomoottoriautoja, muuten me pienituloiset emme liikkuisi millään. Sähköautoistaminenhan tulee kyllä lopettamaan köyhien autoilun, koska sähköautoille ei koskaan tule samanlaista käytettyjen markkinaa kuin polttiksilla on nyt. Sitten kun sähkis olisi ikänsä puolesta pienituloisen kukkarolle sopiva, sen akut ovat loppu, ja niiden uusiminen maksaa niin paljon että hinta pompsahtaa taas köyhän ulottumattomiin.
    Tulevaisuudessa rikkaat ajelee Tesloillaan ja köyhät kävelee.

    -Proletaari-

    "Sähköautoistaminenhan tulee kyllä lopettamaan köyhien autoilun, koska sähköautoille ei koskaan tule samanlaista käytettyjen markkinaa kuin polttiksilla on nyt. Sitten kun sähkis olisi ikänsä puolesta pienituloisen kukkarolle sopiva, sen akut ovat loppu, ja niiden uusiminen maksaa niin paljon että hinta pompsahtaa taas köyhän ulottumattomiin."

    Mihinköhän tämä taas perustuu? Nykytiedon mukaan akut kestävät helposti 20 vuotta. Tietysti osa niistä hajoaa, mutta niin hajoavat muutkin tekniset vempeleet.

    Korjaaminen on aina myös mahdollisuus. Ei koko moottoria vaihdeta polttiksistakaan. Yleensä akkujen kohdalla riittää viallisten moduulejen tai kennojen vaihto tai ohitus.

    Mistä niitä korvaavia kennoja saa rikkoutuneeseen akustoon, kun kukaan ei enää rakenna sellaisia. Elektroniikassa on tyypillistä että vanhaa tekniikka löytyy varastoista vain muutaman vuoden, autotekniikka ei tule poikkeamaan tästä.

    Kyllä se on niin että jos sähköautosta akku pettää takuun päätyttyä, se romutetaan. Toisaalta rakenteet ovat kyllä kierrätettäviä.

    Jos ei muualta niin toisesta vastaavasta autosta joka puretaan varaosiksi.

    Äänestä

Mietippä asia uudelleen: kaikkein kipeimmin pienituloiseen osuu vanhan ja halvan auton omistamisen vero eli ajoneuvovero (sis. käyttövoimavero)!

Ajoneuvoveroahan pienituloinen yleensä joutuu maksamaan paljon, paljon enemmän kuin hyvätuloinen huijaushybridillä tai sähköautolla ajava! Sähköisten autojen ajoneuvovero nimittäin on erittäin pieni verrattuna "köyhän" vanhaan "isopäästöiseen" autoon!

Pienituloiselle ja alle 17.000 km vuodessa ajavalle kaikkien edullisinta olisi siirtää kaikki CO2-verot polttoaineisiin, ja laskea vanhojen polttisautojen ajoneuvovero samalle tasolle sähköautojen kanssa!

Äänestä

Vähän ajettu Tesla. 75000€.Vuosivero 218€ vuosi.

https://www.nettiauto.com/tesla/model-s/11965262

Omassa polttiksessa. VM-18. Maksoi kolme vuotta sitten 40000€. Neliveto, automaatti ja Bensa. Vuosivero 212€ vuosi. Arvaatteko, kummalla ajelen vielä tulevaisuudessakin, ja pitkään?....

Äänestä
  • Et kummallakaan? Kummatkin ovat järjettömän kalliita.

    Äänestä

Ajoneuvovero on pahin köyhille, ei suinkaan polttoainevero. Köyhillä ei ole varaa ajaa paljon vuodessa, eikä heidän autot siihen kelpaisikaan.

Kokoomushan vastustaa polttoaineveron nostoa mutta kannattaa ajoneuvoveron nostoa koska tästä hyötyy rikkaat plugarien omistajat ja köyhät kärsisi. Tämä kertoo kaiken, polttoainevero haittaa rikkaita paljon enemmän kuin ajoneuvovero. Tämä tietenkin siksi että rikkaat ostaa autoja joiden muka-päästöt ovat alhaiset (plugarit jne. ja siksi ajoneuvovero pieni.

Äänestä
  • Ketähän mahdat tarkoittaa rikkailla? Heitä jotka luki läksynsä vai niitä joilla oli kouluikäisenä jotain muuta tärkeämpää?

    Suomi on vapaa maa täällä raha ei ole este opiskelulle. Aikuisenakin voi opiskella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ketähän mahdat tarkoittaa rikkailla? Heitä jotka luki läksynsä vai niitä joilla oli kouluikäisenä jotain muuta tärkeämpää?

