Punikit aloittivat murhaamisen jo keväällä 1917

Marxilainen"totuus" on aina omanlaistaan.

Terrorin ja murhat aloittivat punikit venäläisen sotaväen tuella jo keväällä -17.

Terrori paheni kesällä ja huipentui suurlakkoviikolla,jolloin murhattiin yli 30 viatonta ihmistä.

Ennen taistelujen alkua punikit olivat murhanneet noin 150 ihmistä ja valkoiset noin 10.

Punikit jatkoivat murhaamista 20-25 ihmisen päivävauhtia taistelujen ajan kiihdyttäen vauhtia loppua kohti.

Lopputulos oli noin1 600 murhattua vain siksi,etteivät kannattaneet punaisten laittomuuksia.

Punikit teloitettiin syyllisinä kapinaan ja murhatekoihin.

Pääosa ( noin 61 000) kapinallisista armahdettiin tai päästettiin ehdonalaiseen jo 1918.
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Suomessa valkoisten voitto johti välittömästi demokratiaan.

Venäjällä bolsevikkien voitto vei vuosikymmenten hirmuvaltaan.

Eikä nykyinenkään Venäjä ole muuta kuin yksinvalta.

Äänestä
  • Kulakit kuitenkin yrittivät Kosolaa tiktaattoriksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulakit kuitenkin yrittivät Kosolaa tiktaattoriksi.

    Lapuan Liike oli melko laaja kansanliike,vaikka leimallisesti talonpoikien miehittämä.

    Vihtori Kosolasta ei ollut keulakuvaa kummemmaksi.

    Mäntsälän mellakkaan loppui hänen voittokulkunsa.

    Äänestä

Siis kerrataan termistö: sosialidemokraatti on punikki ja kommunisti on kommunisti eli Leninin venäjän bolsevikki. SKP perustettiin vasta 1918 vuoden lopulla Leninin Venäjällä. SKP:n suurin urotyö Leninin Venäjällä oli antaa sosialistisuomalaisten nimikirjat bolsevikkien käyttöön eli heidät teloitettiin 20-luvun Stalinin puhdikstuksissa, tuhannet saivat niskalaukauksella ”armahduksen” itselleen.
Siinä vähän suuntaa ....

Äänestä

Mannerheim korjasi potin.

Tultuaan valituksi valtionhoitajaksi, hän loi Lontoossa jaPariisissa pikavauhtia suhteet länsivaltoihin ja saattoi todeta ensimmäisten viljalaivojen saapuneen lännestä samoihin aikoihin,kun hänpalasi itsekin.

Sitten seurasivat vapaat vaalit ja sdp eduskunnan suurimmaksi puolueeksi.
Lpputkink länsivallat tunnustivat Suomen itsenäisyyden ja olimme osa länttä.
Vakuudeksi pääsimme KL:n jäseneksi jo 1920.

Äänestä

Tosiasiassa punaiseen osapuoleen kuuluviksi katsottavat aloittivat väkivallanteot jo ainakin 1916, jopa noilla sodissa menehtyneiden sivustoilla on tapauksia jo tuolta alkaen, saattoi olla jopa vuodelta 1915.

Äänestä

Hämmästyttävintä Suomessa oli demokratian nopea vakiintuminen sisällissodan jälkeen, kun jo ensimmäisiin vaaleihin otettiin mukaan myös hävinneiden edustajat. Venäjä ja Espanjan sisällissotien voittajat olisivat voineet ottaa oppia.

