Halutessaan Kako olisi voinut kaataa hankkeen, mutta turvautui vasureihin ja liittyi heidän kelkkaan. Että sellaisia venkuloita !
t. haans.sea
t. haans.sea
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kokoomus petti äänestäjänsä.
Kokoomus on oppositiossa ja silti äänesti hallituksen mukana!
Kokoomukselta huonoa oppositio politiikkaa.
MiIllaiset vaikutukset EU:lle koituu, jos tämä paketti kaatuu ja neuvottelut on aloitettava alusta. Nyt vedotaan siihen, että ei Italia mitään tukea tarvitse, ei suostuta, pojat!
Moni muu kurjassa tilanteessa oleva jäsenvaltio tarvitsee, talous on kaikkialla kuralla - niin myös Italiassa, sanokaa mitä sanotte . ja nyt olisi päästävä eteenpäin.
Joka maassa sitten tehdään ne päätökset, joilla maa nousee tai on nousematta, mutta syy huonon talouden jatkumiseen ei sitten enää ole pahansuovan EU:n joka ei auta vaikka voisi .. .kele.
Pulinat pois ja etiäpäin, sanoi se entinen rouvakin.
Kokoomus, Suomen suurin vasemmistopuolue.
Hillotolpalle on nyt tunkua, matti ja maijja - "etätöissä" - seuraa tapahtumia, joista totuutta ei kerrota.
https://mvlehti.net/2021/05/19/eu-komission-suomen-edusto-julkaisi-heti-elvytyspaketti-paatoksen-jalkeen-tiedotteen-yritysverotuksen-hallinnasta/
Eipä siihen mennytkään kuin pari tuntia sen jälkeen kun eduskunnan enemmistö oli hyväksynyt EU:n elvytyspaketin eli tien avaamisen EU-liittovaltioon: ylikansallisten isäntien edusto julkaisi tiedotteen, että Bryssel ottaa hallintaansa yritysverotuksen.
Jaa -äänillä Kokoomus menettää äänestäjiään. Kokoomus hieman viisastui siinä että antoi mahdollisuuden myös Ei - äänille eikä lähtenyt sanktion tielle.
Keskustan ryhmäkuri menee yli, Jaa -ääni ei ole Jumalan sanaa jota olisi tarve kumartaa. Keskustan johdossa on nyt väärät henkilöt.
Keskustan Hoskosta äänestetään tietomäärän ja Eu pakettiin liittyvän kielteisen suhtautumisen takia, mutta ei puolueen takia. Virheen tekee Keskustan johto.
Nyt menee ääniä Keskustalta lisää koska Hoskosta rangaistaan hänen Ei -äänestä tukipakettia vastaan.
Hoskonen ja Kettunen, olisiko aika vaihtaa puoluetta Perussuomalaisiin.