Hyvä te luulossa ja uskossa väkevät, mie en uso. Uusia mutanttivariantteja liukuu tänne pohjanperille kuin liukuhihnalla.
Mistä ...keleestä ne aktivoituivat nyt näin vaarallisiksi?
Mistä ...keleestä ne aktivoituivat nyt näin vaarallisiksi?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Maailman rokotetuimman maan Seychellien koronatartuntojen kasvu myös rokotetuilla antaa epäillä että ensi syksyllä alkaa rokotuksista huolimatta seuraava hengitystieinfektiotalvikauden korona-aalto, ehkä entistäkin tappavampi vapautuvan matkailuliikenteen takia. Pahinta on jos rokotetut päästetään koronarokotuspasseilla juoksentelemaan ympäri maailmaa hakemassa tarttuvampia ja kuolettavampia rokotteelle ja sairastetun koronainfektion antamalle immuniteetille resistenttejä koronamuunnoksia ja niitä levitetään kotimaissa koronapassin omaaville avatuissa yleisötapahtumissa, kapakoissa jne,
Rokotetut ovat oireettomia koronan levittäjiä ja varsinkin ulkomailla matkailevat, jotka tuovat mukanaan kaikki muunnokset, eivätkä saa niistä oireita, mutta levittävät kyllä näitä korona muunnoksia.
97 625 ihmisen Seychellien saarilla on 71 tartuntaa keskiarvona vuorokaudessa 7 päivän tarkastelujaksolla. Rokotteen saajilla 1/3 tartunnoista.
Koronarokotettujen kuolemia ei missään merkitä enää koronakuolemiksi, kuten ennen rokotusta kaikki kuolemat koronadiagnoosin jälkeen.
Vaan miepä otinkii parit Astrapiikki tropit, eipä mutaatiot pääse joulun valmisteluita sotkemaan.
Ei ainakaan tämän vuoden.
Eikö meille näin ole sanottu, että korona häviää kun rokotteet on otettu!! Voisiko kaikki asiantuntijat muka olla väärässä?
Rokotetut alkaa saamaan vakavia oireita vuoden lopulla, kaikki laitetaan uuden virus muunnoksen syyksi.
Miten voin tietää tämän? Koska tunnen käsikirjoituksen lampaiden poist.....
Ei ku Venäjä, ja kuolleet lääkärit ja kaikki ikkunoista pudonneet.. siinä maassahan ei onnettomuuksia tapahdu, vaan kaikki on, kuten suomalaiset Kremlissä työskennelleet tietää - Kremlin masinoimaa!
Kyllä on alettu osaamaan jo NL meininki suomessakin! Kyllä! suomi kirjoitetaan pienellä! Eihän se ole enää edes itsenäinen maa, ja nimen alkuperää voi vain arvailla.
Rokotukset ehkä vähentävät tartuntojen määrää, mutta uusia covid19 mutanttivariaatioita putkahtelee esiin eri puolilla maailmaa.
Muu eläinkunta haastaa planeetan kuningaslajin, ihmisen eloonjäämiskamppailussa.
"Alemmissa" eläinlajeissa viihtyvät virukset ovat lisääntyvä uhka ihmiskunnalle.