99 vuotiaana hiljan poisnukkunut Ester Mägi oli viron keskeisiä säveltäjiä mm. viron orkesterimusiikin merkkiteokseksi luokiteltavalla lähinnä uusklassisella sinfoniallaan jonka 3. presto-osaa juuri nyt kuuntelen Spotifysta. Sinfonia tuo hieman mieleen Einar Englundin tyylin. Olisipa monien unohdettujen kotimaistenkin säveltäjien teoksista yhtä kattavia levytyksiä mutta useilta ei ole levytetty ainoatakaan sinfoniaa. Virossa ollaan tässä suhteessa suomea edistyksellisempiä ja avarakatseisempia. Omia suurmiehiä tai tässä tapauksessa naisia ei unohdeta. Pitäisin silti suomalaisen Helvi Leiviskän 3. sinfoniaa edellistä merkittävämpänä sinfoniana.
Ester Mägi
Anonyymi
14126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tajusin myös vasta äsken että Heino Elleriä jonka sinfonisia runoja Ondinekin on levyttänyt pidetään yhtenä viroilaisen musiikin isähahmoista. Taidanpa perehtyä hänen musiikkiinsa seuraavaksi. Nyt kuuntelen Ellerin sinfoniettaa jousiorkesterille joka tuo mieleen tyyliltään sanotaan vaikkapa Erik Fordellin.
Joku kriitikko on letkauttanut että Eller ansaitsisi kokonaislevytyksen mutta samaan hengenvetoon voisi kysyä missäs se Fordellin, Saikkolan, Aaltosen, Tuukkasen, Melartinin ja kumpp. kokonaislevytys viipyy.
Kuuntelen nyt ruotsalaisen Allan Petterssonin elegiaa joka tuo mieleen tyyliltään Toivo Kuulan. Eipä uskoisi.
Nyt kuuntelen virolaisen Eduard Tubinin sinfoniettaa eestiläisiin teemoihin. Hienoa musiikkia. Kyllä virossa osataan kun meillä täällä suomessa unohdetaan kaikki hyvät säveltäjät ja heidän sinfoniansa jonnekin arkistojen kätköihin. Harmittaa.
Nyt mulla menee Tubinin 10. sinfonia säveltäjän sinfonioiden Neeme Järven johtamasta kokonaislevytyksestä, hienoa musiikkia sekin. Herran jestas sentään. Hävettää olla suomalainen kun Saikkolan 10 sinfoniaa makaa ties missä pölyyntymässä.
Suomessa mennään tiukasti kaupallisuuden ehdoilla. Virossa panostetaan enemmän kansallisen kulttuurin ylläpitämiseen.
Ei nyt välttämättä ihan niinkään sillä esim. v. 2019 julkaistiin Erik Fordellin lähinnä pienimuotoiselle musiikille omistettu levy joka sisältää pianomusiikkia, yksinlauluja, kuoromusiikkia ja jousiorkesteriminiatyyrejä muttei tietenkään yhtään sinfoniaa. Levyn musiikillisesti merkittävin anti lienee Kolme jokilaaksokuvaa jousiorkesterille jonka voi kuunnella Spotifysta. Mutta mikä kummallisinta suomalainen Alba Merkki levytti Eduard Tubinin kaikki sinfoniat jotka myös Neeme Järvi on levyttänyt vaikka ne eivät ole yhtään sen parempia kuin esim. Saikkolan sinfoniat vaan voivat olla jopa tätä huonompiakin, mene ja tiedä. Niin että ei täällä kovin tiukasti kaupallisuuden ehdoilla kuitenkaan taideta mennä. On näitä pienimuotoiselle musiikille omistettuja levyjä suomessa ennenkin julkaistu mutta ei juuri yhtään sinfoniaa. Tulee esim. mieleen Saikkolan taannoinen Musiikkia jousille ja Tripartitan levytys. Sekin Albalta jos muistan oikein.
Voi myös olla että levy yhtiöt eivät halua taloudellisten tappioiden pelossa ottaa riskiä ja levyttää jotakin harvoin esitettyä ja unohdettua sinfoniamusiikkia jonka laadusta ei välttämättä ole takeita ettei levy floppaa myös musiikillisesti. Aikoinaan kirjastosta lainaamani Tuukkasen meri sinfonia kuitenkin kesti kuuntelua joistakin pienistä heikkouksista huolimatta ihan eri tavalla kuin jotkin modernimmat Ahon, Rautavaaran tai Segerstamin sinfoniat jotka palautin tuota pikaa takaisin kirjastoon kun meri sinfoniaa pidin lainassa vuosia mutta valitettavasti tuubista tai spotifysta ei voi jostakin syystä kuunnella tuon sinfonian 16 ja puoliminuuttista avausosaa jota siellä ei ole vaikka Finlandia Recordsin levyltä se löytyykin.
Vastaus saattaa sisältyi siihen seikkaan tai piillä siinä että ajatellaan että enemmän on parempi. On pienempi riski levyttää iso nippu pieniä kappaleita joista hyvällä tuurilla useampikin säilyttää tasonsa kuin epäonnistua yhden suuren teoksen kanssa jossa ei ole kuin pari osaa. Kun on paljon pikkukappaleita niin epäonnistumisen riski pienenee kuin jos levytetään vain pari heikkoa sinfoniaa joista ei ole kuulijalle paljon iloa ja kuvitellaan että niihin kyllästyy nopeasti.
Mutta eihän se näin ole. Kyllä sinfoniat ovat usein säveltäjänsä pääteoksina ja keskittyneesti sävellettyinä laadukkaampia jo sinfonisen logiikkansakin ansiosta kuin tilkkutäkkiä muistuttavat pienimuotoiset miniatyyrikappaleet vaikka niitä olisikin monta yhdellä levyllä sillä ei määrä korvaa laatua.
Tuli myös mieleen että sinfonioiden levyttäminen rajaa kuulijakuntaa kun pienimuotoisella musiikilla jonka kuunteleminen ei vaadi niin suurta kärsivällisyyttä on enemmän ystäviä sinfonioiden kuulijakunnan ollessa professionalistisempaa joukkoa suunnattuna vain perehtyneemmälle ja ammattimaisemmalle kohdeyleisölle kun pikkukappaleista pitävät laajemmat kansankerrokset.
Klassisen musiikin levytyspolitiikassa mitä suomalaiseen musiikkiin näemmä tulee pätee 2 iskulausetta: Enempi parempi ja jokaiselle jotakin. Tällä tavoin tavoitellaan laajempaa kohdeyleisöä.
Miksi virolaista historiallista orkesterimusiikkia ja sinfonioita levytetään enemmän kuin vastaavaa suomalaista musiikkia lukuun ottamatta Madetojaa ja Sibeliusta?.
Ehkä nämä tietyt virolaissäveltäjät ovat kuitenkin maailmalla hieman tunnetumpia säveltäjänimiä kuin monet unohdetut suomalaiset niin että heidän musiikkiaan kannattaa levyttää ja heidän sinfonioiden musiikillisen laatuun uskotaan enemmän kuin suomalaisten kollegoidensa. Hataralta tosin tuntuu minusta tämäkin perustelu.
Tutustuin tänään kahteen minulle aiemmin tuntemattomaan virolaissäveltäjin joiden musiikkia on kattavasti levytetty, viron ensimmäiseen ammattisäveltäjään Rudolf Tobiakseen, jonka kuva oli viron 50 euron setelissä ja tunnetuimpia teoksia oratorio Joonan lähettäminen jonka voi kuunnella vaikka tuubista ja sitten Mart Saar, viron Skrjabiniksi luonnehdittu piano-ja laulusäveltäjä jonka liedeistä tehtyä kokonaislevytystä voi kuunnella Spotifysta. Suomessa ei juuri tehdä mitään vastaavaa musiikkipuolella, Jos esim. Saikkola, Aaltonen ja Fordell olisivat ruotsalaisia tai virolaisia säveltäjiä heidän sinfoniansa olisi jo ajat sitten levytetty. Aika ajoin suomessakin tosin julkaistaan laululevyjä kuten Kasken, Kuulan, Melartinin, Lingon, Nummen ym jotka minullakin on hyllyssä.
Levy-yhtiö BISkin on levyttänyt paljon virolaista musiikkia kapellimestarina häärivän Järven johdolla muttei Sibeliusta lukuunottamatta juurikaan suomalaista mitä nyt hieman Kajanusta kuten hänen sinfoniettansakin Vänskän johdolla. Revin pelihousuni jos Saikkolan 12 sinfoniettaa ei lyö Kajanuksen sinfoniettaa musiikillisella laadukkuudellaan laudalta. Sinfoninen runo Aino lienee Kajanuksen merkittävin teos.
Hämmästyttävää, kun kyseessä taas selkeästi on muuan anti-Sibelius-jihadistin avaus, niin odotin että sen lopussa kaikesta maan ja taivaan välillä mikä ehkä on käsitettävissä olevan jotensakin viturallaan syytettäisiin, ei tällä kertaa ehkä niinkään Sibeliusta kuten yleensä, vaan Esterin mahdollisesti säveltäjän urallaan kohtaamista vaikeuksista syyteltäisiin jotakuta Viron paremmista säveltäjistä kuten vaikka Pärt tai Tubin, tai kun kyseessä kumminkin on säveltäjä joka enimmän osan urastaan joutui olemaan ja tekemään Neuvostoliiton kansalaisena, että kaikesta syytettäisiin vaikkapa Shostakovichia, mutta jostain syystä sitäkään ei tapahtunut, eikä ketään oikeastaan syytelty mistään. Eikä näinollen kenenkään teoksiakaan halveerattu yhtään.
"Virossa ollaan tässä suhteessa suomea edistyksellisempiä ja avarakatseisempia."
Ja suomessa ei olla koska Leiviskän(-kin) yllä häilyy unohduksen yö? No maailma on täynänsä säveltäjiä joitten teoksia on tullut kerran tai kahdesti kuunneltua sydän toivoa täynnä että jospa sillä olisi edes yksi semmoinen teos jonka pariin tulisi palattua toistenkin, mutta ei niitä semmoisia säveltäjiä oikein ole. Mutta miksi ei ole?
No tässätapauksessa siksi koska olen epämusikaalinen ja lisäksi kai siksi kun hyvin harva säveltäjistä loppujen lopuksi on säveltäjänä melodikko. ja jos töissään ei melodioita niin miksi tuhlata hänen töitten kuunteluun aikaa?
En mainitse nimiä mutta esimerkiksi Melartin ja oopperansa Aino, se ooppera ei sisällä yhtään laulumelodiaa jolla olisi hittilistoille noustu, ehkä juuri siksi sen oopperan yllä häilyy unohduksen yö. Sen sijaan joka ikisessä oopperassa joka on jäänyt elämään on ainakin se yksi hitti ja opperoitten oopperassa eli Mozartin Taikahuilussa niitä hittejä on noin15 tai ehkä muutama enempikin. Se on ero on unohdetun Melartinin Ainon Ja yhä muistetun Mozartin Taikahuilun välillä että Mozart voittaa lukumäärä kilvan hittimelodioista ainakin 15 - 0.
Joten Leiviskä vs Sibelius ja vain hitit lasketaan. Leiviskä toiveikkaasti arvaan että olisko noin 1 hitti ja Sibelius taitaa olla jopa yli 20 hittiä?
Joten miksi me siis kansakuntana ehkä olemme unohtamassa Leiviskän mutta muistamme Sibeliuksen? Ei aavistustakaan. Tietenkin on tuota pohtiessa hyvä muistaa että miehenä ja hyvän vaimon aviosiippana Sibelius sai sävellellä rauhassa, kun taas Leiviskä perheenäitinä joutui tämän tästä lähtemään pyykille avannolle sen sijaan että olisi sävellellyt kaiket päivät sonaatteja ja sinfonioita, joten asia ei kumminkaan välttämättä ole aivan yksiselitteinen.
On niitä säveltäjiä mielestäni vaikka kuinka paljon joiden pariin on tullut palattua useita kertoja kuten jos kerroinkin sen tarinan kun minulla oli Tuukkasen meri sinfonia kirjastosta lainassa peräti vuosia kiitos sen avausosan melodisen vuolauden ja 3. osan myrskyisyyden kun sen sijaan jonkun Segerstamin, Ahon (vaikka hyönteissinfonia on mainio teos) ja Rautavaaran sinfoniat (Heinisen 3. sinfoniasta pidin enemmän) palautin tuota pikaa takaisin kirjastoon luultavastikin osittain sen riitasointuja sisältävän modernin sävelkielen ja Rautavaaran tapauksessa sen postromanttisen lillunnan takia päätymättömistä melodioista huolimatta.
Ainossa on kyllä kaunis koivu aaria. Leiviskän musiikkia on kyllä nykyaikanakin tuon tuosta soitettu konserteissa viimeksi hänen järkälemäinen pianokonserttonsa jonka voi kuunnella kai areenasta ja vaikuttava 3. sinfonia jota tänäänkin kuuntelin hieman tippa silmässä on levytetty ja sinfonia breviksen ja pianosonatininkin voi kuunnella tuubista. Myös Leiviskän kamarimusiikkia voi kuunnella Spotifysta ja tuubista. En silti usko että hän olisi suurempi säveltäjä ja sinfonikko kuin Saikkola, Aaltonen tai Fordell joiden sinfonioita ei valitettavasti ole levytetty lainkaan vaikka pyrkimyksiä siihen on ollut.
Tuukkasen Meri sinfonian 16 minuuttista melodisesti vuolasta avausosaa aaltomaisessa melodiikassaan ja lähes impressionistisessa pehmeydessään ei voi kuunnella tuubista tai Spotifysta lainkaan.
Mozartin ja Melartin oopperat eroavatkin tyylillisesti toisistaan kuin yö ja päivä Mozartin oopperan edustaessa laulunäytelmänä ajalleen tyypillistä numero oopperaa kun taas Melartinin Aino on tyyliltään jälkiwagnerilainen ooppera jossa käytetään johtoaihetekniikkaa ja pitkiä melodialinjoja. Kyllä nämä postromanttiset säveltäjät ovat poikkeuksetta myös suuria melodikkoja. Helvi oli kontrapunktisesti ajatteleva säveltäjä.
Ei Melartinin Aino oopperaa ole unohdettu sillä vastikäänhän se esitettiin konserttiversiona kansallisoopperassa v. 2017.
Melartinin kalevalaisessa metsässä kuuluu johtoaihetekniikan lisäksi muitakin kaikuja Wagnerista: muinaissuomalaisten merenneitojen laulu vaikuttaa kovin samanlaiselta kuin germaanisten Reinin tyttärien. Wagnerilaista sointia tuo myös aiheissa esiintyvä ylinouseva kolmisointu.
Mutta kun ei ne hitit sinällään ratkaise ja takaa säveltäjän suuruutta ja merkitystä koska populariteetti ei ole tae emotionaalisesta syvyydestä ja voimasta kuten esim. Rossinin tai Johann Straussin kohdalla olemme nähneet. Se että musiikki on hyvin suosittua ei välttämättä merkitse sitä että se samalla olisi jotenkin suurta ja syvällistä kuten Mozartilla ja Beethovenilla. Sibeliuksen musiikki on usein melko heikkoa ja emotionaalisesti köyhää ja tyhjää sen nauttimasta suuresta suosiosta huolimatta varsinkin askeettisissa ja tunnekylmissä sinfonioissaan ja joissakin sinfonisissa runoissaan jotka esim. Melartin ja kumpp. päihittää väkevämmällä emotionaalisuudellaan vaikka on vähemmän suosittua eikä siinä välttämättä ole yhtä paljon hittiainesta. myöskään Tuukkasella, Saikkolalla, Aaltosella, Pesosella, leiviskällä, tai karjalaisella ei ole montaa hittiä mutta näiden sinfoniat ylittävät Sibeliuksen sinfonioiden tunnekylmyyden väkevämmällä emotionaalisuudellaan.