Ainakin minua.
Juutalaiset älykkäin versio ihmisestä.
Juutalaiset älykkäin versio ihmisestä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Niinpä, ympärillä pelkkiä aggressiivisia terroristeja, mutta Israelin pojat vaan kestää. Eipä tuollaisessa Walking Dead ympäristössä ketkään muut olisi selviytyneetkään.
Isis tappoi euroopassa 2015 alkaen satoja ja vammautti tuhansia.
Bataclanin sairaat kidutustapot ei unohdu ikinä Pariisissa
Olivat muslimeita tekijät
Toivottavasti Israel ei nyt jätä hommaa puolitiehen, eli suostu tulitaukoon. Gazassa riittää yhä tapettavia terroristeja. Vain kuollut terroristi on vaaraton.
Jeesus oli juutalainen, mutta juutalaiset eivät ole kristittyjä.
Jos äiti on juutalainen, niin lapsi on juutalainen koko elämänsä.
Juutalaisia lienee noin 16 miljoonaa, joista puolet asuu Israelsissa.
Amerikassa juutalaiset ovat vaikutusvaltaisisa asemissa.
Nauran kun Israel laittaa tulta munille niille wiiiitun ähhhhlämiterroristeille... Ruumiita tulee. Kuolleita terrrrroristeja ei tule ikävä, juu... :-)
T: naurava ateisti
Hamasissa ei ilmeisesti ole kovinkaan kummoisia strategeja. Miten Hamas voi edes kuvitella, että se saavuttaisi yhtään mitään rakettiterrorismillaan? Kun verrataan Hamasin raketteja ja Israelin asevoimien eri aselajien kalustoa ja sen laatua sekä määrää, ei tarvitse olla kummoinenkaan einstein, jotta ymmärtää Hamasin varman häviön, mikäli homma viedään loppuun asti Israelin taholta. Toivottavasti näin käy.
Mutta Suomessa pitää olla vähintään Einstein, että ymmärtää mitä on 1 1.
Netanjahu Marinin tilalle suomessa per heti
Ja Marin Netanjahun paikalle?
Sanna avaa rajat heti kaikille terroristeille ja Israel on mennyttä.
Ei tuo osoita lainkaan älykkäältä toiminnalta israelilaisten kannalta.
Järkevää toimintaa olisi neuvottelut palestiinalaisten kanssa.
Israelin kansalaiset eivät tue maan johtoa. Maahan on ollut mahdotonta muodostaa hallitusta. Israel on ristiriitojen repimä valtio.
Hamasin lahjakkuutta on piiloutuminen siviilien taakse.
Viimeksi kuulemma lastensairaalaan.
Sitä edeltävän kerran kansainvälisen lääkärijärjestön sairalaan.
3000-ohjuksisen kriisin alussa 13-kerroksisen asuintalon keskikerroksiin.
Kumpa tuhoisivat toisensa viimeiseen henkilöön, tulee lisää asuin tilaa.
Kun kaksi Hevosmiestä alkaa tappelun yleensä toinen kuolee.