Marin, näyttää hyvälle päältä mutta sisältä silkkoa, suorastaan vastenmielinen. Se on ajan henki, pintakiiltoa ja henkistä tyhjyyttä. Kermavaahtoa ja mansikoita kakan päälle. Marinhan ei oikeastaan ole mikään johtaja, ei yhtäkään johtajan ominaisuutta. Välttelevä, salaileva, äyskivä, diivaileva paperistalukija. Moni pitää pätevänä sen takia, kun poseeraa kansainvälisissä muotilehdissä ja kehuskelee olevansa PM. Nuori nainen, tuo kaikkien taitojen ja tietojen täyttymys. Nykyaikanahan typeryydestä on tullut viisautta ja toisinpäin. Hölmöläisten tarinat alkaa kuulostaa jo vakavalle historialliselle proosalle tämän farssin rinnalla.
Sellainen johtaja kuin kansakin.
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.