Suomi kristilliseksi kansallisvaltioksi

Koronapandemia vaan jatkuu. Lopulta huomataan yleisesti se, että koronaa ja muita uhkaavia kulkutauteja vastaan voidaan taistella vain muuttamalla Suomi takaisin kristilliseksi kansallisvaltioksi, jossa rajat ovat pääsääntöisesti kiinni.
7166327
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 716

Vanhimmat

Muuta Lapualle, omiesi joukkoon.

Äänestä
  • Lapualaiset sano itäsuomalaisille; että olkaa vaan luottavaisia, kyllä me tullaan teidät pelastamaan tarvittaessa.

    Äänestä

Ja kirkkovaltuuston Voitto konsultoimaan operaatiota.

Äänestä

Suomen tulevaisuus on kristillinen kansallisvaltio.

1Äänestä

  • Höpöhöpö

    Äänestä


  • Suomi ei ole minkään uskonlahkon omaa aluetta. Täällä on uskonnonvapaus eikä tarvitse uskoa aasialaisiin satuihin jos haluaa päättä ihan itse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on tämä reaalimaailma onneksi kuitenkin toisenlaisen kehityksen suunnassa.

    https://evl.fi/tietoa-kirkosta/tilastotietoa/jasenet

    Joo järkyttävä linkki.
    Kasteessa kersat liitetään seurakuntaan.evl kirkoon veron maksajiksi.
    Suuri evl hörhö koko lapsi kaste.
    Raamattu ei puhu että kirkkoon pieni vauva liitetään kantamaan veroja.
    Erosin kirkosta jo viimme vuonna.Kun isä kuoli oli kaikki palvelut ja haurapaikkakin yhtä kallis kuulut tuohon jengiin tai et.
    Totta voit käydä joululaulut kuulemassa ilman satojen eurojen lisämaksuja.
    eroakirkosta.fi ja pääset irti seinistä ja kalliista systeemistä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo järkyttävä linkki.
    Kasteessa kersat liitetään seurakuntaan.evl kirkoon veron maksajiksi.
    Suuri evl hörhö koko lapsi kaste.
    Raamattu ei puhu että kirkkoon pieni vauva liitetään kantamaan veroja.
    Erosin kirkosta jo viimme vuonna.Kun isä kuoli oli kaikki palvelut ja haurapaikkakin yhtä kallis kuulut tuohon jengiin tai et.
    Totta voit käydä joululaulut kuulemassa ilman satojen eurojen lisämaksuja.
    eroakirkosta.fi ja pääset irti seinistä ja kalliista systeemistä

    No hei, mistä sitten kirkon virkailijoille palkanmaksajia?

    Jos ei lapsesta saa otetta ja varhain, niin eihän se pentele tajua että sen pitää maksaa jotta koko universumin luojan markkinointiosasto pysyisi toimintakykyisenä.

    Etkö tosiaan ymmärrä elämän realiteettejä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi ei ole minkään uskonlahkon omaa aluetta. Täällä on uskonnonvapaus eikä tarvitse uskoa aasialaisiin satuihin jos haluaa päättä ihan itse.

    Mutta kuitenkin Suomi on ja pysyy kristittynä maana.

    Äänestä

Uskonnoista pitäisi luopua välittömästi.

Äänestä
  • Paitsi ei kristinuskosta. Kristinuskosta pitää tehdä voimakkaammin Suomen valtionuskonto.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paitsi ei kristinuskosta. Kristinuskosta pitää tehdä voimakkaammin Suomen valtionuskonto.

    Kaikki uskonnot pitäisi kieltää. Uskovaiset pakkohoitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki uskonnot pitäisi kieltää. Uskovaiset pakkohoitoon.

    Ateismi on pahin uskonto.

    Äänestä

Aloittaja on räkäpersu

Äänestä

Kristillisyydestä en tiedä, mutta rajakontrolli pitäis muuttaa
PALJON ANKARAMMAKSI eli siis tyhjänpäiväiset valtion
rajan ylitykset kiellettäisiin !

Äänestä
  • ei täällä vissiin käsitettä ettei suomi pärjää ilman rajojen auki pitämistä,eurooppalaiset pakit ovat jo sanoneet että tälläkin menolla suomi putoaa kelkasta ja taantuu. se tarkoittaa isojen suomalaisten yritysten massamuuttoa ulkomaille ja massatyöttömyyttä. rukouksillako ajattelitte elää. olen aina tiennyt että etelä-pohjanmaalla olaan yksinkertaisia,jumalaan luottavia työihmisiä mutta pitäs kumminkin käsittää etten se paluu talvisodan aikaan ole mahdollista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei täällä vissiin käsitettä ettei suomi pärjää ilman rajojen auki pitämistä,eurooppalaiset pakit ovat jo sanoneet että tälläkin menolla suomi putoaa kelkasta ja taantuu. se tarkoittaa isojen suomalaisten yritysten massamuuttoa ulkomaille ja massatyöttömyyttä. rukouksillako ajattelitte elää. olen aina tiennyt että etelä-pohjanmaalla olaan yksinkertaisia,jumalaan luottavia työihmisiä mutta pitäs kumminkin käsittää etten se paluu talvisodan aikaan ole mahdollista.

    Tarkoitin lähinnä yksittäisten ihmisten turhanpäivästä ulkomaille

    matkustelua ja lomailua jne. turha jatkuvaa edestakaisin liikkumista

    niinkuin "kiimaiset kollikissat" keväällä ... en toki esim. tärkeää kauppa-

    liikennettä jne ....... !

    kts. esimerkki mitä ulkomailta kulkeutuu yhä enemmän koronan lisäksi :

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007995075.html

    Äänestä

  • Kaikki petsut venäjäälke kauas itään

    Äänestä

  • Persu ajaa pohjois-korean mallia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei täällä vissiin käsitettä ettei suomi pärjää ilman rajojen auki pitämistä,eurooppalaiset pakit ovat jo sanoneet että tälläkin menolla suomi putoaa kelkasta ja taantuu. se tarkoittaa isojen suomalaisten yritysten massamuuttoa ulkomaille ja massatyöttömyyttä. rukouksillako ajattelitte elää. olen aina tiennyt että etelä-pohjanmaalla olaan yksinkertaisia,jumalaan luottavia työihmisiä mutta pitäs kumminkin käsittää etten se paluu talvisodan aikaan ole mahdollista.

    Uskovaiset voivat eristäytyä johonkin saariin. Kirkkouskovaisille ja muille hörhöille omat saaret. Ketkään ei ole niin suvaitsemattomia kuin nämä huuhaata. Raamattua lukevat kuin se kuuluisa piru.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki petsut venäjäälke kauas itään

    Ja vieläkin kauemmas.

    Äänestä

Aloittaja on mitäänsanomaton persun rutku

Äänestä
  • Esson baarin juoppo

    Äänestä

Kristinuskon asemaa on Suomessa vahvistettava, että muita uskontoja ei tule tilalle.

1Äänestä
  • Kaikki uskonnot olisi kiellettävä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki uskonnot olisi kiellettävä.

    muuttakaan vaan etelä-pohjanmaa körtti reservaatiksi ei jää suomi kaipaamaan

    Äänestä

  • Uskomuksien ja uskontojen aika on mennyttä,tulkoon valistuksen aika!

    Äänestä

  • Usko Jeesuksen pelastussanomaan sillä pääset ikuiseen elämään.
    Jeesus sydämesi herraksi, saat iki elämän..

    Äänestä

  • Ilmeisesti on turvallista elää mielikuvitusmaailmassa.

    Äänestä

Islam on nykyään hot, kysykää vaikka hallituksen kiihkomamuttajilta, tytöt ilmeisesti tykkäävät, kun otetaan väkisin veitsi kurkulla.

Äänestä
  • Eikö tällainen "mamutuksesta" vaahtoaminen ala olla jo väsynyttä ja noloa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö tällainen "mamutuksesta" vaahtoaminen ala olla jo väsynyttä ja noloa?

    no mutta hei tämä on etelä-pohjanmaa kaikki tulee myöhässä,aivosolujen toimintakin

    Äänestä

  • Jopa joo. Jäikö lääkkeet ottamatta ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö tällainen "mamutuksesta" vaahtoaminen ala olla jo väsynyttä ja noloa?

    Noloa se on koko ajan ollut ja pahemmaksi menee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    no mutta hei tämä on etelä-pohjanmaa kaikki tulee myöhässä,aivosolujen toimintakin

    Onko niitä aivosoluja ollutkaan ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö tällainen "mamutuksesta" vaahtoaminen ala olla jo väsynyttä ja noloa?

    Erosin kirkosta tuon Päivi Räsäsen jutun vuoksi.
    Eihän se kulkue klaani anna mitään jäsen etujakaan.
    Hsutapsikkakin ksille sama hinta.
    Bonukset on poistettu

    Äänestä

Paras valmistautua elämään kristillisessä kansallisvaltiossa.

Äänestä
  • Älähän valehteleitään kristillisestä kansallisvaliosta. Kysymys ei ole demokratiasta vaan ääriajattelusta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älähän valehteleitään kristillisestä kansallisvaliosta. Kysymys ei ole demokratiasta vaan ääriajattelusta

    Nämä ääriuskovaiset Suomessa vastaa täysin sitä ääri islamilaista suuntaa.

    Äänestä

Aloittaja on onneton persun rutku

Äänestä

Paras keino vastustaa vihervasemmistolaista myyräntyötä ja rappiokulttuurin edistämistä on äänestää Perussuomalaisia.

1Äänestä
  • kristillisen kansanvaltion toitottajat ovat heikkomielisiä yleensä moniongelmaisia jo vähintään kolmannessa polvessa...ja näitä löytyy etelä-pohjanmaalta lukuisia..oho vaijettu salaisuus

    Äänestä

  • Surkeat petsut on kaiken tuho

    Äänestä

  • Ei ikinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kristillisen kansanvaltion toitottajat ovat heikkomielisiä yleensä moniongelmaisia jo vähintään kolmannessa polvessa...ja näitä löytyy etelä-pohjanmaalta lukuisia..oho vaijettu salaisuus

    Sanoisin vielä ,että hulluja.

    Äänestä

  • Ei kun VKK JA ÄÄNET KUULUU

    Äänestä

Suomi, kristillinen kansallistasavalta Pohjois-Euroopassa. Kaunis nimitys. Tulevaisuutta.

Äänestä
  • Mitä höpötät kristillisestä kansallisvaltiosta?? Haluatko natsivalion??

    Äänestä

  • Älähän nyt taas valehtele raamattuvyöhykkeellä tämä itsekkyys sisäänpäin kääntyminen. On ahdistavaa tukahduttavaa. Missään muualla kuin epllä ei tapaa niin syvältä tyhmiä ihmisiä kuin epllä. Koulutustaso on maan huonioin. Eivät ilmeisesti juuri maakunnan ulkopuolella käy eikä varsinkaan Suomen

    Äänestä

  • Niin Suomesta jos tulisi kristillinen kansallisvaltio. Äärikonservatiivinen. Siitähän muodostuisi kuin pohjoi-korea. Kaikki toisenlainen tukahtuisi. Yksipuolue järjestelmä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älähän nyt taas valehtele raamattuvyöhykkeellä tämä itsekkyys sisäänpäin kääntyminen. On ahdistavaa tukahduttavaa. Missään muualla kuin epllä ei tapaa niin syvältä tyhmiä ihmisiä kuin epllä. Koulutustaso on maan huonioin. Eivät ilmeisesti juuri maakunnan ulkopuolella käy eikä varsinkaan Suomen

    Järkyttäviä tyyppejä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä höpötät kristillisestä kansallisvaltiosta?? Haluatko natsivalion??

    Kristillinen kansallisvaltio on natsivaltion vastakohta.

    Äänestä

Meillä on hienoja haaveita tulevaisuudesta. Nykyhetken ymmärtäminen on kuitenkin kaiken a ja o. Nykyisyyden hyvä ymmärtäminen luo pohjan myös tulevan ymmärtämiselle. Terveellä yksilöllä on aina haaveita paremmasta tulevasta. Terve yksilö osaa myös ottaa elämän realiteetit huomioon.

Äänestä

Perussuomalaisuus on täynnä valheita ja vääryytt

Äänestä
  • persujen tv mainos on suhteessa suhteellisen syrjivä..pitäisi poistaa kaikki ulkolaisten pitämät yritykset. eikö nää spedet käsitä että suomen verotuksella ei voi pitää yrityksiä pystyssä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    persujen tv mainos on suhteessa suhteellisen syrjivä..pitäisi poistaa kaikki ulkolaisten pitämät yritykset. eikö nää spedet käsitä että suomen verotuksella ei voi pitää yrityksiä pystyssä

    Kuule ,näillä spedeillä ei ole mitään käsitystä elämästä.

    Äänestä

Kaikki uskonnot, kristinusko etunenässä on kiellettävä ja moisiin satuihin uskovat määrätävä pakkohoitoon. Mielisairaat uskovat satuolentoihi ihan vakavissaan.

Äänestä
  • Suomi on kristitty maa ja sellaisena pysyy. Kristinusko on Suomen valtionuskonto. Kommunistimaat yrittivät hävittää uskonnot, mutta eivät onnistuneet. Lopulta kommunistimaat luhistuivat itse.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi on kristitty maa ja sellaisena pysyy. Kristinusko on Suomen valtionuskonto. Kommunistimaat yrittivät hävittää uskonnot, mutta eivät onnistuneet. Lopulta kommunistimaat luhistuivat itse.

    uskontojen nimissä on aina läpi ajanlaskun tapettu,raiskattu ja poltettu kaupunkeja. lukekaa historiaa. tapahtuu vieläkin...juuri nytkin gaza. koittaa juntit käsittää te ette oikeasti ymmärrä mitä maailmassa tapahtuu on tapahtunut ja tulee tapahtumaan...höpötätte tuota persu mantaraa ja pysytte kehdosta hautaan lakeuksilla

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    uskontojen nimissä on aina läpi ajanlaskun tapettu,raiskattu ja poltettu kaupunkeja. lukekaa historiaa. tapahtuu vieläkin...juuri nytkin gaza. koittaa juntit käsittää te ette oikeasti ymmärrä mitä maailmassa tapahtuu on tapahtunut ja tulee tapahtumaan...höpötätte tuota persu mantaraa ja pysytte kehdosta hautaan lakeuksilla

    Pääkaupungissa ei tiedetä elämän realiteeteista mitään, koska ihmiset eivät tunne toisiaan.

    Äänestä

  • Ja ufoihin ,mikrosiruihin ym.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi on kristitty maa ja sellaisena pysyy. Kristinusko on Suomen valtionuskonto. Kommunistimaat yrittivät hävittää uskonnot, mutta eivät onnistuneet. Lopulta kommunistimaat luhistuivat itse.

    Ihanko totta touho ?

    Äänestä

Kristillinen kansallisvaltio. Se on hieno päämäärä. Siihen tulee pyrkiä.

1Äänestä
  • näen sieluni silmin mihin tämä raamattulakeuden höpötys päättyis "jos" se olisi edes mahdollista. suuryritykset siirtyisivät ruotsiin,saksaan ja aasiaan. valveutuneet ihmiset aloittaisivat muuttoliikkeen perässä.vuosikymmenessä suomen bruttokansantuote puolittuu samoin väkiluku vähenee jo pelkästään syntyvyydenkin takia ja uuden päämisteripuolue persujen joka kieltää ehkäisyn. on kulunut päätöksestä 20v suomen väkiluku on 2,8milj ja maassa ei ole juurikaan teollisuutta,e-u jakaa ruokaapua ja päättänyt tukipaketista koska suomesta on tullut angolan tapainen kriisivaltio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    näen sieluni silmin mihin tämä raamattulakeuden höpötys päättyis "jos" se olisi edes mahdollista. suuryritykset siirtyisivät ruotsiin,saksaan ja aasiaan. valveutuneet ihmiset aloittaisivat muuttoliikkeen perässä.vuosikymmenessä suomen bruttokansantuote puolittuu samoin väkiluku vähenee jo pelkästään syntyvyydenkin takia ja uuden päämisteripuolue persujen joka kieltää ehkäisyn. on kulunut päätöksestä 20v suomen väkiluku on 2,8milj ja maassa ei ole juurikaan teollisuutta,e-u jakaa ruokaapua ja päättänyt tukipaketista koska suomesta on tullut angolan tapainen kriisivaltio.

    Raamatullisuus nostaa alueen arvoa. Raamattuvyöhykkeellä ollaan keskimääräistä ahkerampia ja rehellisempiä. Lapsia syntyy perheisiin enemmän. Maahanmuuttajia tarvitaan vähemmän. Päihdeongelmia on vähemmän. Ihmiset ovat keskimääräistä onnellisempia. Soisi, että koko suomi olisi Raamattuvyöhykettä eikä ainoastaan Pohjanmaa ja Keski-Suomi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raamatullisuus nostaa alueen arvoa. Raamattuvyöhykkeellä ollaan keskimääräistä ahkerampia ja rehellisempiä. Lapsia syntyy perheisiin enemmän. Maahanmuuttajia tarvitaan vähemmän. Päihdeongelmia on vähemmän. Ihmiset ovat keskimääräistä onnellisempia. Soisi, että koko suomi olisi Raamattuvyöhykettä eikä ainoastaan Pohjanmaa ja Keski-Suomi.

    Raamatullisuus ei nosta alueen arvoa päinvastoin. Äärikonservatiivisuus tukahduttaa lopulta kaiken. Kaikki ajautuu umpikujaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raamatullisuus nostaa alueen arvoa. Raamattuvyöhykkeellä ollaan keskimääräistä ahkerampia ja rehellisempiä. Lapsia syntyy perheisiin enemmän. Maahanmuuttajia tarvitaan vähemmän. Päihdeongelmia on vähemmän. Ihmiset ovat keskimääräistä onnellisempia. Soisi, että koko suomi olisi Raamattuvyöhykettä eikä ainoastaan Pohjanmaa ja Keski-Suomi.

    Raamatullisuus laskee alueen arvoa. Kaikki järkevyys kotaoaa. Tyhmyys tiivistyy

    Äänestä

  • Just joo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raamatullisuus nostaa alueen arvoa. Raamattuvyöhykkeellä ollaan keskimääräistä ahkerampia ja rehellisempiä. Lapsia syntyy perheisiin enemmän. Maahanmuuttajia tarvitaan vähemmän. Päihdeongelmia on vähemmän. Ihmiset ovat keskimääräistä onnellisempia. Soisi, että koko suomi olisi Raamattuvyöhykettä eikä ainoastaan Pohjanmaa ja Keski-Suomi.

    Sala ryyppäävät kuin muutkin
    . Eräs kortti sanoi että Jumala antaa uuden vaimon jos nykyinen kuolee lukuisiin synnytyksiin. Herttaista ,eikö ? Näiltä pitäisi poistaa lapsilisät. Me veronmaksajat maksamme näitten kanilaumojen menot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raamatullisuus ei nosta alueen arvoa päinvastoin. Äärikonservatiivisuus tukahduttaa lopulta kaiken. Kaikki ajautuu umpikujaan

    Olet oikeassa.

    Äänestä

  • Aivan näin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raamatullisuus nostaa alueen arvoa. Raamattuvyöhykkeellä ollaan keskimääräistä ahkerampia ja rehellisempiä. Lapsia syntyy perheisiin enemmän. Maahanmuuttajia tarvitaan vähemmän. Päihdeongelmia on vähemmän. Ihmiset ovat keskimääräistä onnellisempia. Soisi, että koko suomi olisi Raamattuvyöhykettä eikä ainoastaan Pohjanmaa ja Keski-Suomi.

    Sulla kun on taito tuolla raamatulla koko ajan huitoa ja olet varman asiantuntija niin vastaatko tyhmälle yksinkertaisen kysymykseen? Mooseksen kirjassa kun lukee näin: "Papit eivät saa ajaa päätään paljaaksi, eivät leikata partaansa sivuilta" Sivuilta ei saa sitä partaa ajaa mutta saako alaosasta klipsaista jos se kasvaa omasta mielestä liian pitkäksi? Mites kun tunnen täysin parrattomia pappeja jotka ajavat koko parran pois ja tekevät näin jumalan tahtoa vastaan, joutuvatko he helvettiin syntisen tekonsa tähden?

    Äänestä

On taas tavattu uusi virusmuunnos, vietnamilainen. Voi olla, että rokotteet eivät siihen tehoa. Siksi tarvitaan muutos kristilliseksi kansallisvaltioksi, jossa rajat ovat pääsääntöisesti kiinni.

1Äänestä
  • kansalaisaloite etelä-pohjanmaan aitaamiseksi . suomen erilliseksi rukous reservaatiksi

    Äänestä

  • Voi hyvä ihme. Muuttakaa johonkin Brasilian viidakkoon inisemästä tollot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kansalaisaloite etelä-pohjanmaan aitaamiseksi . suomen erilliseksi rukous reservaatiksi

    Hyvä ehdotus.

    Äänestä

Varmaan sikapersun unelma. Voiko pahempaa olla puin persun pökäle joka väitää olevansa uskova

Äänestä

Ihanne olisi kristillinen kansallisvaltio, jossa presidenttinä olisi Timo Soini, pääministerinä Päivi Räsänen ja ulkoministerinä Jussi Halla-Aho, Jussi Niinistö puolustusministerinä, ministerisalkkuja voisi antaa myös Peter Östmanille ja Mauri Peltokankaalle.

1Äänestä
  • tuo edellinen sopii varmasti muulle suomelle jos alue rajoittuu etelä-pohjanmaahan. alueella ei ole mitään mitä suomi tarvitsee. ei geologisesti,ei kansaa,ei ilmatietä,ei satamia,ei huoltovarmuutta,ei varuskuntia...turha piste keskellä. perustakaa siis rukoustäplä ja kerätkää kaikki huru-ukot perheineen sinne. toimitamme suomesta ruoka apua kerran viikossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tuo edellinen sopii varmasti muulle suomelle jos alue rajoittuu etelä-pohjanmaahan. alueella ei ole mitään mitä suomi tarvitsee. ei geologisesti,ei kansaa,ei ilmatietä,ei satamia,ei huoltovarmuutta,ei varuskuntia...turha piste keskellä. perustakaa siis rukoustäplä ja kerätkää kaikki huru-ukot perheineen sinne. toimitamme suomesta ruoka apua kerran viikossa.

    Etelä-Pohjanmaa pystyy tuottamaan ruokansa itse, siitä riittää vielä muillekin. Pidetään väki Etelä-pohjanmaalla, niin loppuu etelästä lapset ja työvoima, sääli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etelä-Pohjanmaa pystyy tuottamaan ruokansa itse, siitä riittää vielä muillekin. Pidetään väki Etelä-pohjanmaalla, niin loppuu etelästä lapset ja työvoima, sääli.

    Etelä-Pohjanmaa ja yleensä koko Pohjanmaa ovat Suomen parasta aluetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etelä-Pohjanmaa ja yleensä koko Pohjanmaa ovat Suomen parasta aluetta.

    Olen samaa mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etelä-Pohjanmaa ja yleensä koko Pohjanmaa ovat Suomen parasta aluetta.

    Hahhaa !! Ep on suomen surkkein paikka. Tyhmempiä pässejä kuin missään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etelä-Pohjanmaa pystyy tuottamaan ruokansa itse, siitä riittää vielä muillekin. Pidetään väki Etelä-pohjanmaalla, niin loppuu etelästä lapset ja työvoima, sääli.

    Ep hukkuu omaan ahdasmielisyyteensä oksettava paikka

    Äänestä

  • Joo tosi ihanne. Perustaa kristillinen oksennusvaltio itä-siperiaan ja painukaa syvälle sinne

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo tosi ihanne. Perustaa kristillinen oksennusvaltio itä-siperiaan ja painukaa syvälle sinne

    Ei kun se on perustettu jo tänne. Painu sinä Siperiaan jos ei kiinnosta.

    Äänestä

  • Persut voi perustaa kristillisen kansallisvalion kauas itään. Mädäntykööt sinne

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kun se on perustettu jo tänne. Painu sinä Siperiaan jos ei kiinnosta.

    Hhahhaa älä valehtele . jos sjoella järki pihisee vähänkin ei koskaa

    Äänestä

  • Voi kamala ,mikä uhkakuva.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tuo edellinen sopii varmasti muulle suomelle jos alue rajoittuu etelä-pohjanmaahan. alueella ei ole mitään mitä suomi tarvitsee. ei geologisesti,ei kansaa,ei ilmatietä,ei satamia,ei huoltovarmuutta,ei varuskuntia...turha piste keskellä. perustakaa siis rukoustäplä ja kerätkää kaikki huru-ukot perheineen sinne. toimitamme suomesta ruoka apua kerran viikossa.

    Minäkin olen valmis avustamaan. Lasten takia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etelä-Pohjanmaa pystyy tuottamaan ruokansa itse, siitä riittää vielä muillekin. Pidetään väki Etelä-pohjanmaalla, niin loppuu etelästä lapset ja työvoima, sääli.

    Ei lopu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etelä-Pohjanmaa ja yleensä koko Pohjanmaa ovat Suomen parasta aluetta.

    Alue voi olla hyvä ,mutta iso osa porukasta täysin hörhöjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hahhaa !! Ep on suomen surkkein paikka. Tyhmempiä pässejä kuin missään

    Onneksi minun ei sinne tarvitse mennä. Porukka on siellä homeessa.kuin amishit Usassa

    Äänestä

Etelä-Pohjanmaa on onnellisuuden kehto. Kaukaisuuteen ulottuvat peltolakeudet, joissa viivasuorat sarkaojat. Maineikas historia, kuten Vapaussota, Valkoinen Suomi, Lapuanliike, Nuijasota. Ihmiset ovat ahkeria ja suorapuheisia. Konservatiivisuutta esiintyy myönteisessä mielessä. Kristinusko on arvossaan ym. ym.....

Äänestä
  • Ep in taantumuksen kehto. Koko muu suomi nauraa!!!

    Äänestä

  • Ep on kaukana onnellisuudesta . raamattuvyhykkeen keskus. Äärikonservatiivien paratiisi. Jossa narsimi ja sadismi itää

    Äänestä

  • Etelä-oojanmaa on ääerikonseravatsmin kehto. Järtyttävä ahdasmielisyyss sairaalloinen itsekkyys

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ep on kaukana onnellisuudesta . raamattuvyhykkeen keskus. Äärikonservatiivien paratiisi. Jossa narsimi ja sadismi itää

    Sekä lasten hyväksi käyttö.

    Äänestä

Mahtava, oikein mahtava idea. Kristillinen kansallisvaltio.

Äänestä
  • tälläisten+ideoiden+takia+paikalliset+on+olleetkin+aina+99%+renkipoikia+kun+äly+ei+riitä+johtotasolle

    Äänestä

  • Paskavalio persuille

    Äänestä

  • Kristillinen kansallisvaltio jäämerelle siellä on tilaa ja avuutta

    Äänestä

Kumma, ettei mee jakeluut, että rajat pitää olla kiinni koronapandemian aikan. Nyt lähti korona taas leviämään Suomessa Venäjän matkailun seurauksena. Tästä uutisoitiin jo maailmanlaajuisesti.

Äänestä

Kristillinen kansallisvaltio on pelastuksemme.

1Äänestä
  • muuta itä-siperian auringon alle sinne sä juntti kuulut kristillisen valtio höpötyksen kanssa..lakeuksilla ollaan aina vannottu tuota samaa höpötystä ja kuksittu pimeessä omis porukois..no tulos on näkyvillä sisäsiitoinen porukka..elää auvoista elämää keskenään ja vastustaa kaikkea

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    muuta itä-siperian auringon alle sinne sä juntti kuulut kristillisen valtio höpötyksen kanssa..lakeuksilla ollaan aina vannottu tuota samaa höpötystä ja kuksittu pimeessä omis porukois..no tulos on näkyvillä sisäsiitoinen porukka..elää auvoista elämää keskenään ja vastustaa kaikkea

    Koronaa ei kukisteta, jos rajoja ei laiteta kiinni! Turha väittää muuta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronaa ei kukisteta, jos rajoja ei laiteta kiinni! Turha väittää muuta!

    pitäis oikeen julkistaa näitä junttien mielpiteitä millaisen suomen ne haluis..ympäri suomen. olis äkkiä järjestö pystyssä rajat kii ympäri etelä-pohjanmaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronaa ei kukisteta, jos rajoja ei laiteta kiinni! Turha väittää muuta!

    Etelä-pohjanmaan voi eristää muusta suomesta ja erityisesti seinäjoki voi julistautua omaksi maakseen. Pääsee oikein pöpilä eristäytynään. Kaikki äärikonservatiivit lempipuuhuunsa. Persut ja kristilliset
    Voi muodostaa onnelan jossa kaikki on tukahdutettu

    Äänestä

  • Kristillinen valtio voi toimia siperiassa. Perustakaa sinne onnela. Hyi hitto

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    muuta itä-siperian auringon alle sinne sä juntti kuulut kristillisen valtio höpötyksen kanssa..lakeuksilla ollaan aina vannottu tuota samaa höpötystä ja kuksittu pimeessä omis porukois..no tulos on näkyvillä sisäsiitoinen porukka..elää auvoista elämää keskenään ja vastustaa kaikkea

    Serkut keksii kuin kanit. Siksi porukka vähä älyistä.

    Äänestä

Kristillinen kansallisvaltio, jossa rajat ovat pääsääntöisesti kiinni, on tehokkain tapa torjua koronaa ja muita uhkaavia kulkutauteja. Jos rajat olisivat kiinni, niin uutta korona-aaltoa ei olisi tullut Venäjältä.

Äänestä
  • Hhhahaa!! Kristillinen kansallisvaltio. Joo sulkekaa koko Seinäjoki persustakaa oma valtio. Nyt elämä on avointa ja ihmisillä hyvinvointia. Te haluasitte pimeuttä ja paluuta keski-ajalle. Painukaa nyt sinne siperiaan ikiajoiksi ja pysykää siellä

    Äänestä

Kristillisyys pitää olla näkyvämmin esillä Suomes.

Äänestä
  • se on kaikille vapaaehtoista kuinka sitä harrastaa sen pitäisi täälläkin ihmisten tajuta. moni varmaan täällä kansanvaltiota höpöttävä politrukki persu on silti eronnut kirkosta muutaman satasen takia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    se on kaikille vapaaehtoista kuinka sitä harrastaa sen pitäisi täälläkin ihmisten tajuta. moni varmaan täällä kansanvaltiota höpöttävä politrukki persu on silti eronnut kirkosta muutaman satasen takia?

    Luterilaisesta kirkosta eronnut on voinut liittyä ortodoksikirkkoon, helluntaikirkkoon tai johonkin muuhun kristilliseen yhteisöön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luterilaisesta kirkosta eronnut on voinut liittyä ortodoksikirkkoon, helluntaikirkkoon tai johonkin muuhun kristilliseen yhteisöön.

    onko seinäjoella jo firma joka valmistaa kaikille etelä-pohjalaisille sen mustan puvun,paidan,kravatin,kiiltonahkakengät...naisille se musta mekko ja valkoinen lakki ja kengät..kaikille raamattu. niinkun sillä sipilä porukalla on kyllä me muu suomi rahoitetaan se aita maakunnan ympäri

    Äänestä

  • Ei vaan annataan ihmisille vapaus. Epelle nauretaan kautta Suomen typeriä persun raatoja ja krstilliset omahyväiset pasikaiset perässä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    onko seinäjoella jo firma joka valmistaa kaikille etelä-pohjalaisille sen mustan puvun,paidan,kravatin,kiiltonahkakengät...naisille se musta mekko ja valkoinen lakki ja kengät..kaikille raamattu. niinkun sillä sipilä porukalla on kyllä me muu suomi rahoitetaan se aita maakunnan ympäri

    Pöpi sipilän hallitus persujen kanssa teki valtavasti pahaa suomalaisille. Ihmisille kiristyksiä tulonsiirtoihin kansaeläke laski ensimmäistä kertaa historiassa työaikaa pidennettiin. Lomarahat tingittiin. Järkyttävää
    senkun laitatte vaikka nahkahousut päälle. On aivan oma asia mitä laittaa päälle ja kenen kanssa makaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pöpi sipilän hallitus persujen kanssa teki valtavasti pahaa suomalaisille. Ihmisille kiristyksiä tulonsiirtoihin kansaeläke laski ensimmäistä kertaa historiassa työaikaa pidennettiin. Lomarahat tingittiin. Järkyttävää
    senkun laitatte vaikka nahkahousut päälle. On aivan oma asia mitä laittaa päälle ja kenen kanssa makaa

    Nyt on vielä pahempaa odotettavissa, kun korona-aikana eletään velaksi. Siis valtio ottaa hiviästi velkaa. Ne pitää maksaa tulevina vuosina takaisian. Verot nousee, eläkkeet laskee, hinnat nousevat jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt on vielä pahempaa odotettavissa, kun korona-aikana eletään velaksi. Siis valtio ottaa hiviästi velkaa. Ne pitää maksaa tulevina vuosina takaisian. Verot nousee, eläkkeet laskee, hinnat nousevat jne.

    On siinä huolenaihe senkun rupeat makselemaan valtionvelkaa.

    Äänestä

Delta-muunnos leviää vauhdilla. Nyt viimeistään pitää ottaa lusikka kauniiseen käteen ja ruveta järjestelemään asioita siihen malliin, että Suomesta tulee kristillinen kansallisvaltio, jossa rajat ovat pääsääntöisesti kiinni.

Äänestä
  • Jahas juu seinäjoesta voi tehdä kristillisen kansallisvaltion. Kaikki rajat suljetaan. Ulkomaankauppa tyrehdytetään kaikki vieras aine poistetaan.avioliitot valtion ulkopuolelle kielletään . älä unta ikinä nää.
    Täys mahdottomuus. Perusta se valtio siperiaan ja häivy sinne ikuisesti.

    Äänestä

Puupääpersujen kannatus on nyt kääntynyt selvään laskuun. Suomen ajatteleva kansa kiittää.

Äänestä

Suomesta kristillinen kansallisvaltio. Oikein hyvä idea. Hyvinvointi olisi kunniassa. Pääkaupunki voisi olla joko Seinäjoki tai Lapua.

Äänestä
  • Voi lettas kun on tyhmiä ihmisiä. Maailmassa ei ole yhtäkään kristillistä kansallisvaltiota. Eikä muuten sellainen koskaan tule onnistumaan. Pohjois-korean tapainen äärototalitaarinen valtio

    Äänestä

Rajat pitää olla kiinni, jotta virusmuunnokset eivät leviä Suomeen.

Äänestä
  • Joo äärikonservatiivit voi perustaa kristillisen kansallisvalion siperian aroille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo äärikonservatiivit voi perustaa kristillisen kansallisvalion siperian aroille

    Kristillinen kansallisvaltio perustetaan Suomeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristillinen kansallisvaltio perustetaan Suomeen.

    mä voin perustaa keräyksen että siirretään koko etelä-pohjanmaa pohjois-koreaan siellä on teille tottele maan isää ja rukoile,syö,nuku kun sanotaan....työ maan isälle on ilosi. ei ole muita jumalia kun maan isä- aloitetaan keräys heti sivistyy suomikin,no laitetaan kainuu mukaa,

    Äänestä

  • Rajat kiinni tarkoittaa koko valtion tukahduttamista silloinhan kaikki toiminta pikkuhiljaa lakkaa. Persun oksennus tietysti haluaa veljeillä venäjän kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rajat kiinni tarkoittaa koko valtion tukahduttamista silloinhan kaikki toiminta pikkuhiljaa lakkaa. Persun oksennus tietysti haluaa veljeillä venäjän kanssa

    Niinkin on että avoin reilu kaupankäynti Venäjän kanssa elättäisi Suomen. Pelkästään läheisellä Pietarin alueella asuu enemmän väkeä kuin on koko suomessa. paljonko suomalaistuotteita menisikään kaupaksi Venäjälle, siis vaikka vain kahteen suurimpaan kaupunkiin joissa asukkaita taitaa olla yhteensä 15- 18 miljoonaa? Paljon, on oikea vastaus!
    Autonomian aikana Pietari antoi tuhansille ja taas tuhansille suomalaisille työtä, sotien jälkeen isot rakennusprojektit Neuvostoliitossa työllistivät työttömyydessä rypevän valtion ihmisiä myös tuhansin ja taas tuhansin monta vuotta ja kaikki saivat palkkansakin eikä firmatkaan siinä ihan nollatulosta tehneet.
    Mutta kun se ei käy, se vaan kerta kaikkiaan ei käy...kituutetaan mieluummin maa kuoliaaksi ja jättimäisiin velkoihin jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinkin on että avoin reilu kaupankäynti Venäjän kanssa elättäisi Suomen. Pelkästään läheisellä Pietarin alueella asuu enemmän väkeä kuin on koko suomessa. paljonko suomalaistuotteita menisikään kaupaksi Venäjälle, siis vaikka vain kahteen suurimpaan kaupunkiin joissa asukkaita taitaa olla yhteensä 15- 18 miljoonaa? Paljon, on oikea vastaus!
    Autonomian aikana Pietari antoi tuhansille ja taas tuhansille suomalaisille työtä, sotien jälkeen isot rakennusprojektit Neuvostoliitossa työllistivät työttömyydessä rypevän valtion ihmisiä myös tuhansin ja taas tuhansin monta vuotta ja kaikki saivat palkkansakin eikä firmatkaan siinä ihan nollatulosta tehneet.
    Mutta kun se ei käy, se vaan kerta kaikkiaan ei käy...kituutetaan mieluummin maa kuoliaaksi ja jättimäisiin velkoihin jne.

    Kituutetaan maa kuoliaaksi....

    Etkö ymmärrä tilastoja, pöljä? Suomihan kuuluu melkein mittarilla kuin mittarilla maailman kärkeen, muitten Pohjoismaitten kanssa.

    Äänestä

Telepanimieliset karjukot vaietkoon. Uskonnot on niin passé.

Äänestä

Jos joku vaikka päättäjistä kysyis että minkä vastauksen antasit tähän vaikeaan ongelmaan niin vastaus olisi en minkään. Tai jos vaikka presitentti kysyis että "mitä minä sanon" vastaus olisi en tiedä ei ole mun juttu vastata tommosiin kysymyksiin. Koronan takia kaikki on kiinni tai auki milloin minkäkin syyn nojalla. Aina löytyy jonkun kansallinen oma variaatti jota sitten joukolla ihmetellään ja johon mikään ei tehoa.

Äänestä

Uusimaa siirtymässä leviämisvaiheeseen. Etelä-Pohjanmaa siirtyy kiintymisvaiheeseen. Koronaepidemia vain pahenee, vaikka rokotuksetkin edistyvät. Uudet virusvariantit jo uhkana, vaikka deltavarianttiakaan ei ole selätetty. Koronepidemian nujertamiseksi on ratkaisu. Se on Suomen muuttaminen takaisin kristilliseksi kansallisvaltioksi, jossa rajat ovat pääsääntöisesti kiinni.

Äänestä
  • Tämä kristillisen kansallisvaltion höpöttäjä voi muuttaa pohjois-koreaan siellä totalarismi kukoistaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä kristillisen kansallisvaltion höpöttäjä voi muuttaa pohjois-koreaan siellä totalarismi kukoistaa

    No,+eiköhän+tuo+ole+vain+provo?Eihän+suomalaisista+kristilliseen+jumalaan+usko+kuin+vajaat+25%+ja+osuus+laskee+koko+ajan.Runsaan+vuosikymmenen+kuluttua+alle+50%+kuuluu+ev.lut.+kirkkoon.Kirkon+talous+kriisiintyy.+Uusia+nuoria+päättäjiä+ei+löydy+kirveelläkään,+ja+päättävät+elimet+ukkoontuvat+ja+akkaantuvat+hyvää+vauhtia+ja+jäävät+siksi+yhä+enemmän+kehityksestä+jälkeen.Ei,+kirkon+tulevaisuus+on+todella+heikko.+Kuka+kykenevä+haluaa+sitoutua+tuollaiseen+kriisipesäkkeeseen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No,+eiköhän+tuo+ole+vain+provo?Eihän+suomalaisista+kristilliseen+jumalaan+usko+kuin+vajaat+25%+ja+osuus+laskee+koko+ajan.Runsaan+vuosikymmenen+kuluttua+alle+50%+kuuluu+ev.lut.+kirkkoon.Kirkon+talous+kriisiintyy.+Uusia+nuoria+päättäjiä+ei+löydy+kirveelläkään,+ja+päättävät+elimet+ukkoontuvat+ja+akkaantuvat+hyvää+vauhtia+ja+jäävät+siksi+yhä+enemmän+kehityksestä+jälkeen.Ei,+kirkon+tulevaisuus+on+todella+heikko.+Kuka+kykenevä+haluaa+sitoutua+tuollaiseen+kriisipesäkkeeseen?

    täällä kirjoittajat tuskin tuntevat sitä taustaa mitä kaikkea on aina tehty kristinuskon nimissä?? aloitettu sotia, tapettu erittäin väkivaltaisesti ihmisiä koska he eivät kuuluneet heimoihin. papistoissa on ollut aina eniten seksuaalisia hyväksikäyttäjiä. lukekaa historiaa. valitettavasti tämä on totta vieläkin...ei mikään ole muuttunut 2020 luvullakaan. kuulun kirkkoon mutta elän nykyajassa ja olen naimisissa oleva heteromies joka kunnioittaa kaikkia ihmisiä käyden globaalia bisnestä maailmalla

    Äänestä

Ruotsissa Uppsalassa on havaittu uusi koronaviruksen muunnos. Deltavariantin alavariantti, joka tuli Ruotsiin Espanjassa ja Portugalissa käyneiden matkailijoiden mukana. Koko ajan kehittyy virusvariantteja, jotka pystyvät kiertämään rokotesuojan yhä paremmin ja paremmin.

Äänestä
  • etelä-pohjamaa on ollut aina alue jossa luullaan että kristinusko voittaa kaiken ja se on vaikka hakattu ihmisiin se väärinajattelijat ennen tapettu nykyäänkin hylätään..no nykyään kiihkouskovaiset on jo vähemmistössä itse.tälläisenä hädänhetkenä sitten normi ihmisistä tulee taas...onko se sitten sitä tekopyhyyttä??? kysyn näin aina kirkkoon kuuluneena ihimisenä joka ei vouhkaa asioista

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    etelä-pohjamaa on ollut aina alue jossa luullaan että kristinusko voittaa kaiken ja se on vaikka hakattu ihmisiin se väärinajattelijat ennen tapettu nykyäänkin hylätään..no nykyään kiihkouskovaiset on jo vähemmistössä itse.tälläisenä hädänhetkenä sitten normi ihmisistä tulee taas...onko se sitten sitä tekopyhyyttä??? kysyn näin aina kirkkoon kuuluneena ihimisenä joka ei vouhkaa asioista

    Tulevaisuuden Suomi taitaa todella olla tuollainen kristillinen Suomi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulevaisuuden Suomi taitaa todella olla tuollainen kristillinen Suomi.

    Ei koskaan vaan tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen maa. Äärikonservativisuus johtaa tuhoon

    Äänestä

Aloittaja etkö vieläkään ole Siperiassa painu kuule ja vähän äkkiä Siperiaan perusta sinne ikiajoiksi konservatiivien keskitysleiri. Ja pysy siellä

Äänestä

Rajat pitää olla tiiviimmin kiinni, jotta kulkutaudit eivät leviä. Moraalia kohottava kristillinen kasvatus pitää saattaa takaisin kouluihin ja perheisiin. Sitä on vähennetty liiaksi viime vuosina.

Äänestä
  • huomaa että ed .elää todellakin siellä kristillisen kansanvaltion ajassa ennen talvisotaa..jolloin kulkutaudit elivät. nooh...tänä modernina aikana kun on jo lento ja laiva liikenne leviävät viirukset..ne eivät onnenksi leviä sähköisesti mutta eipä sitä tiedä vaikka joku vielä vahingossa levittäisi niitä esim kirpputorien ym..kautta postitse..?

    Äänestä

  • Kristillisen kansallisvaltion höpöttäjä jatkaa tuota typerää passista perustaja se kansallisvaltion ne Afganistaniin lähtekää heti sinne teillä on tilaus Jopo Jopo!!

    Äänestä

  • Ylläolevalle kristillisenn kansallisvaltion höpöttää lähde jo hemmettiin . Perusta se ihanneleirisi sinne Siperiaan sinne saat lahoa ikiajoiksi

    Äänestä

Rappiolla koko maa. Vihreä rikollisuu rehoittavat. Ulkomaalaiset hoitavat asiansa.
Kuulkaa vasemmistolaiset, juotte vain viinaa ja herrat istutte ravintoloissa aikanne kuluksi, köyhä keitättää pontikkaa ja kiljua juoda kehetätte.
Naiset hienot ja kauniin mageitafiinejä ja viskejä juotte vaan ja kulttuuria, ai että miten se on mahtava mies, osaa ollakin herran lettas sentään, tuo mustalainen kulttuurineuvos, professori Veijo Baltzar sitä kultturia, sitä me ihailemme.

Äänestä

Ylipäätään kristinuskon asioita pitäisi harrastaa enemmän.

Äänestä
  • Joo harrasta sun vaikka millaista kristillistä palvelua mutta pysy omalla tontillasi tai lähde siperiaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo harrasta sun vaikka millaista kristillistä palvelua mutta pysy omalla tontillasi tai lähde siperiaan

    Sinua vissiin pitäisi alkaa evankelioida.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinua vissiin pitäisi alkaa evankelioida.

    Aivan turhaa avankelioida . Se ei johda koskaan yhtään mihinkään. Olen ikuisesti allerginen uskonnoille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo harrasta sun vaikka millaista kristillistä palvelua mutta pysy omalla tontillasi tai lähde siperiaan

    Okei pysy sinäkin omalla tontillasi.

    Äänestä

Seinäjoki voisi olla tämän tulevaisuuden Suomen pääkaupunki.

Äänestä

Seinäjoki olisi sellaisen Suomen pääkaupunki.

Äänestä

Ääliöiden avaruus tämä. Pohjalaisalueen alhaisella koronarokotekattavuudella ja seudun uskonnollisuudella on tekemistä keskenään. Tästä nyt kirjoitetaan mediassa.

Äänestä
  • Mediassa on paljon valesta.

    Äänestä

Ihmiset rupeaa väsymään maskeihin, turvaväleihin ja koko ajan tiukkeneviin rajoituksiin. Rokotukset tehoavat vain puolisen vuotta. Ratkaisu koronaan ja muihinkin vaikeuksiin sekä koko ajan pahenevaan moraalittomuuteen on kristillinen kansallisvaltio. Suomi pitää muuttaa kristilliseksi kansallisvaltioksi.

Äänestä

Seinöjoella kristillisen kansallisvaltion kannatus on maamme suurimpia.

Äänestä
  • Tosiaan sjoelle rajat kiinni ja äärikonservatiivit päättämään. Kaikki näivettyy ja lopulta tuhoutuu

    Äänestä

Mitä pidempään asun Etelä-Pohjanmaalla, sitä enemmän etäännyn kirkosta. Uskonnoista on vain haittaa, uskonnosta riippumatta.

Äänestä
  • Kristinopin opetusta on siis lisättävä.

    Äänestä

se olisi ratkaasu moneen muuhunkin asiaan

Äänestä
  • ihan vapaasti,muualla opetetaan matematiikkaa,kieliä,metallitekniikkaa,ym.. sen nyt ymmärtää täällä halutaan lyödä pää piiloon ja kädet ristiin

    Äänestä

Miten kristinusko suojaa koronalta?

Äänestä
  • Kristinusko suojaa koronalta varsinkin silloin, kun Suomi muutetaan takaisin kristilliseksi kansallisvaltioksi, jossa rajat pidetään pääsääntöisesti kiinni, jolloin ulkomailta ei pääse enää kulkeutumaan tartuntoja. Myös kosteat ravintolaillat bletyksineen ovat kristinuskolle vieraita. Niistä on tullut tartuntoja paljonkin. Kristinuskolle vierasta on myös ylenmääräinen ulkomaanmatkailu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristinusko suojaa koronalta varsinkin silloin, kun Suomi muutetaan takaisin kristilliseksi kansallisvaltioksi, jossa rajat pidetään pääsääntöisesti kiinni, jolloin ulkomailta ei pääse enää kulkeutumaan tartuntoja. Myös kosteat ravintolaillat bletyksineen ovat kristinuskolle vieraita. Niistä on tullut tartuntoja paljonkin. Kristinuskolle vierasta on myös ylenmääräinen ulkomaanmatkailu.

    Katsoa tuo kristillisen kansallisvaltion vaahtoaja voi muuttaa ikiajoiksi Siperiaan. Äärikonservatiivinen kaiken tukahduttava ja näivettävä valtio ei koskaan ole mahdollinen

    Äänestä

Kristinusko antaa voimaa kestää vaikeita aikoja kuten korona-aikoja.

Äänestä

Kansallisvaltio, jossa rajat ovat kiinni, on ainoa keino torjua koronaviruksen leviämistä tehokkaasti. Nyt on löydetty eteläisestä Afrikasta taas uusi virusmuunnos. Israel on maailman tehokkaimmin rokotettu maa, mutta nyt siellä todetaan yli 10 000 koronatartuntaa päivässä. Tehokas rokotesuoja kestää vain puolisen vuotta.

Äänestä
  • kristinuskon nimissä on aina aloitettu ns "suurimmat puhdistukset" jos menee tyhjäpäiden päähän. on pelkkää naiviutta ajatella että sairauksiin auttaa rukoilu tai miekka

    Äänestä

Kyllä se niin on, että kohden kristillistä kansallisvaltiota mennään.

Äänestä

Tuo on totta.

Äänestä
  • Huomataan kun aikuistutaan, että huumeet ja homous eivät tuo onnea. Eikä maahanmuutto anna tyytyväisyyttä. Halutaan etsiä syvällisempiä totuuksia, jotka tuovat onnen ja autuuden. Midän turvamme on ikiaikojen Jumala ja Hänen poikansa Jeesus Kristus.

    Äänestä

Hyvinvointi tulevaisuudessa Seinäjoella edellyttää, että Suomi on kristillinen kansallisvaltio.

Äänestä
  • Ei tule Suomeen kristillistä valtiota vaikka kuinka huutaisitte!!! Katsokaa mitä ääritotalitäärisiä valtioita maailmassa on pohjois-korea sellaistako haette!!!?????

    Kristillinen kansallisvaltion tukahduttaisi kaiken elämän olisi täysin sekasortoinen ilma ihmisoikeuksia. Kauhea ajatuskin

    Äänestä

Alkaa tämä kristillisyydenkin tuputtaminen ahdistaa, kun lukee eri uskontojen aiheuttamista ongelmista maailmassa. Väitän, että tulevaisuudessa parasta tulee olemaan asuminen uskonnoista vapaassa maassa.

Äänestä
  • Sitä on kokeiltu. Ei ollenkaan onnistunut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä on kokeiltu. Ei ollenkaan onnistunut.

    noitavainotkin tuotiin ruotsista eipä sitäkään etelä-pohjalaiset keksiny...rannikkon hörhöt poltti vaan pari noitaa ja rupesivat sitten tekemään bisnestä..vaasan ja kristiinan satamissa..aika oli 1600 lukua..sisämaassa jäi pelko päälle kaikkea uutta kohtaan ja on jatkunut tähän päivään... miksi. noitatuliakin poltetaan vieläkin. vain täällä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    noitavainotkin tuotiin ruotsista eipä sitäkään etelä-pohjalaiset keksiny...rannikkon hörhöt poltti vaan pari noitaa ja rupesivat sitten tekemään bisnestä..vaasan ja kristiinan satamissa..aika oli 1600 lukua..sisämaassa jäi pelko päälle kaikkea uutta kohtaan ja on jatkunut tähän päivään... miksi. noitatuliakin poltetaan vieläkin. vain täällä

    Kun heräännäisyys tuli niin väki viisastui. Paras herätysliike.

    Äänestä

Nyt on jo havaittu ensimmäisenä 2 kertaa rokotettujen ruvenneen saamaan yhä édemmän koronatartuntoja. Vaikka rokote suojaa vakavalta tautimuodolta, niin tartunnan saanut levittää tautia. Siksi paras kulkutauti suoja on kristillinen kansallisvaltio, jossa rajat ovat pääsääntöisesti kiinni.
.

Äänestä
  • kannatan etelä-pohjanmaan aitaamista muulta suomelta

    Äänestä

Eli eristäydytään ja veisataan virsiä. Ei käy.

Äänestä
  • Ei eristäydytä, mutta virsiä veisatahan!!!

    Äänestä

Kyllä näkyy .vai oikein EP erikseen aitaamalla. Tuollaisia mitäänsanomattomia pässejä. Ei aivoja ei mitään tyhjä pää tuollaisilla jotka edes kehtaa tuollaista tuoda julki.
Maailmassa on esimerkkejä tuollaisista valtiosta. Kristillisen kansallisvaltion voi perustaa Siperiaan tai pohjois-koreaan

Äänestä
  • Kristillisessä kansallisvaltiossa on muuten ideaa. Mietitäänpä vain tarkemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristillisessä kansallisvaltiossa on muuten ideaa. Mietitäänpä vain tarkemmin.

    Ei minkään näköistä ideaa

    Äänestä

Persulainen vähäjärkinen aloittaja lähti märehtimään

Äänestä
  • Suomen muuttuminen kristilliseksi kansallisvaltioksi etenee hitaasti, mutta varmasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen muuttuminen kristilliseksi kansallisvaltioksi etenee hitaasti, mutta varmasti.

    Ei tuu koskaan Suomesta kristillistä kansallivaliota. Ei ikinä!! Kuvaavaa on miten seinäjokiset ja epläiset kansanedustajat ovat yksimielisiä vastustamassa tiettyjä asioita!! Eli sjoella epllä vamma on suuri hyi hyi hyi!!

    Äänestä

Islam on voimakkaasti kasvava uskonto ja Suomen ainoa lisääntyvä väestö on ulkomaalaista, joten jollain aikavälillä Suomessakin vallitsee sharian laki, joten julkiset raajojen katkaisut sekä teloitukset tulevat olemaan normaalia lainkäyttöä.

Äänestä
  • Siksi pitää muuttua kristilliseksi kansallisvaltioksi, ettei islamisaatio etene.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksi pitää muuttua kristilliseksi kansallisvaltioksi, ettei islamisaatio etene.

    Pyyhe on heitetty jo aikoja sitten kehään, koska me emme enää lisäänny, jolloin on selvää, että muut täyttävät uskontoineen aukon. Moskeijoita rakennetaan kiihtyvällä tahdilla ja koraanikouluja alkaa syntyä maaseudullekin.
    Edes me vääräuskoiset emme pane tikkua ristiin tällaisen idealismin leviämistä vastaan, vaan päinvastoin edistämme kaikin mahdollisin tavoin mm. palkkaamalla arabiankielisiä opettajia ja virkailijoita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pyyhe on heitetty jo aikoja sitten kehään, koska me emme enää lisäänny, jolloin on selvää, että muut täyttävät uskontoineen aukon. Moskeijoita rakennetaan kiihtyvällä tahdilla ja koraanikouluja alkaa syntyä maaseudullekin.
    Edes me vääräuskoiset emme pane tikkua ristiin tällaisen idealismin leviämistä vastaan, vaan päinvastoin edistämme kaikin mahdollisin tavoin mm. palkkaamalla arabiankielisiä opettajia ja virkailijoita.

    Pääsyyllinen tähän on vihervasemmistolaisuus.

    Äänestä

  • Tämän aloituksen tekijä ripustetaan nosturin nokkaan, kun Allah määrää maassamme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksi pitää muuttua kristilliseksi kansallisvaltioksi, ettei islamisaatio etene.

    Sen valtion voi perustaa Siperian soille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen valtion voi perustaa Siperian soille

    Ei, vaan Suomeen. Suomiesta kristillinen kansallisvaltio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei, vaan Suomeen. Suomiesta kristillinen kansallisvaltio.

    nää kristillisen valtion höpöttäjät on täällä niitä fällyuskovaisia jokka on yön pimeydessä pistelly vehkeitään väärään reikään ja yrittää saada nyt anteeksi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei, vaan Suomeen. Suomiesta kristillinen kansallisvaltio.

    Perustaja se kansallisvaltion luhtamaisemiin joenvarteen

    Äänestä

Koronatapauksissa on taas selkeä kasvu.

Äänestä

Ei koronaa nujerreta, ellei
Suomea muuteteta kristilliseksi kansallisvaltioksi.

Äänestä
  • Nämä konservatiivisen kansallisvaltion höpöttäjät voi perustaa valionsa lantakasalle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nämä konservatiivisen kansallisvaltion höpöttäjät voi perustaa valionsa lantakasalle

    Seinäjoki tulee Suomen kristillisen kansallisvaltion pääkaupungiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seinäjoki tulee Suomen kristillisen kansallisvaltion pääkaupungiksi.

    Kannatetaan!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seinäjoki tulee Suomen kristillisen kansallisvaltion pääkaupungiksi.

    Joo sjoesta uusi pohjois-korea

    Äänestä

Kononatautia ja muitakin uhkaavia kulkutauteja vastaan on paras torjuntatapa se, että Suomi muutetaan kristilliseksi kansallisvaltioksi, jossa rajat ovat pääsääntöisesti kiinni. Vaikka meillä nyt on rokotteita, niin kaikki eivät kuitenkaan tule rokotetuiksi, varsinkaan ulkomailla. Uusia virusmuunnoksia pääsee kehittymään, ja jopa sellaisia virusmuunnoksia, joihin nykyisin tunnetut rokotteet eivät tehoa.

Äänestä
  • Naurettavaa edes puhua kristillisestä kansallisvaltiosta kaiken tukahdutta kammottava valtio olisi hyi hyi hyi!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naurettavaa edes puhua kristillisestä kansallisvaltiosta kaiken tukahdutta kammottava valtio olisi hyi hyi hyi!!

    rukoilemme että saamme kuvun etelä-pohjanmaan päälle...se helpottaa kristillistä kansanvaltiota. ja muuta maailmaa heiltä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    rukoilemme että saamme kuvun etelä-pohjanmaan päälle...se helpottaa kristillistä kansanvaltiota. ja muuta maailmaa heiltä

    Etelä-Pohjanmaa pärjäisi yksinäänkin itsenäisenä tai yhdessä Keski-Pohjanmaan kanssa. Silloin olisi merisatamakin.

    Äänestä

Aloittaja voi muuttaa perunakellariin ja naulata oven kiinni kun raukkaa noin pelottaa.

Äänestä

Etelä-Pohjanmaa siirtyi leviämisvaiheeseen. Ratkaisu koronapandemiaan on kristillinen kansallisvaltio, jossa rajat ovat pääsääntöisesti kiinni. Rokotteilla on tärkeä tehtävä, mutta valitettavasti kaikkia ei voi rokotta, jolloin korona jää jylläämään. Mutta kristillinen kansallisvaltio on ratkaisu tähän pulmaan.

Äänestä
  • mä oon hakenu valtiolta uuden amiksen viereen rakennuslupaa suurmoskeijalle..kuudella tornilla työ aloitetaan joulukuun alussa vaikka lupamenettely olis kesken

    Äänestä

Kaikki uskonnot maailmasa pitäisi kieltää. Maailma olisi paljon parempi paikka.

Äänestä
  • komppaan edellistä...seinäjoki käristeiden kansanvaltioksi

    Äänestä

Suomesta pitää tehdä kristillinen kansallisvaltio, jossa rajat ovat kiinni.

Äänestä
  • Kristilliset voi koota yhteen ja lähettää siperian

    Äänestä

Kristillisessä kansallisvaltiossa ovat rajat kiinni. Ulkomaille ja tänne pääsee vain kahden viikon karanteenien kautta. Rokotuksia ja koronapasseja sekä maskeja tarvitaan alkuvaiheessa. Mutta kun virus on saatu hävitettyä Suomesta, niin elämä palautuu entiselleen. Paitsi että Suomessa on korostetun kristillinen meininki kaikilla elämän osa-alueilla.

Äänestä
  • Hyvä keskitysleiri kristillinen kansallisvaltion heti lantalaan

    Äänestä

Eipä tässä muukaan auta, kun koronaepidemia vaan jatkuu ja jatkuu. Eikä loppua näy. Delta virusvariantti on jo Suomen porteilla. Kristillinen kansallisvaltio, jossa rajat ovat pääsääntöisesti kiinni, on Suomen turva ja tulevaisuuden toivo.

Äänestä
  • Kristillinen kansallisvaltion sjoelle sontasiionin keskipisteeseen. Keskitysleiri tunnelma. Sjoki katoaa kartalta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristillinen kansallisvaltion sjoelle sontasiionin keskipisteeseen. Keskitysleiri tunnelma. Sjoki katoaa kartalta

    Suomen muuttaminen kristilliseksi kansallisvaltioksi on ainoa todellinen poispääsy korona-kurjimuksesta.

    Äänestä

Aloittaja lle Suomi vapaamaaksi kaikki ovet avoimeksi lisää siirtolaisia ja rutkasti . Loppuu kestävyysvajeet ja velkaongelmat Seinäjoen seutu oikein huutaa lisää tulijoita!!

Äänestä
  • Ei vaan pitää tukea perinteistä perhekäsitystä ja lapsiperheitä syntyvyyden lisäämiseksi. Maahanmuuton lisääminen ei ole ratkaiksu Suomelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei vaan pitää tukea perinteistä perhekäsitystä ja lapsiperheitä syntyvyyden lisäämiseksi. Maahanmuuton lisääminen ei ole ratkaiksu Suomelle.

    On kyllä Suomessa ei koskaan lisäännytä siinä määrin kuin pitäis epllä vielä vähemmän

    Äänestä

Pian huomataan, että Suomen kristillinen kansallistasavalta on välttämättömyys.

Äänestä
  • Päinvastoin kristillisen valtion huohottajat painukoon suolle!!!

    Äänestä

  • Varmaan siinä kristillinen kansallisvaltio Suomessa ei tuollaisia kirjoja tehtäis

    Äänestä

Maallistumiskehitys on saatava pysähtymään. Tänään on esimerkiksi pyhäinmiestenpäivä.

Äänestä
  • Päinvastoin äärikonservatiivit saavat häipyä Siperiaan perustakoon sinne soille teltta leirin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päinvastoin äärikonservatiivit saavat häipyä Siperiaan perustakoon sinne soille teltta leirin

    Korona-aika vaan jatkuu. Huomataan yhä enemmän kristillisen kansallisvaltion välttämättömyys, jollaiseksi Suomen pitää tulla.

    Äänestä

  • Sinä voit vaikka multaantua

    Äänestä

Sata vuotta sitten maassamme ollut espanjantauti-pandemia taittui, kun ei matkusteltu juuri minnekään ja turvattiin vahvasti kristilliseen arvomaailmaan. Ja ilman rokotuksia, vaikka niistä kiistattomasti on hyötyä nykyaikana.

Äänestä
  • äärikristilliset on aina levittäneet kaikki kulkutaudit ja vitsaudet .

    Äänestä

  • Kristillisen kansallisvaltion vaatijat heti pohjois -koreaan.
    Sulkekoot itsensä vaikka mihin lantapatteriin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    äärikristilliset on aina levittäneet kaikki kulkutaudit ja vitsaudet .

    Älä lausu väärin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä lausu väärin

    Mitä sinä lausut väärin

    Äänestä

Se ompi ainut tie ulos konakurimuksesta, näin se ompi.

Äänestä

Yksi valtio, yksi kansa, yksi kieli, yksi mieli.

Äänestä

Tämä sopii seinäjokelaisuuteen.

Äänestä
  • Niin tosiaan sopii ramattuvyömykkeelle. Joka on Suomen konservatiisi pesä

    Äänestä

2.Timoteuksen kirje: 3
Katumus, parannuksenteko & kääntyminen tieltänsä
What else

Äänestä

Monelta harmilta ja surulta olisi säästytty niin Seinäjoella kuin muuallakin, jos Suomi olisi kristillinen kansallisvaltio.

Äänestä

Tämä aloittaja se jaksaa pitää pystyssä omaa nk. "keskustelu-ketjuaan" ... !!!

Äänestä

Se oli hyvä asia 60-luvulla, kun oli muutaman kerran vuodessa rukouslauantai. Silloin oli tanssipaikat ja tanssiravintolat kiinni.

Äänestä
  • Voi lettas oikein 60-luvulla. Taidat olla elämässäsi pahasti kierossa elät 60-lukua.

    Äänestä

Kirkko ja uskonnot irti valtiosta!

Äänestä
  • Suomi säilytetään kristittynä maana ja meillä tulee olemaan kaksi valtiokirkkoa. Piste.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi säilytetään kristittynä maana ja meillä tulee olemaan kaksi valtiokirkkoa. Piste.

    Suomi muuttuu koko ajan kristillisyys ja syvä sellainen on mennyttä ikuisesti. Vapaus ja ihmisten välinen välittäminen lisääntyy

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi muuttuu koko ajan kristillisyys ja syvä sellainen on mennyttä ikuisesti. Vapaus ja ihmisten välinen välittäminen lisääntyy

    Ei kristinusko mihinkää katoa. Päinvastoin. Meillä Suomessa vaan pitää pitää huolta kristillisyyden arvostuksesta ja esilläolosta, että meille ei tule islamisaatiota.

    Äänestä

Koronarokotus on hyvä asia. Sehän on myös kristillisen lähimmäisenrakkauden osoitus. Mutta parhaiten osoitat kristillistä lähimmäisenrakkautta, jos rupeat kannattamaan ajatusta tehdä Suomesta kristillinen kansallisvaltio.

Äänestä
  • Näin se on poijat, jotta Suomesta kristillinen kansallisvaltio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin se on poijat, jotta Suomesta kristillinen kansallisvaltio.

    Hhahhaa!! Perustaja se valtiomme Siperian aroille

    Äänestä

  • Ei tarvitse kannattaa mitään. Äärikristilliset voi perustaa valionsa lantakasalle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin se on poijat, jotta Suomesta kristillinen kansallisvaltio.

    keskustelun aloittaja se vasta jaksaa höpöttää !!!

    Äänestä

  • kansalaisaloite;seinäjoki suomen iraniksi, onhan sekin oma uskonnollinen valtio joka ei hyväksy ulkopaikkakuntalaisia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kansalaisaloite;seinäjoki suomen iraniksi, onhan sekin oma uskonnollinen valtio joka ei hyväksy ulkopaikkakuntalaisia

    Kristinusko on vähän eri asia. Siinä naisiakin arvostetaan ja inhimillisyys on kohdallaan.

    Äänestä

Lukekaa Raamattua, veisatkaa virsiä, käykää kirkossa! Älkää unohtako näitä hyviä neuvoja.

Äänestä

Seinäjoesta uusi pääkaupunki Suomelle, kun Suomi on taas kristillinen kansallisvaltio. Muita kieliä puhuvista joka toinen on ilman koronarokotusta.

Äänestä
  • etelä-pohjanmaan turvakodit on täysi kun naisia haukutaan,hakataan ja puukotellaan...ne on ne vanhat kristilliset arvot naisilla ei ole arvoa. minä muutin pois e-p ja vein pitkät sukujuuret omaavan vaimoni mukana eikä hän ole käynyt muuta kun hautaamassa vanhempansa...samoin myös allekirjoittanut. jolla on testamentti ettei minua saa haudata tänne vaijettujen salaisuuksien pitäjään koskaan...tuhkat mereen....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    etelä-pohjanmaan turvakodit on täysi kun naisia haukutaan,hakataan ja puukotellaan...ne on ne vanhat kristilliset arvot naisilla ei ole arvoa. minä muutin pois e-p ja vein pitkät sukujuuret omaavan vaimoni mukana eikä hän ole käynyt muuta kun hautaamassa vanhempansa...samoin myös allekirjoittanut. jolla on testamentti ettei minua saa haudata tänne vaijettujen salaisuuksien pitäjään koskaan...tuhkat mereen....

    Sellaasia pahoja harrastaa vain ne jokka on unohtanu kristilliset arvot. Kristinusko kunniaan takaasin, niin loppuu pahuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sellaasia pahoja harrastaa vain ne jokka on unohtanu kristilliset arvot. Kristinusko kunniaan takaasin, niin loppuu pahuus.

    Pahuus asuu äärikristityissä.jotka muita tuomitsevat ja herjaavat

    Äänestä

  • Koko Suomi nauraa epelle joka on äärikristtyjen kesäpaikka. Solo voi käpertyä itseensä

    Äänestä

Vaarallisempi koronaviruksen omikron-muunnos on rantautunut Eurooppaan Afrikasta. Kristillinen kansallisvaltio pitää rajansa pääsääntöisesti kiinni, jolloin kulkutaudit eivät pääse leviämään. Suomesta pitää pian tehdä jälleen kristillnen kansallisvaltio.

Äänestä
  • Loppujen lopuksi Kristilliset kansallisvaltiot ovat Euroopan pelastus. Ei muuta vaihtoehtoa, kuin että jokainen Euroopan maa muuttuu kristilliseksi kansallisvaltioksi ja pitää rajansa kiinni.

    Äänestä

Kristillisiin arvoihin turvaudutaan sellaisessa kansallisvaltiossa. Koronkakin jäisi tulematta.

Äänestä

Rajoja suljetaan. Hoosiannaa kuunnellaan taloyhtiössä enemmän kuin vuosiin. Keskustellaan enemmän hengellisistä asioista. Ravintolaillat vähenevät ja alkoholinkäyttö supistuu. Kohti kristillistä kansallisvaltiota mennään.

Äänestä
  • Omikron kornonavirusmuunnos ei ainakaan leviäisi Suomeen, jos rajat olisivat kiinni. Vain kahden viikon karanteenin kautta paluu Suomeen sallittaisiin.

    Äänestä

Rajat kiinni ja kansallisvaltio pystyyn. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Kansallisvaltio muuttuu myös koko ajan yhä kristillisempään suuntaan, kuin itsestään. Ei ole muuta järkevää tapaa elää pandemian kanssa.

Äänestä

Se olisi vallan mahtavaa, jos vuoden päästä Suomessa juhlittaisiin itsenäisyyspäivää kristillisenä kansallisvaltiona. Korona ainakin olisi selätetty kristillisessä kansallisvaltiossa.

Äänestä
  • edellinen älypää paljasti aivokapasiteettisa. luultavasti joka vaalman kolkassa on rukoiltu ja paljon myös täällä maailman turvekeskuksessa.mun puolesta saatte olla se rukoilukeskus nyt kun turvehommat loppuu,muu suomi tuskin laittaa vastaan tai paavi kunhan pysytte maakuntarajojen sisäpuolella ja uskotte siihen että sillä pelastutte kaikesta?

    Äänestä

  • Niin silloin juhlittaisiin eristetyssä valtiossa niin kuin pohjois-koreassa. Hyi hitto!!

    Äänestä

Kristillisen kansallisvaltion pääministeri ei lähtisi koronalle altistuneena bilettämään valomerkkiin asti.

Äänestä
  • Älä ny? Ihanko totta? Avaatko vielä aiheesta yhden ketjun tänne kun kukaan ei tästä asiasta tiedä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä ny? Ihanko totta? Avaatko vielä aiheesta yhden ketjun tänne kun kukaan ei tästä asiasta tiedä?

    Realistisesti ajattelevat kannattavat kristillistä kansallisvaltiota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Realistisesti ajattelevat kannattavat kristillistä kansallisvaltiota.

    Realisisesti ajattelevat eivät avaa samasta aiheesta miljoonaa ketjua änne ja jankkaa samaa asiaa koko ajan niin kuin rikkinäinen äänilevy.

    Äänestä

Edelleen nämä sairaat kristillisen valtion höpöttäjät täällä vaahtoaa. Ei tule ei koskaan ei edes sjoella. Mikä teitä estää muutamasta metsään telttaleiri sinne voi aidata vaikka minkälaisen kehän

Äänestä

Mennään koko ajan kohti kansallisvaltiota. Ulkomaanmatkailu on tulevaisuudessa virtuaalimatkailua.

Äänestä
  • Mitä höpötät. Tuommoisen haihattelijan on paras eristää itsensä. Ulkomaanmatka Ilya on ollut aina ja tulee aina olemaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä höpötät. Tuommoisen haihattelijan on paras eristää itsensä. Ulkomaanmatka Ilya on ollut aina ja tulee aina olemaan

    Turha ulkomaanmatkailu pois!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turha ulkomaanmatkailu pois!

    Häivy jo Siperiaan perustamaan se valiosi

    Äänestä

Kristillisessä kansallisvaltiossa ei tarvittaisi koronapassejakaan.

Äänestä
  • Joo ei kotimaassa tosiaan kristillinen valtio olisi äärikonservatiivinen kaiken tukahduttava aivan kuin pohjois-korea. Hyi oksennus

    Äänestä

Nyt on sunnuntaiaamu. Lakeuden Ristin kellot kutsuvat seinäjokekaisia jumalanpalvelukseen. Kuunnella voi Sanaa onneksi myös tiedotusvälineiden kautta. Minkähänlaista olisi elämämme pandemia-aikana, jos internetiä ei olisi keksitty?

Äänestä

Kristilliset arvot saatava näyvämmin esille kaikkialla

Äänestä
  • Ja sinä onneton et edes tiedä, ettei ole olemassa mitään kristillistä moraalia!

    Ja yllätys, yllätys, tuo on ev.lut. kirkon näkemys.

    Revi siitä!

    Äänestä

Aloittaja vois muutta Pohjois- Koreaan. Seillä ei ole rajat auki. Sieltä löytyy taivas maan päältä sinulle.

Äänestä
  • Pohjois-Korean vika on siinä, että se on ateisitinen ja kommunistinen maa. Vasemmistolainen maa.

    Äänestä

Tänään raportoitiin ennätysmäärä tartuntoja.

Äänestä

Jouluna on hyvä ajatella joulun sanomaa, joka kenties tulee toteutumaan paremmin sydämissämme kristillessä kansallisvaltiossa.

Äänestä

Nyt on joulurauha. Kaupungillakin hiljaista. Kuuntelen radiosta hengellistä ohjelmaa ja välillä joululauluja.

Äänestä

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Äänestä
  • Olet rasistinen

    Äänestä

Viisas ajatus tuo kristillinen kansallisvaltio. Siihen kannattaa pyrkiä.

Äänestä

Hevonpaskaa.

Äänestä

Eihän tuosta koronastakaan muuten pääse eroon

Äänestä
  • Perustaja kristillinen valtio vaikka suolle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perustaja kristillinen valtio vaikka suolle

    Seinäjoelle perustaisin kristillisen kansallisvaltion.

    Äänestä

Uskontojen välillä on kovin tappelu.
Miljoonia tapettu uskonnon takia.
Maailmaan on keksitty satoja jumalia.

Äänestä
  • Miesten juttuja nää uskonnot enää .

    Äänestä

  • Kommunismi ja natsisismi tapattanneet vielä paljon enemmän

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kommunismi ja natsisismi tapattanneet vielä paljon enemmän

    suosittelen kaikkia etelä-pohjalaisia kristillisen kansanvaltion höpöttäijiä muuttamaan maahan jota johdetaan todellakin täysin uskonnollisin perustein. uskon että höpötys loppuu suhteellisen äkkiä. allekirjoittanut on ollut töissä lähi-idässä,afrikassa ja aasiassa sellaisissa valtioissa. myös suomessa aikoinaan hengellisillä johtajilla kaikilla tasoilla oli oikeus tappaa,raiskata päättää kuka nai,kenet. kuka omistaa ja mitä- sitäkö tässä nyt sitten halutaan??? suomi takaisin mustalle ajalle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    suosittelen kaikkia etelä-pohjalaisia kristillisen kansanvaltion höpöttäijiä muuttamaan maahan jota johdetaan todellakin täysin uskonnollisin perustein. uskon että höpötys loppuu suhteellisen äkkiä. allekirjoittanut on ollut töissä lähi-idässä,afrikassa ja aasiassa sellaisissa valtioissa. myös suomessa aikoinaan hengellisillä johtajilla kaikilla tasoilla oli oikeus tappaa,raiskata päättää kuka nai,kenet. kuka omistaa ja mitä- sitäkö tässä nyt sitten halutaan??? suomi takaisin mustalle ajalle

    Kristillisin perusten, jos johdetaan maata, kuten Suomeakin on johdettu 1900-luvun lopulle asti, niin se on erittäin hyvä asia. Suomea johdettiin kristillisin perustein aina siihen asti, kun Halonen tuli presidentiksi. Sen jälkeen on kaikki mennyt huonommaksi. Kantaväestön syntyvyys laskee, koululaisten pisa-tulokset laskee, pahoinvointi lisääntyy, huumeiden käyttö lisääntyy, maahanmuutto-ongelmat lisääntyvät, eläkeikiä nostetaan, lasten ja nuorten ongelmat lisääntyvät, polttoaineet kallistuvat ym. Ja nyt vielä korona tuli, joka jatkuu ja jatkuu, kun rajoja ei laiteta kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristillisin perusten, jos johdetaan maata, kuten Suomeakin on johdettu 1900-luvun lopulle asti, niin se on erittäin hyvä asia. Suomea johdettiin kristillisin perustein aina siihen asti, kun Halonen tuli presidentiksi. Sen jälkeen on kaikki mennyt huonommaksi. Kantaväestön syntyvyys laskee, koululaisten pisa-tulokset laskee, pahoinvointi lisääntyy, huumeiden käyttö lisääntyy, maahanmuutto-ongelmat lisääntyvät, eläkeikiä nostetaan, lasten ja nuorten ongelmat lisääntyvät, polttoaineet kallistuvat ym. Ja nyt vielä korona tuli, joka jatkuu ja jatkuu, kun rajoja ei laiteta kiinni.

    edellisellä ei nyt ollut kyllä todellisuudesta mitään käsitystä..onkos törnävällä se kristillisten oma osasto?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristillisin perusten, jos johdetaan maata, kuten Suomeakin on johdettu 1900-luvun lopulle asti, niin se on erittäin hyvä asia. Suomea johdettiin kristillisin perustein aina siihen asti, kun Halonen tuli presidentiksi. Sen jälkeen on kaikki mennyt huonommaksi. Kantaväestön syntyvyys laskee, koululaisten pisa-tulokset laskee, pahoinvointi lisääntyy, huumeiden käyttö lisääntyy, maahanmuutto-ongelmat lisääntyvät, eläkeikiä nostetaan, lasten ja nuorten ongelmat lisääntyvät, polttoaineet kallistuvat ym. Ja nyt vielä korona tuli, joka jatkuu ja jatkuu, kun rajoja ei laiteta kiinni.

    Mielisairaan höpinää. Korona ei uskontorajoja kunnioita.

    Äänestä

Kaikki rokotettava, sitten rajat kiinni -valtion kehittämiseen. Lääketiede ennen kaikkea.

Äänestä
  • Rajat auki ihmisille vapaus niin on ollu ja niin on tuleva. Ei tarvita lisää muureja vaan avoimuutta

    Äänestä

Uskonnot on saatanan keksintö. Niin paljon pahaa saavat aikaan maailmassa. Jos joku mielenvikainen haluaa jotain sairasta kristillisvaltiota, toivoo Suomea pimeälle keskiajalle.

Äänestä

Kristillinen kansallisvaltio on kaikkein paras tulevaisuus maallemme.

Äänestä
  • Sulla on jäänyt levy päälle ja jankutat koko ajan vain yhtä ja samaa. Voit kuule työntää sen kristillisen valtios hanuriisi. Mee mölisemään tonne uskontofoorumille.

    Äänestä

Jotain muutosta nykymenoon pitää saada. Onko se parempi huomen sitten tuollainen valtio. Voisi ainakin kokeilla. Etelä-Pohjanmaalla sitä voisi minusta kokeilla.

Äänestä

Voisi tosiaan kokeilla tuollaista valtiota. Ei tämä nykymenokaan voi jatkua.

Äänestä
  • Näin pois muuttaneen kannatan etelä-pohjanmaan aitaamista ja maakuntavaalien yhteydessä valita maakuntaan oma paavi sekä saatte paaville oman partisaani armeijan hirvimiehistä

    Äänestä

Seinäjoella on suuri kannatus sille, että Suomesta tulee kristillinen kansallisvaltio.

Äänestä
  • Jep jep, pari äänekästä kannattajaa löytyy sillekkin älynväläykselle.

    Äänestä

Miksiköhän minua ei yllättäny se että ne isiksen suomalaismuijat on nimenomaan etelä-pohjanmaalta kotoisin.

Äänestä
  • Lapualaasten jälkelääsiä notta...
    Lyhyt on matka äärestä ääreen.

    Äänestä

Suomesta pitää tehdä kristillinen kansallisvaltio.

Äänestä
  • No rupee sitten tekämään äläkä täällä samaa koko ajan jankuta.

    Äänestä

Rokotusvapaus, uskonnonvapaus jne. Pakko sanan taakse kätkeytyy aina rikos.

Äänestä
  • Vapauspakko, sitähän jotkut vaatii.

    Äänestä

Ote :Blogi: Juha Ahvio, su 23.01.2022 11:39
https://oikeamedia.com/o1-173300
Osa kirjoituksesta:
Bilderberg-ryhmä on organisatorisesti Britannian MI6-tiedustelupalvelun luomus, CFR:n emojärjestö RIIAn eli Royal Institute of International Affairs:n suunnitelmien mukaisesti, ja USA:n CIA:n rahoituksella. NATOn pääsihteerit ovat kautta linjan kuuluneet Bilderberg-ryhmään ja olleet sen valitsemia. Bilderberg-ryhmän perustamiskokouksessa 1954 päätettiin, että Euroopan puolustusyhteisö integroidaan NATOon, joka siis oli perustettu 1949. NATOn oli määrä toimia ratkaisevana välineenä, joka kykenee toimintaan yhtä hyvin poliittisesti, taloudellisesti kuin sotilaallisestikin. NATO sai siis tehtäväkseen kontrolloida Eurooppaa.

Näin Daniel Estulin Bilderberg-ryhmän lähtökohdista. Kirjansa sivuilla 41–43 Estulin tiivistää Bilderberg-ryhmän keskeiset tavoitteet, jotka ryhmä kokouksissan muotoilee käytännön poliittisiksi toimiksi ja delegoi näiden toteuttamisen hallitusten avaintoimijoille, seuraaviin:

Tulee luoda yksi kansainvälinen ja globaali identiteetti. Kansallinen ja kansallisvaltiollinen erilaisuus ja itsenäisyys tulee hävittää. Väestöä on pyrittävä keskitetysti kontrolloimaan. Mielenkontrollilla ja futuristisella teknologialla on tässä avainrooli. Tulee edistää nollakasvuun tähtääviä talouksia ja yhteiskuntia, jotta keskiluokka lannistuisi. Yhteiskunnat tulee proletarisoida – orjuuttaa – Big Bisneksen monopolisoidessa itselleen kaiken omistamisen – Vrt. Great Reset nyt. Kriisi- ja epätasapainotiloja tulee edistää ja pelkotiloja luoda, jotta väestön vastarintakyky heikkenee. Kasvatus tulee ottaa haltuun teknokraattisen asiantuntijaeliitin johdolla. Ulko- ja sisäpolitiikkaa tulee kontrolloida keskitetysti. YK:n asemaa on vahvistettava maailmanhallituksena. On muodostettava isoja kauppablokkeja: Euroopan unioni, NAFTA, Amerikan unioni, jne. Tulee tähdätä globaalin hyvinvointivaltion luomiseen, korporaatiososialistisesti. Tulee luoda yksi globaali oikeusjärjestys ja saattaa se voimaan. NATOa tulee laajentaa ja käyttää sotilaallisena välineenä sekä muodostaa NATOsta maailmanarmeijan ydin.

Näin siis Daniel Estulin esittää Bilderberg-ryhmän strategiset tavoitteet vuonna 2009 ilmestyneessä kirjassaan.

Estulinin esitys NATOn Bilderberg-henkisestä poliittisideologisesta olemuksesta saa tukea CFR:n edustajan Shannon K. O’Neilin 26.4.2020 päivätystä 3-minuuttisesta videoesityksestä ”Does NATO Still Matter?” Council on Foreign Relations:n Facebook-sivulla. Videon mukaan NATOa ei tarvita vain sellaisia atlanttisen yhteisön ulkoisia vihollisia kuten Venäjä, terrorismi ja kyberrikollisuus vastaan, vaan sisäisenä uhkana on myös nouseva kansallismielisyys Unkarissa, Puolassa, Turkissa ja Trump-liikehdinnän muodossa USA:ssa. CFR-O’Neilin mukaan tällaiset kansallismielisyyden edustajat heikentävät – ”are undermining” – NATOn perustuksia sisäisesti.

Kuten varsin selkeästi on siis nähtävissä, Estulinin kirjassaan esittämien Bilderberg-tavoitteiden edistämishankkeet ovat juuri niitä, joista tänäänkin luemme median otsikoista. Näihin otsikkoaiheisiin lukeutuu merkittävästi myös NATO.

Voit kuunnella lisää NATOsta sunnuntaina 23.1.2022 Radio Patmoksen taajuuksilla klo. 18 Ajankohtafoorumin jaksosta ”NATO ja sen tarkoitus?”

Äänestä
  • Usko raamattuun kun menee niin raamatun sanoma korvautuu salaliitoilla.
    Jumala korvautuu Trumpilla ja Jeesus korvautuu Putinilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Usko raamattuun kun menee niin raamatun sanoma korvautuu salaliitoilla.
    Jumala korvautuu Trumpilla ja Jeesus korvautuu Putinilla.

    Ja saatana korvautuu tietysti jollakin seksuaali ja muiden vähemmistöjen asioita ajavalla, mielellään afroperäisellä vihervasemmistolaisella demokraatilla, kuten esim Obamalla.
    tai vähintään nyt edes Haavistolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Usko raamattuun kun menee niin raamatun sanoma korvautuu salaliitoilla.
    Jumala korvautuu Trumpilla ja Jeesus korvautuu Putinilla.

    Sen takia on tärkeää säilyttää kristillisiä perinteitä ja kouluissa kristillistä kasvatusta ja lasten on tärkeää käydä pyhäkoulua. Joulukirkot ja muuta ovat tärkeitä tilaisuuksia, joissa pitää käydä.

    Äänestä

  • Ahvio on totaalisesti kujalla!

    Tai sitten hän vaan laskelmoi, että löytyy tarpeeksi tolloja joilta voi höynäyttää ääniä.

    Vastenmielinen tyyppi!

    Äänestä

Erosin kirkosta sen verohömpän kanssa.
eroakirkosta.fi netissä kävi hyvin.
Ei ole mitään järkeä maksaa veroja antaa satoja euroja vuodessa tietämättä mihin se raha kuluu.
Uskoani vahvisti niistä seinistä eroaminen...

Äänestä
  • maksat sä joka kuukausi palkastas veroa ihan p...... silti ootko laskenu paljon saat kun oot koko elämäs kivittäny valtiolle niitä? kirkossa meet kans naimisiin,kastat lapset,hautaat äitis,isäs,paappas...teet ne kuitenkin vaikka et veroja maksas me muut maksetaan ne sun puolesta nulju....eikä se satasta ole. mutta jos sun elämä on siitä kiinni etä pysty maksaa enää velka bemaris lyhennyksiä ja muijas permanenttiä oo maksamatta kirkollisvero. ja nuku yös hyvin ja äänestä persuja

    Äänestä

  • elämäsi huonoin ratkaisu on erota kirkosta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    maksat sä joka kuukausi palkastas veroa ihan p...... silti ootko laskenu paljon saat kun oot koko elämäs kivittäny valtiolle niitä? kirkossa meet kans naimisiin,kastat lapset,hautaat äitis,isäs,paappas...teet ne kuitenkin vaikka et veroja maksas me muut maksetaan ne sun puolesta nulju....eikä se satasta ole. mutta jos sun elämä on siitä kiinni etä pysty maksaa enää velka bemaris lyhennyksiä ja muijas permanenttiä oo maksamatta kirkollisvero. ja nuku yös hyvin ja äänestä persuja

    En ole mennyt kirkossa naimisiin vaan maistraatissa. Ja kun ei kirkkoon kuulu, riittää kun lapsen nimen ilmoittaa maistraattiin, ei siihen mitään rituaaleja tarvita. Ja sukulaiset on kaikki polttohaudattu ja tuhkat ripoteltu uurnalehtoon ja sama tullaan tekemään myös minulle niin että älä sure, en rasita sitä sinun turhaa kirkkoasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    elämäsi huonoin ratkaisu on erota kirkosta

    Paras päätös koskaan. Kirkot vain nyhtää rahaa hölmöiltä satuolentoihin uskovilta.

    Äänestä

  • Voin+kertoa+minne+aikaisemmin+maksamasi+verot+menivät:75-80%+on+mennyt+kirkon+armottoman+byrokratian+pyörittämiseen.+N.+10%+on+mennyt+sellaiseen,+jota+jotenkuten+voisi+kutsua+hyväntekeväisyyteen.Tosin+osa+'hyväntekeväisyydestä'+tehdään+kiillottaakseen+imagoaan.Kirkon+kassojen+kautta+kulkee+yli+1+000+000+000€+vuodessa.+Aika+paljon+hengelliselle+toimijalle...Ja+kansa+vaan+jatkaa+maksamista...Mutta:+Ei+se+ole+tyhmä+joka+pyytää,+vaan+se+joka+maksaa.+Ja+varsin+tyhmä+on+se+joka+maksaa+sellaisesta+jota+ei+käytä!

    Äänestä

Uskonnot on lähinnä miesten touhuja nykyjään. Eroakirkosta.fi .

Äänestä

ON suomalaiset rappeutuneet ja moraalisesti alas painuneet.Monikansallisuuden
myötä siintä on tullut Somora ja Kommora syntisyydessään.
VIELLÄ tuulee aika että huudatte Jumalaa Jeesuksen Kristuksen nimeen
teitä auttamaan tästä maailman pahuuddesta,

Äänestä
  • Sekopään horinaa. Olet kyllä varoittava malliesimerkki siitä miksi kirkoista ja uskonnoista haluaa pysyä kaukana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sekopään horinaa. Olet kyllä varoittava malliesimerkki siitä miksi kirkoista ja uskonnoista haluaa pysyä kaukana.

    Ja malliesimerkki niistä, jotka siellä vielä makoilevat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja malliesimerkki niistä, jotka siellä vielä makoilevat.

    No, sen verran pitää vetää takaisin, että löytyyhän sieltä toki muunlaisiakin.

    Äänestä

Kristinuskon pitää olla tärkeimmällä sijalla jokaisen elämässä.

Äänestä
  • älä sitte käy meidän sote sairaalas. perusta oma kristillinen piikkivapaa telttasairaala ylistaroon

    Äänestä

Se aika on ainakin ohi, kun lähdetään äkkilähtölomalle viikonlopuksi vaikkapa Pariisiin.

Äänestä
  • valtio on kuulemma antanut savolle ja etelä-pohjamaalle rahoitusta että saadaan niuvaniemeen ja törnävälle lisäosastot kun vapaana on molemmissa satoja suljettua tarvitsevaa ..

    Äänestä

Ei ainakaan vihervasemmistolaista
Suomea.

Äänestä
  • Eikä todellakaan ke'ko'persuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä todellakaan ke'ko'persuutta.

    Raamatun totuudet pysyvät ja säilyvät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raamatun totuudet pysyvät ja säilyvät.

    Tuomarit 1:19
    Ja Herra oli Juudan kanssa, niin että hän sai haltuunsa vuoriston; sillä hän ei kyennyt karkoittamaan niitä, jotka asuivat tasangolla, koska heillä oli raudoitettuja sotavaunuja.

    Herra ei pärjää viholliskansalle kun niillä oli rautahevosia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raamatun totuudet pysyvät ja säilyvät.

    Mitä se Raamattu sanoo ke'ko'persuudesta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuomarit 1:19
    Ja Herra oli Juudan kanssa, niin että hän sai haltuunsa vuoriston; sillä hän ei kyennyt karkoittamaan niitä, jotka asuivat tasangolla, koska heillä oli raudoitettuja sotavaunuja.

    Herra ei pärjää viholliskansalle kun niillä oli rautahevosia.

    Surkea Herra kun ei muutamalle rautahevoselle pärjää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuomarit 1:19
    Ja Herra oli Juudan kanssa, niin että hän sai haltuunsa vuoriston; sillä hän ei kyennyt karkoittamaan niitä, jotka asuivat tasangolla, koska heillä oli raudoitettuja sotavaunuja.

    Herra ei pärjää viholliskansalle kun niillä oli rautahevosia.

    Aika heppoiset on herran konstit kaikkivaltiaaksi.

    Äänestä


  • Anonyymi kirjoitti:

    Raamatun totuudet pysyvät ja säilyvät.

    No tässä sinulle raamatun totuutta. Hakkaatko sinäkin orjiasi hengiltä kunhan orja vain ensin kituu? Aivan sairasta tekstiä.

    2. Moos. 21:15, 21:20-21 Jos mies lyö orjaansa, hänellä on siihen täysi oikeus (vaikka orja kuolisi lyönnistä, kunhan ensin kituu yli 2 päivää).

    Äänestä

Suomen tulevaisuus on kristillinen kansallisvaltio.

Äänestä
  • Voipi olla, mutta siihen menee vielä pari kolme tuhatta vuotta, siis vähintään, voi mennä enemmänkin.

    Äänestä

Tuomiorovasti Simo Peuraa haastetellaan Jyväskylään muuttonsa keskellä . – Tällä alueella uskonnon merkitys on iso ihmisille. Yhteiskunnan asenne on kuitenkin tällä vuosituhannella muuttunut uskontovastaiseksi. Kyse on laajemmasta ilmiöstä, jossa vakiintuneet instituutiot joutuvat kriittisen tarkastelun kohteeksi." Uskontovastaisiksi ovat muuttuneet varsinkin tytöt ja naiset. Eipä ihme. Jumalasta on tehty mies siksi, että uskonto pönkittäisi patriaalisen vallan tarpeita. Näinpä.

Äänestä
  • Mun puolestani pojat saa ihan vapaasti keulia keskenään.

    Äänestä

  • Suuri häpeä tuo on naisille.

    Äänestä

Uskonnon varjolla toimivat myös pedofiilit tms. seksuaalisesti kieroutuneet, käytännössä aina miehet. Uutisia luetaan jatkuvasti edelleen mm. lestadiolaisista ja katolisista "papeista".

https://yle.fi/uutiset/3-12285776

Äänestä
  • Kristinuskon varjolla on tapahtunut myös pahaa. Mutta eniten pahaa maailmassa ovat saaneet aikaan kristinuskovastaiset ja yleensä uskontovastaiset ideologiat, kuten kommunismi ja natsismi kansanmurhineen ja sotaintoiluineen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristinuskon varjolla on tapahtunut myös pahaa. Mutta eniten pahaa maailmassa ovat saaneet aikaan kristinuskovastaiset ja yleensä uskontovastaiset ideologiat, kuten kommunismi ja natsismi kansanmurhineen ja sotaintoiluineen.

    Eniten pahaa maailmassa ovat saaneet aikaan miehet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristinuskon varjolla on tapahtunut myös pahaa. Mutta eniten pahaa maailmassa ovat saaneet aikaan kristinuskovastaiset ja yleensä uskontovastaiset ideologiat, kuten kommunismi ja natsismi kansanmurhineen ja sotaintoiluineen.

    Mutta kannattaa pitää mielessään, ettei noita ole aiheuutaneet tai kannattaneet vapaa-ajattelijat ja humanistit.

    Jos haluat tukea työtä paremman maailman puolesta, voit pienellä panoksella kannattaa noita järjestöjä, liittymällä jäseneksi.

    Kiitos!

    Äänestä

Suomesta on tehtävä kristillinen kansallisvaltio.

Äänestä

Mahdollisuus on myös perustaa naisten oma kristillinen kirkko. MIehiä voitais toki ottaa kaffitus- tai siistimishommiin mutta valvotusti.

Äänestä
  • Sellainen mahdollisi on myös kristillisessä kansallisvaltiossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sellainen mahdollisi on myös kristillisessä kansallisvaltiossa.

    Ei ole, Raamattu kieltää.

    Äänestä

Noin+70+prosenttia+suomalaisista+on+kristittyjä.+Lapsista+noin+60+%+kastetaan.+Tällä+hetkellä+kirkossa+ennakoidaan,+että+seuraavalla+vuosikymmenellä+kastettujen+määrä+laskee+alle+40+prosenttiin+syntyneistä,+kertoo+Kirkon+tutkimuskeskuksen+vs.+johtaja,+Veli-Matti+Salminen.+Nykyään+lapsia+halutaan+kasvattaa+avoimessa+ympäristössä+ja+ajattelemaan+itse.+Asioita+ei+enää+välitetä+tehdä+vain+sen+vuoksi,+että+ennen+niin+on+ollut+tapana.+Maailma+kun+on+muuttunut+ja+muuttuu+koko+ajan.+Hyväksikäyttöä+on+liikaa+joka+asiassa.+Kirkko+koetaan+patriarkaaliseksi+muisnaisjäännökseksi.

Äänestä
  • Hyvä näin. Kirkot on täysin turhia.

    Äänestä

Uskonnot on maailman syöpä. Kirkot keräävät rahaa pohjattomaan kassaansa ja mm katoliset papit ovat pedofiilejä kun seksuaalisuus on heiltä muuten kielletty. Aivan sairasta touhua. Kai ne saavat jumalansa silmissä hirvittävät tekonsa anteeks si kun vaan uskovat jeesukseen ja rukoilevat. Perseestä.

Äänestä
  • Niin kuin yllä mainitsin, kirkon kassavirta on vuosittain n. 1 000 000 000€.

    Hesarin 4 vuotta sitten tkemän tutkimuksen mukaan "Kirkon nykyinen omaisuus on pääasiassa Suomen noin 400 seurakunnan hallussa. Niiden yhteen lasketun omaisuuden tasearvo on 3,4 miljardia euroa, josta noin puolet on erilaisia rakennuksia. Todellisuudessa omaisuuden arvo lienee huomattavasti suurempi, koska monet varallisuuserät on kirjattu taseeseen hankintahintaan tai vanhaan nimellisarvoon."

    Ja nyt ne itkevät, että rahat uhkaavat kohta käymään vähiin...
    On se kummallista porukkaa. Pääjehuilla pitää olla tuhansien eurojen vermeet päällä kun höynäyttävät kansaa. Kun sanan sisällössä ei ole kehumista, on sentään vaatteet oltava viimeisen päälle, verovaroin.

    Äänestä

Jospa ei sittenkään.

Äänestä

Krisinusko hyvä asia.

Äänestä
  • kai ne rakentaa mini kirkonkin siihen torille kun tuo paviljoki on jo itsessään nii typerä idea

    Äänestä

Kirkosta erosi viime vuonna 55 848 henkilöä Suomessa.

Äänestä

Raamatun sana on tulkittu laiksi lähinnä miehille. Jumala sanoi: lisääntykää ja täyttäkää maa. Miehet Raamattuun vedoten vastustavat usein mm. feminismiä, ehkäisyä, abortteja. Maailman liikakansoituttua tällainen tulkinta on menettänyt merkityksensä. Jumala on näin toteen näyttänyt, että aika on vallan siirtyä miehiltä naisille. Samalla uskontojen valtakausi sivistysmaissa vähitellen hupenee, kunnes merkitys loppuu kokonaan. Suomalaisista suurin osa kertoo olevansa vain tapauskonnollisia. Kahtiajako näkyy. Lähi-Idän yltiöuskonnolliset ja uskonnoista irtautuneet länsimaiden kansalaiset etääntyvät yhteiskunnallisissa näkemyksissään ja päätöksenteossaan toisistaan tulevina vuosina edelleen.

Äänestä
  • Uskonnollisuus on myös periytyvää geeneihin sidottua. Uskonnolliset ihmiset tekevät enemmän jälkeläisiä. Uskonnollisuus kaiken kaikkiaan lisääntyy maailmassa. Maailman liikakansoituksesta ei kannata olla huolissaan. Luonto korjaa asian, jos jotain lajia on liikaa. Mutta kuitenkin kannatan perinteistä kristinuskoa täällä Suomessa. Se on kaikkien kannalta parasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskonnollisuus on myös periytyvää geeneihin sidottua. Uskonnolliset ihmiset tekevät enemmän jälkeläisiä. Uskonnollisuus kaiken kaikkiaan lisääntyy maailmassa. Maailman liikakansoituksesta ei kannata olla huolissaan. Luonto korjaa asian, jos jotain lajia on liikaa. Mutta kuitenkin kannatan perinteistä kristinuskoa täällä Suomessa. Se on kaikkien kannalta parasta.

    Koronakin tämän tietää! Korjaa pois turhaa mieskantaa tältä pallolta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskonnollisuus on myös periytyvää geeneihin sidottua. Uskonnolliset ihmiset tekevät enemmän jälkeläisiä. Uskonnollisuus kaiken kaikkiaan lisääntyy maailmassa. Maailman liikakansoituksesta ei kannata olla huolissaan. Luonto korjaa asian, jos jotain lajia on liikaa. Mutta kuitenkin kannatan perinteistä kristinuskoa täällä Suomessa. Se on kaikkien kannalta parasta.

    "Uskonnolliset ihmiset tekevät enemmän jälkeläisiä." Siksipä naiset nyt kirkosta eroavatkin. Viime vuonna, siis yhden vuoden aikana, Suomessa kirkosta erosi yli 55.000 kansalaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Uskonnolliset ihmiset tekevät enemmän jälkeläisiä." Siksipä naiset nyt kirkosta eroavatkin. Viime vuonna, siis yhden vuoden aikana, Suomessa kirkosta erosi yli 55.000 kansalaista.

    silti ne kirkosta eroavat vievät lapsensa ripille ja vanhempansa hautaan meidän rahoilla jotka maksamme naurettavan pientä kirkollisveroa...en kuitenkaan ole niitä kristillisen kansanvaltion kiihkomielis hihhuleita jotka viikonloppuisin vetää viinan voimalla akan hankeen sitten mennään sinne kirkkoon pyytämään anteeksi. viikko tehdään pää maassa töitä ja nöyristellään pomomiestä ja taas puretaan akkaan patoutunut viha... tätä on etelä-pohjanmaan kristillinen elämä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    silti ne kirkosta eroavat vievät lapsensa ripille ja vanhempansa hautaan meidän rahoilla jotka maksamme naurettavan pientä kirkollisveroa...en kuitenkaan ole niitä kristillisen kansanvaltion kiihkomielis hihhuleita jotka viikonloppuisin vetää viinan voimalla akan hankeen sitten mennään sinne kirkkoon pyytämään anteeksi. viikko tehdään pää maassa töitä ja nöyristellään pomomiestä ja taas puretaan akkaan patoutunut viha... tätä on etelä-pohjanmaan kristillinen elämä

    Tai sitten ei. Tunnen useita kirkosta eronneita joiden lapset eivät ole käyeet tätä täysin turhaa rippikoulua eikä sitä hautaa tarvita kun polttohaudataan ja tuhkat sijoitetaan uurnalehtoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskonnollisuus on myös periytyvää geeneihin sidottua. Uskonnolliset ihmiset tekevät enemmän jälkeläisiä. Uskonnollisuus kaiken kaikkiaan lisääntyy maailmassa. Maailman liikakansoituksesta ei kannata olla huolissaan. Luonto korjaa asian, jos jotain lajia on liikaa. Mutta kuitenkin kannatan perinteistä kristinuskoa täällä Suomessa. Se on kaikkien kannalta parasta.

    Onneksi kaikki lapset eivät automaatisesti peri vanhempiensa mielisairautta.

    Äänestä

Suomen ja monen muun Euroopan maan tulevaisuus on kristillinen kansallisvaltio.

Äänestä

Ylipäätään kunniaan pitää saatta perinteiset perhearvot ja perusarvot koti, uskonto ja isänmaa.

Äänestä

Mitä varten tätä turhaa paskaketjua pitää koko ajan nostella kun ei tämä oikeasti kiinnosta ketään?

Äänestä
  • Aihe kiinnostaa, koska niin moni tänne kirjoittelee. Voisi myös ajatella, että moni kaipailee kristillistä kansallisvaltiota. Haluaisiaasua kristillisessä kansallisvaltiossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aihe kiinnostaa, koska niin moni tänne kirjoittelee. Voisi myös ajatella, että moni kaipailee kristillistä kansallisvaltiota. Haluaisiaasua kristillisessä kansallisvaltiossa.

    Voisi myös ajatella että eräs häiriintynyt koko ajan kirjoitteleee tänne ja kommentoi itseään.

    Äänestä

Seinäjokisilta PIISPA POIS mistään tietämättömiltä

Äänestä

Suomen tulevaisuus on tasan arvoinen oikeudenmukainen yhteiskunta???!!!! Kristillisen kansallisvaltion haihattelijat voi sen puristaa Siperian aroille!!!

Äänestä
  • Kristillinen kanssallisvaltio on hyvinvointivaltion korkein aste.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristillinen kanssallisvaltio on hyvinvointivaltion korkein aste.

    Sen voit työntää hanuriisi. Eikö sulla mitään muuta mielessä pyöri. Oot sanonu tämän jo sata kertaa. Olet esimerkki siitä kuinka uskonnot tuhoaa pään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen voit työntää hanuriisi. Eikö sulla mitään muuta mielessä pyöri. Oot sanonu tämän jo sata kertaa. Olet esimerkki siitä kuinka uskonnot tuhoaa pään.

    Kristinusko on poikkeus. Se lisää hyvinvoitia. Se on totuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristinusko on poikkeus. Se lisää hyvinvoitia. Se on totuus.

    Uskonnot on maailman syöpä kristinuskoa myöden. Olet esimerkki siitä kuinka sairaaksi se mielen tekee. Änkytät koko ajan vain samaa niin kuin rikkinäinen äänilevy. Se on se TOTUUS.

    Äänestä

Joku vihervasemmistolainen feministi vastustaa järkevää ajatusta.

Äänestä
  • Tiedät kai että feministit nykyään ovat myös miehiä? Feministit nykyään ajavat molempien sukupuolien yhdenvertaisuutta, eivät pelkästään naisten oikeuksia.

    Maskulismi korostaa miessukupuolen ylemmyyttä naissukupuolta kohtaan. Minulle termi myös valitettavasti tuottaa täällä maaseudulla ensimmäisenä mieleen miesten huonot elintavat ja autoilun yliarvostuksen. Seurauksena usein sairastavuus ja kemikalisoituminen sekä katkeruus toista sukupuolta kohtaan.

    Antifeminismi tarkoittaa feminismin vastustamista.

    Maaseudulla asuva mies vastustaa luontoa, ympäristö- ja viherrakentamista tms. ja lisäksi naisia? Vähän outoa? Vihervasemmistolainen lienee matalasti koulutettujen, katkeroituneiden jätkien antama nykytermi korkeasti koulutettujen naisten nälvimiseen. Haha! Voi pojat. Ettekö tajua, että näin paljastatte oman vajavuutenne?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedät kai että feministit nykyään ovat myös miehiä? Feministit nykyään ajavat molempien sukupuolien yhdenvertaisuutta, eivät pelkästään naisten oikeuksia.

    Maskulismi korostaa miessukupuolen ylemmyyttä naissukupuolta kohtaan. Minulle termi myös valitettavasti tuottaa täällä maaseudulla ensimmäisenä mieleen miesten huonot elintavat ja autoilun yliarvostuksen. Seurauksena usein sairastavuus ja kemikalisoituminen sekä katkeruus toista sukupuolta kohtaan.

    Antifeminismi tarkoittaa feminismin vastustamista.

    Maaseudulla asuva mies vastustaa luontoa, ympäristö- ja viherrakentamista tms. ja lisäksi naisia? Vähän outoa? Vihervasemmistolainen lienee matalasti koulutettujen, katkeroituneiden jätkien antama nykytermi korkeasti koulutettujen naisten nälvimiseen. Haha! Voi pojat. Ettekö tajua, että näin paljastatte oman vajavuutenne?

    Vihervasemmistolaisuudella ei ole tulevaisuutta!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihervasemmistolaisuudella ei ole tulevaisuutta!!!

    Oletko nyt aivan varma vai haluatko kilauttaa kaverille? Vai otetaanko fifty- fifty?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko nyt aivan varma vai haluatko kilauttaa kaverille? Vai otetaanko fifty- fifty?

    Kristillisen kansallisvaltion ideologinen päävastustaja on ateistis-vihervasemmistolainen ajatusmaailma.

    Äänestä

Syy koronapandemiaan on globalisaatiossa.

Äänestä

Paljon mukavampi olisi asua kristillisessä kansallisvaltiossa kuin nykymenon yhteiskunnassa.

Äänestä
  • Kristillisen kansallisvaltion voi perustaa vaikka Siperian aroille!!!!

    Äänestä

Vaikeina kriisiaikoina löytyy turva kristillisestä sanomasta.

Äänestä
  • Ja miten se auttaa Venäjän hyökkäykseen? Heittelet raamatuilla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja miten se auttaa Venäjän hyökkäykseen? Heittelet raamatuilla?

    Venäläistyyppiset maat kuten Valko-Venäjä ja Ukraina kuuluvat Venäjän etupiiriin. Suomen pitää pysyä omaleimaisena maana, jossa on oma kansallinen kulttuuri, jolloin emme ole minkään muun maan etupiirissä ja saamme elää rauhassa. Kansallisvaltio on hyvä tavoite ja sehän toteutuu kristinuskoon tukeutuen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäläistyyppiset maat kuten Valko-Venäjä ja Ukraina kuuluvat Venäjän etupiiriin. Suomen pitää pysyä omaleimaisena maana, jossa on oma kansallinen kulttuuri, jolloin emme ole minkään muun maan etupiirissä ja saamme elää rauhassa. Kansallisvaltio on hyvä tavoite ja sehän toteutuu kristinuskoon tukeutuen.

    Ja paskan marjat. Siellä suuri saatana idästä tapattaa viattomia ihmisiä ja se sun jumalas vain istuu peukalo perseessä. Ei sitä liikuta. Oikestiikko jumalan silmissä me kuulutaan joihinkin "etupiireihin"? Minä luulin että jumalan silmissä me olemme tasavertaisia mutta jumala onkin mukana politiikassa. Yhtä hyvin voidaan rukoilla Aku Ankkaa. Putinia ei kuule liikuta sun kansallisvaltios kun se haluaa ottaa Suomen sitten seuraavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja paskan marjat. Siellä suuri saatana idästä tapattaa viattomia ihmisiä ja se sun jumalas vain istuu peukalo perseessä. Ei sitä liikuta. Oikestiikko jumalan silmissä me kuulutaan joihinkin "etupiireihin"? Minä luulin että jumalan silmissä me olemme tasavertaisia mutta jumala onkin mukana politiikassa. Yhtä hyvin voidaan rukoilla Aku Ankkaa. Putinia ei kuule liikuta sun kansallisvaltios kun se haluaa ottaa Suomen sitten seuraavaksi.

    Antaa venäläistyyppisten maiden selvitellä itse erimielisyytensä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Antaa venäläistyyppisten maiden selvitellä itse erimielisyytensä.

    Sano tuo sitten kun Putin koputtaa ovellesi. Luuletko sinä repana että Putte jättää valloitusretkensä Ukrainaan? Jumalasi on heikko kun ei voi tuotakaan estää.

    Äänestä

Kristillisen kansallisvaltion hihhuilijat voi perustaa telttaleirin Kremliin. Vaikka Putinin syliin

Äänestä
  • Ei Putin taistele kuin Ukrainen itäosissa. Suomi saa olla rauhassa, jos ei liikaa Natoa lähentele.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Putin taistele kuin Ukrainen itäosissa. Suomi saa olla rauhassa, jos ei liikaa Natoa lähentele.

    Ai onko pääkaupunki Kiova siellä jonne juuri hyökätään? Et vissiin seuraa uutisia ollenkaan? Ukrainan mukaan maahan hyökätään useista suunnista. Jumalasi ei vissiin rakasta ukrainalaisia.

    Vilkases tuota ja niitä punaisia nuolia neropatti.

    https://images.jifo.co/4033566_1645709804614.png

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Putin taistele kuin Ukrainen itäosissa. Suomi saa olla rauhassa, jos ei liikaa Natoa lähentele.

    "Putin taistele??" :D Putte kyllä tapattaa viattomia ukrainalaisia koko ajan mutta on itse kaukana sodasta. Miksi se sun jumalas sallii tuon suuren saatanan tappaa viattomia eikä tee mitään?

    Äänestä

Rajat kun on kiinni niin vieraat sotajoukotkaa ei pääse tänne niin helpolla. Kyllä nykyään pitää rajat olla kiinni.

Äänestä
  • Pää nyt ensin se julppis kiinni äläkä kilju ja oo niin kuin mutkin miehet.

    Äänestä

  • "vieraat sotajoukotkaa ei pääse tänne niin helpolla" Meinaako että ne voidaan pysäytää passintarkastuksen? On tuo sinun järjenjuoksusi niin hupaisaa. :D

    Äänestä

  • Ukraina sulki rajansa kaikilta 16–60-vuotiailta venäläismiehiltä. Maahan pääsee vain "humanitaarisista" syistä.

    Ukranaismiehiä iältään 18 - 59 ei rajoilla myöskään päästetä lähtemään Ukrainasta. Vain naiset ja alle 17-vuotiaat saavat lähteä evakkoon.

    Äänestä

Hannu Sipilä: Putin haluaa jäädä historiaan presidenttinä, joka palautti Neuvostoliiton tai keisarillisen Venäjän suuruuden.

Hänet tullaan muistamaan diktaattorina, joka upotti armeijan Ukrainan suohon, yhdisti lännen Venäjää vastaan, romahdutti talouden ja sitä myötä koko maan.

Äänestä
  • seinäjoki osaksi venäjän kansantasavaltaa ennen kun sota syttyy

    Äänestä

  • Ja missä kohtaa tuossa uutisessa niin luki?

    Äänestä

  • Juu tiedän. Ne on näitä "uus suomalaisia" sitä oli juttu jo muuallakin.

    Äänestä

Uutisissa 4.3.2022:
"Jo yli tuhat suomalaista on siirtynyt Puolustusvoimien reservistä siviilipalvelukseen tänä vuonna, selviää Siviilipalveluskeskuksen tiedoista.

Viime päivinä hakemuksia on tehty paljon. Esimerkiksi tiistaina niitä tehtiin 80 ja keskiviikkona yli 90."

Uutisissa 28.2.2022:
"Kansalaisten maanpuolustusvalmiutta edistävä Reserviläisliitto on saanut poikkeuksellisen paljon uusia jäsenhakemuksia tammi–helmikuussa, liitto kertoo tiedotteessaan.

Hakemuksia oli viime perjantaihin mennessä tullut 1  230 kappaletta, kun viime vuonna vastaavalla jaksolla uusia jäsenhakemuksia tuli 490.

Hakemuksia alkoi tulla päivittäin satamäärin viime torstaista lähtien, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan.

–  Nyt viikonlopun jälkeen luku alkaa olla jo yli kaksituhatta. "

Äänestä

Kulkutauteja vastaan, ja Suomen kohdalla erityisesti maanpuolustukselliset näkökohdat puoltavat kansallisvaltiota. Nato-jäsenyys täysimääräisenä kun ei ole käytännössä mahdollista. Kansallisvaltio on myös aina uskonnollinen, Suomen tapauksessa tietenkin kristillinen.

Äänestä
  • Ei mikään kristillinen vaan tarvitsemme muslimivaltion.

    Äänestä

  • Hhahaa kristillinen keskitysleiri valtio

    Äänestä

Maanpuolustuksen vuoksi kristillinen kansallisvaltio.

Äänestä
  • Vai maanpuolustuksen vuoksi eiköhän ole Putinin vuoksi

    Äänestä

  • Hah. Kristillisyys ei pyllistä paskaakaan kun mielisairas Putte laitttaa armeijansa liikkeelle ja sinun jumalasi vain taputtelee häntä selkään ja myhäilee tyytyväisenä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hah. Kristillisyys ei pyllistä paskaakaan kun mielisairas Putte laitttaa armeijansa liikkeelle ja sinun jumalasi vain taputtelee häntä selkään ja myhäilee tyytyväisenä.

    Maanpuolustuksen vuoksi pitää Suomessa olla yhteinäiskulttuuri. Voisi sitä tietenkin kutsua jonkun keksimällä nimellä kristillinen kansallisvaltio.

    Äänestä

Putler on esimerkki henkilöstä, joka ei noudata yhteisiä pelisääntöjä. Hän kokee voivansa tehdä mitä vaan koska kukaan ei kuitenkaan uskalla sanoa tai tehdä mitään. Miten tämä täällä Etelä-Pohjanmaalla kuulostaa niin tutulta? Asiat tapaavat nykyään tulla ilmi. Tämä logiikka ei enää toimi kun aina joku tietää, ja sen jälkeen tietää moni muukin. Sääntöjä ei voi rikkoa ilman seurauksia.

Äänestä

kannatus lisääntyy

Äänestä
  • Vain sinun sairaassa mielikuvituksesasi. Sinun jumalaasi vain naurattaa kun Putin teurastaa Ukrainan naisia ja lapsia.

    Äänestä

Kannatetahan eherottomasti!

Äänestä

Suomi tulee olemaan kristinuskon maa.

Äänestä
  • Kristillisen kansallisvaltion haihattelijat nyt nopeasti Putin syliin

    Äänestä

Koronaluvut ovat taas kääntyneet nousuun. Viisaimmilla on ratkaisu koronaan tiedossa, mutta valitettavasti se ei ole vielä saanut tarpeeksi laajaa kannatusta.

Äänestä

Ravintolarajoitusten palauttamistakin varmaan harkitaan

Äänestä

Pandemia on nyt laajimmillaan. Onneksi useimmilla lieväoireisena.

Äänestä

Kohta havaitaan kristillisen kansallisvaltion välttämättömyys.

Äänestä
  • Ei sinun turhaa jumalaasi kiinnosta. Sen aika menee ukrainalaisia tappaessa.

    Äänestä

  • Joo kristillinen kansallisvaltio Putinin syliin

    Äänestä

Päivi Räsäsen syytteet hylättiin. Osoitus matkastamme kohti kristillistä kansallisvaltiota.

Äänestä
  • Ei vaan siitä että heiluttelmalla raamattu- nimistä satukirjaa voi päästellä suustaan mitä tahansa ilman että joutuu siitä vastuuseen. Etkö sä nyt jumalauta ole tätä ketjua jo nostellut ihan tarpeksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei vaan siitä että heiluttelmalla raamattu- nimistä satukirjaa voi päästellä suustaan mitä tahansa ilman että joutuu siitä vastuuseen. Etkö sä nyt jumalauta ole tätä ketjua jo nostellut ihan tarpeksi?

    Raamattu on täyttä totta. Oikeuden tuomio oli osoitus, että Suomi voi pysyä itsenäisenä hyvinvointivaltiona myös tulevaisuudessa. KOTI USKONTO JA ISÄNMAAA

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raamattu on täyttä totta. Oikeuden tuomio oli osoitus, että Suomi voi pysyä itsenäisenä hyvinvointivaltiona myös tulevaisuudessa. KOTI USKONTO JA ISÄNMAAA

    Suuri satukirja on enemmän totta kuin joku raamattu. Olet esimerkki mielisairaudesta jonka saa sitä lukemalla. Jankutat vain yhtä'ä ja samaa. Räsänen on turhin poliitikko joka maa päällään kantaa. Muija haluaisi vain kieltää kaiken ja huotoo sillä satukirjallaan.

    Jer. 19:9 "Ja minä panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa ..."

    Kyllä hienoon kirjaan uskot. Täytyy olla täysin mielenvikainen.

    Äänestä

Eipä tässä muu auta kuin se että muutamme Suomen kristilliseksi kansallisvaltioksi.

Äänestä

Lähdet sunnuntaina ajamaan kirkolle. Laitatko turvavyön? Jos et, paljastuu se, että kuulut siihen hälläväliä porukkaan, joka ei ota riskiä - virusta tai kolarin mahdollisuutta - vakavasti ja varaudu siihen ennakolta. Näin kirjootetaan I-P:ssä tänään.

Äänestä

Hyvä idea tuo kristillinen kansallisvaltio

Äänestä

Kristillisessä kansallisvaltiossa sairaanhoitajille maksetaan kunnon palkka.

Äänestä
  • Älä valehtele kristillisessä kansallisvaltiota ei makseta mitään vaan valehdellaan. Perustaja se kristille valtio Siperian aroille. Täyttä moskaa ja valehtelu a

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä valehtele kristillisessä kansallisvaltiota ei makseta mitään vaan valehdellaan. Perustaja se kristille valtio Siperian aroille. Täyttä moskaa ja valehtelu a

    Kristillnen kansallisvaltio perustuu kristillisille arvoille, joissa kymmenen käskyn laki on keskeisessä asemassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristillnen kansallisvaltio perustuu kristillisille arvoille, joissa kymmenen käskyn laki on keskeisessä asemassa.

    Niin perustaja se kristillinen leiri sinne siperiaan

    Äänestä

Laaja kansan tuki takana.

Äänestä

Kaikki sujuisi paremmin kristillisessä kansallisvaltiossa.

Äänestä
  • Totta sujuisi paremmin tosiaan. Esimerkkejä löytyy läheltä. Ala lauttaa sinne venäjälle

    Äänestä

Korona näyttäisi olevan hellittämässä tällä erää. Mutta Ruotsissa mellakoidaan ja Ukrainassa soditaan. Pakolaisia ja kulkutauteja voi tulla. Siksi Suomesta olisi paras tehdä kristillinen kansallisvaltio. Ihan oman turvallisuutemme vuoksi.

Äänestä

Virsikirja on kyllä ollut hyvä keksintö. Sen sivuista saa käärittyä näppärästi sätkiä. Muuta virkaa sillä ei olekaan.

Äänestä

Minustakin tuo olisi paras ratkaisu.

Äänestä

Lähitulevaisuuden uhka on hallitsematon pakolaistulva Suomeen.

Äänestä

Kaikki kristillisen kansallisvaltion haikailijat pitää pakko siirtää venäjälle

Äänestä
  • Suomeen se suomalaiskansallinen kristillinen kansallisvaltio perustetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomeen se suomalaiskansallinen kristillinen kansallisvaltio perustetaan.

    Mene Venäjälle haisemaan kristillisen valtion haikailija

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mene Venäjälle haisemaan kristillisen valtion haikailija

    Tuskin suomalaista kristillistä kansallisvaltiota perustettaisiin muualle kuin juuri Suomeen.

    Äänestä

Nato-jäsenyyskin onneksi mahdollistaa kristillisen kansallisvation perustamisen.

Äänestä
  • Niin Unkari ja Puola ja pari muutakin ovat natomaita, joissa kansa haluaa kansallis-konservatiivisen kristillisiin arvoihin perustuvan sisäpolitiikan jatkuvan. Suomellakaan ei tulevaisuudessa ole juuri muita vaihtoehtoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin Unkari ja Puola ja pari muutakin ovat natomaita, joissa kansa haluaa kansallis-konservatiivisen kristillisiin arvoihin perustuvan sisäpolitiikan jatkuvan. Suomellakaan ei tulevaisuudessa ole juuri muita vaihtoehtoja.

    Älähän naurata Suomella on hyvät mahdollisuudet olla tasa-arvoinen yhteiskunta. Ääri konservatiivit voivat mennä Putinin syliin

    Äänestä

  • Ei tule koskaan kristillistä valtiota pöllö

    Äänestä

Nato-jäsenyys tukee Suomen muuttamista kristilliseksi kansallisvaltioksi.

Äänestä

Kristillisessä kansallisvaltiossa moraali on korkeammalla tasolla ja ihmisten elämäntavat terveellisemmät. Rajat ovat myös pääsääntöisesti kiinni, jolloin kulkutautien ja muiden harmien esiintyminen on vähäisempää. Koronapandemia rupeaa nyt hellittämään, mutta niin kuin olen ennenkin maininnut, uusia tauteja tulee tilalle. Nyt on tämä apinarokko, jota on löydetty jo Etelä-Suomestakin, ainakin yksi tapaus. Tämän virustaudin leviäminen liittyy Euroopassa aika selkeästi vastuuttomaan seksuaalikäyttäytymiseen, mikä onkin valitettavan yleistä muualla paitsi kristillisissä kansallisvaltioissa.

Äänestä
  • Mene nyt kuule lätisemään Siperiaan sinä kristillisen valtion haikailija

    Äänestä

  • Kirisillisen valtion haikailija . Kaltaiseksi valtio on pohjois-korea. Siellä on rajat kiinni. Siellä on yksi hallitsija enemmän kuin kuningas. Siellä on yksi totuus!!
    Tällaista vakiota kannatat. Hyi hyi hyi!!!!

    Äänestä

se on varmaan paras ratkaisu

Äänestä

Unkari ja Puola NATO-maina taitavat olla tuollaisen kristillisen kansallisvaltion linjoilla tai ainakin sellainen on jonkinlaisena tavoitteena. Nuohan ovat vanhempia kansakuntia ja valtioita kuin Suomi, niin varmaan ovat asiaa perusteellisesti harkinneet.

Äänestä
  • Puola ja unkari valtioita joissa ei ihmisoikeudet toteudu

    Äänestä

Apinarokko on uusi uhka. Mutta se liittyy paljolti epäkristilliseen elämäntyyliin.

Äänestä
  • seinäjoki haluaa rikollis tilastojen kärkeen ainakin kun lehtiä lukee... ei siinä rukoilut auta. pillerit vaihtoon

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    seinäjoki haluaa rikollis tilastojen kärkeen ainakin kun lehtiä lukee... ei siinä rukoilut auta. pillerit vaihtoon

    aita ympärille neljä porttia jossa on ristit ja vartijat...saa haluamansa...seinäjoen kristillinen kansankaupunki

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    aita ympärille neljä porttia jossa on ristit ja vartijat...saa haluamansa...seinäjoen kristillinen kansankaupunki

    Kristillinen kansallisvaltion pohjois Siperiaan sinne kaikki tuollaiset haikalijat

    Äänestä

Kristillisessä kansallisvaltiossa kaikki ovat tasa-arvoisi, nimenomaan tasa-arvoisia Jumalan edessä. Mitään pride-marsseja ei kristillisessä kansallisvaltiossa tarvitse järjestää, koska tasa-arvo on saavuttanut kaikki ja ihmisen ajattelutapa on muuttunut pitkäjänteiseksi sekä päihteiden käyttö on vähentynyt oleellisesti.

Äänestä
  • Älä valehtele kristillisen kansallisvaltion olisi samanlainen kuin pohjois korea yhden totuuden totalitarismin. Hirveä ajatuskin

    Äänestä

Vaikka vihervasemmistolle ajatus kristillisestä kansallisvaltiosta on kauhistus, niin sitä kohti kuljemme.

Äänestä
  • Älähän valehtele kristillisen kansallisvaltion haikailijat Putinin syliin

    Äänestä

Apinarokko on nyt se tulevaisuuden uusi uhka, jos rajat pysyvät näin avoimina.

Äänestä

Tällainen "kristillisyyden" tuputtaminen on omiaan vaikuttamaan päin vastoin. Valitettavasti .

Äänestä
  • Kristinusko on Pohjanmaalla korkeassa kurssissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristinusko on Pohjanmaalla korkeassa kurssissa.

    Koko+ajan+laskussa.+Top+10+Countries+with+the+Highest+Percentage+of+AtheistsChina+-+91%+(+aito+kommunismimaa+)Japan+-+87%+(+Japanissa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Sweden+-+78%+(+Ruotsissa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Czech+Republic+-+76%+(+Tsekissä+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)United+Kingdom+-+73%+(+UK:ssa+ihmiset+eivät+tunnet+toisiaan+)Belgium+-+72%+(+Belgiassa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Estonia+-+72%+(+Eestissä+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Norway+-+70%+(+Norjassa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Australia+-+69%+(+Australiassa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Denmark+-+68%+(+Tanskassa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koko+ajan+laskussa.+Top+10+Countries+with+the+Highest+Percentage+of+AtheistsChina+-+91%+(+aito+kommunismimaa+)Japan+-+87%+(+Japanissa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Sweden+-+78%+(+Ruotsissa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Czech+Republic+-+76%+(+Tsekissä+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)United+Kingdom+-+73%+(+UK:ssa+ihmiset+eivät+tunnet+toisiaan+)Belgium+-+72%+(+Belgiassa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Estonia+-+72%+(+Eestissä+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Norway+-+70%+(+Norjassa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Australia+-+69%+(+Australiassa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Denmark+-+68%+(+Tanskassa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)

    Hyvin servasit, kiitos .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin servasit, kiitos .

    Kristinuskon arvovallan väheneminen johtaa lopulta yleiseen kurjistumiseen. Uskonnolliset ihmiset tekevät enemmän lapsia. Väestövajetta yritetään noissa ateistimaissa lieventää maahanmuuttajia ottamalla, mutta se johtaa oman kansallisen kulttuurin näivettymiseen ja elintaoson laskuun ja elinolosuhteiden huonontumiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristinuskon arvovallan väheneminen johtaa lopulta yleiseen kurjistumiseen. Uskonnolliset ihmiset tekevät enemmän lapsia. Väestövajetta yritetään noissa ateistimaissa lieventää maahanmuuttajia ottamalla, mutta se johtaa oman kansallisen kulttuurin näivettymiseen ja elintaoson laskuun ja elinolosuhteiden huonontumiseen.

    Ja maaseudulla ateistin elämä käy vaikeaksi. Tämä on nähty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja maaseudulla ateistin elämä käy vaikeaksi. Tämä on nähty.

    tämän ketjun kirjoittajista huokuu erittäin pitkälle matala koulutuspohja sekä pitkään jatkunut kotiväkivallan kierre suvussa..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tämän ketjun kirjoittajista huokuu erittäin pitkälle matala koulutuspohja sekä pitkään jatkunut kotiväkivallan kierre suvussa..

    Niin huokuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristinuskon arvovallan väheneminen johtaa lopulta yleiseen kurjistumiseen. Uskonnolliset ihmiset tekevät enemmän lapsia. Väestövajetta yritetään noissa ateistimaissa lieventää maahanmuuttajia ottamalla, mutta se johtaa oman kansallisen kulttuurin näivettymiseen ja elintaoson laskuun ja elinolosuhteiden huonontumiseen.

    Laitappa tutkimustuloksia joissa noin todetaan , kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laitappa tutkimustuloksia joissa noin todetaan , kiitos.

    Ei se laita mitään tuloksia. Se on trolli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin huokuu.

    Pahasti väärässä olet naisihminen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristinuskon arvovallan väheneminen johtaa lopulta yleiseen kurjistumiseen. Uskonnolliset ihmiset tekevät enemmän lapsia. Väestövajetta yritetään noissa ateistimaissa lieventää maahanmuuttajia ottamalla, mutta se johtaa oman kansallisen kulttuurin näivettymiseen ja elintaoson laskuun ja elinolosuhteiden huonontumiseen.

    Ei johvaan kristinuskon väheneminen johtaa elämän laadun parantumiseen. Antaa ihmisille vapauden päättää mitä tekee ja missä liikku. Nämä ääri kristityt ovat pahuutta täynnä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristinusko on Pohjanmaalla korkeassa kurssissa.

    Tuskin muuta kuin sjoella jossa on matala sivistyksen määrä. Kaikki patavanhoilliset ääri konservatiivit keskittyy sjoella

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin muuta kuin sjoella jossa on matala sivistyksen määrä. Kaikki patavanhoilliset ääri konservatiivit keskittyy sjoella

    Seinäjoella on eteläpohjalainen elämänmeno, jota ruokkii sinne etenkin Lapua, Kauhavan ja Järviseudun suunnasta muuttavat konservatiiviset ja uskonnolliset sekä suoraluonteiset ihmiset. Mutta eteläpohjalaisessa elämänmenossa on paljon enemmän hyviä kuin huonoja puolia.

    Äänestä

Apinarokko on syytä ottaa vakavasti, ja taistella sen leviämisen estämiseksi. Liian avoimet rajat ovat pahasta. Samoin vastuuton seksuaalikäyttäytyminen.

Äänestä

Uskokaa te uskovat oikeen kunnolla.Pettymys on suuri kun kuolo koittaa niin ei ole mitään.Lasten satuja nuo raamatun jutut.Paras palkinto kuolemassa on ikuinen rauha.Ei tarvitse milloinkaan ajatella mitään.Helvettiä se on jos olisi ikuinen elämä tämän jälkeen.Saa vain hiipua pois ja tajunta lakkaa.Iiiiiiiihanaaaaa.

Äänestä

Juhannus, Johannes Kastajan muistopäivä. Tämä pitäisi useamman muistaa. Johannes Kastaja saarnasi parannusta ja kertoi tulevasta Vapahtajasta.

Äänestä

Lopeta tuo hihhuli paatos ja mene sinne kirkkoosi ja pidä suusi kiinni

Äänestä
  • Tekee se sinullekin hyvää kuunnella Raamatun sanomaa!

    Äänestä

Rallimies Kujala ajoi vinkkarit ruttuun ja vielä mukana kettu vilkas !

Äänestä

Olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä.

Äänestä
  • Olet aloittaja.

    Äänestä

Sanna Marin kirjoitti suomalaisten puolesta 7 miljardn velkavekselin italialaisille.
Itse asiassa se on avoin paperi ja summa voi vielä tuplaantua.

Äänestä
  • Vihervasemmistohallitus vie Suomen tuhoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihervasemmistohallitus vie Suomen tuhoon.

    Kansalliskristilliset ja oikeistolaisethan ne haluaa polttaa maailman öljyn ja tuhota metsät ja mannut. Ne Suomen tuhoon vie.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kansalliskristilliset ja oikeistolaisethan ne haluaa polttaa maailman öljyn ja tuhota metsät ja mannut. Ne Suomen tuhoon vie.

    Paha on lähtöisin vasemmistolaisuudesta.

    Äänestä

Euroopan vihreä pääkaupunki 2019 oli Oslo. Toivottavasti
Seinäjoesta ei koskaan tule sellaista.

Äänestä

Meitsi kannattaa tota kristillistä kansallisvaltiota

Äänestä
  • joo aita ympärille ja seinäjoki suomen vatikaaniksi,uskon ettei muulla suomella ole mitään sitä vastaan

    Äänestä

Onpa miehillä taas kovasti ongelmaa jäkätettävänä.

Äänestä

Vierustoveria ei tietenkään ole pakko naida kun hän lähellä on.

Äänestä

Koronapandemia, apinarokko, energiakriisi. Sanomia sodista ja sotien melskeitä. Ihmiskunta vajoamassa synnin suohon. Synnin palkka on kuolema. Mutta Vapahtajamme Jeesus Kristus on sovittanut sinunkin syntisi. Häneen uskomalla saamme syntimme anteeksi ja voimme jatkaa kaidalla tiellä. Syntielämän välttäminen ja kansakunnan onnellisuuden lisääminen onnistuvat parhaiten, jos Suomesta tulee kristillinen kansallisvaltio.

Äänestä

Ideana varmaan ihan hyvä, mutta miten käytännön toteutus.

Äänestä
  • Kristillisessä kansallisvaltiossa toimitaan kristinuskon ehdoilla ja lainsäädäntöä muutetaan enemmän raamatullisen arvomaailman mukaiseksi. Siksi kristillisenä kansallisvaltiona on myös Suomen paras tulevaisuus.

    Äänestä

Kristillinen kansallisvaltio -yhteiskunta koko Suomeen.

Äänestä

Huomataan pian, että nykymeno yhteiskunnassa ei pitkälle kanna. Siksi etsimme sisältöä elämäämme yhä enemmän kristillisyyden piiristä.

Äänestä
  • uskontojen takia on koko maailman sivu aloitettu kaikki sodat,joukkomurhat,raiskaukset...jatkanko? etelä-pohjanmaallakin on poltettu ihmisiä noitina kun ei tunnettu/tiedetty heistä mitään vainottiin vaan..uskonnon nimissä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    uskontojen takia on koko maailman sivu aloitettu kaikki sodat,joukkomurhat,raiskaukset...jatkanko? etelä-pohjanmaallakin on poltettu ihmisiä noitina kun ei tunnettu/tiedetty heistä mitään vainottiin vaan..uskonnon nimissä

    Älä höpötä joutavia!!!

    Äänestä

Apinarokko uusi vitsaus. Se liittyy vahvasti raamatunvastaiseen seksielämään. Kristillisessä kansallisvaltiossa ollaan tässäkin suhteessa parempia.

Äänestä

Kristillisen kansallisvaltion pääministeri ei bilettele humalassa virka-aikana.

Äänestä

Ministereiden käytö on varmaan esiluokkaista sellaisessa valtiossa.

Äänestä
  • Joo perustaja se kristillinen kansallisvaltio Siperian aroille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo perustaja se kristillinen kansallisvaltio Siperian aroille

    Suomesta tehdään kristillinen kansallisvaltio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomesta tehdään kristillinen kansallisvaltio.

    aika hyvä idea, mutta miten käytännös, kun pitää ottaa muut länsimaat huomioon

    Äänestä

Apinarokko ja energiakriisi ovat tulevaisuudenuhkia sekulaarille valtiolle. Päihdeongelmista puhumattakaan.

Äänestä
  • Myös uskonnot ovat uhkia sekulaarille valtiolle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös uskonnot ovat uhkia sekulaarille valtiolle.

    Neuvostoliitto oli sekulaari valtio. Kärsimystä riittää Venäjällä vieläkin, kun kristinuskoa ajattiin kommunistien puolesta alas.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Neuvostoliitto oli sekulaari valtio. Kärsimystä riittää Venäjällä vieläkin, kun kristinuskoa ajattiin kommunistien puolesta alas.

    Ja nyt siellä on kristitty Putin joka tappaa ukrainalaisia lapsia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös uskonnot ovat uhkia sekulaarille valtiolle.

    Totta kommentoit. Uskonnot ovat olleet ja ovat edelleen suurin uhka ihmisten hyvinvoinnille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Neuvostoliitto oli sekulaari valtio. Kärsimystä riittää Venäjällä vieläkin, kun kristinuskoa ajattiin kommunistien puolesta alas.

    Neuvostoliitto oli virallisesti ateistinen valtio; miljoonia murhattiin................

    Äänestä

Korona ei ole viimeaikoina yhtään vähentynyt.

Äänestä

On se vaan kristinusko paras turvamme. Enemmänkin se saisi olla esillä.

Äänestä

Ruotsidemokraatit johtaa. Ruotsissa on kyllästytty sekularisaatioon ja maahanmuutosta johtuviin ongelmiin.

Äänestä

Ruotsin vaalitulos vie Ruotsia kohti sikäläistä kristillistä kansallisvaltiota. Sama kehitys on myös Suomessa. Menemme kohti suomalaiskansallista kristillistä kansallisvaltiota.

Äänestä

Eipä ihme, että korona tappaa etenkin miehiä. Kuulin että kaikki alle 55v koronaan kuolleet olisivat juurikin miehiä. Uskonto haisee ja houkuttaa viruksia?

Äänestä
  • Taas tuo sama miestenvihaaja kirjoittelee. No, toiseen asiaan. Tosiasia on kuitenkin, että vasemmistolainen politiikka Ruotsissa on tullut tiensä päähän. Maahanmuuttohaitat ja yleisen moraalin löystyminen ovat olleet liian suuria. Valtiokirkkojärjestelmän palauttaminen ja paluu tunnustukselliseen kristilliseen uskonnonopetukseen koulussa ovat ruotsidemokraatttien ja kristillisdemokraattien ja useimpien kokoomuslaisten sydäntä lähellä naapurimaassamme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas tuo sama miestenvihaaja kirjoittelee. No, toiseen asiaan. Tosiasia on kuitenkin, että vasemmistolainen politiikka Ruotsissa on tullut tiensä päähän. Maahanmuuttohaitat ja yleisen moraalin löystyminen ovat olleet liian suuria. Valtiokirkkojärjestelmän palauttaminen ja paluu tunnustukselliseen kristilliseen uskonnonopetukseen koulussa ovat ruotsidemokraatttien ja kristillisdemokraattien ja useimpien kokoomuslaisten sydäntä lähellä naapurimaassamme.

    Eivät ole lähellä sydäntämme. Miksi valehtelet ?

    Äänestä

Kyllä tämä kansallisvaltiohommaks mnee.

Äänestä

ruotsissa hähdään jo vastaava kehitys. Kansallismielisyys nousee.

Äänestä
  • Hahaha kristillinen kansallisvaltio on huuhaata. Rakentajaa se paskapesä Putinin siperiaan

    Äänestä

Minun haaveeni on Suomi kristillisenä kansallisvaltiona.

Äänestä
  • Haaveilen Sinä vaan uskonnollisesta valikosta Putin ihmemaassa

    Äänestä

  • Anonyymi00217 kirjoitti:

    Haaveilen Sinä vaan uskonnollisesta valikosta Putin ihmemaassa

    Putinilla ja kristillisellä kansallisvaltiolla ei ole mitään tekemistä keskenään.

    Äänestä

  • Anonyymi00217 kirjoitti:

    Putinilla ja kristillisellä kansallisvaltiolla ei ole mitään tekemistä keskenään.

    Putin nimenomaan on kristitty .

    Äänestä

Rajat pitää olla kiinni ja elämä pitää pohjustaa kristillisille arvoille. sen verran vakavaksi maailmantilanne äityy.

Äänestä
  • Höpö höpö höpö. Kapitalistinen ateismi on se ainoa ja oikea juttu .

    Äänestä

  • Joo kyseinen valtio on olemassa pohjoi-korea joten ala laputttaa sinne kristillisen valtion haihattelija

    Äänestä

Etelä-Pohjanmaa on kuin Laupias samarialainen, kun maakuntaamme verrataan muihin maakuntiin.

Äänestä
  • ei ole apinarokosta puhuttu enää muualla kun täällä huru ukkujen kylässä. miksi muuten ei tänne laiteta isompaa mielisairaala jo hyvänen aika

    Äänestä

  • Niin ep on Suomen taantumuksellisin konservatiivisin maakunta!! Asenne vammainen itseriittoinen itseensä käperyvä oksennus!!

    Äänestä

Vihervasemmistolaisen politiikan vastalauseena menemme kohti kristillistä kansallisvaltiota.

Äänestä

Nyt kaikki kannattamaan tätä.

Äänestä

Ihan yleisen hyvinvoinnin vuoksi Suomen pitää muuttua kristilliseksi kansallisvaltioksi.

Äänestä
  • Yleisen sairauden vuoksi Suomesta pitää tulla höpö valtio

    Äänestä

  • Kristillisen valtion haihattelija heti Siperian aroille!!!

    Äänestä

Koronaluvut jatkavat nousuaan. Voi olla, että tulee myös virusvariantti, joka aiheuttaa hyvin vaikeaoireisen taudin sekä pystyy kiertämään rokotussuojan.

Äänestä

ja Seinäjoki sen pääkaupungiksi

Äänestä

Vapaa liikkuminen maiden välillä on jäämässä historiaan. Koronapandemia ei näytä väistyvän. Lisäksi antibiooteille vastustuskykyiset bakteerikannat ovat lisääntymässä.

Äänestä
  • Ei kannata ottaa rokotteita tai lääkkeitä . Ne ovat paholaisen keksintöjä. Vain rukoileminen auttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00225 kirjoitti:

    Ei kannata ottaa rokotteita tai lääkkeitä . Ne ovat paholaisen keksintöjä. Vain rukoileminen auttaa.

    Uskovaisuus ei ole samaa kuin rokote- tai lääkevastaisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00225 kirjoitti:

    Uskovaisuus ei ole samaa kuin rokote- tai lääkevastaisuus.

    Kyllä on. Lukekaa lehdistä

    Äänestä

Suomi kehittyy pikku hiljaa kristilliseksi kansallisvaltioksi.

Äänestä
  • Ei kehity sjoki taantuu paska lavalle!!

    Äänestä

seinäjoki jo valmiiksi raamattuvyöhykettä

Äänestä
  • Sjoki on punaniska persujen konservatiivien temmellyskenttä!!

    Äänestä

THL tiedottaa taas koronavirustilanteesta Suomessa.

Äänestä

eipä sitä muuta vaihtoehtoa taida loppujen lopuksi olla

Äänestä

Ateistinen roskatiede, evoluutioharha, on tehnyt paljon vahinkoa; monet luulevat, että luomakunta on syntynyt itsestään sokeiden luonnonvoimien tuloksena, vaikka hienon suunnittelun luulisi jokaisen näkevän ympärillään.

Äänestä

Oikea ratkaisu on kristinusko.

Äänestä
  • Älä valehtele!! Oikea ratkaisu on vapaus!!

    Äänestä

Kohta huomataan tämä poliittis-kristillinen välttämättömyys.

Äänestä

Aloittajalla on sananvapaus mutta hän valehtelee räikeästi. Varokaa vanhukset tuota huijaria.

Äänestä
  • Olet oikeassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00233 kirjoitti:

    Olet oikeassa.

    Totuus on kuitenkin aloittajan ajatusmaailmassa. Ei ole muuta vaihtoehtoa, jos halutaan kansakuntamme säilyvän.

    Äänestä

  • Anonyymi00233 kirjoitti:

    Totuus on kuitenkin aloittajan ajatusmaailmassa. Ei ole muuta vaihtoehtoa, jos halutaan kansakuntamme säilyvän.

    Älä valehtele!!!maailma on täynnä vaihtoehtoja

    Äänestä

Epäonnistunut vasemmistolainen hyvinvointivaltio ajattelu johtaa pahoinvointiin tulevaisuudessa huoltosuhteen vinoutumisen vuoksi. Perheen tärkeä asema yhteiskunnan perusyksikkönä on unohdettu. Syntyvyys jatkaa laskuaan vihervasemmistolaisen politiikan takia.

Äänestä
  • seinäjoelle täytyy jo tulla ortodoksi kirkko on täällä niin paljon venäjän sukuista porukkaa

    Äänestä

  • Anonyymi00234 kirjoitti:

    seinäjoelle täytyy jo tulla ortodoksi kirkko on täällä niin paljon venäjän sukuista porukkaa

    Eikös Seinäjoella ole jo ortodoksinen rukoushuone.

    Äänestä

Jonkun verran tarvitaan myös maahanmuuttajia. Yksistään kristilliselle pohjalle rakentuva yhteiskunta ja sen perinteinen perhekäsitys ei riitä. Jos halutaan turvata nykyinen elintaso tulevaisuudessa.

Äänestä

kristilliset arvot ovat tärkeät

Äänestä

Uskoakseni tällainen tulevaisuus Suomelle on monen seinäjokisen ja eteläpohjalaisen salainen haave.

Äänestä

Aloittaja on sekaisin tai trolli.

Äänestä
  • Minusta aloittaja on aivan oikeassa ja järkevä. Miettikääpä asiaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00616 kirjoitti:

    Minusta aloittaja on aivan oikeassa ja järkevä. Miettikääpä asiaa!

    Ei. Aloittaja on laistanut mielenterveyspalvelut ja -hoitonsa.

    Äänestä

Korona leviää yhä Kiinassa. Ukrainan sota kiihtyy. Moraali laskee länsimaissa. Suomen ja muiden länsimaiden pitää muuttua kristilliseksi kansallisvaltioiksi, jotka pärjäävät kantaväestön turvin ilman maahanmuuttoa rajojen ollessa kiinni.

Äänestä

Kristillinen kansallisvaltio. Se ei ainakaan edusta rappiokulttuuria.

Äänestä
  • Kristillinen valtio olisi pahuuden symboli niinkuin pohjois-korea

    Äänestä

  • Anonyymi00624 kirjoitti:

    Kristillinen valtio olisi pahuuden symboli niinkuin pohjois-korea

    Kristillinen valtio on rappiovaltio.

    Äänestä

Hyvinvointi ja kristillisyys kulkevat käsi kädessä.

Äänestä
  • Ei kulje valehtelet päinvastoin. Liekö Persut raato mäkisemässä

    Äänestä

Kristinuskon asema tulee entisestään vahvistumaan. Se tukee jopa Natoon pääsyä.

Äänestä
  • Älä valehtele?? Mitä lisää ei mitään merkitystä

    Äänestä

  • Anonyymi00622 kirjoitti:

    Älä valehtele?? Mitä lisää ei mitään merkitystä

    kristillinen kansallisvaltio on aivan oikein

    Äänestä

  • Anonyymi00625 kirjoitti:

    kristillinen kansallisvaltio on aivan oikein

    Kristillinen valtio kuuluu venäjän takapajulaan

    Äänestä

Aloittaja on lapseton ja vasemmistolainen.

Äänestä
  • Niin on.

    Äänestä

Onneksi kuljemme kohti kristillistä kansallisvaltiota. Se on maamme tulevaisuuden kynnyskysymys.

Äänestä

Euroopan tulee palata kristillisille juurilleen kyetäkseen vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.

Äänestä
  • Ei tarvita Euroopassa. Kristillisen valtion haikailijat heti siperiaan

    Äänestä

Rajat kiinni, koska niin on paree.

Äänestä
  • Rajat kiinni tyypin paikka on pohjois-koreassa tervemenoa

    Äänestä

  • Anonyymi00636 kirjoitti:

    Rajat kiinni tyypin paikka on pohjois-koreassa tervemenoa

    Kyllä joudutaa vielä Suomessakin rajoja sulkemaan. USA:n ja Kiinan välit kiristyvät koko ajan. Ukrainan sota kiihtyy koko ajan.

    Äänestä

Aloittajan kannattaa hakeutua mielenterveyspalveluiden piiriin.

Äänestä
  • Ehkä sinun myös!

    Äänestä

Eipä tässä muuta auta

Äänestä

Minäkin olen kristillisen yhteiskunnan kannattaja.

Äänestä

Maailman tilanne menee koko ajan pahempaan suuntaan. Kiinan ja USA:n välit kiristyvät. Amerikan ilmatilaa loukataan toistuvasti. Ukrainan sota ei ota päättyäkseen. Suomen pääsy Natoon kangertaa. Unkari ja Turkki vitkuttavat. Sanovat, että taustalla on lopulta USA, joka ei haluaisikaan Naton laajenemista Suomen ja Ruotsin osalta, koska Pohjois-Euroopan sotilaallinen tasapaino voisi järkkyä. USA:lla ja Venäjällä on myös ikiaikainen viha-rakkaussuhde. Siksi Suomen tulisi varautua siihen, että maamme on puolueeton. Se puolueettomana eläminen tarkoittaa käytännössä myös kehittymistä kristillisen kansallisvaltion suuntaan.

Äänestä
  • jotenkin niin riepoo tämä tekopyhien etelä-pohjalaisten kristillisyys vouhkaaminen...aiva niinkun sillä ny jotakin voitettas. olis kannattanu käydä kouluja ja lukea. eikä syödä läskiä pellon laidalla ja hakata akkaa kotona tietäis ehkä että uskontojen takia on eniten tapettu ihmisiä,raiskattu ihmisiä,poltettu kyliä,uskon nojalla on silvottu naisten alapäitä ym...jatkanko? ehkä tämä kaikki tietenkin on oikein körtti maakunnan miehille

    Äänestä

  • Anonyymi00641 kirjoitti:

    jotenkin niin riepoo tämä tekopyhien etelä-pohjalaisten kristillisyys vouhkaaminen...aiva niinkun sillä ny jotakin voitettas. olis kannattanu käydä kouluja ja lukea. eikä syödä läskiä pellon laidalla ja hakata akkaa kotona tietäis ehkä että uskontojen takia on eniten tapettu ihmisiä,raiskattu ihmisiä,poltettu kyliä,uskon nojalla on silvottu naisten alapäitä ym...jatkanko? ehkä tämä kaikki tietenkin on oikein körtti maakunnan miehille

    Kyllä se on ateismi, mikä on saanut eniten tuhoa maailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00642 kirjoitti:

    Kyllä se on ateismi, mikä on saanut eniten tuhoa maailmassa.

    Ei muuten ole. Ensimmäinen maailmansota 20 miljoonaa uhria, toinen maailmansota 60 miljoonaa uhria. Kristityt valloittivat Amerikan mantereen 90 miljoonaa alkuperäisihmistä kuoli. Joten et viittis tulla tänne valehtelemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00643 kirjoitti:

    Ei muuten ole. Ensimmäinen maailmansota 20 miljoonaa uhria, toinen maailmansota 60 miljoonaa uhria. Kristityt valloittivat Amerikan mantereen 90 miljoonaa alkuperäisihmistä kuoli. Joten et viittis tulla tänne valehtelemaan.

    Ateistinen kommunismi ja ateistinen natsismi ovat saaneet paljon pahaa aikaan.

    Äänestä

Keskustelun aloittaja on lapsettomaksi jäänyt naisihminen

Äänestä
  • Juu. Tiedetään kuka se on. Vuokrarästit on kovat.

    Äänestä

Menemme kohti kristillistä kansallisvaltiota.

Äänestä

Aloittajalla ei ole lapsia.

Äänestä

Onneksi Suomen muutos on jo käynnissä kohti kristillistä kansallisvaltiota.

Äänestä
  • Sinulla ei ole lapsia. Miksi muuten kirjoittaisit tänne muiden ajatuksia.

    Äänestä

Kristillinen kansallisvaltio takaa turvallisen tulevaisuuden.

Äänestä
  • Sinulla ei ole omia ajatuksia

    Äänestä

Korona ei ole enää pandemia. Tämä ketju on turha

Oma mokas.

Äänestä
  • Korona on laantunut tuntuvasti, mutta uusia uhkia on ilmassa. Ukrainan sota kiihtyy, elintasomme laskee, syntyvyys laskee, Naton ovet ovat kiinni, Vaikean kielen vuoksi ulkomaista halpatyövoimaakin on vaikea Suomeen saada. Kansakuntamme moraali rappeutuu koko ajan. Nykymenolla Suomi kulkee kohti syvää taantumakautta ellei peräti kohti kehitysmaaolosuhteita. Ainoa pelastus on ottaa suunta kohti kristillistä kansallisvaltiota.

    Äänestä

  • Anonyymi00654 kirjoitti:

    Korona on laantunut tuntuvasti, mutta uusia uhkia on ilmassa. Ukrainan sota kiihtyy, elintasomme laskee, syntyvyys laskee, Naton ovet ovat kiinni, Vaikean kielen vuoksi ulkomaista halpatyövoimaakin on vaikea Suomeen saada. Kansakuntamme moraali rappeutuu koko ajan. Nykymenolla Suomi kulkee kohti syvää taantumakautta ellei peräti kohti kehitysmaaolosuhteita. Ainoa pelastus on ottaa suunta kohti kristillistä kansallisvaltiota.

    Onneksi olet palstalla ainua tuota mieltä.

    Äänestä

Hyvä ehdotus aloittajalla!

Äänestä

Sama aloittaja vastailee itselleen.

Äänestä

Myös ekologisesti paras ratkaisu on kristillinen kansallisvaltio, vaikka en ole koskaan vihreitä äänestänytkään.

Äänestä

Paras ratkaisu se olisi kaikkien kannalta. Myös niiden, jotka sitä tällä hetkellä vielä vastustavat.

Äänestä

Tuskin tällainen olisi pääministerikään

Äänestä

JUURI NÄINHÄN SE ON MUTTA, KUN NE NAHKAPÄÄT EIVÄT VAAN SITÄ TAJUA.
LEVIÄVÄT TAUDIT OVAT MERKKI LOPUNAJOISTA.

Äänestä
  • Koska alkaa speedwayajat?

    Äänestä

Semmosta pitää ruveta valmistelemaan.

Äänestä

ideana varmaan hyvä

Äänestä

Kannatus nousee, kun ihmiset viisastuvat.

Äänestä

Onneksi sekulaari ateismi on Suomen tie, varsinkin nyt Natossa. Taikasatuihin uskovat kaikkoavat.

Äänestä
  • Olet pahasti väärässä. Sekulaarisuus häviää Suomesta!

    Äänestä

  • Anonyymi00667 kirjoitti:

    Olet pahasti väärässä. Sekulaarisuus häviää Suomesta!

    Ei ollenkaan . Miksi levität valheita ? Maksaako siitä sinulle joku ?

    Äänestä

  • Anonyymi00668 kirjoitti:

    Ei ollenkaan . Miksi levität valheita ? Maksaako siitä sinulle joku ?

    Joko sekulaarisuus häviää Suomesta tai Suomi lakkaa ennen pitkää olemasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00669 kirjoitti:

    Joko sekulaarisuus häviää Suomesta tai Suomi lakkaa ennen pitkää olemasta.

    Sekulaarisuus vain kasvaa Suomessa.

    Se loppuu silloin kun auringostamme tulee punainen jättiläinen, joka nielee lähimmät planeetat.

    Äänestä

Vaalituloksenkin perusteella otettiin taas askel kohti kristillistä kansallisvaltiota. Valtakunnallisesti prosentuaalinen kannatus nousi Kokoomuksella, Perusuomalaisilla, Kristillisdemokraateilla ja Liike nytillä.

Äänestä
  • Persujen kakkostila kertoo, että mennään Amerikan mallin suuntaan: luetun ja kuullun ymmärtämisestä tulee nyt se ykköslaji, jolla elämässä menestyy. Kaikkea ei kannata uskoa, eikä kuunnella.

    Äänestä

  • Anonyymi00672 kirjoitti:

    Persujen kakkostila kertoo, että mennään Amerikan mallin suuntaan: luetun ja kuullun ymmärtämisestä tulee nyt se ykköslaji, jolla elämässä menestyy. Kaikkea ei kannata uskoa, eikä kuunnella.

    Persut hallitukseen

    Äänestä

Kristinuskon merkitys kasvaa koko ajan.

Äänestä

Maakuntalehden mukaan koronavirus nostaa taas päätään.

Äänestä

KD kristillisdemokraatit haluaa nostaa oluen sekä viinin jo nykyisiäkin KORKEITA hintoja entisestään.. taas. Ei muuta ku boikottiin vaan mokoma jeesustelijapuolue.

Äänestä

Koronan varjolla huijattiin pelkästään suomen valtiolta 10 miljardia euroa.
Saajana Lääkeyhtiöiden osakkeenomistajien rikastuminen sekä lisäksi terveydenhuoltoalan työntekijöitä. Imivät kymmenentuhattamiljoonaa euroa suomen valtioltakin veronmaksajien rahoja kahdessa vuodessa koronapuhalluksellaan.

Äänestä

Kansakunnan tulevaisuuden ja hyvinvoinnin vuoksi kristillinen kansallisvaltio. Vaikka koronasta päästäisiinkin eroon.

Äänestä
  • tässä ketjussa nousi monesti vapaa liikkuvuus,ulkomaat syyksi koronaan ja muihin sairauksiin. myös taas itseriittoiset etelä-pohjalaiset kehuvat itseään ja rukouksen voimalla pelastuvat? kuinkas nyt taas mennään? ihan pikku otanta vaan muutamien kuukausin ajalta,täällä tartunnat noussut kymmeniä prosentteja mutta liikehdintää ei todellakaan ole muualta,luultavasti nämä uusioetelä-pohjalaiset eli ukrainalaisetkin tuli jo ennemmin? kun taas rannikkopohjanmaalla muutama tartunta? Jo vuosia on todettu että heillä vain on parempi fysiikka ja vähemmän autoimmuuni geeniä..täälläkin olisi suositeltavaa ehkä naida pikkusen pellon toiseltakin puolelta

    Äänestä

Lehti kertoi, että koronan ilmaantuvuus on maakunnassamme jatkanut nousuaan. Se tietää sitä, että myös tehohoidon tarve lisääntyy. Vanhoille ja immuunipuutteisille tauti voi olla kohtalokas. Onneksi on kuitenkin lääkkeitä ja rokotteita.

Äänestä

Koronatartunnat ovat kasvussa, kun ilmaantuu yhä herkemmin tarttuvia koronaviruksen alavariantteja.

Äänestä

Syntyvyys on liian alhanen nykyään. Kristillisessä kansallisvaltiossa kuitenkin suurempi.

Äänestä
  • Kristillisen valtion voi perustaa pohjois- koreaan

    Äänestä

Moraali olisi parempi varmaan nyös

Äänestä

Suomalainen kulttuuri ja hyvinvointivaltio säilyy vain, jos olemme kristillinen kansallisvaltio.

Äänestä

Moni asia muuttuisi paremmaksi kristillisessä kansallisvaltiossa.

Äänestä
  • Moni asia olisi yhtä hvettiä kristillisessä valtiossa

    Äänestä

Jopa Suomen itsenäisyys tulevaisuudessa edellyttää kansallisvaltiota, tietenkin kristillistä sellaista.

Äänestä
  • Kristillinen kansallisvaltio Siperiaan. Heti telttaleri sinne

    Äänestä

Uusi virusmuunnos jyllää USA:ssa, Suomessakin jo tartuntoja. Tehosterokotetteita tarjotaan syksyllä riskiryhmille. Ateistisen globalismin aika on kerta kaikkiaan ohi.

Äänestä

Voiko näinkin keskiaikaisia ajatuksia (miehiä ilmeisesti) edelleen olla enää olemassa, jotka täällä kommentoi?

Äänestä
  • Matkailut ja isot ihmispaljoudet eivät enää käy laatuun entiseen malliin.

    Äänestä

  • Kyllä voi olla, ja naisia kanssa. He haluavat kristillisen kansallisvaltion ja grillin.

    Ja kun keskustelussa heidät teilataan, niin he haukkuvat kommentoijat ja katoavat.

    Näin kävi toisessa ketjussa, jossa paljastettiin raamatun ristiriitaisuudet.

    Äänestä

On muitakin sairauksia, joihin sairastutaan. Ihme jankutusta tuo korona.

Äänestä

Tulevaisuuden yhteiskuntaa lienee vaikea vasemmistolaisen feministin niellä.

Äänestä

Haittamaahanmuutostakaan ei muutoin päästä.

Äänestä

Tämä kristillisen kansallisvaltion höpöttää pitää lähettää heti siperiaan

Äänestä
  • Totta. Lieneekö edes seinäjokelainen , koska jurmuttaa samaa Lempäälä Suomi24 palstalla.

    Äänestä

Teoriassa hyvä idea mutta miten käytännössä

Äänestä

Aloittaja on pässi. Samaa höpötystä joka kerta perustajiin sen valtionsa vaikka itä siperiaan

Äänestä

Yhteiskunnan sekularisoiminen tuottaa pahaa jälkeä. Ruotsi hyvänä esimerkkinä.

Äänestä

Ankeita ovat ajat. Ikiaikainen kristinusko tuo turvaa ihmisille. Vihervasemmistolaiset ateistit haluaisivat poistaa tämänkin turvaverkon, että saisivat haluamaansa pahaa aikaan.

Äänestä
  • Kristinusko tuotiin väkipakolla Suomeen, muista se. Tuontitavaraa kuten peruna, tomaatti ja riisi.

    Ennen kristinuskoa Suomessa olivat asiat hyvin.

    Äänestä

Koronatartunnat lisääntyvät taas, mutta lääketiede auttaa paljon. Kuitenkaan monien virusmuunnosten kohdalla ei lääketiede pysy perässä. Siksi tulevaisuudessa yhteiskunnan on pakko rajoittaa kansainvälistä kanssakäymistä. Ja oman maan rajojen sisällä pysyminen edellyttää kansallisvaltiota. Kansallisvaltiossa on aina tärkeässä asemassa uskonto. Ja Suomessa se on tietenkin kristinusko, jonka merkitys kasvaa tulevaisuudessa.

Äänestä
  • Kyllä. Kertomaasi tukee myös lääketieteellinen kartoitus ja useat väitöskirjat.

    Äänestä

Männyistä voi veistää pitkät halot jalkaseipäiksi kävellä vähän korkeammalla.

Äänestä

Tuollaista valtiomuotoa kohden menemme, tosin pikkuaskelin. Koronataudin leviäminen ja itärajan vuoto huolettavat. Samoin kantaväestön liian alhainen syntyvyys. Koulujen kristilliset jouluperinteet ovat takavuosia näkyvämmin esillä. Ja monta muuta asiaa yhteiskunnassamme osoittavat, että varsinkin vihervasemmistolaisuuden ajama sekulaari globalismi on maassamme tulossa tiensä päähän.

Äänestä
  • Totta kommentoit.

    Äänestä

Syytökset Päivi Räsästä vastaan hylätttiin hovioikeudessa. Ja sisäministeri Rantanen väläytti jopa rajojen sulkemista. Hyviä uutisia. Kuljemme kohti kristillistä kansallisvaltiota.

Äänestä
  • Oikeus tapahtui.

    Äänestä

  • HHahaa! Räsänen syytteeseen korkeimmassa oiekudessa. Räsänen on ollut väärässä alusta lähtien vielä oikeus toteutuu.
    Kristillisen kansallisvaltion voi perustaa Sirperian aroille!

    Äänestä

Itärajan sulkeminen on iso askel kohti kansallisvaltiota. Kansallisvaltio on aina myös uskonnollinen, Suomen tapauksessa tietenkin kristillinen.

Äänestä
  • Outoa, että Suomi sulkee rajansa kristilliseltä kansallisvaltio Venäjältä.

    Äänestä

  • Anonyymi00716 kirjoitti:

    Outoa, että Suomi sulkee rajansa kristilliseltä kansallisvaltio Venäjältä.

    Venäjä ei ole kristillinen kansallisvaltio.

    Äänestä

  • Anonyymi00717 kirjoitti:

    Venäjä ei ole kristillinen kansallisvaltio.

    Venäjä nimenomaan on ortodoksi-kristillinen kansallisvaltio. Älä valehtele.

    Äänestä

  • Hhahaa kristillisen valtion haihattelija hetiVenäjälle

    Äänestä

  • Anonyymi00719 kirjoitti:

    Hhahaa kristillisen valtion haihattelija hetiVenäjälle

    Suomi joutuu sulkemaan rajansa jonkun ajan kuluttua uudestaan.

    Äänestä

Joulu lähestyy, rauhan juhla.

Äänestä

Suomessa ei ole tulevaisuudessa muuta vaihtoehtoa kuin muuntautua kristilliseksi kansallisvaltioksi.

Äänestä

Rajat ne kiinni menevät. Kansallisvaltion yksi tunnusmerkki. Kiinostus kristinuskoon lisääntyy samassa suhteessa, kun vasemmistolaisuus taas kerran on tukahtumassa omaan mahdottomuuteensa.

Äänestä

Onneksi Suomi sekularisoituu ja uskonnot häviävät
.

Naapurimaan kiihkokristityt jatkavat hyökkäyssotaansa Ukrainaa vastaan.

Äänestä
  • Onneksi Suomi muuttuu kristilliseksi kansallisvaltioksi. Sekularisaatio ei onnistu. Ruotsi hyvänä esimerkkinä.

    Äänestä

Pedo hiljaa.

Äänestä

Aloittajalla ei ole lainkaan lapsia.

Äänestä

Sellaista kohti mennään, kansainvaellukset pysäytetään ja rajoja suljetaan. Ei siitä kaikki tykkää, mutta ei suomalaisten ulkomaanmatkailu kokonaan tule loppumaan.

Äänestä
  • Joo kristillinen valtio on totalitäärinen valtio jossa kaikki tukahdutetaan pohjois-koreakin on pieni juttu verrattuna jos krisitillinen valtio totetuisi.ei koskaan eikä milloinkaan!!!

    Äänestä

Kiva juttu se

Äänestä

Seinäjoelle tulee varmaan erityisasema, kun Suomi muuttuu kristilliseksi kansallisvaltioksi.

Äänestä
  • mahtavaa

    Äänestä

  • joo tulee suomen turhin paikkakunta

    Äänestä

  • seinäjoki muuttuu paskalandiaksi

    Äänestä

Ei olisi poliittisia lakkoja.

Äänestä
  • olisi tyranni valtio huonompi kuin pohjois-korea

    Äänestä

aloittaja perusta se kristillinen valtio itä siperiaan

Äänestä
  • Hyvä idea.

    Äänestä

Suomen tulevaisuuden toivo on muuttuminen kristilliseksi kansallisvaltioksi.

Äänestä
  • Ei koskaan kristillisistä valiota

    Äänestä

  • Anonyymi00742 kirjoitti:

    Ei koskaan kristillisistä valiota

    Ei koskaan kristillistä kansallisvaltiota.

    Äänestä

Persut on silkkaa sontaa

Äänestä

Nyt varmaa joku pahoitti mielensä

Äänestä

Lapsille ihanteellinen kasvuympäristö.

Äänestä

Suomen tie on tämä, vaikka ei se kaikkia miellytä.

Äänestä

Kaikki työhön ja ojennukseen.

Äänestä

Päiväkodeista poistetaan yhdenvertaisuussuunnitelman tekeminen. Hyvä juttu oikeaan suuntaan. Vasemmisto-feministihallituksen älyttömyyksiä pitääkin poistaa.

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Koronapandemia vaan jatkuu. Lopulta huomataan yleisesti se, että koronaa ja muita uhkaavia kulkutauteja vastaan voidaan taistella vain muuttamalla Suomi takaisin kristilliseksi kansallisvaltioksi, jossa rajat ovat pääsääntöisesti kiinni.

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu