Ihminen joutuu sillointällöin syntymään eri sukupuolee. Se ei aina tapahdu ongelmitta.
Varsinkin sellainen ihminen joka tuomitsee homostelun joutuu syntymään jomoseksualistiksi.
Hyvää Äitienpäivää.
Varsinkin sellainen ihminen joka tuomitsee homostelun joutuu syntymään jomoseksualistiksi.
Hyvää Äitienpäivää.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Anteeksi kirjoitusvirheet, olin njiin innostunut ja halusin osallistua kuumana vellovaan homokeskusteluun.
Ja synnynnäinen sokeus johtuu siitä että on joskus ollut myyrä?
Ja synnynnäinen kuurous siitä että on elänyt käärmeenä?
Kirjoitanpa minäkin mielipiteeni.
Miehethän ovat kaksineuvoisia ja voivat olla panijoita tai pantavana joten ei sillä sukupuolella niin paljoa merkitystä ole vaikka Pohjois-pohjanmaalaiset kirkonmiehet muuta väittävätkin.👬👨❤️👨🌈
Sukupuolella on väliä lisääntymisessä ja kumppanin etsinnässä ja lääketieteessä.
Sukupuolirooleja me emme tarvitse.
Jumalan ilmotus on selvä:
Ihminen syntyy ja elää ja kuolee:
SEN JÄLKEEN TULEE TUOMIO.
joko hyvä paikka eli taivas tahi paha paikka, tulijärvi, mikä lie.
ei ole mitään uudelleen syntymis, kiertoa, seo n new agea, ja "intialaista", itämaista uskontoa:
eli länsimaalainen uskonto eli opetus eli oppi ei tunne uudelleen syntymis oppia KIRKON eli Jumalan Sanan perusteella.
Uskovaisten propagandaa ja kulunutta uhkailua. Valitettavasti heikot ihmiset pelkäävät ja uskovat tuollaiseen hölynpölyyn.
Et tiedä mikä on Jumalan ilmoitus.
Jos teet jotain väärin, niin siitä pitää kivittää kuoliaaksi. Se on tuomio vaikka puiden keräämisestä.
Lisäys. Reinkarnaatiota on opetettu alkukristillisyydessä. Koko ihmuskunta, ei ainostaan Intialaiset, on jälleensyntymien alainen. Tutki YoyTuben reinkarnaatio ohjelmia.
biseksuaalit niitä synnyttää, tiedätkö ominaisuuksien periytymisestä ?
Erään tutkimksen mukaan kolmas lapsi voi tulla homoseksualistiksi.
Homoseksuaalisuus eli seksin toteuttaminen saman sukupuolen kanssa johtuu himosta, minkä Jeesus kielsi ankarasti. Jopa himokas katse on syy syntiin.
Tähän homoseksuaalisuuten voi syyllistyä myös heterot ja bi-ihmiset, että homoseksuaalisuutta voi harjoittaa ja tuntea tällaista himoa kuka tahansa ihminen. Mitään vähemmistöä homoseksuaalisuuteen ei ole, kaikki voivat tuntea homoseksuaalista himoa ja voi johtaa tekoihin, jotka ovat syntiä Jumalan antaman ilmoituksen mukaan. Tämä eräs osa elävää kristillisyyttä, mihin Jeesukseen uskovien tulee vastata, koska "setalaisten" ym. toimesta tätä pidetään median avustuksella yllä valtavalla, jopa kaiken alleen murskaavalla voimalla.
Olet järkyttävä valehtelija.
Jos homoseksuaalisuus johtuisi himosta, niin homoja ja lesboja olisi noin 95 prosenttia.
Minusta on jopa typerää väittää, että homoseksuuteen taipuvainen ihminen ei tuntisi seksuaalista himoa samaan sukupuoleen. Miten yhdyntä tässä tapauksessa edes onnistuisi?
Kerrotko vielä miten hetero tai bi-seksuaali ihminen voi syyllistyä homoseksuaalisuuteen, palstalla homokielteisinä tähän mennessä esitetyissä Raamatunkohdissa ei edes kerrota homoseksuaaleista ihmisistä tai heidän teoistaan?
Jokainen kaiketi syyllistyy oman seksuaalisuutensa asettamiin himoihin, et edes sinä miehenä voi laittaa toisen ihmisen seksuaalisuuden syyksi omia syntejäsi.
Raamattu osoittaa varsin selkeästi miehen siemenen haaskaamisen Luomistyön vastaisesti ilman lisääntymistarkoitusta olleen ankarasti kiellettyä.
Mooses ja Paavali kirjoittavat hyvin ankarin sanoin naisen kanssa Jumalan yhteen liittämien miesten makaamisesta toisten miesten ja poikien kanssa samalla tavalla kuin makaavat vaimonsa kanssa.
Paavali jopa toruu miehiä jotka ovat luopuneet vaimonsa luonnollisesta yhteydestä ja jotka sitten ovat syttyneet toisiinsa.
Molemmissa tapauksissa miehet pettävät vaimojaan haaskaamalla siementään Luomistyön vastaisesti ilman lisääntymismieltä.
Teidän tulee nähdäkseni evankelioimalla kannustaa naisen kanssa Jumalan yhteen liittämiä miehiä pysymään vahvoina ja olemaan pettämättä vaimojaan haaskaamalla heille annettua siementä ilman lisääntymistarkoitusta.