Tukholman profetiasta levinnyt eksytys (osa 4)

Anonyymi

Ei ole mitään uutta auringon alla! Jo VT:n ptofeettojen aikana oli sekalainen ”profeettavillitys”.

Jumalan asettamien profeettojen (kuten Jeremia ja Hesekiel, jne) reviirille tuli omatekoisia kilpailijoita ja puuhastelijoita. Näkyjen näkijöitä, unien kertojia, kuin taikuuden tasoa! (Jeremia 23. luku, Hesekiel 13. luku)

On hätkähdyttävää, että näinä aikoina näkyy samanlainen soopa. Positiivista on, että Raamatussa on valaisevaa asiaa, esikuvallista ja varoittavaa! Kuten Paavali muistutti Korintton uskovia, 1 Kor 10. luvussa!


”Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.” (1 Kor 10:11)


JERUSALEMIN profeetoista levinnyt eksytys

Profeetta Jeremian aikana näin:
”….sillä Jerusalemin profeetoista on jumalattomuus levinnyt koko maahan.” (Jeremia 23:15)
”…. sillä Jerusalemin profeetoista on eksytys levinnyt koko maahan.”


TUKHOLMAN profetiasta on syntynyt eksytysmalli!


Eksytykset ovat kuin virusepidemiat. Ne tarttuvat, ne tartuttavat edelleen.

Tarkasti tutkittuna Tukholman profetia ja sen vaikutukset on todettava eksyttäviksi todisteksi.

Tukholman profetia ei näet suuntaa katsetta KRISTUKSEEN! Ei ole synnyttänyt tottelevaisuutta Herramme Jeesuksen antamaa tehtävää kohtaan: evankeliumin edistäminen. Jumalan valtakunnan asian etsiminen (ENSIN).

Tukholman profetia on eksyttänyt lukuisia uskovia (Suomessa) pelkkään passiivisen odotukseen:
• kun se Tukholman profetia toteutuu
• kun tulee se profeetta, joka on luvattu
• niin sitten alkaa herätys…
• siihen asti vain katsellaan ja….

Tällainen eksytys on kavalaa lajia. Samaan aikaan kun sihdataan, että se ja se profetia toteutuu, ihmiset vaeltavat ilman valoa ja Jeesusta – mihin?


TUKHOLMAN profetiasta on syntynyt sairas harhaisuus!

Sellainen, että uskonelämää rakennetaan tuntuvasti sen mukaan, mitä ”profeetat” ennustelevat?

Raamatun Sanan auktoriteetti rapistuu.
Jeesuksen opetukset jäävät toissijaisiksi.
Uskovat lusmuilevat harhaisten profetioiden ja ”profeettojen” perässä. Odotetaan ihmeitä ja merkkejä, yhä uusia Ihme-Profeettoja!
Katsotaan, tuleeko se venäjän karhu vai mikä?
Spekuloidaan joka lajin "ennustuksia" johin on hurahdettu.
Monet (kristityt) ovat kuin taikureita ja selvvänäkijöitä!

Sairasta.
Sairasta eksytystä.

Käskikö Jeesus juosta profeettojen ja profetioiden perässä?
Kyllä vai ei?
Käskikö Hän istua ja uskoa, ja seurata sivusta kun ihmiset ovat matkalla kadotukseen?
Mitä hän käski tehdä?


Tukholman profetia ei ole ainoa, joka on eksyttänyt ja eksyttää sivuraiteille. Pois PÄÄTEHTÄVÄSTÄ joka on uskoville annettu. On lukuisa joukko muita huuhaa-profeettoja, jotka samoin sepittävät puuta-heinää. Ja monille ovat maistuneet nuo eksytysannokset! Satoja ja satoja näkyjä, unia, sanomia! Jos noiden varaan pitäisi uskoa rakentaa, voi olla varmaa että piru perii lopuksi niin eksyttäjän kuin eksytetyn!

Ei ihme, että herramme Jeesus, sekä Jumalan kutsumat ja asettamat apostolit ja raittiit profeetat (Raamatussa) niin vakavasti varoittivat lopunajan vääristä profeetoista ja vääristä kristuksista, vääristä voidelluista! Valheveljistä.


JUMALAN LUPAUS väärille profeetoille: koiruohoa ja ja myrkkyvettä

Jumalalla on toki "palkinto" kaikille jotka harrastelevat sairaita profeettahankkeita? Kyllä.

Jeremian päivinä Jumalalla oli lupaus väärille profeetoille, näin, Jeremia 23:15, KR1939

”Sentähden, näin sanoo Herra Sebaot profeetoista:
Katso, minä syötän heille koiruohoa ja juotan heille myrkkyvettä;
sillä Jerusalemin profeetoista on jumalattomuus levinnyt koko maahan.”

”Sen tähden Herra Sebaot sanoo profeetoista näin: – Minä syötän heille koiruohoa, juotan heille myrkyllistä vettä, sillä Jerusalemin profeetoista
on eksytys levinnyt koko maahan.” Jeremia 23:15, KR1992


Tukholman profetian katsausta myös näissä:

1)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16913692/tukholman-profetiasta----arviointia--kritiikkia

2)

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16921475/tukholman-profetian-ongelmakysymyksia---(osa-2)

3)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16922763/tukholman-profetian-hapatus-ja-vahingot--(-osa-3)

4) Valhehenget? https://keskustelu.suomi24.fi/t/16927185/valheen-henget-(profeettojen)-touhuissa

7

256

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tukholman profetia on tuottanut paljon harhoja ja vahinkoa.
      Moni on eksynyt sivuraiteille Jumalan suoralta tieltä.

      Eihän profetioiden perässä pidä kaahottaa!

    • Anonyymi

      Ihmiset ovat kuin määkiviä lampaita, juoksevat profeettojenkin ennustusten perässä. Eivät usko Jeesuksen opetuksia!

    • Anonyymi

      Yritän millin tarkkaan kirjoittaa sen mitä näen tai kuulen.
      joku kirjoittaa-

      • Anonyymi

        No, ainakin milli tarkasti se osaa lausua narsisti....


    • Anonyymi

      Minäkin olen ihmetellyt myös, miksi Tukholman profetia on noussut niin suureen arvostukseen ja huomioon? Onhan tullut muitakin Suomen tulevaisuuden kohtaloita koskevia profetioita. Täytyy muistaa, että profetointi on vajaavaista ja usein niiden osien toteutuminen on ehdollista. Olen tutkinut eri kristillisistä lähteistä tulleita profetioita yli 15 vuotta, ja ihmettelen tämän yhden profetian hypetystä.

    • Anonyymi

      Jotkut ovat seuranneet suomalaisen kristillisyyden henki-ilmiöitä liki 50 vuotta, ja sinä aikana on näkynyt paljon! Tämän ketjun aloitus kuuluu siihen sarjaan....

      Ja? Sillä teemalla, että vain hyvin vähän on raitista ja tervettä Jumalan Hengen synnyttämää profetiaa. Mutta? Puuta-heinää-olkia- sielullista vaahtoa? Sitä kyllä on!

    • Anonyymi

      Eksytyksistä Jesua varoitti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      699
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe