Olenko ainoa joka tuntee mustasukkaisuuden tunnetta kun kuulee, että "paras kaveri" on viettänyt aikaa jonkun toisen kanssa?
Olen nuori aikuinen ja itselläni on kolme ystävää jotka lasken "parhaiksi ystävikseni". He ovat myös ainoat ystäväni, joita näen vapaa-ajalla. Mulla on opiskelukavereita ja muita tuttuja mutta en ole heistä saanut kovinkaan läheisiä. Näille kolmelle avaudun usein asioistani ja hekin avautuvat minulle. Jaamme keskenämme paljon ja pidämme yhteyttä. Olemme kaikki keskenämme erittäin läheisiä ja tunteneet ala-asteelta asti.
Silti huomaan usein kadehtivani heitä heidän muiden ystäviensä takia. Olen ainoa meidän kaveriporukasta, jolla ei ole muita ystäviä kuin he. Tuntuu siltä että erityisesti yksi heistä viettää nykyään enemmän aikaa muiden kuin meidän kaveriporukan kesken. Hän saattaa nähdä monta kertaa viikossa muita ystäviään ja huomaan tuntevani kateutta.
Kateutta siitä, että hän on onnistunut hankkimaan muitakin kavereita ja minulle hän on yksi läheisimpiä ihmisiä.
Tuntuu typerältä pitää ihmistä parhaana ystävänään ja silti en välttämättä ole ensimmäinen, joka kuulee hänen kuulumisiaan ja murheitaan.
Samalla myös hävettää nämä tunteet. En halua olla liian omistushaluinen ja pilata ystäväni vapautta.
Onko muilla samanlaisia tunteita/kokemuksia?
Miten näiden ajatusten kanssa pitäisi toimia?
Olen mustasukkainen ystävästäni
2
290
Vastaukset
- Anonyymi
Älä pidä parhaana ystävänä, vaan vain joko ystävänä tai vaan tuttuna, jonka kanssa puhelet...voin sanoa että mulla ei ole ollut koskaan oikeata ystävää, vain satunnaisia tuttuja, tulee ja menee-tyyliin...nyt yksi on roikkunut ns ystävänä, hänellä ei kai ole muita kuin mä, tätä on kestänyt aika kauan...hän kuitenkin kehuskelee asioilla, lastensa tekemisillä...mulla ei ole kehuskelun tarvetta, ei tosin mitään aihettakaan millä kehuskelisin...eli mun viesti on sinulle, että jätä miekestäsi pois kateus, mustasukkaisuus, kauna, koska nämä asiat aiheuttavat ennenpitkää sairautta kehoon...ota positiivinen asenne, sysää mustat ajatukset pois ja ota tilalle positiiviset ajatukset...kuuntele 174 hz sound äänitteitä, rauhoitut...tämä parantaa...
- Anonyymi
Kateuden tunne ym negatiivinen tunne on tunnistettava ja hyväksyttävä, jotta siitä voi vapautua. Sanoittaminen on ensimmäinen askel ja senhän jo teit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan
Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus166003- 1972480
Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan811856En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.761487Exän käytös hämmentää (taas)
Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k1871030- 41980
Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va46929- 77843
- 45719
Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."
Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka7698