Onko kenelläkään kokemusta samasta tilanteesta ja miten tilanne kehittyi?
Meillä mies jätti avioerohakemuksen. Ero on miehen tahto, itse en olisi halunnut erota. Meillä lapsia ja 20 vuoden avioliitto takana. Miehellä on jo uusi nainen, on ollut jo pidempään minun ja lasten tietämättä.
Mies ei suostu muuttamaan kodistamme pois. Olen ihmeissäni, koska miehellä on jo uusi nainen. Olen pyytänyt että muuttaisi naisensa luo, mutta mies ei lähde. Eli elämme tällä hetkellä samassa asunnossa minä, mies ja lapset eikä tilanne voi jatkua kauan, koska ilmapiiri on muuttunut kammottavaksi.
Mies huutaa ja raivoaa todella agressiivisesti. En voi kutsua poliisia, koska mies ei esimerkiksi käy minuun fyysisesti käsiksi. Hän haukkuu minua koko ajan. Minä olen hiljaa enkä provosoi. Mies hankaloittaa eron käytännön järjestelyitä kaikin tavoin. Mies hidastelee tahallaan eroon liittyvien asioiden hoitoa, ei suostu muuhun kuin mitä hän määräisi. Ositus on kesken, koska en suostu miehen päättömiin vaatimuksiin.
Miten teillä muilla on asia edennyt vastaavassa tilanteessa? Pelkään miestä raivoamisen ja huutamisen vuoksi. Agressiivinen huutaminen on todella pelottavaa. Ihmettelen miksi mies ei nyt riennäkään ilosta hihkuen pysyvästi uuden naisen luo. Erikoinen nainen kun mies roikuu vanhassa perheessään ja nainen sietää sitä.
Mikä tahansa apu on nyt tarpeen.
Ero käynnissä ja raivoava mies
42
3136
Vastaukset
- Anonyymi
Tunnetko jotain miehen iäkkäämpää sukulaismiestä joka pystyisi olemaan puolueeton,
Hän voisi keskustella miehesi kanssa ja rauhoittaa tilannetta. Miehesi ei tuntisi oloaan uhatuksi jos joku sukulaisensa pystyisi rauhoittamaan häntä.
Vaikka mies haluaakin erota niin tuntee varmaan olevansa vihattu ja hyökkäyshän on paras puolustus sanotaan.- Anonyymi
Miehen suku ja ystävät eivät halua sekaantua eroon. Eli en voi pyytää heiltä tukea.
Ongelma tässä on siis se, että mies halusi eron ja miehellä on jo ollut pidempään suhde tietämättäni. Nyt kun miehen pitäisi pistää toimeen ja aloittaa uusi elämä niin homma meni hankalaksi. Mies hidastelee eron käytännön asioista. On vuoroin uuden naisen luona ja vuoroin vanhassa kodissa minun ja lasten luona.
Kun pyydän että hoidetaan napakasti ero pois alta niin mies huutoraivoaa ja suuttuu. Ei suostu oikein puhumaan eron käytännön asioista. Ei viitsi muuttaa uuden naisen luo, mikä on minusta outoa. Mikä suhde se sellainen on?
Miehen agressiivisuus (siis huutaminen) on kamalaa. Huutaa kurkku suorana lähes joka päivä. Haukkuu minua joka asiasta vaikka minä olen hiljaa ja provosoimatta. Eli hän saa riidan aikaiseksi yksinään. Olen pyytänyt siirtymään uuden naisen luo, mutta mies ei lähde pysyvästi. Olen täysin ihmeissäni. Ei tämä näin voi jatkua. Onko joku ollut samassa tilanteessa ja miten kävi?
Aloittaja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

AloittajaOnkos sillä uudella välillä omat lapset luonaan ja miehellesi ei ole siellä sijaa silloin? On teillä silloin kun naisella on lapset kotona? Ehkei nainen otakkaan miestäsi pysyvästi luokseen?
- Anonyymi
Pakkohan se tilanne on jotenkin rauhoittaa, lapsetkin häiriintyvät.
En kyllä keksi muuta kuin poliisin.- Anonyymi
Mitä poliisi voi tehdä? Mieshän ei käy käsiksi eli ei ole fyysistä väkivaltaa. En siis saa lähestymiskieltoa enkä voi tehdä rikosilmoitusta.
Ei kai poliisikaan voi muuta tehdä kuin käskeä miestä rauhoittumaan ja lähteä sitten pois?
Aloittaja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä poliisi voi tehdä? Mieshän ei käy käsiksi eli ei ole fyysistä väkivaltaa. En siis saa lähestymiskieltoa enkä voi tehdä rikosilmoitusta.
Ei kai poliisikaan voi muuta tehdä kuin käskeä miestä rauhoittumaan ja lähteä sitten pois?
AloittajaAntaisi se poliisin kutsuminen ja puhuttelu ainakin viestin siitä, että et aio hyväksyä tuollaista huutamista.
- Anonyymi
Hankala homma.
Itse muuttaisin lasten kanssa vuokralle muualle, ettei tarvitse kuunnella miehen huutoa. Kunnissa on oikeusapua saatavana, he varmaan osaavat auttaa. Kiinteä omaisuus myyntiin ja muu omaisuus jakoon, jollain ihmeen konstilla, että pääset jatkamaan normaalia elämää.- Anonyymi
Lastenvalvojalle sopimaan lasten asiat. Käräjäoikeuksista saa juridista apua ositukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lastenvalvojalle sopimaan lasten asiat. Käräjäoikeuksista saa juridista apua ositukseen.
Juuri näin.
Lasten asiat ensimmäisenä.
Joka kunnassa on sosiaalitoimessa lastenvalvoja jolle voi esittää asumis ja tapaamisoikeuksista yhteisen sopimuksen tai vaatia lausuntoa käräjäoikeuteen vietäväksi
Jos ero on vireillä ja molemmat hyväksyvät sen niin eroamisen käytännön asiat voi hoitaa jo valmiiksi ilman käräjäoikeuden päätöstä.
- Anonyymi
Otappa yhteyttä miehen rakastajattareen.
Sano suoraan että mies on hyvin onneton kodissaan, että hän todella kaipaa kokonaan sinun, rakastajatten luo. Kysy kuinka rakastaja voisi auttaa saadakseen miehen kokonaan luokseen.
Siskot, vetäkää nyt yhtä koyttä kaikkien parhaaksi!- Anonyymi
Minusta ei kannata mainita toisesta naisesta naiselle nimeä rakastajatar, jollei halua kärjistymisiä ja huonoa ilmapiiriä luoda lisää. Asiallinen suhtautuminen ja oma toivo saada tilanne normalisoitumaan on parasta.
Poliisin kutsuminen paikalle, minusta hyvä juttu, herättää toisen ajattelemaan asiaa vakavammin ja omaa asemaa riita tilanteessa, jos miehellä on suhteen ulkopuolella sutinaa toisen naisen kanssa ja siitä on todiste niin oletan, ettei ole riitatilanteissa vahvoilla jos käyttäytyy epävakaasti, sekin heikentää toisen asemaa?
Lapset riitatilanteissa etusijalla, jos miehen raivoamista tapahtuu lasten kuullen, siitä saa heiltä hyvin varmistuksen ja heikentää miehen asemaa? Haluaako mies sitä vai saako tällaisen uhkan julki tuominen hänelle tilanteen rauhoittumaan? Lasten kannalta paras vaihtoehto on kaksi tasapainoista aikuista, siksi sovinto on aina paras vaihtoehto, vaikka erokin tulisi
- Anonyymi
Hei!
Minä en yleensä kirjoittele palstalle, mutta lueskelen aina välillä. Nyt osui yhteen omien kokemusten kanssa täysin, paitsi että olen mies.
Juttu jatkui niin, että käytännössä heitin naisen pihalle. Ei voinut lasten takia jatkua sellaisena enää.
Hoidin myös kaikki käytännön asiat eroon liittyen ja jatkoin yksinhuoltajana.
Ei tuossa ole helppoja juttuja. Puoliso pihalle hinnalla millä hyvänsä ja sitten voit varmaankin varautua siihen, että sama touhu jatkuu ja saat itse hoitaa käytännön asiat ja juridiset asiat.
Tsemppiä sinulle, tuo oli minulle elämäni paskamaisin tilanne, mutta pakko hoitaa.- Anonyymi
Hei, kerropas mitä paha sun naisen teki?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei, kerropas mitä paha sun naisen teki?
Menee yksityisasioiden puolelle. En jaa niitä Intenetissä.
- Anonyymi
Hei
Miten sinä käytännössä "heitit" naisen pihalle? En saa miestä pihalle asunnosta väkisin, koska hän omistaa puolet asunnosta. Olen puhunut miehelle järkeä hyvällä ja pahalla ja ainoa keino saada mies muuttamaan pois on minun ymmärrykseni mukaan ns. järkipuhe. Jos korotan ääntäni niin mies alkaa huutoraivoamaan,
Yritän jo nyt hoitaa eroon liittyviä käytännön asioita niin, että teen miehen poismuuton mahdollisimman helpoksi.

AloittajaSe vaati hieman pelisilmää ja suunnittelua.
Tässä oli ex-puolisolla joku sellainen ihmeellinen ajatus, että jatkamme kulissiavioliittoa ja hän säilyttää kotinsa ja rakastajansa.
Lasten vuoksi ehdotin, että vietämme vuoroviikoin aikaa muualla. Lasten ei ollut viisasta antaa sietää sitä raivoamista. Tätä ei ollut helppoa saada läpi, mutta onnistuin kuitenkin.
Aloitin itse ja olin ystäväni luuna, kun tuli puolison vuoro, niin olin kotona lasten kanssa. Sitten ajanjakson aikana vaihdatin lukot ja ilmoitin, että lienee viisaampaa lasten vuoksi, että jatkaa elämäänsä rakastajansa luona.
Ei hän mintaa päivää kiukutellut, vaan muutti itseasiassa asumaan sinne silloin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se vaati hieman pelisilmää ja suunnittelua.
Tässä oli ex-puolisolla joku sellainen ihmeellinen ajatus, että jatkamme kulissiavioliittoa ja hän säilyttää kotinsa ja rakastajansa.
Lasten vuoksi ehdotin, että vietämme vuoroviikoin aikaa muualla. Lasten ei ollut viisasta antaa sietää sitä raivoamista. Tätä ei ollut helppoa saada läpi, mutta onnistuin kuitenkin.
Aloitin itse ja olin ystäväni luuna, kun tuli puolison vuoro, niin olin kotona lasten kanssa. Sitten ajanjakson aikana vaihdatin lukot ja ilmoitin, että lienee viisaampaa lasten vuoksi, että jatkaa elämäänsä rakastajansa luona.
Ei hän mintaa päivää kiukutellut, vaan muutti itseasiassa asumaan sinne silloin.Sellainen vinkki vielä, että miehesi on todennäköisesti niin sekaisin tuossa tilanteessa, että on valmis laittamaan nimensä mihin tahansa, että pääsee ”kuiville”. Raivoaminen on oire siitä.
Ositus voidaan tehdä heti eron ollessa vireillä, eli voit saada hänet tekemään lasten kannalta fiksun osituksen hyödyntämällä tuota mielentilaa. Hän laittaa todennäköisesti nimensä melkein mihin vaan. Anonyymi kirjoitti:
Se vaati hieman pelisilmää ja suunnittelua.
Tässä oli ex-puolisolla joku sellainen ihmeellinen ajatus, että jatkamme kulissiavioliittoa ja hän säilyttää kotinsa ja rakastajansa.
Lasten vuoksi ehdotin, että vietämme vuoroviikoin aikaa muualla. Lasten ei ollut viisasta antaa sietää sitä raivoamista. Tätä ei ollut helppoa saada läpi, mutta onnistuin kuitenkin.
Aloitin itse ja olin ystäväni luuna, kun tuli puolison vuoro, niin olin kotona lasten kanssa. Sitten ajanjakson aikana vaihdatin lukot ja ilmoitin, että lienee viisaampaa lasten vuoksi, että jatkaa elämäänsä rakastajansa luona.
Ei hän mintaa päivää kiukutellut, vaan muutti itseasiassa asumaan sinne silloin.No sinulla on käynyt siinä mielessä tuuri, että puolisosi todella tyytyi tuohon. Itse olisin kutsunut poliisit paikalle ja vaatinut pääsyä omaan kotiini.
- Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
No sinulla on käynyt siinä mielessä tuuri, että puolisosi todella tyytyi tuohon. Itse olisin kutsunut poliisit paikalle ja vaatinut pääsyä omaan kotiini.
Tuossa tilanteessa poliisit olisivat varmaankin suosittaneet ex-rouvalle mesoamisen jatkamista muualla. Voivat myös asettaa väliaikaisen lähestymiskiellon, joka ei ole mikään meriitti huoltoa ajatellen.

Kuka puhui mesoamisesta.
Ei ihmistä saa noin vaan sulkea pois omasta kodistaan. Jos kyseessä olisi väkivaltaisuus tai humalatila, poliisit tietysti veisivät putkaan, mutta sen jälkeen on oikeus palata omaan kotiinsa.
Lähestymiskielto on tietysti eri asia, mutta sen langettaminen vie pidemmän aikaa.- Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
Kuka puhui mesoamisesta.
Ei ihmistä saa noin vaan sulkea pois omasta kodistaan. Jos kyseessä olisi väkivaltaisuus tai humalatila, poliisit tietysti veisivät putkaan, mutta sen jälkeen on oikeus palata omaan kotiinsa.
Lähestymiskielto on tietysti eri asia, mutta sen langettaminen vie pidemmän aikaa.Väliaikaisen lähestymiskiellon saa aina nopeasti.
Lisäksi tuollaisessa tilanteessa poliisit yleensä katsovat lapsen asiaa ja suosittavat vanhempaa hankkiutumaan muualle tilanteen rauhoittamiseksi.
Kyllä puolison saa ulos, mutta täytyy pitää itse pää kylmänä ja olla systemaattinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellainen vinkki vielä, että miehesi on todennäköisesti niin sekaisin tuossa tilanteessa, että on valmis laittamaan nimensä mihin tahansa, että pääsee ”kuiville”. Raivoaminen on oire siitä.
Ositus voidaan tehdä heti eron ollessa vireillä, eli voit saada hänet tekemään lasten kannalta fiksun osituksen hyödyntämällä tuota mielentilaa. Hän laittaa todennäköisesti nimensä melkein mihin vaan.Kiitos tästä kommentista!

Aloittaja
- Anonyymi
Olisiko niin, että onkin tajunnut, että tämä olisi lopullista ja onkin tajunnut ettei halua pois kotoa. Hoitaa vaan asian väärin... on joutunut puun ja kuoren väliin kun tajusi että haluaakin olla kotona mutta ei ole miestä sanomaan ja jättämäänkin toista naista..ehkä kiirehti ja nyt tunteet nousi pintaan kun tajusi mitä olisi olla erossa sinusta ja lapsista. Kun lisäksi sinä "et hoksaakaan" sanoa hälle että jää meidän luo niin kiukuttelee kun on saanut aiemman eron halunsa läpi ja sinä tahdotkin kiivaasti samaa nyt. Mene ja tiedä....
- Anonyymi
Tämä tuli mullekin mieleen. Miehet on ikuisia lapsia...
Noin se voi olla. Toinen, mikä voi lisätä miehen tuskaa on se, että nainen ei olekaan murheen murtama, vaan hoitaa asioita tyynesti eteenpäin niin, että ero pääsee tapahtumaan.
Olen useasti sanonut, että paras tapa "kostaa" jättäjälle on, että hoitaa kaikki eroon liittyvät asiat neutraalisti ja asiallisesti, eikä käy kiukuttelemaan tai itkemään. Silloin eroajalle tulee helposti olo, että noinko vähän minä merkitsin tai nytkö se suorastaan yrittää päästä minusta eroon.
Edellämainittu yhdistettynä sitten siihen, että jättäjälle rupeaakin pikkuhiljaa valkenemaan, ettei elämä uudessakaan suhteessa tule olemaan yhtä juhlaa saattaa vetää mielialan harmituksen puolelle.
Konkreettiseksi neuvoksi aloittajalle kehottaisin joko itse perehtymään lakiin tai sitten ostamaan neuvoja asianajajalta.
Luulen, että tässä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin käydä tietyt prosessit läpi, kuten avioeron loput vaiheet ja mahdollisesti jopa ainakin uhata oikeuteen menemisellä.
Voi tietysti olla, että kun ensimmäiset viralliset kirjeet puolisolle tulevat, alkaa realismi tulla hänellekin ja loppu onnistuu helpommin.- Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
Noin se voi olla. Toinen, mikä voi lisätä miehen tuskaa on se, että nainen ei olekaan murheen murtama, vaan hoitaa asioita tyynesti eteenpäin niin, että ero pääsee tapahtumaan.
Olen useasti sanonut, että paras tapa "kostaa" jättäjälle on, että hoitaa kaikki eroon liittyvät asiat neutraalisti ja asiallisesti, eikä käy kiukuttelemaan tai itkemään. Silloin eroajalle tulee helposti olo, että noinko vähän minä merkitsin tai nytkö se suorastaan yrittää päästä minusta eroon.
Edellämainittu yhdistettynä sitten siihen, että jättäjälle rupeaakin pikkuhiljaa valkenemaan, ettei elämä uudessakaan suhteessa tule olemaan yhtä juhlaa saattaa vetää mielialan harmituksen puolelle.
Konkreettiseksi neuvoksi aloittajalle kehottaisin joko itse perehtymään lakiin tai sitten ostamaan neuvoja asianajajalta.
Luulen, että tässä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin käydä tietyt prosessit läpi, kuten avioeron loput vaiheet ja mahdollisesti jopa ainakin uhata oikeuteen menemisellä.
Voi tietysti olla, että kun ensimmäiset viralliset kirjeet puolisolle tulevat, alkaa realismi tulla hänellekin ja loppu onnistuu helpommin.Kiitos kommentistasi. Haluaisin välttää viimeiseen pisaraan asti käräjöintiä ja juristien mukaan ottamista. Se paitsi maksaa ihan turhaan (koska aikuisten ihmisten pitäisi pystyä sopimaan nämä asiat asiallisesti puhumalla), se myös tulehduttaa välejä entisestään.
Mies on uhkaillut käräjillä, mutta on luonteeltaan nuuka ja siksi uskon että se on vain uhkailua eikä oikeasti sitä toteuttaisi.
Kertokaa miten miehen logiikka toimii ja miten miehen logiikkaan perustuen saan miehen muuttamaan pois uuden naisen luo? Äänen korottaminen ja vaatiminen ei toimi, mies menee heti huuto-raivo-kieltämismoodiin ja lopettaa sitten keskustelun. Eli ei toimi.
Olen yrittänyt rauhallista järkipuhetta lapsiin vedoten ja ottanut tunteet mukaan. Se tuntuu edes hiukan tuottavan tulosta. Onko muita vinkkejä? Miten miehen aivoihin voi vaikuttaa?
Aloittaja
Olen samaa mieltä, että käräjöintiä pitää välttää viimeiseen saakka ja uskon järkevän ihmisen jo lyövän jarrua päälle, kun uhka käräjöinnistä alkaa olla näköpiiristä.
Se, että palkkaa asianajajan ei automaattisesti tarkoita käräjöintiä, jo hyvin monessa tapauksessa asianajajan yhteydenotto saa ihmisen rauhoittumaan, koska asianajajaan ei tehoa huutoraivo ja asianajaja tietää oikeat tiet mitä asiat saadaan etenemään ilman miehesi suostumusta.
Eräs psykologinen keino voi olla, että hakeudut seuraavan huutoraivokohtauksen sattuessa turvakotiin. Ehkä se auttaa miestä tajuamaan tilanteen vakavuuden.- Anonyymi
Kiitos, turvakoti on hyvä vinkki. En ollut edes osannut ajatella tätä.
Aloittaja
- Anonyymi
En ota kantaa tuohon huutamiseen, en eronne syihin, tms, ainoastaan asumiseen.
Mies omistaa puolet asunnostanne.
Miehellä on periaatteessa tasan tarkkaan sama asumisoikeus kotiinne tällä hetkellä ja myös eron jälkeen kuin sinullakin.
Jos et halua asua miehen kanssa nyt, etkä eron astuttua voimaan, eikä mies halua muuttaa muualle, sinun on tehtävä ratkaisu omalta osaltasi.
Joko hyväksyt tilanteen ja jatkat asumista miehen kanssa kuten ennenkin, tai muutat itse muualle.
Näin tämä asia realistisesti ajatellen on.- Anonyymi
Noin se menee ja siksi se kannattaakin suunnitella huolellisesti ja laatia tilanne, jossa mies muuttaa pois.
Jos mies jää asumaan kotiin, niin siinä käy helposti myös niin, että lapset jäävät myös. Lasten etu on mahdollisimman vähän muutoksia ja stressiä. Toisaalta lasten kanssa asuminen saattaa olla este miehen romanttisille suunnitelmille uuden naisen kanssa, joten uskoisin että tuolla skenaariolla hänet saa muuttamaan alta aikayksikön.
Yleensä mies ymmärtää lähteä tuossa tilanteessa kyllä itsekin.
Kun mies on muualla, niin sitten ositus kuntoon ja talo myyntiin. Aloittajan on siinä tilanteessa helppoa pelata hinta alas mm. kutsumalla homekoiria tutkimaan kosteusepäilyjä, jättämällä näyttöihin mustalaisten vaatteita esille tai ripustelemalla seinille moottoripyöräjengien tunnuksia ym. ja sitten itse lunastaa talo sopivaan hintaan. - Anonyymi
Ositustilanteessa pesänhoitaja voi hakea käräjäoikeudelta lupaa realisoida omaisuus eli myydä talo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ositustilanteessa pesänhoitaja voi hakea käräjäoikeudelta lupaa realisoida omaisuus eli myydä talo.
Pitää paikkansa.
Pesänjakajan hakeminen ei kuitenkaan poista tuota mahdollisuutta hintaan vaikuttamiseen ja pesänjakajan käyttäminen on ainoastaan kallista ja sikäli typerää.
Lisäksi mikään ei estä tarjoamasta euron enemmän pesänjakajan myymästä hometalosta.
Ositus kannattaa tehdä yhteisen asianajajan avustuksella, jos sitä ei muuten saa yhdessä tehtyä.
t.avioero pro - Anonyymi

t.avioero proTyperää tai ei. Sillätavoin pääsee erilleen ja saa omaisuuden erilleen, jos ei sovussa onnistu.
- Anonyymi
Tilanne menee nyt koko ajan hullummaksi. Mies on aivan seonnut, kuin nurkkaan ajettu jänis. Puhuu ihan pehmeitä, valehtelee, ei muista mitä sanoi 5 minuuttia sitten, on hyperaktiivinen, jopa maaninen eikä pysy paikallaan vaan kiertää sisälläkin ympyrää. On tuhlannut kaikki rahansa ja kun en anna hänelle rahaa niin hän ärjyää. Puhuu itsensä pussiin koko ajan ja melkein joka asiassa. Oikeasti - tuntuu että kohta voisi toimittaa pakkohoitoon, alkaa jo muistuttamaan psykoosia tuo sekoilu. Mutta kun ei ole vaaraksi itselleen tai muille niin ei kai sitä saa hoitoon?
Sain nyt alustavan lupauksen häneltä poismuutosta. Mutta kun sekoilu on kokoaikaista niin en voi luottaa alustavaan lupaukseen. Vinkkinä muille: sain tuon alustavan lupauksen poismuutosta niin, että vetosin lasten hyvinvointiin sekä siihen, että autan häntä järjestämään itselleen hyvän elämän kun on muuttanut pois. Pidän siis peukkuja että tämä onnistuu näin lopullisesti.
Aloittaja- Anonyymi
Provo!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Provo!!
