Thailand, 47% of hotels expected to close in the next three months, alkaa näkyä koronan jäljet thaimaassa, pattayalla tilanne on vielä vaikeampi,
by Numball HHN 60v.
Korona kurittaa Thaimaata.
24
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Niuvanniemen suljetulla tarjotaan rauhoittavaa KILJUA joulut juhannukset eikä sulkemispäätös uhkaa, päinvastoin, kaltaisia seinähulluja riittää, yhä enemmän. Ja silikonirinnat rapsaa.
- Anonyymi
"Alkaa näkyä"? Missä maailmassa olet elänyt? Se on näkynyt jo noin 14 kuukautta. Huhtikuussa 2020 hiljeni koko Thaimaa, kuten hiljeni koko maailma. Osittain tulee uusjako, kun varakkaammat yrittäjätä ja sijoittajat astuvat kehiin markkinoiden palatessa. Tämä on ihan luonnollinen markkinoiden reaktio kaikenlaisiin taantumiin, suhdannelaskuihin ja lamoihin. tämä tuli vaan varsin äkkiä ja ärhäkkänä.
Yhtä ärhäkästi se lähtee. Suomi on lähellä avautumista, Thaimaan virkistyminen menee syksyyn kun rokotteet ovat kattavammalla tasolla. On ennusteltu melkoista turistiryntäystä ensi joululle Thaimaahan.
Nytkinhän Thaimaahan on monet farangit palanneet kuin myös turistit. Baarikärpäset saa vielä odotella jonkin aikaa sen elämän palautumista, mutta sieltä se tulee ja vahvempana kuin koskaan. Itse vietin todella hyvän loman, vaikka paljon oli paikkoja kiinni. Se on seurasta ja asenteesta kiinni eikä siitä onko kaikki paikat auki vai ei.- Anonyymi
Olen asunut täällä koko tuon ajan, tilanne pahenee päivä päivältä, eräästä vankilasta löytyi yli tartuntaa muutama päivä sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen asunut täällä koko tuon ajan, tilanne pahenee päivä päivältä, eräästä vankilasta löytyi yli tartuntaa muutama päivä sitten.
Yli tuhat tartuntaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen asunut täällä koko tuon ajan, tilanne pahenee päivä päivältä, eräästä vankilasta löytyi yli tartuntaa muutama päivä sitten.
Kerro miten korona on muuttanut sinun elämääsi Hua Hinissa? Etkös sinä ole juuri se joka on aina kotona sisätiloissa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro miten korona on muuttanut sinun elämääsi Hua Hinissa? Etkös sinä ole juuri se joka on aina kotona sisätiloissa?
Etkös sinä ole se mielenterveyskuntoutuja vantaalta joka kyselee kaikenlaista typerää.
- Anonyymi
Täytyy sanoa ettei korona kurita lainkaan. Oltiin ilmeisesti ainoat asukkaat edellisessä hotellissa. Täällä on kymmenkunta autoa pihalla, mutta kyseessä onkin thaimaalaisten keskuudessa suosittu kohde https://aijaa.com/tvxOv2 ja historiallinen kohde Sukhothain valtakunnan ajoilta. Huomenna randomina eteenpäin ja ehkä jo viikonloppuna vieraillaan siellä mikä saa sensein ikävän ja raivon sekaisiin tunnelmiin.
4 päivää roadilla ja kolme kiloa tullut painoa. Ruoka on hyvää kuin myös seurakin!
diudiu TT- Anonyymi
Missä kuraropakko ja navaran takavalo.?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä kuraropakko ja navaran takavalo.?
Eikö ne näkynny kuvassa tembbelillä? Lipsahti varmaan kamera...
NumBaII HHN - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvää lomaa ja tervetuloa kylään jos ohi ajelette! https://aijaa.com/1zSaSY
EräsMitäs mieltä on numerosenssu tuosta Kympin kuvasta? "Hippitatskakin" näkyy olevan.
Sanot olevasi paljon paremmassa kunnossa kuin hän. Miten on, onnistuuko yhden käden seisonta liki spagaatissa karatesankarilta kuinka hyvin? Pist kuvaa tulemaan.
Rehellisyyden nimissä on sanottava ettei onnistu minulta kahdellakaan kädellä. Kunto mennyt välttäväksi koronan aikaan. Nyt golfattu Suomessa vähintään joka toinen päivä. Tänään tiiausaika 12:04. Ehkäpä se kunto tästä kohenee! Terveisiä Thaimaahan kaikille tutuille ja hyvää matkaa TT:lle!
44 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs mieltä on numerosenssu tuosta Kympin kuvasta? "Hippitatskakin" näkyy olevan.
