Salasuhde serkun kanssa

Anonyymi

Mietin pitkään uskallanko kirjoittaa mutta kokeilen kepillä jäätä.


Olen aivan tavallinen nelikymppinen nainen.
Mutta olen toinen nainen.

Sen lisäksi, että minulla on yli vuoden kestänyt jonkinlainen salasuhde naimisissa olevan miehen kanssa, on tämä mies oma serkkuni joka on minua vanhempi.

Emme ole olleet toistemme elämässä koskaan aiemmin, vaikkakin olemme toki tienneet olemassaolostamme. Olemme kyläilleet perheen kanssa heidän luonaan kun olen ollut pieni lapsi mutta muutoin emme ole olleet tekemisissä. Aikuisiällä olemme olleet vain terveydystuttuja.

Toisen puolen suvun serkkujen kanssa tämä ei tulisi kuuloonkaan, koska ovat olleet läheisempiä.

Miehellä on kymmeniä vuosia kestänyt avioliitto ja aikuiset lapset. Itse olen lapseton ja sinkku.

Kohtasimme kerran sattumalta humalassa josta tilanne sitten eskaloitui viestittelyyn.

Taisimme ihastua jo viestejä vaihdellessa ja päätimme tavata.

Harrastimme ensimmäisellä tapaamisella seksiä mutta suhteessamme on myös muuta.

Aiheesta on vaikea kirjoittaa, joten mikäli jollain on vastaavaasta tilanteesta kokemusta niin olisi kiva jakaa ajatuksia. Toivon, etten saisi lynkkausta osakseni. Olen kuitenkin ihan tavallinen nainen, enkä mikään paha viettelijätär. Elämä vain kuljetti tähän tilanteeseen.

Olen parille ystävällseni asiasta kertonut ja pystyn heidän kanssaan asiaa purkamaan eivätkö he ole tuominneet minua.

19

1877

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä serkumpi sen herkumpi. Samapa tuo, mies tossa se kusipää on kun pettää perhettään.

      • Anonyymi

        Eipä tuota AP:kään pysty kehumaan koska tiennyt että toinen on naimisissa. Se vastuu, se vastuu omista tekemisistä. Sitten jos (eli kun) kärähtää niin voin kuvitella kuinka koko suku on takajaloillaan.


    • Anonyymi

      No jos nyt naimisiinki saa mennä, ja jos ette lapsiakaan oo tekemässä, niin mitäpä tuossa sen ihmeempää, ja ilmeisesti aiotte salassa pitää ihan tuon salasuhteilunkin vuoksi, niin ei tartte ihmisten paheksuntaakaan kuunnella, jota jonkin verran kuitenkin tuon suhteen ilmeisesti esiintyy.
      Serkkujen jommat kummat vanhemmat siis sisaruksia, esim äidit siskoksia. Jos omalta kohdaltaan aattelis niin että oman siskon lapsi seurustelis oman lapsen kans, niin hieman kyllä närästäis. Se tästä vanhemmasta sukupolvesta näyttää läheisemmältä, kun sisarus kuitenkin ihan lähisukua.
      Ja sitten on muuten termi nimeltä täysserkut, silloin esim kaksi veljestä nai kumpikin toisen siskoista. Jos nämä täysserkut menis yhteen, ois jo melko friikki fiilis suku tapahtumissa.
      Niin ja siis yhteinen isovanhempi olis, outo ajatus.
      Ja aasinsilta hieman, mutta en haluais että koiraanikaan astus muuten ainakaan sen lähisukulainen. Koira piireissä sukusiitosraja muuten 6%, serkuksillakin jo 6,51%.

    • Anonyymi

      Olen ketjun aloittaja.

      Meidän isät olivat veljeksiä. Meillä siis samat isovanhemmat.

      Salassahan tämä on pakko pitää jo senkin vuoksi että mies on naimisissa eikä ole eroamassa vaimostaan.

      Kiitos neutraaleista ja positiivisista vastauksista. Aihe on minulle arka.

      • Anonyymi

        Mitäpä ajattelit sitten tapahtuvan kun käry käy? Saat varmasti paskaa niskaasi ja syystäkin


    • Anonyymi

      Olen Ap.

      Niin. Varmasti saan paskaa niskaan. Onko se aina niin, että se toinen nainen on se syntipukki?

