Sain hyvät kortit, kun niitä jaettiin.

Sarkasmia siis. No ei ollut parhaimmat kortit tosiaankaan. Ei yhtään ässää hihassa. Yritän sopeutua ja hyväksyä kohtaloni, mikä aiheuttaa suunnatonta vitutusta. Tiedän etten saisi valittaa, kun on sentään edes ne korttipakan pienimmät kortit käytössä, mutta ei ne huonoimmat toistaiseksi?

On vaikeaa hyväksyä se tosiasia että itse en tule saavuttamaan unelmiani tässä elämässä. Statukseton olen. Ei ole mitään mistä voisin olla ylpeä. Tiedän että osani on olla säälittävä. Mutta kun nyt hetken märehdin paskassa, niin jaksan taas ottaa seuraavan vastoinkäymisen vastaan iloiten. Katkera olen, mutta yritän vain hyväksyä elämäni. En halua katkeroitua.