Sanot olevasi paljon paremmassa kunnossa kuin hän. Miten on, onnistuuko yhden käden seisonta liki spagaatissa karatesankarilta kuinka hyvin? Pist kuvaa tulemaan.
Rehellisyyden nimissä on sanottava ettei onnistu minulta kahdellakaan kädellä. Kunto mennyt välttäväksi koronan aikaan. Nyt golfattu Suomessa vähintään joka toinen päivä. Tänään tiiausaika 12:04. Ehkäpä se kunto tästä kohenee! Terveisiä Thaimaahan kaikille tutuille ja hyvää matkaa TT:lle!
44Kunto muodostuu kahdesta asiasta fyysisestä ja psyykkisestä, sen minkä häviän fyysisessä voitan taas psyykkisessä varmasti, totuustarkkailijan ja 2010 psyykkinen terveys on hyvin heikko. Eräs ihmisryhmä on yleensä fysiikaltaan hyvässä kunnossa, nimittäin venkulat joita muutamia tunnen, mutta psyykkisestä puolesta on turha puhua, yhtään mitään... Lisäksi tämä ryhmä pitää yleensä myös pattayaa paratiisinaan.
By NumBall HHN 60v. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunto muodostuu kahdesta asiasta fyysisestä ja psyykkisestä, sen minkä häviän fyysisessä voitan taas psyykkisessä varmasti, totuustarkkailijan ja 2010 psyykkinen terveys on hyvin heikko. Eräs ihmisryhmä on yleensä fysiikaltaan hyvässä kunnossa, nimittäin venkulat joita muutamia tunnen, mutta psyykkisestä puolesta on turha puhua, yhtään mitään... Lisäksi tämä ryhmä pitää yleensä myös pattayaa paratiisinaan.
By NumBall HHN 60v.Epäilen, ei pysty seisomaan kahdella kädellä käyttäen vain kolmea sormea ja suomipassi suussa.
Anonyymi kirjoitti:
Epäilen, ei pysty seisomaan kahdella kädellä käyttäen vain kolmea sormea ja suomipassi suussa.
Mulla on aina ollut kova kunto. Tsyykkinen ja henkinen fysiimi. Valitin tässä just reenien jälkeen väsymystä lääkärille ni se sano että oon yli kunnossa, että nyt pitää huilata kunnolla ku yli kunto voi olla vaarallista. Nyt oon huilannu sen lääkäri lausunnon jälkeen 46 vuotta yhtä menoa ja vieläkin on selittämätön väsymys tila makkara nuudeli spaketti aterioiden jälkeen, päivisin ja aamuisinkin ramasee. Joskus kun on oikein krapula niin nukun vartin pätkissä ja sitten tunti pattajan palstaa ja sitten taas vartin uniapneat. Tsyykkinen puoli pysyy kunnossa kun harjotan verpaliikkaa ja lujen tosi baljon.
Ennen sairaseläkettä koetin aamuisin nousta kyllä töihin mutta ihan selittämätön väsymys iski joka aamu ja painelin kellon torkku nappulaa pitkälle ilta päivään saakka ja sitte soitin bomolle että ei pysty.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunto muodostuu kahdesta asiasta fyysisestä ja psyykkisestä, sen minkä häviän fyysisessä voitan taas psyykkisessä varmasti, totuustarkkailijan ja 2010 psyykkinen terveys on hyvin heikko. Eräs ihmisryhmä on yleensä fysiikaltaan hyvässä kunnossa, nimittäin venkulat joita muutamia tunnen, mutta psyykkisestä puolesta on turha puhua, yhtään mitään... Lisäksi tämä ryhmä pitää yleensä myös pattayaa paratiisinaan.
By NumBall HHN 60v.Aika kultaa muistot ja luulo ei ole tiedon väärti. Monet vanhat kungfu ja taiji sun muut mestarit saattavat saada kuvitelman voittamattomuudesta. Ovat sitä mieltä että he voittavat hengen voimalla ja energiallaan kenet vaan. Ovat ottaneet nuorten MMA-ottelijoiden haasteita vastaan ja todenneet viiden sekunnin kohdalla että ottelu seis, toihan löi mua aivan helevetin kovaa naamaan ja täältä on nyt jotakin rikki, hampaat heiluu ja mä en nää mitään pitäsköhän mennä röntgeniin.... Että se siitä henkisestä voimasta.
Hauska video löytyy tubesta jostakin Etelä-Amerikasta kun kylän voittamaton mies ottaa valtavan juhlasalon valtavilla voimillaan kiinni, jonka kylän miehet kaataa hänen päälleen.
Ukko katosi maan alle salon mukana ja katsojat lähtivät takaisin koteihinsa.
Ikä ei tule yksin. Se pitää hyväksyä. Ennen meikäläinenkin loikkasi kolmemetrisen ojan yli miltei ilman vauhtia. Nyt jos on metrinen oja edessä, niin laskeudun sinne sovinnolla pohjalle ja kiipeän toiselta puolelta ylös. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika kultaa muistot ja luulo ei ole tiedon väärti. Monet vanhat kungfu ja taiji sun muut mestarit saattavat saada kuvitelman voittamattomuudesta. Ovat sitä mieltä että he voittavat hengen voimalla ja energiallaan kenet vaan. Ovat ottaneet nuorten MMA-ottelijoiden haasteita vastaan ja todenneet viiden sekunnin kohdalla että ottelu seis, toihan löi mua aivan helevetin kovaa naamaan ja täältä on nyt jotakin rikki, hampaat heiluu ja mä en nää mitään pitäsköhän mennä röntgeniin.... Että se siitä henkisestä voimasta.
Hauska video löytyy tubesta jostakin Etelä-Amerikasta kun kylän voittamaton mies ottaa valtavan juhlasalon valtavilla voimillaan kiinni, jonka kylän miehet kaataa hänen päälleen.
Ukko katosi maan alle salon mukana ja katsojat lähtivät takaisin koteihinsa.
Ikä ei tule yksin. Se pitää hyväksyä. Ennen meikäläinenkin loikkasi kolmemetrisen ojan yli miltei ilman vauhtia. Nyt jos on metrinen oja edessä, niin laskeudun sinne sovinnolla pohjalle ja kiipeän toiselta puolelta ylös.Mitähän tuokin kirjoitus pitää sisällään, on oikein pääse jyvälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän tuokin kirjoitus pitää sisällään, on oikein pääse jyvälle.
Ei se ollutkaan osoitettu jyväjemmarille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän tuokin kirjoitus pitää sisällään, on oikein pääse jyvälle.
On huomattu että luetun ymmärtäminen tuottaa suuria vaikeuksia sinulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän tuokin kirjoitus pitää sisällään, on oikein pääse jyvälle.
Tiedän. Pointtini oli siinä että erakon elämää elänyt numeromies on vaivoihinsa vedoten kieltäytynyt kaikenlaisesta liikunnasta jo kauan, koska ne vaivat on ainoita puheenaiheita ja se mitä lääkkeitä "joutuu" syömään. Mutta kuvitelmat on suuret omasta kunnosta, voimista ja taidoista. Ala-asteella on vedetty pikku-liisaa tukasta, liisa itski ja se jäi mieleen suurena taisteluvoittona.
Kaveri pääsi menestyvän PK-firman toimariksi viiskybäsenä. Peruskoulun jälkeen ei minkäänlaista liikuntaa. Jämpti machomies ollut aina ja varmasti hyvä johtaja. Yhtiön hallitus laittoi pyylevän kaverin terveystarkastukseen ja kuntotestiin. Lääkäri sanoi hänelle että on hyviä ja huonoja uutisia. Kaveri halusi kuulla hyvät ensin. Lääkäri sanoi että sulla on ihan ok kunto.
Kaveri kysyi että no mitkäs ne huonot uutiset on sitten? Lääkäri sanoi että niin.... sulla on ihan ok kunto jos olisit 90 vuotias ikänsä tupakoinut mies jolla on vuosi tai kaksi jäljellä.
Omasta mielestään kaveri oli keskivertoa paremmassa kunnossa. Heti lääkäristä lähdettyään kävi ostamassa elämänsä ekat verkkarit ja meni illalla kävelylle. Nykyään normaalissa kunnossa.
Tarina on tosi ja sen opetus on se että numeromies kuvittelee itsestään kaikenlaista, mikä ei ole totta. Totuus valkenee joko lääkärissä tai kuntotestissä, miten heikossa hapessa hän on. Se on aivan päivänselvä asia että tuo ukko puuskuttaa jo sohvalta noustessaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän. Pointtini oli siinä että erakon elämää elänyt numeromies on vaivoihinsa vedoten kieltäytynyt kaikenlaisesta liikunnasta jo kauan, koska ne vaivat on ainoita puheenaiheita ja se mitä lääkkeitä "joutuu" syömään. Mutta kuvitelmat on suuret omasta kunnosta, voimista ja taidoista. Ala-asteella on vedetty pikku-liisaa tukasta, liisa itski ja se jäi mieleen suurena taisteluvoittona.
Kaveri pääsi menestyvän PK-firman toimariksi viiskybäsenä. Peruskoulun jälkeen ei minkäänlaista liikuntaa. Jämpti machomies ollut aina ja varmasti hyvä johtaja. Yhtiön hallitus laittoi pyylevän kaverin terveystarkastukseen ja kuntotestiin. Lääkäri sanoi hänelle että on hyviä ja huonoja uutisia. Kaveri halusi kuulla hyvät ensin. Lääkäri sanoi että sulla on ihan ok kunto.
Kaveri kysyi että no mitkäs ne huonot uutiset on sitten? Lääkäri sanoi että niin.... sulla on ihan ok kunto jos olisit 90 vuotias ikänsä tupakoinut mies jolla on vuosi tai kaksi jäljellä.
Omasta mielestään kaveri oli keskivertoa paremmassa kunnossa. Heti lääkäristä lähdettyään kävi ostamassa elämänsä ekat verkkarit ja meni illalla kävelylle. Nykyään normaalissa kunnossa.
Tarina on tosi ja sen opetus on se että numeromies kuvittelee itsestään kaikenlaista, mikä ei ole totta. Totuus valkenee joko lääkärissä tai kuntotestissä, miten heikossa hapessa hän on. Se on aivan päivänselvä asia että tuo ukko puuskuttaa jo sohvalta noustessaan.Ai niin tässä hauska video kuinka luulo ei ole tiedon väärti https://www.youtube.com/watch?v=TEKPHbE3NmI
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai niin tässä hauska video kuinka luulo ei ole tiedon väärti https://www.youtube.com/watch?v=TEKPHbE3NmI
Hauska video, mutta trikkikuvattu... kuten pattayan pojan haaveet, paratiisistaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hauska video, mutta trikkikuvattu... kuten pattayan pojan haaveet, paratiisistaan.
Paratiisiksi kutsuminen siis närästää tällä kertaa sinua kaikkein eniten? Olet ressukka ottanut härnäämisesi tosissaan ja kuvittelet itse Pattayasta jotakin ylimaallista.
Minulle Pattaya on ollut vain tukikohta monta monta vuotta. Viimeksi vain piipahdin siellä ja vain sen takia että vein sovitut asiat kaverille. Iltaelämää en ole viettänyt Pattayalla viiteen vuoteen kuin muutaman illan. Niistäkin lähes kaikki oli jonkun synttäreitä tai vastaavia.
Minulle Pattaya on vain bilekaupunki, jonka kaikkien palveluiden valikoima ja hintataso on kohdillaan ja tunnelma hyvä. Mikäpä sen hauskempaa kuin nähdä onnellisia viihtyviä ihmisiä pitämässä hauskaa! En ole autiosaarimiehiä. Baanalle pitää päästä kulkuneuvolla ja avartaa näkemyksiään kokemuksiaan. Niiltä osin olen Pattayan nähnyt, mutta kyllä se kelpaa jatkossakin vielä tukikohdaksi.
Tuo katkeruutesi jäytää sinua kuin syöpä. Koetahan luopua siitä pikkuhiljaa. Et sinä tuosta herjaavana sylkykuppina olemisesta oikeasti nauti, ellet ole masokisti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paratiisiksi kutsuminen siis närästää tällä kertaa sinua kaikkein eniten? Olet ressukka ottanut härnäämisesi tosissaan ja kuvittelet itse Pattayasta jotakin ylimaallista.
Minulle Pattaya on ollut vain tukikohta monta monta vuotta. Viimeksi vain piipahdin siellä ja vain sen takia että vein sovitut asiat kaverille. Iltaelämää en ole viettänyt Pattayalla viiteen vuoteen kuin muutaman illan. Niistäkin lähes kaikki oli jonkun synttäreitä tai vastaavia.
Minulle Pattaya on vain bilekaupunki, jonka kaikkien palveluiden valikoima ja hintataso on kohdillaan ja tunnelma hyvä. Mikäpä sen hauskempaa kuin nähdä onnellisia viihtyviä ihmisiä pitämässä hauskaa! En ole autiosaarimiehiä. Baanalle pitää päästä kulkuneuvolla ja avartaa näkemyksiään kokemuksiaan. Niiltä osin olen Pattayan nähnyt, mutta kyllä se kelpaa jatkossakin vielä tukikohdaksi.
Tuo katkeruutesi jäytää sinua kuin syöpä. Koetahan luopua siitä pikkuhiljaa. Et sinä tuosta herjaavana sylkykuppina olemisesta oikeasti nauti, ellet ole masokisti.Hienoa kun kerrot, paskat minä sinun tukikohdistasi, akkamaista rutinaa asiasta kuin asiasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa kun kerrot, paskat minä sinun tukikohdistasi, akkamaista rutinaa asiasta kuin asiasta.
Sekö sitten ei ole akkamaista että sinä kellohametanssiaisten järjestäjä esiinnyt toisinaan viehkona thaileidinä täällä?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1972253
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo391537Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321194Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56962Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol270960- 55886
Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20882Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis260820Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18765Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58753