    ********

    Onhan Suomi tietysti vapaa maa, ja aikuisenakin saa opiskella omaksi ilokseen, mutta siitäkin huolimatta vihreälle oksalle päsevät vain ns. paremmista piireistä tulevat lapset eli hyväosaisuus on Suomessa edelleenkin perinnöllistä. Tämä johtuu siitä, että lapset pääsevät jo hyvin varhaisessa vaiheessa nauttimaan hyvässä asemassa olevien vanhempiensa verkostoista. Parempien perheiden lapset saavat ensin kesätöitä paljon helpommin kuin köyhien perheiden lapset, ja tästähän se menestys sitten alkaakin. Köyhien perheiden lapset eivät saa koskaan kiinni tätä hyväveliverkostojen avulla saavutettua etumatkaa.

    Tulen todella köyhästä perheestä köyhästä kaupungista ja nyt palkkatulot vuodessa ovat n. 120 t€.

    Olen tähän tyytyväinen. Kyllä Suomessa voi päästä omalla opiskelulla ja työllä eteenpäin.

    Ajan Teslalla, enkä ole saanut siihen penniäkään mitään tukia koskaan.

    *******

    Olet siis kotoisin köyhästä kaupungista, joten lähtökohtasi eivät ole olleet ollenkaan huonot. Monissa köyhissäkin kaupungeissa saattoi olla sellaisia teollisuuslaitoksia, joihin saattoi päästä kesätöihin, ja siitähän se menestyminen saattoi sitten alkaakin.

    Suomessa on kuitenkin valtavasti niin niin syrjäisissä ja köyhissä oloissa kasvaneita (50 ja 60 luvulla) lapsia, jotka eivät ole ennen rippikouluikää käyneetkään edes köyhässä kaupungissa. Monille ensimmäinen kosketus kehittyneempään yhteiskuntaan tuli vasta silloin, kun kaverit menivät armeijaan. Tällaiset kaverit harvemmin ovat yhteiskunnan huipulla ja elvistelevät sähköautoilla.

    Kyllä taas vedetään ryysyrannan jooseppia niin paatoksella. Ja päin pesrettä.

    Olen itse köyhistä oloista 60-luvun maaseudulta ja kaikki esteet mitä menestyken eteen on tullut ovat puhtaasti omista kyvyistä. Tuo selitys joka muka siirtää vastuun omasta kyvyttömyydestä siihen että on syntynyt huonoihin olosuhteisiin on täysin bullshittiä.

    Muualla maailmassa ja Suomessakin joskus 50 vuotta sitten kynnys menestykseen köyhistä oloista on ollut suuri mutta silti se on vain kynnys jonka yli pääsee kovalla työllä. Korkeankin kynnyksen yli pääsee kun asennetta riittää.
    Selittelyt ovat aina luuserien hommia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulen todella köyhästä perheestä köyhästä kaupungista ja nyt palkkatulot vuodessa ovat n. 120 t€.

    Olen tähän tyytyväinen. Kyllä Suomessa voi päästä omalla opiskelulla ja työllä eteenpäin.

    Ajan Teslalla, enkä ole saanut siihen penniäkään mitään tukia koskaan.

    *******

    Olet siis kotoisin köyhästä kaupungista, joten lähtökohtasi eivät ole olleet ollenkaan huonot. Monissa köyhissäkin kaupungeissa saattoi olla sellaisia teollisuuslaitoksia, joihin saattoi päästä kesätöihin, ja siitähän se menestyminen saattoi sitten alkaakin.

    Suomessa on kuitenkin valtavasti niin niin syrjäisissä ja köyhissä oloissa kasvaneita (50 ja 60 luvulla) lapsia, jotka eivät ole ennen rippikouluikää käyneetkään edes köyhässä kaupungissa. Monille ensimmäinen kosketus kehittyneempään yhteiskuntaan tuli vasta silloin, kun kaverit menivät armeijaan. Tällaiset kaverit harvemmin ovat yhteiskunnan huipulla ja elvistelevät sähköautoilla.

    "Monissa köyhissäkin kaupungeissa saattoi olla sellaisia teollisuuslaitoksia, joihin saattoi päästä kesätöihin, ja siitähän se menestyminen saattoi sitten alkaakin."

    Älyllinen ja henkinen kehitys ei vaadi muuta kuin pääsyn käsiksi kirjoihin tai hyvän. Syvimmmissäkin taantumuksen bunkkereissa elävä lapsi voi vapautua ympäristön taantumuksesta lukemalla maailmasta jota ei määrittele ympäristön tulotaso.

    Oma kokemus kertoo että oman tekemisen taso kyllä avaa portit ylöspäin eikä kukaan kysele kuinka varakkaasta perheestä tulet.

    kirjoihin tai hyvän mentorin. Erittäin älykkäitä ihmisiä on syntynyt erittäin köyhiin perheisiin jo vuosituhansia. He jakavat älykkyyttään tuleville sukupolville riippumatta varallisuudesta.