Äänestä
  • Esität melko kovan toiveen, vaikkakin jälkikäteen. Vaikka demokratia meilläkin on heikkenemässä muuttuessaan yhä enemmän rahan ja rahamaailman edustajien kulissien takaiseksi (todelliseksi) vallaksi, se on kuitenkin jotain mitä edes alkeellisimmillaan ei ollut sen paremmin Entisellä venäjällä, Neuvostoliitossa kuin nykyisellä venäjälläkään. Käytännössä Neuvostoliitossa ei hallinnut edes se kommunismi pitkiin aikoihin, oli vain vuosikymmeniä kirjaimellisesti yhden miehen diktatuuri, koko muu hallintokoneisto oli Leninin ja viimeistään Stalinin aikaan pelkkä pelokas kumileimasin.
    Suomen eväät jonkinlaisen demokratian pystyttämiseen olivat paremmat kuin noilla verrokeilla, osansa oli ihan sattumuksillakin, riittävän monien maltillisten ihmisten osuminen hallinnon liepeille jne. Ehkä jokin osa oli myös ruotsinvallan ajoilta periytyvällä kohtuullisella järjestelmällisyydellä tms.
    Pienelle kansakunnalle tuli se oma hetkensä, etsikkoaikansa jonka se käytti eikä niin kovin huonostikaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esität melko kovan toiveen, vaikkakin jälkikäteen. Vaikka demokratia meilläkin on heikkenemässä muuttuessaan yhä enemmän rahan ja rahamaailman edustajien kulissien takaiseksi (todelliseksi) vallaksi, se on kuitenkin jotain mitä edes alkeellisimmillaan ei ollut sen paremmin Entisellä venäjällä, Neuvostoliitossa kuin nykyisellä venäjälläkään. Käytännössä Neuvostoliitossa ei hallinnut edes se kommunismi pitkiin aikoihin, oli vain vuosikymmeniä kirjaimellisesti yhden miehen diktatuuri, koko muu hallintokoneisto oli Leninin ja viimeistään Stalinin aikaan pelkkä pelokas kumileimasin.

    Meillä on demokratia edelleen hyvissä voimissa äärioikeiston hyökkäyksistä huolimatta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä on demokratia edelleen hyvissä voimissa äärioikeiston hyökkäyksistä huolimatta.

    Niin, ellei oteta huomioon että kulissien takana yhä enemmän ja enemmän vaikuttaa ja ohjailee rahan mahti tehokkaine lobbareineen!

    Äänestä

  • Koska kommunistit petti? Lenin pakotti jo 1919 orjansa kosiskelemaan pientilallisia. Väinö Linna perusteli satujaan Rasilaa vastaan Suomen maatalousvaltaisuudella, mutta unohti ettei pientilallisten enemmistö ollut punakaartissa. Ei Linna toisaalta mitään unohtanut. 1920-luvulla maaseutuviha hengitti hyvin demarien keskuudessa. Kommunistit, Linna, Kekkonen ja entiset punakaartilaiset paperitehtaissa aivopesivät ajattelemaan maanviljelijää ystävänä. OW Kuusinen kutsui maanviljelijän vihaamista 1920-luvulla 'sosialidemokratian jätteeksi'. Todellisuudessa Stalin toteutti tarkalleen SKP:n vuoden 1918 ohjelman viemällä talonpojat kolhoosiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esität melko kovan toiveen, vaikkakin jälkikäteen. Vaikka demokratia meilläkin on heikkenemässä muuttuessaan yhä enemmän rahan ja rahamaailman edustajien kulissien takaiseksi (todelliseksi) vallaksi, se on kuitenkin jotain mitä edes alkeellisimmillaan ei ollut sen paremmin Entisellä venäjällä, Neuvostoliitossa kuin nykyisellä venäjälläkään. Käytännössä Neuvostoliitossa ei hallinnut edes se kommunismi pitkiin aikoihin, oli vain vuosikymmeniä kirjaimellisesti yhden miehen diktatuuri, koko muu hallintokoneisto oli Leninin ja viimeistään Stalinin aikaan pelkkä pelokas kumileimasin.
    Suomen eväät jonkinlaisen demokratian pystyttämiseen olivat paremmat kuin noilla verrokeilla, osansa oli ihan sattumuksillakin, riittävän monien maltillisten ihmisten osuminen hallinnon liepeille jne. Ehkä jokin osa oli myös ruotsinvallan ajoilta periytyvällä kohtuullisella järjestelmällisyydellä tms.
    Pienelle kansakunnalle tuli se oma hetkensä, etsikkoaikansa jonka se käytti eikä niin kovin huonostikaan!

    Todellisuudessa Neuvostoliitto oli 1932 jälkeen kommunismia kirkaimmillaan. Kommunismissa ei ole yksityistä alkutuotantoon käytettyä maata. Eniten ihailen Stalinia siitä mitä teki poromiehille. Meilläkin pitäisi rangaista luvatta Enontekiölta, Utsjoelta tai Ivalosta poistuvia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska kommunistit petti? Lenin pakotti jo 1919 orjansa kosiskelemaan pientilallisia. Väinö Linna perusteli satujaan Rasilaa vastaan Suomen maatalousvaltaisuudella, mutta unohti ettei pientilallisten enemmistö ollut punakaartissa. Ei Linna toisaalta mitään unohtanut. 1920-luvulla maaseutuviha hengitti hyvin demarien keskuudessa. Kommunistit, Linna, Kekkonen ja entiset punakaartilaiset paperitehtaissa aivopesivät ajattelemaan maanviljelijää ystävänä. OW Kuusinen kutsui maanviljelijän vihaamista 1920-luvulla 'sosialidemokratian jätteeksi'. Todellisuudessa Stalin toteutti tarkalleen SKP:n vuoden 1918 ohjelman viemällä talonpojat kolhoosiin.

    Oli tuo kyllä varmasti katkera pala. Lenin puhui 'työläisten ja talonpoikien liitosta'. Katkera pala esimerkiksi Petrogradissa paossa olleelle satamatyöläiselle tai paperimiehelle. Ei ollut tavatonta kuulla helsinkiläisen satamajätkän sanovan punakaartin tupakkitauolla eteläkarjalaiselle paperimiehelle, että 'Maanviljelijät pitäisi kaikki tappaa ja niiden maat jakaa työläisille'.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä on demokratia edelleen hyvissä voimissa äärioikeiston hyökkäyksistä huolimatta.

    Mistä ihmeen ”hyökkäyksistä” puhut! Porvari kannattaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, jolle on ominaista demokratia, vapaat vaalit ja laaja sanan ja mielipiteen vapaus! Ei niitä kukaan halua kaventaa!

    Todellisuudessa stallarit ITSE puhuvat jatkuvasti eri kieltä olevien karkoittamisesta tai jopa murhaamisesta! Onko vaikeata sopeutua länsimaiseen valtioon?

    Äärioikeisto juuri hyökkäsi eduskunnassa demokraattista päätöksentekoa vastaan,mutta onneksi hävisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äärioikeisto juuri hyökkäsi eduskunnassa demokraattista päätöksentekoa vastaan,mutta onneksi hävisi.

    ” Äärioikeisto juuri hyökkäsi eduskunnassa demokraattista päätöksentekoa vastaan,mutta onneksi hävisi.”

    ”Hyökkäsi” miten? Todellisuudessa hävisi jonkun äänestyksen! Ei se ole mikään ’hyökkäys’ vaan Eduskunta ON, kuten sinun pitäisi tietää, EDUSTUKSELLINEN LAITOS josssa asiat päätetään ja äänestysvoittoja ja -häviöitä tulee kaikille osapuolille jatkuvasti!

    Stallari rakastaa kärjistyksiä ja luokkataistelua, MUTTA DEMOKRATIASSA todellisuudessa asioista sovitaan yhteisesti!

    Aivan mutta sitä yhteistä sopimista on äärilaitojen yhtä vaikeaa hyväksyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan mutta sitä yhteistä sopimista on äärilaitojen yhtä vaikeaa hyväksyä.

    Itsenäsyyden alkuaikoina oli uhkana kommunistit.

    Nykyisin uhkana ovat persut,jotka vastustavat yhteistyötä muiden demokratioiden kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itsenäsyyden alkuaikoina oli uhkana kommunistit.

    Nykyisin uhkana ovat persut,jotka vastustavat yhteistyötä muiden demokratioiden kanssa.

    Äärioikeisto on ottanut kommunistien paikan länsimaisen demokratian uhkaajana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äärioikeisto on ottanut kommunistien paikan länsimaisen demokratian uhkaajana.

    Tuskinpa vain!

    Kyllä komu on yhä kunkku!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskinpa vain!

    Kyllä komu on yhä kunkku!

    "Missä niitä komuja on,että vois ruveta tappaan?"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Marxilainen"totuus" on aina omanlaistaan.

Terrorin ja murhat aloittivat punikit venäläisen sotaväen tuella jo keväällä -17.

Terrori paheni kesällä ja huipentui suurlakkoviikolla,jolloin murhattiin yli 30 viatonta ihmistä.

Ennen taistelujen alkua punikit olivat murhanneet noin 150 ihmistä ja valkoiset noin 10.

Punikit jatkoivat murhaamista 20-25 ihmisen päivävauhtia taistelujen ajan kiihdyttäen vauhtia loppua kohti.

Lopputulos oli noin1 600 murhattua vain siksi,etteivät kannattaneet punaisten laittomuuksia.

Punikit teloitettiin syyllisinä kapinaan ja murhatekoihin.

Pääosa ( noin 61 000) kapinallisista armahdettiin tai päästettiin ehdonalaiseen jo 1918.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu