Lähiomainen sairastui vakavasti yllättäen. Kahden eri sairaalan väliä on siirrelty. Aiemmin omatoiminen, yksin kotonaan asunut vanhus on monien eri vaivojen tähden vuoteessa odottamassa tutkimuksia ja toimenpiteitä.
Radiota huoneessa ei ole. Televisio ilmeisesti on, mutta kaukosäätimestä ei tietoa. Ehkä televisio on siellä vain ärsykkeenä, mutta olisi varmasti mukavampaa jos pystyisi vähän vaikuttamaan siihen, mitä sieltä tulee.
Aikoinaan sairaaloissa oli tyynyradioita. Eikö niitä enää ole käytössä ollenkaan? Onko hygienia syynä, vai varasteltiinko niitä?
Jos itse olisin potilaana, niin haluaisin kuunnella radiota mieluummin. Toisaalta, jonkinlainen kännykkä tai älypuhelin yleensä jokaiselta löytyy. Jos on kuulokkeet, niin niillä voi kuunnella puhelimen radiota.
Mutta kun iäkäs potilas tuodaan nopeasti hoitoon, niin siinä kiireessä jää silmälasitkin kotiin - kuten äidiltäni. Eikä äiti osaa käyttää älypuhelinta muuta kuin soittamiseen. Kuulokkeita hänellä ei varmaan olekaan.
Ymmärrän kyllä hoitohenkilökunnan kiireet, mutta joku vanha ihminen - kuten äitini - ei kehtaa pyytää apua vaikka sitä tarvitsisi. Huoli omasta terveydestä on jatkuvasti mielessä. Liian lämmin huone, nesterajoitus. Ei kuulosta mukavalta olotilalta. Alkaa ilmetä sekavuuttakin. Vanhus ei halua jäädä sänkyyn liikuntakyvyttömänä makaamaan, mutta pitäisi saada apua sängystä ylös nousemiseen ja sängyn laidan laskemiseen, että pääsisi rollaattorin avulla muutaman kävelyaskelen ottamaan.
https://www.lansivayla.fi/paakirjoitus-mielipide/4052352#kommentit
Sairaalahuoneen vangit
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244512
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333523Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543394Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203338Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232920Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282670Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162350Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122341MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142165Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774