      • Varmaan kaikki saa paskaa niskaan. Mun mielestä kaikki on syntipukkeja ja varmaan saa samanlaisen palautteen, mutta ikävä kyllä meidän kulttuurissa helposti naiset tuomitaan pahemmin. Ei kannata jäädä kiinni, siitä ei ole mitään iloa kellekään. Tsemppiä!


    • Anonyymi

      Juu, tsempataan oikein porukalla pettäjiä ja petokseen osallistuneita. Jihuu! Tsempataanko samalla myös tätä vaimoa eli syytöntä osapuolta vai miten?

      Ei stana mitä märännöksiä mutta ei tältä palstalta muuta voi odottaa. Ap selvästi sitä mieltä ettei hänes ole mitään syytä eikä ainakaan vastuuta tartte omista tekemisistä ottaa. Vai mitä?

      • Juuri näin! Etten paremmin sanoisi. Olette täysin oikeassa.. miten sairas tämä maailma ja nykyaika on. Kaikki umpisairas hyväksytetään vain sillä että on "nykyaika" ja "2000-luku" Perkeles.


    • Anonyymi

      Varoitan, että jos tulet tuosta suhteesta raskaaksi, niin on aika iso riski sille, että lapsi on kehitysvammainen. Tiedän yhden avioparin, jotka serkuksia, ja heillä melkein kaikki lapset on heikkolahjaisia tai kehitysvammaisia.

    • Anonyymi

      Ap täällä jälleen. Raskaaksi tulemisen riskiä ei ole kun vasektomia on tehty.

      En ole sanonut missään kohtaa, että olisin tässä kuviossa jotenkin syytön.
      En olisi myöskään voinut kuvitellakaan kohtaavani tämänkaltaista tilannetta elämässäni, joten tuntemukset yllättivät ja veivät mennessään.

      On täysin selvää, että joidenkin silmissä minä olen tässä se pesänrikkoja ja maailman pahin nainen mutta ei, olen ihan tavallinen tunteilla ja järjelläkin varustettu ihminen.

      Olen viettänyt lukuisia öitä ja päiviä miettien mikä tähän olisi se kaikista paras ratkaisu. Selvää on se, että jotain tai kaikkia tulee sattumaan todella paljon.

    • Anonyymi

      Tämä on kyllä SONKAJÄRVELTÄ 😬. HUPS sanoinko ääneen?

    • Anonyymi

      Miehellä venäläinen vaimo ja mies on M sonkajärveltä. Nainen on varmaan A 😂

    • Anonyymi

      Sydän vie minne vie. Minkäs tunteilleen mahtaa. Vaikea paikka tuntuisi olevan, joten itse pohtisin tovin jos toisenkin ennen kuin tekisin päätöstä.

      • Anonyymi

        Tunteille ei, teoilla kyllä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunteille ei, teoilla kyllä

        Teot määrittävät ihmisen.

        Tämä aloittaa on paitsi huorintekijä, niin myös sukurutsaaja. Molemmat palavat helvetin tulessa ja molempien palkka on häpeä ja lähimmäisten ylenkatse.

        Jumalan kaikkivaltiaan nimessä toivon, että Ap on provo.


    • "Toivon, etten saisi lynkkausta osakseni. Olen kuitenkin ihan tavallinen nainen, enkä mikään paha viettelijätär. Elämä vain kuljetti tähän tilanteeseen."

      No tuo on kyllä vastuun ulkoistamista. Olen kyllä monta kertaa nimen omaan naisten kuullut ulkoistavan vastuunsa tapahtuneesta sanoilla "se vain tapahtui". Se vastaa miesten "olin kännissä" - lausahdusta.

      Samalla tavalla, kun kännikolariin vaaditaan monta tietoista päätöstä, Avaan viinapullon, juon toisenkin ja kolmannen kaljan, puen päälleni, otan auton avaimet, istun autoon, käynnistän, ajan...) niin tuohon salasuhteeseen liittyy myös monta päätöstä (jatkan viestittelya, tapaan uudestaan, harrastan seksiä, jatkan edelleen viestittelyä, tapailen edelleen).

      • Anonyymi

        Juuri näin, hyvin tiivistetty 👍


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      273
      6016
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1949
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1750
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1221
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1185
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      156
      1077
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1046
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      971
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      941
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      932
    Aihe