Minä luulen myös ettei ole totta tämä tarina mutta hyvä jos ei ole!!! Tuo viimeinen viesti oli jotenkin paljastava ja no siis tuli heti vaan mieleen provo myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä luulen myös ettei ole totta tämä tarina mutta hyvä jos ei ole!!! Tuo viimeinen viesti oli jotenkin paljastava ja no siis tuli heti vaan mieleen provo myös.
Tämä ei ole todellakaan ole provo! Minä elän tätä elämää ihan oikeasti. Kuulostaako tämä niin provolta ja uskomattomalta?
Kun elän tätä itse niin minulle se on muuttunut lähes normalaiksi elämäksi. Nyt OIKEASTI kaikki vinkit ovat tarpeen että selviän tilanteesta.
Aloittaja - Anonyymi
Kuulostaa kuin mies käyttäisi voimakkaita huumeita. Kukaan täydellä järjellä ei toimi noin.
Tuo kuulostaa niin vaarallisslta että jo lastesi takia teidän on pakko poistua. Vie, hyvä nainen, lapsesi turvaan ennenkuin se on liian myöhäistä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa kuin mies käyttäisi voimakkaita huumeita. Kukaan täydellä järjellä ei toimi noin.
Tuo kuulostaa niin vaarallisslta että jo lastesi takia teidän on pakko poistua. Vie, hyvä nainen, lapsesi turvaan ennenkuin se on liian myöhäistä!Vanha ketju mutta pitää sanoa että meillä myös aika vastaava tilanne päällä tällä hetkellä, sillä erotuksella että salasuhde oli karahtanut karille ja onneksi lapset jo isoja ja kotona enää koira meidän kanssa. Viimeksi tänään mies sekosi ja sai ihan hullun raivokohtauksen. Tunki naamaansa kiinni omaani ja lääppi kasvojani. Uhkasin soittaa poliisit ja vasta sitten vetäytyi kauemmas mäkättämään. Alan olla jo koko ajan itsekin ihan pinna kireällä ja loppu.
- Anonyymi
Luultavasti se toisen puolen tarina, olisi kovastikin erilainen. Sitä tuskin saadaan koskaan kuulla.
- Anonyymi
Vasemmistolainen vaalikarja uskoo johtajiaan jotka tarjoavat heille leipää ja sirkushuveja. Kulttuurimarxismi on myös heidän keksintönsä kuten myös järjetön feminismi.
itkevät miehet ovat kulttuurimarxistien keksintö. Neuvostoliiton piti pehmittää kovat Suomalaiset taistelijat ja Suomeen ja muualle maailmaan tuotiin ajatusmaailmaa itkevistä miehistä...siis nössöistä joista ei ole aseisiin. Paljon muutakin hapatusta on tuotu Vasemmiston kautta ja tuodaan edelleen Kommunistisen vallankumoumuksen edistämiseksi. Vasemmisto hommaa vaikka puolison jyrymiehelle pehmittämään tämän käytöksellään ja huumeiden avulla. Kun partneri on saanut miehestä itkevän kotipiian hän jättää ja suhteen aikana käy panettamassa itseään jonkun jyrymiehen kanssa jonka kanssa tähtää samaan lopputulokseen kuin aiemman miehen kanssa. Näin koetetaan saada lujamieliset miehet kaadettua Suomessakin. Kun ja, jos Venäjä hyökkää moderni mies itkee sitten vain tiskiharja kädessä keittiössään ja miettii, että ei voi lähteä. Ehkä hurjimmillaan ajattelee ottaisiko muija kiväärin käteensä. Tällaiseksi mies koetetaan heidän taholtaan muutta mikäli tämä ei suostu lähtemään kommunsitiseen liikkeeseen. Varokaa vasurinaisia heisät ei tule muutakuin sanomista.
Toinen keino on pakkolääkitys. THL organisaation sisällä on vanhoja Taistolaisia päättämässä psyykelääkitys määäräyksistä näille inisijöiksi ja psykoosiin ajetuille kansalaisille jotta heidät saadaan pidettyä itkevinä rätteinä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12671Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511228Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491125- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206939Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13855- 72845
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297845- 39822