kertokaa miehet

Olen aivan musertunut..en ymmärrä miksi aina kaikki miesjuttuni kaatuvat muutaman viikon/kk tapailun jälkeen. Aluksi mies on aivan innoissaan ja haluaa nähdä mahdollisimman usein, tekstailee ja kertoo kuinka ihana, mukava jne. olen. Sitten loppuu yhteydenpito tai ainakin vähentyy huomattavasti..aina on joku tekosyy miksi ei voi tavata, silti kuitenkin soitellaan, jos olen itse päättänyt olla ottamatta yhteyttä. En tiedä teenkö sitten aina jotain väärin,sänkyyn en todellakaan hyppää heti ensimmäisellä tapaamisella. Ehkä yritän liikaa..En todellakaan ole mitään ripustautuvaa tyyppiä ja olen urheilullinen, opiskeleva ja töissä käyvä nuori neitokainen, eikä elämäni miesten ympärillä pyöri, mutta masentaa aina, kun ehdin ihastua ja aina käy näin.. Kertoisitteko miehet, että mikä saa teidät perääntymään, jos olette aluksi olleet todella kiinnostuneita?
4985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"sänkyyn en todellakaan hyppää"
"En todellakaan ole mitään ripustautuvaa tyyppiä"

Ehkä annat itsestäsi liiankin viileän kuvan. Kaverit arvelee, ettei sua oikeasti kiinnosta ja alkaa etsiä muualta? Oletko jo kovastikin varovainen ja varautunut miesten suhteen?

Tai sitten arvailen ihan metsän, mutta noin lyhyen selostuksen pohjalta ei syväanalyysiä tehdä.

Äänestä
  • Heput luulee ettei sua kiinnosta...

    Äänestä

Jos uudet tuttavuudet toistavat lähes orjallisesti samaa kaavaa, niin syy voi löytyä miesmaustasi. Ehkäpä sydämesi sykkii juuri sellaisille miehille, jotka käyttäytyvät tällä lailla.

Jos näillä miestuttavuuksillasi ei todellakaan ole mitään yhteistä, niin sitten arvaukseni taitaa mennä pileen, mutta suosittelisin silti, josko yrittäisit kiinnostua vaihteeksi vähän erilaisista miehistä, ja katsoa josko saisit noidankehän murrettua.

Äänestä

Ei siihen ole pelkästään yhtä syytä. Ehkä välillänne on aluksi sellaista jännitystä joka kadotessaan jättää molemmat tyhjän päälle.

itse olen kokenut sen pariinkin kertaan aluksi on ihan kivaa, mut sit kun toiseen tutustuu vähän paremmin ei hän olekaan niin ihmeellinen kuin aluksi kuvitteli. Hänestä voi löytyä joku piirre joka ärsyttää suunnattomasti tai jonka kanssa ei vaan voi olla yhdessä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä mättää? kirjoitti:

Olen aivan musertunut..en ymmärrä miksi aina kaikki miesjuttuni kaatuvat muutaman viikon/kk tapailun jälkeen. Aluksi mies on aivan innoissaan ja haluaa nähdä mahdollisimman usein, tekstailee ja kertoo kuinka ihana, mukava jne. olen. Sitten loppuu yhteydenpito tai ainakin vähentyy huomattavasti..aina on joku tekosyy miksi ei voi tavata, silti kuitenkin soitellaan, jos olen itse päättänyt olla ottamatta yhteyttä. En tiedä teenkö sitten aina jotain väärin,sänkyyn en todellakaan hyppää heti ensimmäisellä tapaamisella. Ehkä yritän liikaa..En todellakaan ole mitään ripustautuvaa tyyppiä ja olen urheilullinen, opiskeleva ja töissä käyvä nuori neitokainen, eikä elämäni miesten ympärillä pyöri, mutta masentaa aina, kun ehdin ihastua ja aina käy näin.. Kertoisitteko miehet, että mikä saa teidät perääntymään, jos olette aluksi olleet todella kiinnostuneita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu