Olen juuri jättänyt omissa nimissäni avioerohakemuksen vaimostani, joten ensivaihe on aivan aluillaan.
Eropäätökseeni johtavista syistä en sen enempää rupea tässä spekuloimaan, päätös on kuitenkin pitkään kypsynyt ja tarkoin pohdittu.
Tulin tälle palstalle koska vaimoni on haluton keskustelemaan kanssani siitä miten tästä eteenpäin toimitaan. Tiedän että ilman huutamista ja riitelyä ei tästä tulla selviämään, mutta haluaisin kuitenkin yrittää hoitaa tämän prosessin mahdollisimman aikuistuneesti ja mahdollisimman pienin henkisin vaurioin, mikäli se nyt tässäkään tapauksessa ylipäätään on mahdollista.
Tilanteemme on "lyhyesti" suurinpiirtein seuraavanlainen.
Meillä on viisi-ja kymmenvuotiaat yhteiset lapset, sekä kuusitoista vuotias lapsi vaimoni edellisestä suhteesta.
Asumme asumisoikeus-asunnossa josta yhteistä velkaa on vielä jäljellä n.16 000 €. Auto ja kodin irtaimisto on velatonta. Minulla on omissa nimissäni luottokortti jossa ollaan pakkasenpuolella kolmisentonnia, rahat kuitenkin käytetty perheen tarpeisiin, mm. pesukoneen hankinta, kesälomareissut yms., taitaapi jäädä minun piikkiin, no eihän tässä tiliä ollakkaan tekemässä.
Tämä yhteinen laina on kuitenkin mutkikkaampi. Aikoinaan appiukon perintönä saadut n.20 000 €, jotka on pistetty auton hankintaan, asuntoon, sekä muuhun elämiseen on aikoinaan vaimon tilanteen vuoksi "jemmattu" kahden vanhimman lapsen nimiin fifty fifty, ja asia on holhouslautakunnan tiedossa, ja vajaan kahden vuoden kuluttua vanhin lapsi täyttää kahdeksantoista vuotta. Hän tietää tilanteen eikä ole vaatimassa "äidin" rahoja itselleen. Jotenkinhan nekin kuitenkin tulee todentaa, kuten myös seitsemän vuoden päästä toisen lapsenkin osalta.
Kuten kertomastani voi päätellä ei tätä vyyhtiä ilman asiantuntijan apua selvitetä, jotta meille kummallekkaan ei tulevaisuudessa tipahtele mitään yllättäviä maksulappuja postilaatikosta.
Itselläni ei ole mitään aikomusta tehdä tässä mitään mahdollisimman hyvää lopputulosta, kunhan nyt jotenkin turvaisi itsensä ettei vallan vietäisi kuin pässiä narussa.
Myös tämänhetken taloudellinen tilanteemme on se että rahat riittävät juuri tilinvälistä tilinväliin, joten lakimiehen palkkaaminen tarkoittaa käytännössä lainan ottoa, ymmärtääkseni minun tuloillani, n.2500 €/kk. netto, ei ole mahdollista saada alennettuun hintaan lakiapua?
Koska tilanteemme on kuitenkin tämä, haluaisin kuitenkin mahdollisimman nopeasti päästä muuttamaan eri osoitteessen, vaikka jokin väliaikais asunto siihen asti kunnes saamme asiat selvitettyä, tosin tällä hetkellä ei ole minkäänlaista keskustelu yhteyttä olemassakaan. En saa minkäänlaista tietoa esim. jäävätkö yhteiset lapsemme minulle vai vaimolleni, muista käytännön asioista puhumattakaan.
Asumisoikeus-asunnoissa on kolmen kuukauden irtisanomisaika, tältä ajalta vastike on maksettava, ja vaimoni ilmoitti että vaikka muuttaisin pois hän ei omasta kodistaan lähde, ja arvatenkin vetkuttelee tässäkin asiassa mahdollisimman pitkään.
Sen verran tiedän että hänen "haaveensa" olisi jäädä nykyiseen asuntoomme lapsien kanssa, se olisi lasten kannalta paras ratkaisu, mutta juuri näiden rahakuvioiden, jäljellä olevan velan, vastikkeen suuruuden ja vaimon pienten tulojen vuoksi mahdotonta.
Myös se kuulemma kävisi että minä jäisin tähän lasten kanssa, mutta minulla ei ole varaa eikä mahdollisuuksia maksaa vaimoa ulos, vaan joudumme panemaan asunnon lihoiksi.
Sen ja auton mahdollisen myynnin jälkeen lasketaan sivuun "lasten" rahat, ja siitä sitten ruvetaan laskeskelemaan kuka jäi maksupuolelle ja kuinka paljon, ja eikun osittamaan.
Nyt kuitenkin kuten edellä kirjoitin, pitäisi minun saada etäisyyttä vaimoon. On vaan niin helvetin hankala tilanne että tuntuu ettei voi pois lähteä syystä ettei ole varaa.
Jos hankin oman tilapäisasunnon, maksan siitä. Joutuisin myös maksamaan lainamme lyhennyksiä sekä osan nykyisen asuntomme vastikkeesta niin kauan kunnes saamme tämän umpisolmun purettua, mitä ei todellakaan nopeuta vaimon passiivisuus. Myös lakiavustajan liksat ovat huimat, ja siihen puoleen tarvittavat maksujen suuruudet ovat minulle täysi arvoitus, kallista arvatenkin ja jostain nekin rahat olisi loihdittava.
Pois olisi päästävä ja pian, mutta ajattelen kuitenkin myös sitä että vaimoni ja erityisesti lapseni eivät joutuisi heitetyksi ulos kodistaan vaan muutto, mikä lienee välttämätön heidänkin kohdallaan, ei tulisi täydellisenä shokkina.
Kertomuksia samantapaisista tilanteista sekä infoa ja vinkkejä asian tiimoilta toivotaan, eikä sitten vastauksia tyyliin "harkitse vielä", kiitos.
Eropäätökseeni johtavista syistä en sen enempää rupea tässä spekuloimaan, päätös on kuitenkin pitkään kypsynyt ja tarkoin pohdittu.
Tulin tälle palstalle koska vaimoni on haluton keskustelemaan kanssani siitä miten tästä eteenpäin toimitaan. Tiedän että ilman huutamista ja riitelyä ei tästä tulla selviämään, mutta haluaisin kuitenkin yrittää hoitaa tämän prosessin mahdollisimman aikuistuneesti ja mahdollisimman pienin henkisin vaurioin, mikäli se nyt tässäkään tapauksessa ylipäätään on mahdollista.
Tilanteemme on "lyhyesti" suurinpiirtein seuraavanlainen.
Meillä on viisi-ja kymmenvuotiaat yhteiset lapset, sekä kuusitoista vuotias lapsi vaimoni edellisestä suhteesta.
Asumme asumisoikeus-asunnossa josta yhteistä velkaa on vielä jäljellä n.16 000 €. Auto ja kodin irtaimisto on velatonta. Minulla on omissa nimissäni luottokortti jossa ollaan pakkasenpuolella kolmisentonnia, rahat kuitenkin käytetty perheen tarpeisiin, mm. pesukoneen hankinta, kesälomareissut yms., taitaapi jäädä minun piikkiin, no eihän tässä tiliä ollakkaan tekemässä.
Tämä yhteinen laina on kuitenkin mutkikkaampi. Aikoinaan appiukon perintönä saadut n.20 000 €, jotka on pistetty auton hankintaan, asuntoon, sekä muuhun elämiseen on aikoinaan vaimon tilanteen vuoksi "jemmattu" kahden vanhimman lapsen nimiin fifty fifty, ja asia on holhouslautakunnan tiedossa, ja vajaan kahden vuoden kuluttua vanhin lapsi täyttää kahdeksantoista vuotta. Hän tietää tilanteen eikä ole vaatimassa "äidin" rahoja itselleen. Jotenkinhan nekin kuitenkin tulee todentaa, kuten myös seitsemän vuoden päästä toisen lapsenkin osalta.
Kuten kertomastani voi päätellä ei tätä vyyhtiä ilman asiantuntijan apua selvitetä, jotta meille kummallekkaan ei tulevaisuudessa tipahtele mitään yllättäviä maksulappuja postilaatikosta.
Itselläni ei ole mitään aikomusta tehdä tässä mitään mahdollisimman hyvää lopputulosta, kunhan nyt jotenkin turvaisi itsensä ettei vallan vietäisi kuin pässiä narussa.
Myös tämänhetken taloudellinen tilanteemme on se että rahat riittävät juuri tilinvälistä tilinväliin, joten lakimiehen palkkaaminen tarkoittaa käytännössä lainan ottoa, ymmärtääkseni minun tuloillani, n.2500 €/kk. netto, ei ole mahdollista saada alennettuun hintaan lakiapua?
Koska tilanteemme on kuitenkin tämä, haluaisin kuitenkin mahdollisimman nopeasti päästä muuttamaan eri osoitteessen, vaikka jokin väliaikais asunto siihen asti kunnes saamme asiat selvitettyä, tosin tällä hetkellä ei ole minkäänlaista keskustelu yhteyttä olemassakaan. En saa minkäänlaista tietoa esim. jäävätkö yhteiset lapsemme minulle vai vaimolleni, muista käytännön asioista puhumattakaan.
Asumisoikeus-asunnoissa on kolmen kuukauden irtisanomisaika, tältä ajalta vastike on maksettava, ja vaimoni ilmoitti että vaikka muuttaisin pois hän ei omasta kodistaan lähde, ja arvatenkin vetkuttelee tässäkin asiassa mahdollisimman pitkään.
Sen verran tiedän että hänen "haaveensa" olisi jäädä nykyiseen asuntoomme lapsien kanssa, se olisi lasten kannalta paras ratkaisu, mutta juuri näiden rahakuvioiden, jäljellä olevan velan, vastikkeen suuruuden ja vaimon pienten tulojen vuoksi mahdotonta.
Myös se kuulemma kävisi että minä jäisin tähän lasten kanssa, mutta minulla ei ole varaa eikä mahdollisuuksia maksaa vaimoa ulos, vaan joudumme panemaan asunnon lihoiksi.
Sen ja auton mahdollisen myynnin jälkeen lasketaan sivuun "lasten" rahat, ja siitä sitten ruvetaan laskeskelemaan kuka jäi maksupuolelle ja kuinka paljon, ja eikun osittamaan.
Nyt kuitenkin kuten edellä kirjoitin, pitäisi minun saada etäisyyttä vaimoon. On vaan niin helvetin hankala tilanne että tuntuu ettei voi pois lähteä syystä ettei ole varaa.
Jos hankin oman tilapäisasunnon, maksan siitä. Joutuisin myös maksamaan lainamme lyhennyksiä sekä osan nykyisen asuntomme vastikkeesta niin kauan kunnes saamme tämän umpisolmun purettua, mitä ei todellakaan nopeuta vaimon passiivisuus. Myös lakiavustajan liksat ovat huimat, ja siihen puoleen tarvittavat maksujen suuruudet ovat minulle täysi arvoitus, kallista arvatenkin ja jostain nekin rahat olisi loihdittava.
Pois olisi päästävä ja pian, mutta ajattelen kuitenkin myös sitä että vaimoni ja erityisesti lapseni eivät joutuisi heitetyksi ulos kodistaan vaan muutto, mikä lienee välttämätön heidänkin kohdallaan, ei tulisi täydellisenä shokkina.
Kertomuksia samantapaisista tilanteista sekä infoa ja vinkkejä asian tiimoilta toivotaan, eikä sitten vastauksia tyyliin "harkitse vielä", kiitos.
Vastaukset 16
Vanhimmat
ratkaisuja. Vähän samanlaista oli meikäläisen ero. Yksinkertaisesti vaimo vetäytyy "kuoreensa" ja kieltäytyy hyväksymästä tilannetta, ja sinä saat kuulla olevasi, vaikka mikä, maan ja taivaan väliltä. Taloudellista "umpisolmua" yrittää käyttää hyväkseen; varsinkin kun tuot sen leivän päälle muutakin, kuin sen voin. Lapsia tulee luultavasti myös käyttämään "lyömäaseena". Informoi ihmeessä pankkia tilanteesta, ymmärtämystä kyllä löytyy, varsinkin, kun pankille ei ole tulossa luottotappiota. Samoin ota kuntasi sosiaalitoimeen, sieltä ottavat kyllä yhteyttä vaimoosi ja tällätavoin "keräät irtopisteitä" jos vastapuolen kanssa isompaan vääntöön joudutaan. Kolmas paikka, mihin tilaat ajan, on lastenvalvoja, siellä tulette keskustelemaan (toivottavasti) lastenne tapaamisoikeuksista ja elatuksista. Mutta muista: siellä todellakin keskustellaan ja sovitaan VAIN
LAPSEN TARVITSEMASTA rahamäärästä, joten ota myös huomioon esim. lapsilisät. Ja varmaankin viimeisin lauseeni saa monen "yksinhuoltajan" takajaloilleen ja kommentoimaan. Sinäänsä "kimurantiksi" tekee vaimosi edellisestä liitosta oleva lapsi, mutta lastenvalvojalla varmaan löytyy tarvittava fakta asian hoitoon.
Voimia ja kanttia taatusti kysyy prosessin eteenpäin vienti ja varsinkin toisen ollessa vetäytyneenä "kilpikonnan puolustukseen". Mutta anna toisen "venkoilla" omalla tavallansa, kyllä realiteetit ja viranomaiset "herättävät" toimimaan. Sinun on todellakin otettava se ensiaskel ja hankittava itsellesi se asunto, jatko alkaa pikkuhiljaa "rullaamaan" omalla painollaan. Älä syyllistä itseäsi, vaikka eroatte.
Olipa tilitys, mitä jos vain sopisitte homman siististi. Yritä edes pikkuhiljaa saada vaimo neuvottelupöytään. Minusta nuo ovat kumminkin pikkusummia, ettei kannata lakimiestä vaivaa. Itse olen avoliitossa ja aiotaan piakkoin erota. Vaikka omaisuutta on, ymmärtää kumpikin että se mikä on toisen omaa ei kuulu toiselle. Yhteinen koti laitetaan jakoon, niin että vaimo saa vähän enemmän, kun hän tarvitsee isomman asunnon lasten vuoksi. Vaikka se omistetaankin puolisiksi, luovun 20-30 000 donasta ihan vain lasten hyvinvoinnin vuoksi.
ja sovi,että asunnon realisointiin asti lyhennetään vain korkoja,käy yleensä pankille.
Näin saat pääomaa elämiseen.
Heti kun muutat pois saa vaimosi lapsista korotetun lapsilisän ja helpottaa tilannetta taas
hieman.
Itse saan exmieheltä minimielarit,kun tulomme olivat suunnilleen samat,minun 100 e suuremmat
(2000 e),eli älä suostu mihinkään tähtitieteellisiin elareihin.
Lastenvalvoja on hyvä paikka neuvotella,siellä vaimosikin on pakko avata suunsa.Jos vaimosi
ei lähde lastenvalvojalle sovittuna aikana men yksin,lastenvalvoja kutsuu vaimosi erikseen.
Muista ennen kaikkea kertoa monta kertaa lapsille,ettei ero ole heidän syynsä ja se ,että
rakastat heitä edelleen.Katkera vaimo usein sanoo,että isä ei enää rakasta teitä,kun muuttaa pois.
Soita oikeusaputoimistoon ja kysy saatko sieltä
lakiapua,sitähän saa nykyään isommillakin tuloilla,mutta voit joutua maksamaan esim. 80%
lakikuluista.Soita ennen kuin vaimosi ehtii,ette ilmeisesti voi olla saman toimiston asiakkaita.
LYKKYÄ TYKÖ!
Hankalia asioita.
Lakimiehet maksavat, niin maksaa kaikki muukin.
Kannattaa kuitenkin tehdä asioiden selventävä vierailu lakimiehen juttusilla. Yksi käyntikertakin voi pelastaa monelta sotkulta, kun vähänkään pääsee jyvälle, miten oikeudenmukaisesti jako ym. tulisi hoitaa.
Muistathan, että omaisuus arvostetaan sen päivän mukaan, jolloin avierohakemus tuli käräjäoikeudessa vireille. Sillä, mitä sen jälkeen on tapahtunut/tapahtuu, ei ole merkitystä.
Jos haluat noin-arviota, laske teidän varat ja vähennä velat avioeron vireilletulopäivänä ja jaa kahtia. (Arvosta asunto, auto ym. käyvän arvon mukaan) Vähän vaikeasti ymmärrettävä tuo appiukon perintö......... onko rahat vielä tileillä vai käytetty auton yms. hankintaan.
Jos käytetty avioliiton aikana teidän hankintoihinne, perintö tulee jo em. tavalla arvostettaessa omaisuutta ja velkoja otetuksi huomioon. Jos rahat tileillä (vaikkakin lasten), ne tulee laskea varallisuuteen mukaan. Jos ette ole niistä lahjaveroa maksaneet, niitä ei voi katsoa lasten omaisuudeksi. Tietenkin voitte ositusta tehdessänne sopia näiden varojen lahjoittamisesta lapsillenne.
Hankala ja pitkä juttu tällainen käydä näillä palstoilla läpi.
Kuten edellä jo tuli sanottua, marssi lakimiehen eteen, kysy heti neuvojen hinta-arvio ja kysele ja kuuntele. Kannattaa, jos puolisoilla ei ole enää yhteistoimintakykyä.
Puolisoilla on kuitenkin oikeus sopia keskenään jaosta ilman lakimiehen jakoa, mutta neuvoja mene kysymään!!!!!
itse tein näin: otin osituksessa itselleni kaikki yhteiset velkamme. lapsemme ja ent. vaimon matalapalkkaisuuden takia suosittelin ja suostuin elatusmaksun nollaan. Kunta maksaa 118,50/lapsi/kk. Tein velkojeni kanssa vapaaehtoisen velkajärjestelyn kunnan velkaneuvojan avulla. Koti on minulla.
Tapaamisoikeudet laajensin omaehtoisesti: aina kun lapset haluavat, saavat olla äidin kanssa, paitsi kouluaikoina on kotiintuloajat jotta koulu tulisi hoidettua ja kotikasvatus yms.
Eksällä on uusi suhde ja kiukuttelee edelleen ja kiusaakin, mutta jonkun vuoden kuluttua, uskoisin että asiat tasaantuvat.
Jokainen elää oman elämänsä. Ja itse en täällä palstoilla juuri pyöri enään koska juuri mainitsemasi asiattomat viestit harmmittaa. Nyt olen Yhäri-Klubilla. Siellä on myös linkeissä muitakin fooruja jos haluat vaihtaa porukaa :)
se osoite sinne yhäri-klubiin löytyy http://www.freewebs.com/erofoorumit/
oikeusaputoimistoon juttusille. Varaa aika. Maksuaikaa saat. Ja kyllä sun tuloillasi noin vähäset velat maksaa pois. Sitä talon puolikasta ei heti tarvitse toiselle olla maksamassa, vasta sitten kun on paperit tehty. Yleensä lapset jää äidille. Jos sinulla suinkin on mahdollisuus lasten kans jäädä, käytä tilaisuus hyväksesi. Elatusapu on tällä hetkellä minimissään n.120€/lapsi/kk, minkä saa se joka lasten kanssa jää sekä lapsilisiin myös yksinhuoltaja korotukset. Sinun tuloillasi on elatusmaksu 20% Brutosta/lapsi. Kannattaa pitää puolensa ettei koko lopunelämäänsä joudu katumaan rahapulaansa:(
Hei!
Minä jätin avioerohakemuksen.
Itselläni jotain lainoja. Tosin meillä puolitetaan loppusuoralla kaikki omaisuus. Joten sillä ei väliä, vaikka mieheni yrittää jotain muuta väittää.
Olen kiltti ihminen, ja ajattelen nuoriakin. Silti jemmaan jo rahaa oikeaa eroa ajatellen.Lähtisin vähin äänin pois....
Yhteiset velat on yhteisiä, vaikka on sun kortilla. Eli puolet kodinkonehankintaveloista vaimolle, kuten muutkin velat puolet vaimolle. Jos kupmikaan ei pysty toista ulos maksamaan, talo myyntiin. Voit kysyä kaupungilta/kunnalta kriisiasuntoa, mihin pääsee normaalia vuokraa maksaen melko nopeasti, jos kotona tukala tilanne. Ja muutkin vapaat vuokralla olevat asunnot kannattaa tsekata. Sitten vaan auto myyntiin myös, jos kumpikaan ei pysty sitä itselleen ostamaan. Jos jompi kumpi on vanhemmiltaan saanut avustusta/perinöä/tai on ollut avioon tullessa alkupanosta rahan muodossa, nämä on ko. henkilöiden omaa omaisuutta ja ne voinee antaa teidän tapauksessa sovitusti lapsille, ellei rahojen omistaja halua muuttaa jo sovittua "lahjaa" lapsille takaisin itselleen, mikäli se on mahdollista juridisesti. Sitten vaan huone kerrallaan sulle/mulle periaatteella isommat tavarat jakoon vaikka tarroilla merkiten. Ja pikku hilpetöörin voi jakaa siten, että samalla tyylillä toinen ottaa toiset lasit ja toinen kahvikupit. Kannattaa tietenkin astiasarjat/pyyhe- ja lakanasarjat pitää ehyinä, ettei kummallakin ole sekalaista seurakuntaa erilaisia irrallisia kipposia. Osituksen voi tehdä itse netin mallin mukaan. Tähän laitetaan varat ja velat yms. ja otetaan jotkut todistajaksi, naapuritkin käy. Sitä ei tarvi missään vahvistaa, mutta pankki tarvii kait sen talon myynnin yhteydessä. Asiat etenevät kyllä vauhdikkaasti, kun niitä alkaa yksi kerrallaan pois huolesta hoitamaan. Lasten elatuksesta ja jaosta tulee sopia kaupungin/kunnan lastenjakalla. Sellainenkin ihminen löytyy, kun kysyt kaupungilta. Siellä sovitaan yhteis/yksinhuoltajuus ja elatusmaksut. Kannattaa ne asiat kuitenkin jo päättää ennen jakajalle menoa, ettei siellä tarvi alkaa sotimaan mistään. Ne menee rutiinilla muutaman paperin allekirjoittamisella, mutta aikaa kannattaa varata tunteroinen, kun on niin monta paprua tsekattavana. Sitten asia on paperien puolesta kunnossa. Siitä vaan sitten toteuttamaan elämää uusissa kuvioissa. Kyllä ne lapset äkkiä uusiin kuvioihin ja alueisiin sopeutuvat ja koulunvaihtoon myös. Ei asioita kannata pelätä. Jos ero on molemmista oikea vaihtoehto tai vain toisesta, ei muuta kuin toimeksi.
Kiitoksia vain kaikille tähän mennessä vastanneille. Jotensakin näin olin sitä kuviota hahmotellutkin.
Sen verran vielä siitä kuinka neuvottelu yhteyden puuttuminen, saa sen muuton pois, ja sitä kautta myös koko prosessin alullepanon tuntumaan kuin seinä olisi vastassa.
Nyt kun lähden hakemaan asuntoa itselleni, kunhan saadaan nämä pankki yms. asiat alulle, en tiedä millaista asuntoa haen. Kuten kerroin se kummalle meistä lapset jäävät on täysin auki.
Jos vaimoni ottaa lapset riittäisi minulle esim. kolmio, lapsilla voisi tällöin olla yhteinen huone minun luonani ollessaan. Jos lapset jäävät minulle, täytyy heillä ilman muuta olla omat huoneet, silloin pitäisi tietää etsiä neljää huonetta.
Myös ne minun kuukausituloni perustuvat, toimiessani perinteisessä "duunari" ammatissa, siihen että joudun painamaan pitkiä epäsäännöllisiä työpäiviä. Nyt jos vaimoni ilmoittaa että lapset jäävät minulle, juodun myös hakemaan alaltani uutta työpaikkaa jossa voin tehdä säännöllisempää työpäivää.
Se ja siitä seuraava tulotason aleneminen ei minua pelota, ottaisin lapset ilolla itselleni, mutta juuri tälläiset epätietoiset asiat saavat nimenomaan tämän alun käyntiin saamisen tuntumaan näiden raha ja velkasotkujen lisäksi todella epätoivoiselta, kuten kirjoitin sen lisäksi että pitäisi vielä töistäkin selvityä.
Ero on kuitenkin pantu vireille enkä sitä prosessia enää keskeyttämään ryhdy.
Vaikka yhteiselon päättyminen on minullekkin raskas paikka, tämä itse eron käynnistäminen ja sen kaikki kiemurat ja ongelmat tuntuvat vieläkin raskaammilta.
Lapsille oma huone ei ole välttämätön =) joudut kuitenkin tinkimään asioista eron tullen. Sitä paitsi voihan sitten myöhemmin miettiä mihin muuttaa kun ensin pääsis johonkin.
Naurettavaa porukkaa, mitä parista kiposta. Miten vitussa voi olla noin tyhmiä aikuisia, ettei osaa sopia asioita ilman ulkopuolisia? Meillä ainakin omaisuus laitettiin sovussa jakoon ja maksuista sovittiin keskenämme. Ei tarvittu ulkopuolisia ollenkaan.
Itse lähdin kodin ahdistavasta ilmapiiristä lasten kanssa pariksi päiväksi lomalle ystävien luo. Lapsetkin pääsi siitä tilanteesta pois ja oma ahdistus hiukan hellitti. Kotiin päästyäni tein pesäeron, elelin makuuhuoneessa ja mies omissa oloissaan olohuoneessa. Näin ei niitä yhteentörmäyksiä tullut niin paljon. Pystyttiin asiallisestikin puhumaan ja sopimaan mm. tapaamisoikeuksista.
Eniten huoletti kuitenkin lapset. Oli tärkeää että heillä oli aikaa valmistautua isän poismuuttoon, kun puhuimme asiasta heille rauhallisesti yhdessä. Tärkeää on painottaa että ero ei johdu heistä(vaikka heillä ei olisi syytä näin olettaakaan, mutta pienten lasten päässä tapahtuu asioita mistä meillä aikuisilla ei ole aavistustakaan) ja että molemmat vanhemmat rakastavat heitä ja pidätte edelleen heistä yhdessä huolta. Olisi tärkeää että he eivät joudu luovimaan teidän välissänne. Raha-asiat sun muut ovat mielestäni toissijaisia. Nämä voivat tietysti olla sinulle itsestäänselvyyksiä mutta kirjoitit lähinnä raha-asioista joten..
Kaikkea hyvää ja jaksamista koko perheelle.
"Yhteiset velat on yhteisiä, vaikka on sun kortilla. Eli puolet kodinkonehankintaveloista vaimolle, kuten muutkin velat puolet vaimolle."
1. Yhteiset velat ovat yhteisiä jos ne ovat yhteisiin nimiin otettuja, muussa tapauksessa niitä pidetään puolison henkilökohtaisina. Avioliittolain varallisuusjärjestelmässä puolisoiden omaisuuden ja velkojen erillisyys on ihan lähtökohtaperiaate. Luottokorttivelkaa ei voida pitää avioliittolain mukaisena elatusvelkana, johon liittyy erityissääntelyä.
"Jos kupmikaan ei pysty toista ulos maksamaan, talo myyntiin ... sitten vaan auto myyntiin myös, jos kumpikaan ei pysty sitä itselleen ostamaan."
2. "ulos maksaminen" antaa sellaisen kuvan että tässä oltaisiin jakamassa omaisuutta kahteen pinoon. Siitähän osituksessa ei ole kysymys. Osituksessa on kysymys TASINGON maksajan ja määrän selvittämisestä, ei omaisuuden kaiken omaisuuden "jakamisesta". Vaikka auto ja asunto ehkä saatetaan joutua myymään, ei näitä ole järkevää miettiä ennenkuin laskennallinen ositus on tehty. Tämän jälkeen tasingonmaksuvelvollinen voi sitten harkita että millä tavoin tasinkonsa suorittaa.
"Jos jompi kumpi on vanhemmiltaan saanut avustusta/perinöä/tai on ollut avioon tullessa alkupanosta rahan muodossa, nämä on ko. henkilöiden omaa omaisuutta......"
3. ks. yllä omaisuuden erillisyysperiaattesta. Tietenkin perintö ja lahja (avustus) ovat saajansa henkilökohtaista omaisuutta. Olennainen on kysymys siitä että onko alkup. kysyjän puolisolla avio-oikeus ko. omaisuuteen. Osituksen kannalta on olennaista että onko puolisoilla 1) avioehtosopimusta, 2) oliko testamenttiin tai lahjaan liitetty avio-oikeuden pois sulkevaa ehtoa ?
"Sitten vaan huone kerrallaan sulle/mulle periaatteella isommat tavarat jakoon vaikka tarroilla merkiten. Ja pikku hilpetöörin voi jakaa siten, että samalla tyylillä toinen ottaa toiset lasit ja toinen kahvikupit."
4. Ks. kohta 1, omaisuuden erillisyydestä. Irtain omaisuus on aina lähtökohtaisesti vain jommankumman puolison omaisuutta. Neuvon antaneen esittämän mukaisesti omaisuus jaetaan puolisoiden kesken vain jos kumpikaan ei pysty näyttämään omaisuutta omistavansa. Tapauksessa ainakin osan omaisuuden osalta omistusoikeus lienee kysyjän näytettävissä kuiteilla tms. tositteilla.
"Osituksen voi tehdä itse netin mallin mukaan."
5. Ks. kaikki yllä. Omaisuuden voi toki tehdä "netin mallin mukaan". Tätä ei kuitenkaan kannata tehdä jos aikoo tehdä osituksen avioliittolain mallin mukaan. Osituksessa kumpikin puoliso voi luopua vaikka kaikista oikeuksistaan pätevästi (myös tietämättään oikeuksistaan yhtään mitään) kunhan vain avioliittolain ositussopimukselle asettamaan muotovaatimusta noudatetaan. Esim. viittaamani viestin neuvoilla mentäisiin metsään niin että heilahtaa. Jos tämä ei haittaa ja lopputulos tyydyttää molempia osapuolia, siis myös puoliso suostuu tälllaisen tekeleen allekirjoittamaan, niin ei muuta kuin ositussopimusta tuhertamaan!
Puheyhteys vähätuloiseen vaimoon syntyy taatusti kun otetaan puheeksi pesänjakajan hakeminen ositusta toimittamaan (siitä koituvat kulut). Tästä, ja siitä mistä jutussasi on oikeastaan kysymys, kertoo asianajaja / muu lakimies joka hoitaa perhe- ja jäämistöoikeudellisia asioita. Tässä tapauksessa se on mielestäni erittäin perusteltua, sillä jos puheyhteyttä puolisoon ei ole, ei edes "netin mallin mukaista" ositustekelettä pystytä tekemään. Tuntilaskutus lienee haarukassa 90-150 euroa tunnissa. Asiat kirkastunevat tällaisessa tapauksessa jo varsin lyhyen neuvottelun tuloksena. Yksityiskohtaisia neuvoja en jaksa ko. asiavyyhtiin ruveta netissä antamaan, etenkään kun tällaisella foorumilla asianmukaisetkin neuvot tuppaavat sekoittumaan mutuun. Voi vain ihmetellä että minkä vuoksi jotkut ihmiset jakavat täysin järjettömiä ohjeita tällaisissa paikoissa, vaikka itse tiedostavat etteivät oikeasti aviovarallisuusjärjestelmään lainkaan tunne... Se että "Ositussopimustekeleen" esim. omassa avioerossa on tehnyt yhteisymmärryksessä puolison kanssa, ei tarkoita sitä että henkilö osaisi tehdä avioliittolain mukaisen osituksen. Ja tällaiseen ositukseen neuvoja pyrkivät yleensä kai pyrkivät.
Jaksamista avioeroprosessiin ja yritä myös nauttia keväästä kaiken vaikeuden keskellä!
Ym. viesti viittaa siis nimim. "näin on" viestiin.
Tässäpä kirjoittaa ohjeiden antaja. Meillä ositus meni juuri siten, kuin kirjoitin ja lopputulos oli molempia osapuolia tyydyttävä. Kumpikaan ei ole osituskirjaan enää sen tekemisen jälkeen mitenkään puuttunut. Pääsimme yhteisymmärrykseen kaikesta. Mies maksoi minut ulos talosta kiinteistönvälittäjän hinta-arvion mukaisesti ja auto myytiin ja velat maksettiin pois ensin ja loppu puokkiin. Myös irtaimisto oli hankittu jomman kumman varoilla, mutta katsottiin yhteiseksi omaisuudeksi, kuten luottovelatkin katsottiin perheen elannon tai talon remontin vuoksi otetuiksi ja näin ollen riippumatta velan ottajasta, katsottiin velat yhteisesti vastattaviksi. Tätä mieltä olimme molemmat. Irtaimiston jaossa ja osituksen tekemisessä meillä oli yksi sukulainen mukana, joka puolueettomasti vahti, ettei riitaa mistään tule. Saimme kaikki paperiasiat osituksineen ja irtaimistonjakoineen tehtyä yhdessä päivässä. Samassa tilaisuudessa myös sovittiin lasten tapaamiset ja elatusvelvollisuudet "ulkopuolisen" riidansovittelijan läsnäollessa, mikä henkilö oli juuri tämä sukulaismies. Sitten vaan käytiin vahvistamassa lastenjakajalla nämä lasten huoltoasiat. Kivuton juttu kaiken kaikkiaan. Jonkin verran sain neuvoa eri vaiheisiin tuomariveljeltäni, joka ehdottomasti neuvoi meitä tekemään itse osituksen ja sopimaan lapsista. Hän on ollut oikeudessa "pisteyttämässä" vanhempia ja sanoi tilaisuuden olevan lähes koominen, kun valitaan parempaa vanhempaa. Lisäksi pesänjakan palkkiot on helkkarin isoja. Itekin pystyy normaaliälyisenä kyllä paperit sopimaan. Siinä ei ketään jakajaa tarvita. Mutta tietenkin, jos ite olet joku asianajaja, haluaisit luonnollisesti asiakkaita ja nämä yksinkertaiset neuvot voivat korventaa sinua.
On hienoa että pystyitte miehenne kanssa suhtautumaan järkevästi tilanteeseen ja pääsemään sopimukseen kaikesta. Se osoittaa että olette aikuisia ihmisiä jotka osaavat käsitellä asioita järkevästi jopa avioeroon liittyvän tunnemyrskyn keskellä. Moni ei siihen pysty.
Teidän tilanteesta on kuitenkin erotettava tilanne jossa toinen osapuoli kieltäytyy kaikesta yhteistoiminnasta. Jos arkipäiväisistä asioista puhuminenkaan ei onnistu, niin puolisoiden mielestä tasapuolisen ja oikeudenmukaiselta tuntuvan ositussopimuksen syntyminen on absurdi ajatus. Viha, katkeruus, kateus, mustasukkaisuus ym. negatiiviset tunteet ovat usein mukana avioeroprosessissa. Vaikka näitä tunteita ei voida ihmisiltä kieltää, on yksityisomistukselle perustuvassa varallisuusoikeudessamme oltava jonkinlainen viimeisijainen keino aviovarallisuussuhteiden purkamiseksi. Tämä on silkka välttämättömyys, sillä avioeron jälkeinen "uusi alku elämässä" usein edellyttää selvyyttä taloudellisista suhteista suhteessa ex-aviopuolisoon. Ositus voidaan toki jättää avioeron jälkeenkin tehtäväksi. Tähän kuitenkin liittyy eräitä ongelmia, eikä osituksen roikkumaan jättäminen useinkaan vastaa puolisoiden tarkoitusta. Mikä siis neuvoksi täysin passiiviseksi heittäytyvän puolison kohdalla?
Pesänjakajaa tarvitaan vain n. 1/20 avioerotapauksessa. Lakimiesten apua puolisot tarvitsevat otaksuttavasti huomattavasti useammin. Asiaa on kuitenkin tältä osin mahdotonta tilastoida luotettavasti. On totta, että pesänjakajan toimittama ositus tulee törkeän kalliiksi, ja siksi sillä uhkaaminen usein "pakottaa" puolisot sopimaan osituksestaankin. "Olenko hankala tunneperäisten syiden vuoksi ja kävelen tästä luukusta ulos 5000 euron avustavan juristin palkkiot köyhempänä, vai havahdunko todellisuuteen, ja puhun tulevan ex-puolisoni kanssa niinkuin järkevät aikuiset puhuvat".
Samankaltainen tilanne yksityisen omistusoikeuden näkökulmasta on esim. määräosaisen yhteisomistussuhteen purkamisessa: jos henkilö omistaa metsäpalstan veljiensä kanssa vaikkapa perinnönjaon jälkiseuraksena, on henkilöllä ehdoton oikeus saada määräosainen yhteisomistusoikeus muutettua jakamattomaksi omistusoikeudeksi johonkin yksilöityyn kohteeseen. Ensimmäisenä vaihtoehtona on tietenkin pyrkiä myymään oma omistusosuus veljille. Sopimusta ei kuitenkaan ehkä synny, sillä veljet saattavat olla varattomia tai sitten he arvostavat omistusosuuden arvon aivan liian alhaisiksi markkinahintaan nähden. Jos veljet eivät jostain henkilökohtaisesta syystä suostu sovinnossa tekemään myöskään jakosopimusta jonka perusteella tila jaetaan yhteisomistajien ennalta määriteltyjen rajojen perusteella kullekkin tuleviksi itsenäisiksi tiloiksi (lohkominen on kiinteistönjakotoimituksista halvin), on henkilöllä oikeus hakea tila halottavaksi viranomaismenettelyssä jota kukaan yhteisomistajista ei voi estää paitsi taipumalla sovintoon muiden yhteisomistajien kanssa (halkominen on lohkomiseen verrattuna, ja muutenkin, erittäin kallis kiinteistötoimitus). Jos taas tilan jakaminen useampaa osaan ei ole mahdollista kiinteistöteknisistä syistä edes halkomalla (esim. voimassa oleva kaava estää jakamisen), on kaikilla yhteisomistajilla ehdoton oikeus hakea käräjäoikeudelta uskottu mies hoitamaan kiiteistön myynti (halpaa ei ole tämäkään, mutta ainut vaihtoehto jos halkominen ei ole mahdollista). Tässä myyntitoimituksessa myös yhteisomistajat (veljet) voivat tehdä kilpailevia tarjouksia mikäli he haluavat kiinteistön. Lopputulemana voidaan todeta, että oikeusjärjestys pyrkii turvaamaan jokaiselle rajoittamattoman oikeuden omaisuutensa: yhteisomistussuhteessa oleminen on vapaaehtoista.
Samalla tavoin jokaisella on ehdoton oikeus saada ositus toimitettua avioeronsa jälkeen. Jompikumpi puolisoista on ehkä pettänyt, jättänyt, nimitellyt tai muuten moraalisesti toiminut hylättävällä tavalla. Puolison moraaliin tai tunteisiin perustuva vastaanhangoittelu ei kuitenkaan ikinä saa asettua esteeksi puolisoiden varallisuussuhteiden selvittämiselle (eikä tietenkään vaikuttaa osituksen lopputulokseen ellei osapuoli halua vakaasti oikeuksistaan luopua vaikkapa uskottomuutensa vuoksi). Avioliitto ei ole ikuinen. Avioliiton solmiseen ei tarvita lainkaan harkintaa, vain lyhyen avioesteiden selvittelyn jälkeinen vihkiminen. Samalla tavoin avioero on yksinkertainen hakemusasia johon saatava myöhteinen ratkaisu on puolisoiden subjektiivinen, ehdoton oikeus. Tästä seuraa että myös aviovarallisuussuhteiden selvittely eli ositus on aina saatava suorittaa avioliiton päätyttyä, olipa sitten kysymys jäämistöosituksesta tai avierotapauksesta.
Summa summarum, pesänjakajan hakeminen riidattomassa avioerojutussa on kuin ampuisi tykillä kyyhkystä. Tätä se olisi ollut myös teidän erossa sillä olitte fiksuja ja kykenitte toimimaan yhteistoiminnassa ikävästä tilanteesta huolimatta. Samalla tavoin taloudellisesti epärationaalista olisi hakea halkomista yhteisomistussuhteen purkamiseksi jos hakijan veljet olisivat halukkaita sopimaan omistusosuuden ostamisesta. Paitsi taloudellisesti epärationaalista, on pesänjakajanmääräyksen tai halkomisen hakeminen myös omiaan tulehduttamaan osapuolten välit. Mutta jos osapuolet eivät kykene minkäänlaiseen yhteistoimintaan saati puhumaan keskenään, niin mitä asian viranomaiselvittelystä seuraa muutakuin osapuolten oikeuksien toteutuminen, jos lähtökohdaksi otetaan järkevän neuvotteluyhteyden yrittäminen ja siinä epäonnistuminen? Lopputuloksena on asian päättyminen niin onnellisesti kuin se vallitsevissa olosuhteissa voi päättyä. Äkäiset ex-aviopuolisot voivat yrittää päästä jaloilleen välittämättä toistensa taloudellisista asioista (ainoana rajoituksena lasten elatusasiat), ja riitautuneiden veljien ei tarvitse riidellä siitä että kenen perhe perintönä saatua kesämökkitilaa käyttää kesälomansa milläkin viikolla.
Edellisessä viestissä ilmaisin ehkä itseäni turhan kärkevästi viitatessani yksinomaan annettujen neuvojen virheellisyyksiin. Yritin vain korostaa, että yksinomaan omiin kokemuksiin perustuvien käsitysten jakaminen yleisinä ohjeina on mielestäni vastuutonta. Oman kokemukseni mukaan jalkapohjassa oleva haava paranee desifiointiaineella ja laastarilla. Olisi kuitenkin vastuutonta neuvoa toista laittamaan haavaansa lisää laastaria, jos jalka on jo alkavassa kuoliossa. Kysymys sen oivaltamisesta että milloin on oikea hetki hakea asiantuntevaa ulkopuolista apua. Ottaen huomioon alkuperäisen kysyjän ja tämän vaimon varsin vähäisen varallisuusmassan ei pesänjakajan hakemisessa todennäköisesti ole järjen häivääkään. Jos lukkotilanne jatkuu ja pitkittyy, on ehkä syytä yrittää avata lukkoa siten että joku ulkopuolinen tästä taloudellisesta typeryydestä myös vaimolle viestittää.
Taidan lopettaa keskustelun omalta osaltani tässä keskustelussa. En siis itse vielä ole valmis lakimies saati asianajaja (joita tällä palstalla aniharvoin liikkuu). Aurinkoista kevättä kaikille, nautitaan sadepäivistä riitelemättä!