Hieno Feminismi, olemme jo voittaneet!!!!

Hieno Feminismi, olemme jo voittaneet!!!! Hienoa Naiset!!!!

Kaikessa hiljaisuudessa olemme onnistuneet saamaan aikaan feminismin vallankumouksen, jota ei voi enää pysäyttää

- Naisopettajat ovat vallanneet opetusalaa ja olemme saaneet nuoret pojat lopettamaan opiskelun. Tämä on tapahtunut niillä samoilla kenoilla, jotka olemme itse oppineet aikanaan omilta sofinistisesti käyttäytyneiltä miesopettajiltamme (alista, syytä pienistä virheistä vain toista sukupuolta, vaikuta numeroihin ym. ym. = vie motivaatio, kukista) Matemaattisuus pois pojilta!!!
- Ennen miehet pääsivät vielä yliopistoihin ryhdistäytymällä pääsykokeisiin. Saimme kuitenkin aikaan uudistuksen, jossa lukioarvosanat vaikuttavat ratkaisevasti pääsykoepisteisiin. Samalla pääsykokeita on tehty pisteiltään samankaltaisiksi, jotta lukiosta saamamme pisteet ovat ratkaisevassa asemassa pääsykokeiden jälkeen.
- Olemme onnistuneet valtaamaan opiskelijajärjestöjä ja syrjäyttämään "herrakerhot" samalla heittäen ulos järjestöstä kaikki miespuoliset opiskelijat, jotta opiskelu ei olisi enää miehelle mukavaa
- Olemme vallanneet hallituksen ja onnistuneet näyttämään puhetaitomme, jolla hallitsemme kansaa nykyisessä Some-kulttuurissa jossa tunne on tärkeämpi kuin totuus
- Olemme saaneet johtopaikkamme yrityksissä enstistä enemmän ja meillähän on siellä kuten jo kaikki tiedätte, ihan omat käyttäytymissäännöt
- Olemme kaunistuneet, voimistuneet ja saaneet miehet voimaan pahoin omalla käyttäytymisellämme heitä kohtaan myös siviilielämässä
- Seuraamme millin tarkasti Ruotsin tietä Feminismin nousussa, mutta olemme onnistuneet tässä vielä paremmin
- Meillä on omat säännöt. Voimme käyttäytyä pajon ilkeämmin kuin miehet, saamatta siitä mitään rangaistusta
-Olemme onnistuneet myös luomaan Suomeen Ruotsista ja maailmalta tuodun mielipidekulttuurin, jossa tosiasiat syrjäytetään yhteisellä mielipiteellä jota hallitsee johtoasemassa oleva nainen. Sano vain "nämä ovat mielipiteitä"

Mikäli Suomen talous lähteen tämän kaiken jälkeen tulevaisuudessa laskuun, olemme silti maailman vahvin naiskansa. Vaihdamme vain suomalaisen miehen ulkomaalaiseen mieheen tai vaihdamme lesbouteen ja Suomi pelastuu.
Huudamme yhteen ääneen "Sheikillä on isompi kuin Heikillä"

Suomalainen mies on jo Out!
Säkenäivyys ja oikuttelevuus on Pop Pop Pop!!!

Nyt voimme sanoa tämän jo ääneen, koska miehet ovat jo hävinneet
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu