Ajatteleeko nuoret vaikutusta kun törttöilevät liikenteessä humeissa, juovuksissa ja liikaa vauhtia siihen nähden mitä on ajotaidot ja kun ei osaa ennakoida vastaantulevan vauhtiin ohitustilanteissa. Sen lisäksi puhelin vie suuren osan huomiosta.
TOIVOTTAVASTI PIAN TULEE UUSI LAKI VARSINKIN ÖISIIN AJOIHIN.
Surkeaa kun monet kanssaihmiset jäävät vammaisiksi ja jopa koko elämäkseen letkuihin ja vaippoihin näiden onnettomuuksien jälkeen. Joka viikko näitä nuorten aiheuttamia kolareita, ei mitään välitetä kuin vain vauhdin hurmasta muiden ihmisten hengen menon ja loukkaantumisen uhalla
MOOTTORITEIDEN KAAHAILIJAT JA SURU
2
94
Vastaukset
- Anonyymi
Sitä ei voi tietää, ajattelevatko he vaikutusta, mutta vaikuttaa siltä, etteivät paljoa ajattele.
Päihtyneenä ajaminen on aivan järjetöntä touhua. Ja useinhan siinä käy sitten niin, että joku muu kuolee kuin kuljettaja, jos sattuu joku onnettomuus.
Olisi hyvä ajatella, mitä siitä seuraa, kun/jos aiheuttaa jonkun toisen kuoleman.
Tulee vankilakeikka, puhumattakaan mahdollisista loppuelämän henkisistä vaurioista, itsesyytöksistä ym. Sekä myös uhri(e)n omaisten kärsimyksistä.
Ja sitäkin pitäisi ajatella, että pahoista teoista jää jäljet kirjoihin ja kansiin koko loppuelämäksi.
Elämässä voi tulla vaiheita eteen, joissa pengotaan menneisyyttä, ja oivoi, heti nousee vanhat kujeet esiin.
Nuorilla kuljettajilla on ilmeisesti kova tarve näyttää kavereille, että nyt mä osaan ja uskallan, luulevat kenties, että sillä saavat arvostusta kavereilta.
Jos jotain sattuukin, niin kaverit jäävät aika vähiin, eli se siitä arvostuksesta.
Aina kun tulee mieleen tehdä jotain älytöntä, niin kannattaisi edes ensimmäisen kerran miettiä, mitä seuraa, jos " mopo lähtee käsistä ".
Ihan muissakin yhteyksissä, kuin vain tien päällä.- Anonyymi
Lisään edelliseen sen verran. että tuo ei koske ainoastaan nuoria.
Jokaisesta ikäryhmästä löytyy jos vaikka minkälaista kuljettajaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5441782Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84863
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50719- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2697- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?73618- 65533