    Itse olen hyvätuloinen 90 000€ vuodessa tienaava ja eniten minua ärsyttää tuo köyhien ainainen rutina. Tekisivät jotain asian eteen ainaisen valituksen sijaan!!

    Äänestä

  • Kenen syy se köyhyys oikein on?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kenen syy se köyhyys oikein on?

    Kenen syy se köyhyys oikein on?

    **********

    Syyllisiä suurimman kansanosan köyhyyteen ei kukaan voi löytää, sillä nykyinen järjestelmä vain tukee sitä, että rikkain kansanosa entisestään rikastuu, ja köyhät ihmiset vastaavasti köyhtyvät. Tämä se toimintamalli on ollut aina maailmassa.

    Kautta aikojen maailmassa on ollut ihmisryhmä, joka on pystynyt elämään yltäkylläisyydessä köyhien kansalaisten kustannuksella. Tämä ihmisryhmä on jo vuosisatoja pystynyt pitämään pienen sisäpiirin hallussa sen tiedon, miten saadaan itselle ja muille keinottelojoille jatkuva hyvinvointi köyhempien ihmisten raatamisesta. Nämä etuoikeutetut ihmiset pystyvät toimimaan siten, että heidän lapsensakin pystyvät aikuisina saavuttamaan saman aseman. Köyhien lapset puolestaan jäävät vanhempiensa tavoin köyhyyteen, koska heillä ei ole sitä tietoa, miten toisten siivellä pystytään elämään. Rikkaat pääomatuloilla elävät suvut pysyvät siis jatkossakin rikkaina, ja köyhät suvut vastaavasti köyhinä. Tasapaino säilyy yhteiskunnassa.

    Äänestä

Minä olen yksihuoltajasiivooja äidin muksu. Olin pienestä pitäen nörtti. Harrastin elektroniikkaa ja sen sellaista. Inssiksi luin ja hyvä palkka ollut kesätöistä lähtien.
Kesätöihin opiskeluaikana pääsi hyvin kun oli nörtti ja oli harrastanut jotain muuta kuin kännäämistä tai juoksemista. Meitä nörttejä tietysti haukuttiin koulussa mutta nyt on siten liksa tuplat kuin haukkujilla ja kiusaajilla.
Ei se siitä lapsen perheen tulotasosta ole kiinni vaan perheen asenteesta tekemiseen ja elämään.

Ei ole Teslaa mutta sen voisin toki ostaa jos katsoisin tarpeelliseksi. On kuitenkin maksettu iso talo ja säästöjä pitämään nykyinen elintaso 6 vuotta ilman töissä käyntiä.

Tekemällä ja innostumalla pääsee pitkälle. Ja vielä pidemmälle pääsee jos tekee eikä aina katso ominen oikeuksien perään työpaikalla vaan on joustoa ja ymmärrystä kokonaisuudelle. Asenne ratkaisee.

Mutta joo, onhan se vaikeaa uudelleen kouluttautua jos on perhettä. Se on silti mahdollista. Jokainen pystyy iltasin käyttämään 3h opiskeluun ja viikonloppuisin enemmänkin. Kyse on siitä mihin sen ajan käyttää ja erityisesti saako otetua itsestään niskasta kiinni ja muutettua koko elämän asenteensa. Kukaan ei tule kotiin tarjomaan hyvää duunia.

Äänestä
  • Mutta joo, onhan se vaikeaa uudelleen kouluttautua jos on perhettä. Se on silti mahdollista. Jokainen pystyy iltasin käyttämään 3h opiskeluun ja viikonloppuisin enemmänkin. Kyse on siitä mihin sen ajan käyttää ja erityisesti saako otetua itsestään niskasta kiinni ja muutettua koko elämän asenteensa. Kukaan ei tule kotiin tarjomaan hyvää duunia.

    ******

    Jos vanhemmat ja monet sukulaiset ovat merkittävissä asemissa suurehkoissa organisaatioissa, niin keskinkertaisellekin kaverille tullaan kotiin tarjoamaan hyväpalkkaista duunia. Näin se maailma on toistaiseksi rakennettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta joo, onhan se vaikeaa uudelleen kouluttautua jos on perhettä. Se on silti mahdollista. Jokainen pystyy iltasin käyttämään 3h opiskeluun ja viikonloppuisin enemmänkin. Kyse on siitä mihin sen ajan käyttää ja erityisesti saako otetua itsestään niskasta kiinni ja muutettua koko elämän asenteensa. Kukaan ei tule kotiin tarjomaan hyvää duunia.

    ******

    Jos vanhemmat ja monet sukulaiset ovat merkittävissä asemissa suurehkoissa organisaatioissa, niin keskinkertaisellekin kaverille tullaan kotiin tarjoamaan hyväpalkkaista duunia. Näin se maailma on toistaiseksi rakennettu.

    Oletpa pahasti pihalla. Tuollaisesta tulisi heti jääviyssyytteet päälle ja oman paikan menetys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletpa pahasti pihalla. Tuollaisesta tulisi heti jääviyssyytteet päälle ja oman paikan menetys.

    Oletpa pahasti pihalla. Tuollaisesta tulisi heti jääviyssyytteet päälle ja oman paikan menetys.

    ********

    Jos päättäjä on tarpeeksi merkittävässä asemassa organisaatiossa, jossa hän on suurimpia omistajia, niin mitään jääviyssyytöksiä ei tule. Oma jakkarakaan ei yhtään tutise.

    Taidat taas vaan vedättää surkeill jutuillasi kun vanhoilla päivillä ei ole parempaakaan tekemistä ja aika on pitkä.
    Perheyrityksissä toimii noin mutta tuolla tavalla jaetut työpaikat ovat niin pieni siivu tästä maailmasta että täysin turhanpäiväistä katkeruutta maailmalle. Osaaja pärjää aina. Jos ei muuten niin perustaa oman yrityksen. Silloin kaikki menestyminen on täysin omasta osaamisesta kiinni. Köyhistä perheestä on tullut paljon menestyneiden yritysten perustajia.

    "Tämä ihmisryhmä on jo vuosisatoja pystynyt pitämään pienen sisäpiirin hallussa sen tiedon, miten saadaan itselle ja muille keinottelojoille jatkuva hyvinvointi köyhempien ihmisten raatamisesta. Nämä etuoikeutetut ihmiset pystyvät toimimaan siten, että heidän lapsensakin pystyvät aikuisina saavuttamaan saman aseman."

    Täysin vainoharhaista höpinää. Minä en oile saanut vanhemmiltani mitään muuta kun hyvän kasvatuksen ja sen antaminen ei maksanut heille penniäkään rahaa. En minä mikään rikas ole mutta erittäin hyvin toimeentuleva. Ei minulla ole koskaan ollut yhtään alaista joilla olisin voinut teettää omat hommani. Se mitä olen työantajalle tuottanit on lähtenyt omien korvien välistä ja omista käsistä.

    Sulla tämäkin vedätys on jo aika vanha. Olisiko seniilisedällä mahiksia keksiä jotain uutta?

    Juurikin näin. On vaan helpompi olla vainoharhainen ja pistää oma saamattomuus toisten syyksi. Tämä on juuri se mikä erottaa perheet toisistaan, ei raha. Jos perheessä arvostetaan tekemistä enemmän kuin sosialismia ja valittamaista niin yleensä lapset pärjää työelämässä hyvin.

    Maailma kuitenkin toimii niin että kaikilla ei voi olla kaikkea. Kukaan ns. köyhä ei kuitenkaan maksaa isompi tuloista kuluja vaan päinvastoin. Rakkaan Suomemme superprogressiivinen verotus ja logaritmiset tuet pitää tästä huolen.
    Lisäksi on niin että vaikka olet elänyt fiksusti ja säästänyt sukanvarteen ja ehkä maksanut talon tai osakkeen niin jos tulee ongelmia lama-aikana tia vaikka sairaus niin yhteiskunta olettaa että ensin maksat säästöistäsi elämisen.
    Joku toinen samoilla tuloilla mutta olisi pistänyt joka sentin viinaan tai ties mihin saakin heti kättelyssä kaiken yhteiskunnalta.
    Kyllä se vaan on niin että tämä sosiaali Suomi sorsii niitä jotka tekee eikä vikise ja jotka elää fiksusti ja miettii vielä tulevaakin.

    "Jos perheessä arvostetaan tekemistä enemmän kuin sosialismia ja valittamaista niin yleensä lapset pärjää työelämässä hyvin."

    Oma isäni oli kyllä korpikommunisti henkeen ja vereen. Ei hän silti työtä pelännyt tai olettanut yhteiskunnan elättävän meitä. Päinvastoin painoi kahta duunia rakennuksilla niinkauan kuin terveys kesti.
    Ja piti kotona huolen siitä että me lapset opimme että mikään ei tule ilmaiseksi.

    Nim: edellinen anonyymi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

– Polttoaineverotuksen nostoon ehdotin myös lausetta ”Fossiilisten polttoaineiden verotusta ei pitäisi nostaa, koska se osuu kaikkein kipeimmin pienituloisiin, joilla ei ole varaa vaihtaa sähköautoon, mutta jotka kuitenkin autoa tarvitsevat”. Raadin käsittelyssä ja enemmistön äänestettyä tähän kohtaan kuitenkin valitettavasti tuli muotoilu, että verotus voisi nousta tulevaisuudessa.
Rikkaat Valtion Siipiveikoiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu