Ylen vaalistartissa 5% vähemmistölle sama ruutuaika

Aika sairasta että ruotsia kuultiin ylen vaalistartissa saman verran kuin oikeiden suomalaisten kieltä.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yle vihaa suomenkielisiä kaikin puolin. Kehitysmaa muslimit, paperittomat ja suomenruotsalaiset heille eliittiä

Äänestä

Kenen idea?

Äänestä

Suomenruotsalaiset kuolee sukupuuttoon seuraavan 50 vuoden aikana.

Äänestä

Minusta tuo on niin kuvottavaa, etten viitsi katsoa.
Olin lukion jälkeen 3 vuotta umpiruotsalaisessa ympäristössä ja se vain vahvisti tätä asennettani.
Joskus tuo käytännön pohja antaa mahdollisuuden lievään salaivaan.
Huolimatta pakkoruotsistamme eivät ruotsalaiset ota huomioon mahdollisuutta, että umpisuomalainen ymmärtää heidän herjojaan.
Tapahtuu useimmiten monikansallisissa kokouksissa joissa kokouskieli on englanti mutta taukokeskustelut käydään mahdollisuuksien mukaan jonkun osapuolen äidinkielellä. Minä keskustelen mielelläni sakasalaisten ja itävaltalaisten kanssa ja puheestani taatusti kuulee, ettei se ole äidinkieleni.
Esittelyjen yhteydessä on ilmennyt kunkin kotimaa.
Jostakin syystä kokouksissa tapaamani ruotsalaiset ovat katsoneet aiheelliseksi suomalaisen arvostelun vähemmän myönteisessä sävyssä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aika sairasta että ruotsia kuultiin ylen vaalistartissa saman verran kuin oikeiden suomalaisten kieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu